Italian Ekomatkan mietintöjä

Laskin päiviä, että olin reissussa tasan 70 päivää. Näin jälkikäteen olen oikein mielissäni, että tein matkan ilman lentoja vaikka välillä olikin vähän väsymystä.

Huomaan, että pidän paljon enemmän junamatkoista kuin bussissa istumisesta. Laivassa matkustaminen oli ihan ok, mutta ainakaan näin syksymmällä ei laivayhtiö ollut panostanut matkustajien mukavuuteen. Laivassa oltiin kuitenkin yli 30 tuntia, mutta siellä ei ollut mitään tekemistä ja mm. ruuan hinta-laatu suhde oli todella heikko. Onneksi oli hieman omia eväitä.

Rahaa reissun aikana meni matkoihin ja asumiseen noin 1600€. Tosin maksoin majoituksesta vain 3 viikon ajan ja lopun aikaa sain ilmaisen majapaikan tai se meni matkoihin. Yöpyminen pienissä hostelleissa, B&B:ssä, guesthousessa tai edullisessa hotellissa maksoi 20-55€ yöltä. Aika usein hintaan sisältyi ainakin italialainen perusaamiainen (kahvi/tee/keksejä) ja kaikissa olin omassa huoneessa.

Majapaikoissa eniten harmitti se, että hotelleissa usein vietiin pyyhkeet siitä huolimatta, että olin noudattanut heidän ympäristönsäästöohjeitan ja pitänyt pyyhkeet telineessä uutta käyttöä varten. Hostelleissa ja B&B:ssä tätä ongelmaa ei ollut. 

Matkoihin meni noin 800€. Tähän sisältyy 4 yötä laivassa, 2 junassa ja 1 bussissa. Halvemmalla olisin päässyt, jos olisin ostanut liput hyvissä ajoin. Saksan junalipuista olisin todennäköisesti säästänyt lähes 50%, jos olisin ostanut liput 3-4 viikkoa ennen matkustusta. Normaalihintaa en tosin maksanut mistään Saksan lipuista.

Italiassa junalla matkustaminen oli aika edullista. Joissain kohdissa olisin voinut säästää siinä, että olisin valinnut Intercityn tai paikallisjunan Eurostarin sijaan. Mutta reissun ei kuitenkaan ollut tarkoitus olla ihan minibudjetin matka, joten sinällään olen ihan tyytyväinen.

Turvallisuuden takia Italiassa kannattaa ottaa yöksi naispaikka ja pitää matkatavarat lähietäisyydellä. Minulta ei kukaan yrittänyt mitään ryövätä, tai en ainakaan huomannut, että olisi kukaan yrittänyt.

Junien vessat olivat aika hirveitä ja käsidesi oli ahkerassa käytössä. Palermon ja Agrigenton välinen paikallisjuna oli kuitenkin tästä poikkeus. Uutuuttaan kiiltelevän junan vessa oli niin tekninen härpäke, etten tajunnut ollenkaan miten se toimi. Vasta kun luovutin ja avasin oven, automaattinen vessan veto ja desinfiointi lähti käyntiin. Missään ei tietkään lukenut aiheesta mitään...

Suosikkipaikkojani matkalla olivat Firenze, Linosan saari ja Cori. Tosin näistä Cori oli jo aiemmin tuttu. Roomassa tosin olin vain yhden päivän ja sekin meni suurimmaksi osaksi taidemuseossa, joten siellä tulee varmasti käytyä uudestaankin. Isot ja modernit kaupungit eivät minua niinkään kiinnosta, mutta pienet kaupungit, historialliset kylät, kansallispuistot, järvialueet ja saaret kiinnostavat enemmän. Matkan aikana minua alkoi kiinnostaa myös maatilamatkailu ja ensi kerralla ajattelin kokeilla, että onnistuuko maatiloilla majoittuminen ilman autoa.

Niin monta kiinnostavaa ja kaunista paikkaa odottavat vielä tätäkin Italian matkailijaa.

Kohti pohjoista

Lumi on kuulemma jo tullut Helsinkiin. Veronassa vielä paistaa aurinko ja oli mukavan lämmintä.
Projektiaika on nyt ohi ja pitää sanoa, että se oli aikamoinen pettymys. Tai ehkä odotukset olivat niin korkealla aikaisempin kokemusten pohjalta, että kokemus oli suurempi pettymys kuin ehkä ensikertalaiselle. Olen miettinyt kovasti, että laitanko heille palautetta ollenkaan, kun se ei ole kovin positiivista, mutta olen päättänyt laittaa. Yritän tehdä sen rakentavassa hengessä, mutta veikkaan, ettei sen johdosta tapahdu mitään.

Viimeisenä iltana kuulin vielä, että yksi vapaaehtoisista oli kertonut ihan valheita meikäläisen työpanoksesta. Ymmärrän, että hän sillä pelastaa ehkä omaa nahkaansa, mutta ei tuntunut kovin kivalta. Toki tässäkin pidän mielessä, etten kuullut tätä omin korvin, vaan minulle kerrottiin näin. Sitä tuli kovin epäileväksi jo kaikkien suhteen, kun niin monesta suunnasta kuuli eri tarinaa ja alkoi olla vaikea luottaa kenenkään sanomisiin enää. Lähdin siis aika mielläni pois.

Veronassa minua odotti iso ja lämmin huone ja aamiainenkin oli normaalia italialaista aamiaista parempi, kun oli leipää, jogurttia, mysliä ja mehua, kahvin ja kroissanttien lisäksi. Piti oikein syödä kunnolla, kun en eilen jaksanut lähteä syömään, enkä taida jaksaa tänäänkään. Ikävä flunssa vaivaa.

Ekomatka alkaa siirtyä kohti pohjoista ja kotia. Varasin huomenna yön hotellista Roveretosta. Pienestä paikasta, jossa on kuulemma kuuluisa modernin taiteen museo. Ajattelin ensin mennä Bolzanoon, mutten saanut omaa huonetta hostellista, enkä jaksa kipeänä jakaa huonetta muitten kanssa. Mutta ehkä piipahdan Bolzanossa matkalla Muncheniin, sillä Bolzano on kuuluisuus on jäämies Ötzi. Mutta koska en saanut varattua enää junalippuja netistä, katson sitten lauantaina millainen fiilis on.

Lauantaista tiistaihin olen Munchenissä. En ole käynyt siellä aiemmin ja ajattelin, että tekee hyvää olla yhdessä paikassa muutama yö. Ja Munchenissäkin on taidemuseoita. Tiistaina sitten menen junalla Rostockiin ja sieltä laivalla Helsinkiin. Nyt olen oikein onnellinen, että päätin törsätä ja otin pedin jaetusta naishytistä. Olis ollut aika kurjaa olla tuolissa kaksi yötä kipeänä.

Olen oikeastaan aika mielelläni jo menossa kotiin päin. Varmaan ensimmäistä kertaa matkoillani. :)

Kotimatkan suunnittelu on alkanut

Lupauduin olemaan projektissa ensi keskiviikkoon asti. On kaikenlaista hässäkkää, kun siviilipalvelusihmiset on koulutuksessa ja eläinlääkäri tulee hakemaan pikkupeurat ja hommat pitäis tehdä.

Joinain päivinä töitä on koko 8 tuntia ja vähän päälle niin ettei ehdi pientä taukoa edes pitää. Keli on sentään ollut ihan hyvä viimeisen viikon ajan. Tosin talossa on koko ajan suhteellisen viileä, mutta ulkona aurinko lämmittää.

Kun päätin poislähtöpäivän, alkoi olotila täällä hieman helpottaa. Myös yksi vapaaehtoinen on tehnyt olosta mukavamman, sillä hän puhuu mielellään englantia ja viitsii kääntää joitain keskustelujakin. Tosin häntä kohdellaan hieman epäreilusti ja muutenkin hän tuntuu olevan silmätikkuna monessa asiassa. 

Yhtenä päivänä meinas ihan totaalisesti palaa pinna. Harmittaa aina, kun tajuan keskustelusta, että he puhuvat minusta, mutta eivät puhu minulle. En ole koskaan aiemmin ollut projektissa, jossa esim. toisilta kysytään, että haluanko vaihtaa ryhmää, mutta multa ei kysytä mitään. Sitten projektin johtaja oli sanonut, että hänen mielestään mä en ole kovin hyvä näissä hommissa, enkä oppisi 10 päivässä uutta vuoroa. Ihan oikeesti. Jos osaisin puhua italiaa, niin olisin kyllä sanonut pari valittua sanaa. Tietenkään tätä ei sanottu mulle suoraan, vaan muille. Kuitenkaan ei kukaan opeta tai kerro, miten asiat sitten pitäisi tehdä ja jos jotain sanotaan, niin sekin muuttuu päivästä toiseen. Ihan vakiovitsi alkaa jo olla, että mikä on päivän sääntö, kun koskaan ei tiedä.

Argh. Jos ei olis ikävää niitten puolesta, jotka ovat täällä pidempään, tälle voisi jopa nauraa. Toisena päivänä sanotaan, että me laitetaan liikaa olkia lehmille, hevoselle ja aasille. Toisena päivänä olkia on liian vähän. Tämän päivän sääntö on, että olkia pitää lisätä päivän mittaan. Edellispäivänä en voinut muuta kuin nauraa, kun tallin ovea piti avata 15cm lisää, jotta yksi kukko mahtuu kulkemaan ovesta. Viiden minuutin päästä joku käy tallissa ja laittaa oven kokonaan kiinni. Heh.

No joo. Yritän ottaa tästä projektista opikseni ja tavoitteena on olla ainakin parempi projektinvetäjä kuin täällä on. Tämä projekti ei tosiaan ole valmis kansainvälisille vapaaehtoisille.

Mutta siis, kolmen päivän päästä alkaa kotimatka. Hiljakseen, ilman suurta kiirettä. Menen pariksi yöksi Veronaan ja sitten mua alkoi hirveästi kiinnostaa pohjoisen kylpylät. Hinta vaan on hieman korkea, mutta ehkä menen halpaan majoitukseen ja menen sitten sieltä kylpylään ja jätän hoidot väliin. Saunaan olis kyllä kiva päästä. No viimeistään 12 päivän päästä.

Sataa sataa ropisee

Vettä tulee taivaalta jo toista päivää peräkkäin. Puuh. Ei oo kivaa, kun ei voida laittaa lehmiä, hevosta ja aasia ulos ja joudutaan putsaamaan talli kun elikot on sisällä. Eipä ne muutkaan eläimet hirveästi näytä tykkäävän.
Tänään siirrettiin pari lintua häkistä toiseen, kun ne kastuivat toisessa. Oli mielenkiintoinen operaatio. Mutta onnistuttiin ihan hyvin. Kukaan ei loukkaantunut, eikä karannut. :)

Käytiin myös poimimassa lähes kaikki maakilpikonnat talteen, kun niitten pitäis kaivautua maan alle piiloon kylmältä, mutta eivät ne reppanat tajua tai osaa. Eläinlääkäri sanoi kuulemma, että se voi johtua siitä, että lämpötila laski niin nopeasti, etteivät ne ehtineet valmistautua ja sulattaa kaikkea ruokaa. Nyt ne sitten ovat vähän ihmeissään, että mitä kuuluu tehdä. Meidän pitää pestä ne lämpimällä vedellä, jotta ne kakkaisivat ja laittaa sitten aurinkoisena päivänä takaisin pihalle ja katsoa osaavatko ne sitten kaivautua maan alle piiloon talvelta.

Alkaa yhä enemmän vaikuttaa siltä, ettei tätä projektia voi suositella ihan kaikille. Pitää olla tietyntyyppinen ihminen, että jaksaa. Harmi todella, sillä eläimet ovat pääosassa ja itsekin olen tosi ristiriitaisissa fiiliksissä. Tuskin opin mitään eläimistä täällä, eikä työkään ole mitään herkkua ja sitten on henkilö, joka on suorastaan ilkeä. Tänäänkin aamulla hän sanoi, että mulle pitää puhua italiaa, eikä englantia. Tämä on jo toinen kerta. Hän ei selkeästikään pidä siitä, ettei hän itse ymmärrä mitä puhutaan.

Toisaalta nyt olen kuullut, että hänellä on ollut ongelmia muittenkin hieman vanhempien vapaaehtoisten kanssa, kun ei voi vaan käskeä ja odottaa, että toinen tottelee, eikä kysele miksi jotain tehdään. Osa vapaaehtoisista kuitenkin pitää paikasta ja tulevat aina uudestaan, joten ehkä tämä on vain henkilökysymys. Tosin he ovat italialaisia. Mutta en tiedä voinko suositella tällaista paikkaa nuorille vapaaehtoiseksi haluaville, kun kokemus saattaa olla tosi ikävä, ja sitten he ehkä jättävät vapaaehtoishommat kokonaan.

Päivä Bolognassa

Vietin tänään päivän Bolognassa ja oli oikein kivaa, kun osa taidemuseoista on ilmaisia. No, eipä niissä mitään suuria taide-elämyksiä tullut koettua, mutta tulipa tehtyä jotain muuta vaihteeksi, kun on viikon lapioinut sontaa ja paloitellut ruokaa. :)

Päivän ihmettelyt meni tekniikan puolelle. Keskustan suurimassa kirkossa oli Foucaultin Pendulum, joka todistaa, että maapallo pyörii. Ihmettelin hieman, että miten se on katolisessa kirkossa ja vielä yhdessä alttaritilassa. Palvotaanko katolisessa kirkossa nykyään tiedettäkin?

Toinen ihmetyksen aihe löytyi Pianorosta. Siellä on maitoasema. Paikalliset tilalliset tuovat tuoretta lehmän maitoa, joka on siis pastoröimätöntä asemalle, josta maitoa voi ostaa litran pulloon 50 centillä. Paikalliset juovat sitä kuulemma keittämättäkin, kun se on niin hyvää.

Sydäntä lämmitti taas kun tulin takaisin keskukseen ja paikan pienin koira tuli innoissaan tervetimään ja halusi syliin. Sain sitten monta märkää pusua. Eläinten kiintymys on niin välitöntä.

Seuraavan vapaapäivän vietän kyllä peiton alla. Nousen vaan syömään.

Varpaat jäätyy, mutta sydän sulaa

Maanantaina reissasin taas junalla ja täytyy sanoa, että trenitalia toimii ihan hyvin, vaikka italialaiset usein siitä valittavatkin. Lähdin Latinasta ja pääsin intercityllä 30 eurolla Pratoon asti. Prato on joitain kilometrejä Firenzestä pohjoiseen. Siellä vaihdoin paikallisjunaan ja onneksi mulla oli internetistä printattu aikataulu, sillä muuten en ois tiennyt missä jään pois, sillä paikallisjunissa ei paljon ilmoitella. Mutta saavuin suhteellisen kivuttomasti Pianoroon, lähelle Bolognaa, jossa mua piti olla vastassa projektista joku. Vaan ei ollut. Hmm...

Odoteltuani 15 minuttia aloin jo miettiä, ettei kukaan tulekaan, mutta sitten minuutin päästä tuli aseman eteen auto, jossa oli tarrassa eläinten kuvia, joten päättelin, että se oli mun kyyti. Ja olihan se. Ja sitä ajanut nuorimies puhui englantia.

Eläintensuojelukeskus on noin 8 km Pianorosta johonkin suuntaan (?) ja maisemat olivat kauniita. Bellissima, kuten italialaiset sanoisivat. Perille päästyämme, sanoin päivää huoneessa olleille ja mulle näytettiin huone, johon majoittauduin yhdessä kahden muun vapaaehtoisen kanssa. Tilaa ei juurikan ollut tavaroille, joten päätin purkaa tavaroita sitten myöhemmin. Paikan kaikki muut vapaaehtoiset ovat italialaisia paitsi yksi saksalaistyttö. Hän on ehtinyt olla täällä jo reilut kolme viikoa ja tuntui aika iloiselta, kun ei enää ollut ainoa, joka ei ymmärrä italiaa. Tosin hän on täällä puoli vuotta, joten kyllä siinä ajassa oppii, kun on pakko.

Italiankielen taito olisi täällä kyllä eduksi. Tuntuu vähän väliä aika ulkopuoliselta, varsinkin silloin kun syödään, kun keskustelua käydään lähes ainoastaan italiaksi. En oikeastaan tykkää ruoka-ajoista yhtään juuri siksi, että on koko ajan vähän vaivautunut olo. En ymmärrä mitä puhutaan, tavat ja ruuat ovat erilaisia, eikä kukaan silloin tunnu kovin ystävälliseltä. Paikan omistaja ei puhu ollenkaan englantia ja hänen tyttärensä, joka on oikein mukava ja puhuu englantia tuntuu olevan koko ajan kiireinen ja liikenteessä. Tuntuu myös hieman omituiselta, että hän kyllä juo ruuan kanssa viiniä, mutta me vapaaehtoiset emme saa juoda viiniä. En tiedä onko se vaan minä, että tuntuu jotenkin epäkohteliaalta. No, kaikista ihmisistä ei voi pitää.

Vapaaehtoisia täällä on aika monta, mutta heistä suurin osa on siviilipalveluksessa. Italiassa on ohjelma, jolloin voi ilmoittautua vapaaehtoiseen siviilipalvelukseen ja saa 400€ kuukaudessa palkkaa. Paikat on joko organisaatioissa kuten täällä tai sitten erilaisissa laitoksissa vanhusten, lasten, vähäosaisten jne. parissa. Sittten on pari muuta vapaaehtoista, jotka tulevat tänne joka vuosi viikoksi tai kahdeksi.

Vapaaehtoisissa on pari oikein mukavaa tyyppiä ja heidän kanssaan tekee mielellään töitä. Muutama ei puhu juurikaan englantia, ja he tekevät työtä eri ryhmässä, joten kommunikaatiota ei ole ollut toistaiseksi kovinkaan paljon. Mutta työtä on mukava tehdä, kun porukka on kivaa. Nämä pari vapaaehtoista jaksavat selittää meille englanniksi asioita ja toistaa eläinten, kasvisten ja hedelmien nimiä italiaksi.

Eläimiä täällä on tosi paljon. Meitä on 8 vapaaehtoista ja teemme töitä 3-4 eri ryhmässä. Ryhmillä on aina omat eläimet ja ruokinta-aikataulut. Olen pari päivää tehnyt töitä maa-ryhmässä, jossa on välillä 1 tai 2 muutakin. Meillä on kaikki helpot ja vaarattomimmat eläimet kuten kanat, koirat, emut, varis, papukaijat, ketut, jänikset, pöllö, huuhkaja, kilpikonnat, hamsterit (ei taida olla oikea nimi guineapigille), iguana, pesukarhut, hevonen, lehmät ja aasi. Ruuan valintaan, paloitteluun ja jakamiseen sekä siivoamiseen menee noin 8 tuntia päivässä. Osa eläimistä ruokitaan kaksi kertaa päivässä ja osa vain kerran.

Muita eläimiä täällä on mm. simpanssit, apinat, leijonat, tiikerit, ferretit, jne. Varsinainen eläintarha. Ja kissoja ja koiria on joka puolella.

Ja täällä on yllättävän kylmä. Villasukat olisivat tarpeen. Viime yönä taisi olla jo pakkastakin. Onneksi aurinko sentään hieman lämmittää päivisin. Jos työ ei olisi palkitsevaa ja porukka mukavaa, niin tuskin täällä jaksaisi kolmea viikkoa olla. Mutta onneksi on ja niinpä se ei ihan hirveästi haittaa, että varpaita ja sormia palelee.

Yllätys

Kokous Corissa on ohi ja kohta on taas aika syödä italialaista ruokaa niin että napa venyy. :)
Hauskinta on ollut tavata vanhoja tuttuja. Tässä kokouksessa alkaa olla pieni vakiporukka, joka jaksaa tulla joka vuosi.

Itselle suurin yllätys on se, että lupauduin Thaimaan projektiin töihin helmi-maaliskuuksi. Suunnitelmat eivät muutu kauheasti tämän johdosta, edelleen opastetut Thaimaan ryhmät pidetään, jos on riittävästi kiinnostuneita. Roolini projektissa vain on hyvin erilainen kuin aiemmin. Onneksi tässä on pari kuukautta aikaa opiskella. Hienoa tässä on se, että kun kaksi vuotta sitten mietin alan vaihtoa, halusin juuri tällaisiin hommiin. Sittemmin suunnitelmat hieman muuttuivat kun ryhdyin yrittäjäksi, mutta tuntuu tämä silti isolta saavutukselta. Nyt se sitten nähdään millaista on olla oikeasti töissä projektissa, eikä pelkästään vapaaehtoisena.

Maanantaina matka jatkuu kuitenkin suunniteltuun vapaaehtoisprojektiin. Olen kuullut että projektipaikassa on sekä simpansseja että leijonia. Siis Italiassa. Mitähän muita lajeja siellä on?!?

Kivaa olla Corissa jälleen

Päädyin sitten tulemaan suoraan Coriin lauantaina, kun Rooman yösijat olivat kalliinpuoleisia. Tulin siis puolentoista tunnin junamatkan (hinta 14,50€) Napolista Latinaan. Olin saanut Alessandran äidiltä eväät ja istuin 6 hengen osastossa, joten rinkkakin pysyi lähellä. Ale oli kovin huolissaan, että mun laukku ryöstetään Napolin rautatieasemalla. Mutta kokeneella matkailijalla on konstit pitää kassit kasassa. :)

Oli mukava tulla Coriin, kun kaikki on tuttua. Nautiskelen kauniista, historiallisista maisemista ja rakennuksista. Olen tutussa majapaikassa, vaikkei se enää olekaan B&B. Edullista majoitusta ja mukavia ihmisiä. Sunnuntaina käytiin Fossanovan luostarilla, kun tällä viikolla ihmiset patikoivat eri puolilta Laziota Roomaan. Se liittyy jotenkin Santiago de Compostelaan ja tiehen Jerusalemista Cantenburyyn. He kävelevät tällä viikolla myös Coriin ja Christiana olis halunnut tietää mitä kautta kävelyreitti menee. Mutta This is Italy, eikä oikeastaan kukaan tiennyt. :)

Kiloja on kertynyt varmaan muutama lisää tän ekan kuukauden aikana. Joka paikassa pitää ahtaa itseensä ruokaa vaikka kuinka, ettei ole epäkohtelias. Olen opetellut sanomaan italiaksi, että olen syönyt tarpeeksi kiitos, mutta ei sekään tunnu auttavan. No ehkä ens viikolla tulee tehtyä töitäkin, että kilot karisee pois.

Kävin eilen Roomassa kunnon taidekierroksella. Jonotin ensin Vatikaanin museoihin tunnin verran ja kiersin osan museoista noin kolmen tunnin aikana. Näin Rafaellon tekemät Borgian asunnon seinät ja tietysti Sixtuksen kappelin. Porukkaa oli niin hirveästi että meinas ruveta ahdistamaan. Iltapäivällä olis varmaan hieman vähemmän väkeä.

Sen jälkeen kävin Pantheonissa, Minervan aukiolla ja kirkossa, sekä St. Ignazion kirkossa, josta luin Mondon Rooman oppaasta. Nämä kaikki ovat ilmaisia ja niistä kaikista löytyy huikeita taideaarteita. Sitten kello olikin jo viisi ja oli aika lähteä takaisin Coriin.

Tänään olen auttanut valmisteluissa viikonlopun tapaamista varten. Hauskaa, kun tulee vanhoja tuttuja sekä vapaaehtoisia, jotka olivat kanssani samaan aikaan Thaimaassa. Ihan kaikki vaki-ihmiset eivät taloudellisen tilanteen takia ikävä kyllä pääse.

On kivaa olla taas täällä!

Napolissa

Huh. 12 tuntia bussissa ei kyllä ole mitään luksusmatkailua. Jouduimme kiertämään Cataniasta takaisin Palermon kautta Messinaan, sillä Catanian ja Messinan välistä oli Etnan vuoristosta tullut sateen takia maavyörymiä ja tie oli suljettu. Eli istuimme bussissa ylimääräiset 2 tuntia. Onneksi oli ihan hyvin tilaa, mutta oli aikas hyytävän kylmä ja selkä tietysti puutui täysin. Ja takamus.

Kyllä mun mielestä edelleen juna on parempi vaihtoehto. Siinä pääsee sentään pitkäkseen, vaikkei ehkä sen paremmin nukukaan. Ja on peitto ja tyyny. No maksaahan se toki tuplasti enemmän myös.

Mun piti ottaa täällä Alessandran kotona nokoset ennen lounasta, mutta tässä mä vaan olen istunut koneen ääressä koko ajan. Ensin latasin joitain kuvia ja katsoin sähköpostit, sitten chattasin Salvatoren kanssa googlekääntäjää hyödyntämällä, heh, ja sitten olen etsinyt majapaikkaa Roomasta. Ei oikein tunnu löytyvän hyvänhintaista paikkaa, joka ei olisi jollain tavalla epämiellyttävä ajatus. Kaikki huoneet maksaa vähintään 60€ ja dormeissa on niin paljon ihmisiä, että alkaa hirvittää. Monica kyllä antoi ystävänsä puhelinnumeron, mutta hänenkin hotellinsa vaikutti olevan täynnä. No soitan hänelle ja katson sitten uudestaan. Onko sen huoneen sitten niin hirveän väliä kahden yön ajan, kunhan ei ole ötököitä. :)

Maite elokuva on nyt julkaistu http://www.youtube.com/watch?v=GE0i5BsAos8&feature=autofb

Maiten vapautus filmattu

Eilen lähti sitten viimeinen kilpikonna muille maille. Maiten vapauttamisesta tuli silti hauskaa, kun paikallinen kundi Salvatore teki pienen elokuvan ja päästiin "näyttelemään". Itse en olisi niin hirveästi välittänyt esiintyä, mutta toki kun olen ainoa ulkomaalainen ja mukana projektissa, piti esiintyä. On kyllä aika kamalaa kuunnella ja katsella itseään videolta. Varsinkaan kun ei ole kovin luonteva ja puhe on hirveän teennäistä. No meneepä hyvään tarkoitukseen ja siitä jää itsellekin loistava muisto.

Olisi hienoa tehdä vastaavanlaisia videoita myös muista projekteista. Hmm...pitäisi vain hankkia hyvä, kompakti videokamera ja editointisofta ja sitten opetella käyttämään niitä. Saiskohan sitä varten rahalahjoituksen jostain...

Eilen ja tänään olemme pakanneet sitten tavaroita ja saimme isoimmankin altaan puhtaaksi ja pakattua. Vapaaehtoishommissa on aina siivous ja korjaushommia, mutta ei se haittaa. Ikävä kyllä lähes projektissa kuin projektissa on vapaaehtoisia, jotka haluavat tehdä vaan kivat hommat. Se ei kuitenkaan ole reilua toisia kohtaan, eikä varsinkaan projektiorganisaatiota kohtaan. Jos ajattelee, että koska olen maksanut päästäkseni vapaaehtoiseksi, teen vaan ne hommat, jotka haluan, ei ole kyllä projektissa oikeista syistä. Sitä voi sitten olla reippaasti turisti ja vierailija, jos ei halua oikeasti panostaa projektin töihin.

Promovideo Maiten vapauttamisesta Linosan saarella http://www.youtube.com/watch?v=XD8jOCqgKqI

Kielenopetusta puolin ja toisin

Eilen sitten Trovatella lähti vapauteen oikein vauhdilla. Ei pysytty millään perässä. Hetken se ui verkkaisesti, mutta huomattuaan meidät vedessä ja pisti pökköä pesään ja lähti sellaisella vauhdilla, että heikoimmat kroolarit jäivät lähtöviivoille.

Kävin katsomassa hieman paikkoja snorklaamalla, eikä täällä nyt mitään hirveän ihmeellistä ole, mutta pientä oranssia korallikukkaa ja joitain kotiloita. Jotenkin on aavemaista uida ruskeiden meduusojen keskellä. Vaikka tietää ettei ne ole vaarallisia, siitä huolimatta ei mitenkään halua mennä niiden keskelle.

Siivosimme altaita ja vaihdoimme niihin vedet. Alkaa olla sellaista loppuajan tunnelmaa. Vielä kuitenkin saattaa tarkastajat tulla käymään, joten ihan kaikkea ei voi pakata.

Illalla sain taas niin ison oppimäärän italian kielen opetusta, että aivot olivat kärähtää. Ei mitenkään pysty muistamaan kaikkea ja vaikka joitain sanoja ymmärränkin ja pysyn ehkä jollain tavalla keskustelussa perässä, jos puhutaan todella hitaasti, mutta sitten aina unohtuu, etten mä osaakaan italiaa ja vauhti muuttuu sellaiseksi, että sauhu nousee korvista. On todella rankkaa yritää jatkuvasti pinnistellä, että ymmärtäis mitä puhutaan.

Mutta olen sitten vastaavasti yrittänyt hieman edistää paikallisten englannin ja suomenkielen taitoja. Yksi puoliksi suomalainen nainen on ollut täällä jo 12 vuotta aina kesäisin sukelluskeskuksessa töissä ja siksi jotkut osaavat joitain suomenkielen sanoja. Englantia kaikki sanovat osaavansa vain lukea ja ymmärtävät ehkä jotain kun puhun, mutta kukaan ei muka osaa puhua. Lähes kaikki kuitenkin puhuvat enemmän englantia kun minä italiaa.

Joitakin selkeästi ärsyttää, kun puhutaan englantia Alen kanssa. Mutta ehkä heidät voi jättää omiin oloihinsa. Olen myös huomannut, että välillä on suorastaan eduksi kun voin sanoa, etten ymmärrä. Ihan kaikkea ei aina haluakaan ymmärtää.

Set them free

Sain päästää ensimmäistä kertaa kilpikonnan vapauteen. Oli hieno fiilis, kun pieni (1,6 kg) valekarettikilpikonna Magica pienen empimisen jälkeen singahti mereen ja kohti vapaata elämää. Toivottavasti se selviää elämästä hengissä. :)
Video Magican lähdöstä: http://www.flickr.com/photos/36249684@N00/3955534606/

Olemme vapauttaneet sen jälkeen myös Mollyn, Cocoonin ja Gean. Tänään on vuorossa Trovatella. Se onkin varmaan todella onnellinen päästessään vapaaksi. Se on ehkä kaikkein huonointen sopeutunut elämään altaassa. Huomenna on sitten vuorossa viimeinen täällä ollut kilppari, Maite. Harmi, ettei mulla ole mukana vedenalaissuojusta kameraan. Oisin voinut filmata veden alla kun kilpparit lähtevät uimaan. No, nyt pitää vaan kuvata maalla.

Keskuksessa on vielä kaikenlaista puuhaa, vaikka kilpparit päivä päivältä vähenevät. Eilenkin huomattiin että Smeagolilla oli reikä pepussa, siis kissalla. Yritin pidellä sitä pöydällä, kun Manuela, eläinlääkäri, puhdisti haavaa. Onneksi Smeagol oli ihmeen kiltti, eikä purrut mua sormeen. Tosi päästin siinä kohtaa irti, kun alko näyttää todennäköiseltä, että sormista lähtee pala.

Lauantai-ilta oli hyvin rauhallinen. Suuri osa porukasta lähtee pois talveksi, eikä täällä oikeastaan enää juurikaan ole turisteja. Muutamina päivinä on Lampedusan puolelta tullut joukko pikaisesti käymään, mutta he lähtee samantien pois. Yks ranskalaiskundi on ollut täällä kuukauden päivät, mutta hänkin lähti tänään kalastajaveneen kyydissä Maltalle.

On varmasti aika rankkaa olla nuori tällaisella pienellä saarella. Kaikki tietää kaikkien tekemiset ja menemiset, ja puolet ainakin on sukua keskenään. Jokunen harva on tullut tänne töihin ulkopuolelta, eikä heilläkään helppoa ole. Yksikin nuori mies on täällä poliisina, eikä varmasti ole helpoin homma. Ihmettelen oikein, että miten siinä hommassa jaksaa, kun varmasti saa puolen porukan vihat niskaansa, jos vaikka pidättää jonkun.

Jaahas, mutta pitää lähteä viemään Trovatellaa meren rantaan. Ajattelin mennä snorklaamaan samalla ja katsoa miten Trovatella pärjää ekat minuutit takaisin vapaudessa.

Kilpikonnien pelastuskeskuksessa

On ollut tosi kivat muutama päivä kilpikonnien pelastuskeskuksessa. Olen avustanut eläinlääkäreitä, kun he ovat ottaneet kilpikonnista näytteitä tutkimusta varten. Verta geneettiseen määrittelyyn, kilvestä näytteitä myrkkyjen kerääntymisestä jne.

Olen saanut myös ruokkia kilppareita kalmareilla. Siinä huomaa miten erilaisia ne ovat ja kuinka helposti jotkut stressaantuvat näytteidenotosta ja ovat rauhattomia koko päivän, eivätkä syö. Pienimmät näyttävät olevan nälkäisimpiä, suorastaan ahneita. Eilenkin Molly oli tulla ylös altaastaan, jotta saisi ruokaa nopeammin. Ja sillä on sellaset haukkaukset, et sormet olis poikki, jos jäis väliin.

Tehtiin myös isommassa altaassa kokeita, että miten kilpikonnat reagoivat eri ääniin. Muutamiin ääniin ne reagoivat uimalla poispäin, mutta aika usein ne eivät reagoi millään tavalla.

Puhuttiin eilen myös mahdollisuudesta avata projekti myös suomalaisille vapaaehtoisille. Toistaiseksi täällä on käynyt vain italialaisia vapaaehtoisia ja heitä on yleensä vain heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Apua kaivattaisiin kuitenkin jo kesäkuussa, kun rantaa pitää tarkkailla pesivien kilpikonnien varalta ja syyskuussa, kun toipuneita kilpikonnia palautetaan takaisin luontoon ja pitää laittaa paikka talvilevolle. Ois kyllä aika hienoa, jos saadaan projekti auki myös muille. :)

Linosan saari on todella pieni, mutta tuskin täällä viikossa tai kahdessä kyllästyy. Aurinkoa riittää ja vedet on kirkkaat sukeltamiseen tai snorklaamiseen. Suurimpana huolena on tänne kulkeminen varsinkin näin syyskuussa, kun kelit alkaa olla hieman vaihtelevammat, ja nopea vene lakkaa kulkemasta. Lampedusaan pääsee myös lentäen ja sieltä tänne on vain tunnin matka, joten ei ole pakko mennä Agrigentoon odottamaan yölautan lähtemistä. Ekologisempaa toki on ottaa lautta, eikä lentää, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikki tunne oloaan kauhean turvalliseksi liikkua yöllä ainakaan jos ei osaa italiaa.

Suurin osa porukkaa lähti jo eilen aamulla, kun loppuviikoksi on luvattu tuulista keliä, eikä ollut varmuutta kulkeeko lautta vai ei. Harmi sinänsä, sillä porukka oli oikein mukavaa. Paikalliset ovat kanssa mukavia, mutta harva puhuu englantia. Sitten pitää vain Alen kääntää mulle mitä puhutaan. Olen toki oppinut sanomaan joitain asioita italiaksi, mutta mun italialla mitään keskusteluja käydä. Mutta jos joka päivä oppii pari uutta asiaa, niin ehkä kuukauden päästä pystyy jo jotain puhumaankin.

Linosan saarella

Olin Agrigentossa kaksi yötä, sillä nopea vene lakkasi kulkemasta 15. syyskuuta ja yölautta ei ottanutkaan matkustajia 16. päivä.

No ei se mitään. Netistä valitsemani B&B Terrazzo Sul Corso oli jälleen oikein kiva ja omistaja Daniel oli oikein mukava ja avulias. Paikka oli toisena yönä täynnä, mutta hän soitti puolestani ja varsi mulle bungalowin Camping Valle dei Templistä, noin kilsan päässä Agrigentosta ja lähempänä kuuluisaa temppelien laaksoa. Mökkiin olisi mahtunut 6 ihmistä ja siinä oli mukava terassi. Pääsin myös pulahtamaan pieneen uima-altaaseen. Täällä on 24h reception, joten se oli siitäkin hyvä, että sain toisena päivänä jätettyä rinkkani heidän huomaansa, kunnes taksi tuli hakemaan yhdentoista aikaan illalla. Pyörin koko päivän temppelien laaksossa ja palasin leirintäalueelle viiden maissa. Sitten olikin sinnitteleminen, että auringonlaskun jälkeen jaksoin olla hereillä.

Hieman siinä ehdin olla huolissani, et jos taksikuski ei puhu englantia, eikä mulla ole oikeastaan hajuakaan mihin olen menossa, niin mahdanko päästä mihinkään yöllä. Mutta taaskaan ei mitään hätää. Taksimies osasi hyvin englantia ja vei mut ensin lipputoimistoon ja ajoi vielä autolla lauttaan sisälle saakka, ettei mun tarvinnut kantaa rinkkaa ollenkaan. Oli kyllä sen 25€ väärti, minkä palvelusta maksoin.Ostin lauttaan vain istumapaikan 36 eurolla, kun se on tyhmään aikaan varttia vaille kuusi Linosassa ja ajettelin, et jos on liian mukavat oltavat saatan päätyä Lampedusaan. Tuolikansi oli jäätävän kylmä. Eivät vissiin halua, että ihmiset ovat siinä vaan ostavat kalliimman hyttilipun.

Olin hereillä jo puoli kuusi, ja katselin auringonnousua ulkona ennen kuin seitsemän maissa olimme Linosassa. Ale tuli mua vastaan ja onkin pitänyt siitä asti hyvää huolta. Harva täälläkään puhuu englantia, joten ilman Alea olisi ehkä hieman orpo olo. Kyllä muutkin pelastuskeskuksen ihmisistä puhuvat englantia, mutta meinaavat aina keskenään puhua pelkästään italiaa. Muuten saaressa ei juurikaan englantia puhuta.

Saari on tosi pieni, noin 420 asukasta. Elokuussa on aika paljon italialaisia turisteja, mutta nyt on jo hiljasempaa. Talot on matalia ja kivan värikkäitä.

Pelastuskeskuksessa on tällä hetkellä 6 valekarettikilpikonnaa. Pienin painaa 1.6kg ja suurin 42kg. Tuo suurempikin on vasta nuori aikuinen, kun kuulemma kilven oltua noin 70cm pitkä, alkaa ne olla sukukypsiä.Yhtään pesää ei tänä vuonna tälläkään saarella ole. Tosin Ale sanoi, että kaikki heidän tunnetut naaraskilpparit ovat tän vuoden tauolla. Ne pesivät 3 vuoden välein.

Eilen saarelle ilmeistyi ilmeisesti Tunisiasta pakolaisia. Yksi oli karannut poliiseilta ja istui kylän ainoan baarin terassilla nautiskelemassa olutta. Kukaan ei lähtenyt ilmottamaan poliisille, vaan porukka jutteli tyypin kanssa, sillä hän puhui ranskaa ja ymmärsi ilmeisesti jonkin verran italiaa. Tyyppi joi kaljansa ihmisten ihmetellessä ja jutellessa hänen kanssaan. Sitten kun carabinierien auto meni ohi, yksi tyyppi viittoi sitä pysähtymään ja he poimivat kaverin talteen. Hän kuitenkin kävi ensin maksamassa oluensa. Heh. Hiukan nauratti meininki, mutta tapaus oli tietysti taas pitkään ainoa mielenkiintoinen juttu koko saarella. Tänä aamuna noin 12 tyyppiä sitten kävelytettiin merivartioston alukseen ja vietiin ilmeisesti Lampedusaan, jossa sitten mietitään mitä heille tehdään.

Porukan keskeisin puheenaihe on se, että kulkeeko lautta ja milloin. Kausi on päättymässä ja porukka on lähdössä ensi viikolla kotiin. Keskiviikosta sunnuntaihin on luvattu aikamoista tuulta, joten lautta tuskin kulkee. Mulla ei onneksi ole mitään kiirettä. Lähden Alen kanssa sitten samaa matkaa ja menen ehkä Napoliin ja sieltä sitten jonnekin, ja viimeistään 2. lokakuuta Coriin.

Sisiliassa

Taalla sita ollaan Sisiliassa. Oli kylla aika rankkaa tulla italialaisella yojunalla Roomasta ensin Terminille ja sielta Agrigentoon. Ei siina muuten mitaan, mutta yojuna hoykytti oikein kunnolla ja nukkuminen jai aika vahaiseksi. No en onneksi pudonnut pedista, silla talla kertaa ei ollut mitaan laitaa.

Mutta oli taas kylla niin ihania ihmisia. Mun hytissa oli 3 italialaisnaista, joista kukaan ei puhunut englantia. Heista yksi oli kanssa tulossa Agrigentoon ja han otti mut sitten hoiteisiinsa. Tultuamme Terminin asemalle, Agrigenton juna olisi ollut juuri tulossa siihen toiselle raiteelle, mutta han lahti mun kanssa hakemaan mulle lippua. Myohastyttiin siita junasta ja sitten olikin kahden tunnin odotus.

Olisin tarjonnut hanelle kahvit, mutta siinapa kaivikin sitten niin, etta han tarjosi minulle. Ei ollut yhteista kielta, mutta niin sita vaan juteltiin kaks tuntia junaa odotellessa. Mun fast talk lause-ja sanakirjasta ei kylla ole mitaan hyotya. Siina on ollut hieman eri prioriteetit, kun loytyy kylla kaannokset sukupuolielimille, mutta ei sanota, etta mita on yrittaja tai elain.

Junan ikkunasta katselin Sisilian mahtavia maisemia. Taalla on aika vuoristoista, vahan niin kuin Uudessa Seelannissa, mutta varitys on enempi ruskea. On jo kaikki sato korjattu ja maa aika kuivaa.

Ale oli laittanut viestia, ettei se hemmetin yolautta otakaan matkustajia ensi yona. Joudun olemaan siis taalla toisen yon, eika mun hostellissa ole tilaa. Taidan menna leirinta-alueelle, joka on lahella kreikkalaisia raunioita ja hieman lahempana Porto Empedoclea. Viiminen bussi sinne menee puol ysi ja lautta lahtee vasta puolen yon maissa. Soitan sinne kuitenkin ensin ja kysyn, etta saako sielta taksia vai meneeko vaikeaksi.

Matkaan kohti Sisiliaa

Tänään matka jatkuu Rooman kautta Palermoon, Sisiliaan. Menen ensin tästä junalla Roomaan ja hengailen siellä hetken aikaa ja sitten yöjunalla Palermoon. Siellä olen huomenna aamulla ja sitten on tarkoitus vielä jatkaa junalla Agrigentoon.

Olen varannut sieltä huoneen B&B Terrazza sul Corsosta kahdeksi yöksi. Päätin etten mene yhtä soittoa yöjunalla täältä, kun sitten oisin ollut lähes 15 tuntia junassa. Nyt pääsen ainakin jaloittelemaan välillä.

Ale ilmoitti juuri, että päivävene Agrigentoon menee tänään viimeistä kertaa ja joudun ottamaan yölautan. No ei kai siinä mitään. Toivottavasti siinä pystyy jotenkin nukkumaan edes vähän.

Vanhaa ja modernia rinta rinnan

Nousin aamulla puoli kahdeksan, toiveena päästä Uffizin galleriaan ilman tuntien jonotusta. No ei ihan tuntia tarvinnut jonottaa, mutta 45 minuuttia kuitenkin. Ja sitten olin hieman pettynyt sisältöön. Botticellin töitä lukuunottamatta, eipä siellä paljon muuta mieleistä ollut. Paras teos oli Caravaggion Medusa.

Rakennus itsessään on näkemisen arvoinen ja niskaa pakottaa kaikkien seinämaalausten tuijottamisesta. Join pikaisen kupin cappuccinoa museon kahvilassa. Suosittelen seisaallaan juontia, sillä hintaero sen ja pöydässä istumisen välillä oli huikeat 2,80€.

Uffizin jälkeen päädyin San Crocen kappeliin ja museoon katsomaan kuolleiden taitelijoiden ja tietäjien hautoja. Kuuluisimmat olivat juuri restauroitavina, mutta tuijottelin Michelangelon ja Galileo Galilein hautoja jonkin aikaa. Jälleen oli turistien ihmeteltäväksi tuotu myös nykyaikaisempaa taidetta: veistoksia erilaisista materiaaleista, lähinnä kivestä ja marmorista.

Syötyäni mikrossa lämmitetyn lasagnen ja lasin proseccoa (6€) lounaaksi, päätin vielä mennä Accademiaan katsomaan Davidin patsasta. Ilokseni myös Accademiassa oli tarjolla modernimpaa taidetta: Mappelthorpen valokuvia.

David oli tietysti mahtava, mutta ilman Mapplethorpen kuvia ei siellä paljon muuta katsottavaa olisi ollutkaan. Hieman huvitti jonkun vierailijan närkästyneet kommentit vieraskirjassa, ettei Mapplethropen kuvia voi mitenkään rinnastaa Michelangelon mestarillisiin töihin. Oli pakko kirjoittaa perään, että mielestäni Mapplethorpen valokuvat ovat moderni ylistys ihmisen keholle, kuten David aikoinaan. :)

Kotimatkalla takaisin hostelliini käännyin useaan kertaan väärään suuntaan, kun olin kadottanut oikean suunnan. Löysin kuitenkin aina itseni kartalta ja pääsin kiertoteitä ihailemaan taas maisemaa ikkunastani. Siihen ei kyllästy.

10.9. Room with a view!

Vau mikä näkymä mulla on ikkunasta. Aivan mahtavaa! Olin varannut webistä huoneen Luna Rossa nimisestä hostellista ja kävin siellä kyllä pistämässä nimeni paperiin jne. mutta huoneeni on Hotelli Esterin puolella. Olivat kuulemma antaneet mulle isomman huoneen.

Ei tämä huone nyt niin iso ole, mutta olen ylimmässä kerroksessa. Kipusin pieniä portaita, johon just ja just mahduin rinkkani kanssa. Huone on Firenzen kattojen yllä ja ikkunastani on suora näkymä Duomoon.

Kävin pikaseen hakemassa ruokakaupasta illallista, kun en viitsi lähteä mihinkään ja tässä odottelen kun Prosecconi viilenee. Samalla olen ihaillut auringonlaskun heijastuksia Duomon kupoleihin ja olen ihan fiiliksissä. Kannatti tulla Firenzeen. Pidän kaupungista jo nyt enemmän kuin Venetsiasta.

10.9. Matkalla Firenzeen

Aamu oli pilvinen, joten aamuauringon valossa kuvaaminen jäi hieman myöhään. Pakkasin aamulla loput tavarat, jotta voin palloilla vielä kaupungilla aamupäivän.

Onnistuin eksymään pikkukaduilla jonnekin kartan ulkopuolelle, mutta seinään maalattu nuoli ja San Marco teksti pelasti minut. Ilmeisesti samaan paikkaan on eksynyt muitakin.

Löytäessäni tien takaisin ihmisten ilmoille, piipahdin juomaan kupin cappuccinoa pikkukahvilassa. Kahvinkupin hinta vaihtelee eurolla sen mukaan, että nauttiiko sen tiskillä vai pöydän ääressä istuen. Otin pikakahvin, josta pulitin 1,30€.

Matkalla San Marcolle näin taidenäyttelyn ilmoituksia ja piipahdin sisään. Vanhan kirkon sisällä oli marokkolaisen taitelijan töitä. Kontrasti modernien taideteosten ja alttarin kanssa oli aikamoinen.

Sitten olikin jo hieman kiire takaisin majataloon, kun en ollut ihan varma mihin aikaan uudet vieraat ovat tulossa. En viitsinyt maksaa 6,50€ pienestä matkasta vesibussilla, joten kävelin jälleen kerran San Marcolta Rialtolle. Porukkaa oli aikalailla, eikä kenelläkään mikään kiire. Mahtaa venetsialaisia ketuttaa moinen hidas massavaellus.

Matkalla tulin ostaneeksi myös ensimmäiset tuliaiset. Ei kai sitä voi olla Muranon lasia ostamatta. Tai en tiedä kuinka aitoa Muranon lasia ostamani pikkukorut olivat, mutta eivät ne paljon maksaneet vaikkei olisikaan aitoja.

Majatalon emäntä oli jo käynyt siivoamassa huoneen, mutta häntä ei näkynyt, joten päätin vielä mennä lounaalle johonkin lähelle. Junassa ei kuitenkaan ole kunnollista syötävää. Firenzessä pitää löytää jotain muuta syötävää kuin pizzaa tai pastaa. Ei, etteivätkö ne olisi hyviä, mutta ei jaksais joka päivä kahteen kertaan samoja. Sain itseni ja ihmeen painavan rinkkani rautatieasemalle ja junaan ilman kommelluksia.

Nyt maisemat vilahtaa ohi Eurostarissa kohti Firenzeä.

9.9. Taidetta ja mennyttä loistoa Venetsiassa

En päässyt aamulla ihan niin aikaisin ylös kuin olin ajatellut. Pitää yrittää huomenna uudestaan herätä siten, että ehtii ottaa kuvia aamuauringossa, kun valo on vielä lempeämpi kuin päivällä. Syötyäni aamupalaa yhdessä thaimaalaisen pariskunnan kanssa, suunnistin ulos ja Rialton kautta San Marcolle. Porukkaa oli liikenteessä jo vaikka kuinka ja basilikaan hirveä jono, joten menin Dogen palatsiin.

Oli hieman krumeluurimpi palatsi kuin tanskalaisilla – tosin tässä palatsissa tuli näkyviin myös se ikävä puoli eli palatsin kellarin vankila. Uskonnolliset maalaukset alkoivat tulla jo kymmenennessä huoneessa korvista, eikä aseet ja haarniskatkaan jaksaneet kiinnostaa. Joten loppuosan palatsia kuljin aika vikkelään.

Huokausten silta oli ikävä kyllä remontissa ja suurten mainosten ympäröimä, joten en vaivautunut edes ottamaan kuvaa. On aika ärsyttävää, että kuuluisan rakennuksen tai monumentin päälle tai ihan viereen laitetaan hirveän suuria mainoksia, jolloin on ihan mahdotonta ottaa kuvaa, jossa ei nuo mainokset näkyisi.

Toinen vastaava oli Rialton sillalla. Argh! Pyörin jonkin aikaa San Marcon läheisyydessä ja päätin ottaa vaporetton jonnekin. Mutta taisi olla lounasaika ja lautta oli ihan täynnä, joten jäinkin heti seuraavalla pois ja päätin yrittää löytää Internet-kahvilan.

Matkaoppaan mukaan kaupungissa on jopa kaksi vastaavaa laitoista ja hinnat oli sen mukaiset: 8 euroa tunti. Pakko oli kuitenkin katsoa meilit ja varata majoitus Firenzestä. En jaksanut ihan kauhean kauan valkata, joten otin melkein ensimmäisen mikä vaikutti hyvältä, joskin se oli taas hieman odotettua kalliimpi.

Hostelli Luna Rossa saa nyt kuitenkin 50 euroa yöltä kolmen yön verran. Oli taas sellainen tilanne, että sinkkuhuoneita oli aika vähän tarjolla ja naisten dormitkin olivat monessa paikassa täynnä osan öitä.

Lounaan nautin pikaseen pikkukahvilassa, josta napsin suuhuni mozzarella paninin ja cappuchion seitsemällä eurolla. Palasin sitten San Marcon läheisyyteen ja otin vaporetton aikomuksenani mennä rautatieasemalle, mutta kun vesibussi meninkin kanaalin toiselle puolelle, jossa on Peggy Guggenheimin taidekokoelma, muutin mieleni ja jäin pois.

Kävin ensin isossa katolisessa kirkossa ihmettelemässä ja kävelin sitten jotain takareittiä taidemuseoon. Museoiden hinnat ovat kanssa aika suolaiset:12-13 euroa. Peggyn kokoelmaan kuului joukko kuuluisien taiteilijoiden töitä mm. Dali, Picasso, Klee, Miro, Kadinsky, Modigliani, Max Ernst, Chagall ja Jackson Pollock, jonka töitä katselin hieman pidempään ja aloin miettiä, että ehkä niitä pitää katsoa samoin kuin 3D kuvia, jolloin kuvista nousee esille erilaisia pintoja ja tulee syvyyttä.

Taideannokseni saatuani lähdin vesibussilla rautatieasemalle ostamaan lipun huomiseen Firenzen junaan. Ostin lipun automaatista ja valitsin 14:43 junan ja ikkunan toivottavasti ikkunan vierestä. Lippu maksoin 37 euroa. Sitten palasin Rialton läheisyyteen, tavoitteena kuvata Venetsiaa ilta-auringossa.

Mulla oli pieniä vaikeuksia löytää sopivaa, rauhallista paikkaa, jossa olisin saanut hyviä kuvia kondoleista, sillä pääkanaalilla on niin hirveä trafiikki koko ajan, että aina joku moottorivene änkesi kuvaan. Aikani pyörittyäni päädyin kuitenkin ihan Rialton viereen ja sopivaa hetkeä odotellessani ryhdyin kuvaamaan talojen ja valon heijastuksia vedessä. Kuvasin toki kondoleitakin, mutta ei niistä monikaan onnistunut. Vedestä taas tuli oikein mieluisia taidekuvia.

Kun kortilta loppui tila, lähdin kohti kotia ja syömään. Tässä majatalon lähellä on pari ihan edullista ruokapaikkaa ja päädyin niistä toiseen. Eilisestä punaviinikokeilusta viisastuneena, tilasin proseccoa ja se olikin paljon parempi valinta. Tilaisin bruchettan ja pastaa. Ja huh, kun leipä tuotiin eteeni, tuli mieleeni, että lukiko siinä jossain, että se on perhekokoa. Bruchettaa olis riittänyt naapureillekin, mutta se oli sen verran hyvää, että vetelin kaikki ihan itse. Pastaa en sitten enää jaksanutkaan.

Nyt kello onkin sitten taas jo melkein kymmenen ja vielä pitää jaksaa katsoa valokuvat ja tehdä kortille tilaa uusille kuville.

8.9. Vihdoin Venetsiassa

Yli vuorokauden matkustuksen jälkeen olen vihdoin Venetsiassa. Juna Köpiksestä Muncheniin lähti vähän ennen seiskaa. Mulla oli makuulaveri hytissä, jossa oli 5 muutakin matkustajaa. Tosin näistä muut paitsi yksi tanskalaistyttö olivat kuulemma tulossa vasta puolen yön aikaan. Mulla oli onneksi yläpeti, joten ryhdyin nukkumaan jo yhdeksän maissa. Korvatulpat korviin ja peitto päälle.

Ihme kyllä sain ihan hyvin nukuttua vaikkakin heräilin välillä, kun oli liian kuuma. Aamulla olin suhteellisen virkeä ja pikaisen kaunistautumisen jälkeen menin aamuteelle ravintolavaunuun. Vajaalla viidellä eurolla sain kupin teetä, sämpylän, croissantin (paketissa), voita, hunajaa ja marmeladia. Ei se mikään herkkuaamiainen ollut, mutta menetteli. Yhdeksän aikaan saavuimme Muncheniin. Ensimmäiseksi kävin kysymässä, että riittääkö itse printattu lippu ja ketkä pääsee loungeen. Oma printti riitti, mutta status ei riittänyt loungeen, joten suuntasin starbucksiin. Sain vakio vaniljalatteni, mutta pettymyksekseni en päässytkään heidän nettiin. Siihen olisi tarvittu saksalainen sim-kortti.

No, pienen etsimisen jälkeen löysin rautatieasemaa vastapäätä internet-kahvilan, jossa siinäkään ei ollut wlania, mutta pääsin sentään nettiin. Onneksi on muistitikku mukana, niin saan siirrettyä tarvittavia dokumentteja puolin ja toisin.

Olin vihdoin saanut eläintensuojeluprojektistakin vastauksen kyselyyni ja laitoin heille hakemukseni. Monica oli myös kirjoittanut, että Ferrarassa olisi hänen tuttunsa merikilpikonnaprojekti. Laitoin tälle tutulle meiliä, josko vaikka ehtisin piipahtaa sielläkin. Eipä mulla silti montaa päivää jää lorvimiseen, jos eläinprojektissa hyväksytään mun hakemus.

Tiepolo –juna lähti Munchenistä kohti Venetsiaa kello 11.30. Vieressäni junassa istui noin seitsemänkymppinen saksalaisnainen, joka puhui kohtalaista englantia. Hän kehui matkustelleensa nuorempana paljonkin, mutta nyt hän viihtyy enemmän kissansa kanssa kotona. Hänen ystävänsä oli kuitenkin saanut hänet houkuteltua Venetsiaan lomalle kanssaan. Ehkä viimeisen kerran.

Juna kiiti vuoristomaiseman läpi Itävallan Innsbruckista Italian puolelle alueelle jota kuulemma kutsutaan myös Etelä-Tiroliksi. Nainen kertoi, että alue oli aikoinaan kuulunut saksalle, mutta se menetettiin sodassa. Alueella puhutaan edelleen saksaa suurelta osin ja asemien nimetkin olivat sekä saksaksi että italiaksi.

Hän kertoi myös olleensa ihan ensimmäisiä turisteja Itävallan ja Sveitsin puolella sodan jälkeen. Eivät olleet kuulemma pitäneet saksalaisista turisteista siihen aikaan, vaikka syytön hän nuorena tyttönä siihen oli, että Saksa oli aloittanut sodan. Surullisena hän pudisteli päätään ja mietti, ettei ihminen ole mitään oppinut tuhansiin vuosiin, kun edelleen pitää sotia.

Hän kertoi myös salakuljettaneensa Sveitsistä kahvia takin sisään ommeltuna. Saksassa ei ollut kahvia, eikä sitä saanut laillisesti tuoda kuin vähän, joten sitä piti tuoda salaa. Hän ei ilmeisesti ollut koskaan jäänyt kiinni, vaikka kehui kahvin tuoksun tunkeneen selvästi läpi takin vuorista.

Välillä hän unohti, etten puhu saksaa ja hän ehti selittää jotain jonkin aikaa, ennen kuin huomasi, etten tajunnut paljon mitään. Ymmärsin aina jotain sieltä täältä, mutta pidemmissä lauseissa tipuin kyydistä.

Saavuimme aurinkoiseen Venetsiaan hieman kuuden jälkeen. Ulkona oli vielä lämmintä. Olin saanut hyvät ohjeet majapaikastani, joten suunnistin saman tien vesibussien lipunostoon. Hetken aikaa jouduin etsimään oikeaa laituria, mutta löysin sen viidessä minuutissa. Lippujen hinnat olivat hieman nousseet sitten vuoden 2008, jolloin matkaoppaani on painettu. Siinä luki 24-tunnin lipun hinnan olevan reilut 10€, mutta hinta oli 18€. Mutta sillä pääsee sitten kaikille vesibussiasemille huomenna.

Löysin helposti ja nopeasti majapaikkani. Ainoastaan ihan talon kohdalla emmin, kun en nähnyt mitään kylttiä missään, mutta uskottava se oli että olin löytänyt oikean oven, kun summerissa luki B&B Happy Venice. Sitten jouduinkin heti treenaamaan italian kieltä, sillä paikan toinen omistaja-rouva Gina ei osaa juurikaan englantia. Mutta kaikkien kielien sekoituksella ja näyttämällä, asiat selvisivät. Jouduin oikein harjoittelemaan oven avaamista, kun se olikin hieman hankalaa. Piti vetää juuri oikealla tavalla, että oven saa auki.

Huone itsessään on ihan viihtyisä ja suhteellisen kookaskin. Puhuminen ulkona kuuluu todella helposti läpi ikkunoiden, joten korvatulpat tulevat varmasti tarpeeseen. Olin ensin huolissani, että joudun ottamaan kylmän suihkun, kun vesi lämpeni niin hitaasti, että olin ehtinyt jo pestä tukkani kylmällä. Mutta lämpeni se onneksi, sillä kylmä suihku olisi kyllä ollut iso miinus.

Kävin syömässä lasagnea ja salaatin ravintolassa parin korttelin päässä. Ruoka oli ihan ok, mutta olen kyllä saanut Italiassa aiemmin parempaakin. Viini oli pienoinen pettymys, sillä se oli turhankin kuplivaa. Köyhdyin 25 euroa syötyäni kunnollisen illallisen. Hieman on kallista, mutta ehkä se tasaantuu, kun ei mene kaikkein keskeisimpiin turistikohteisiin murkinalle.

Kello kymmenen tuli jo nukkumatti ja juuri kohta ei pysy silmät enää auki.

pikapäivitys

Olen Munchenissä ja kohta matkalla Venetsiaan. Junalla. Yöjuna Köpiksestä oli hyvä ratkaisu. Hytissä oli 6 ihmistä lavereilla, mutta sain nukuttua.

Sain myös hyviä uutisia, kun Bolognan lähellä olevasta eläinten pelastuskeskuksesta tuli viimein meili ja laitoin hakemukseni menemään. Alkaa siis olla suunnitelma taas kasassa. Nyt on vaan vaikea päättää mihin Venetsiasta: ottaisko kunnon taidepläjäyksen ja menisi Firenzeen vai menisikö sittenkin katsomaan kilpikonnia yhteen projektiin vai menisikö katsomaan paria pienempää kaupunkia, joiden taidetarjontaa mulle suositeltiin.

No onneksi on seuraavat tunnit aikaa miettiä.

Seuraava kohde suunniteltu

Päätin jatkaa Munchenistä suoraa päätä Venetsiaan. Ostin liput deutche bahnin webbisivuilta ja hintaa tuli 63€. Perillä Venetsiassa olen kuuden jälkeen illalla. Huh! Siinä vaiheessa on varmaan aika puutunut juniin.

Varasin b&b Happy Venicestä majoituksen kahdeksi yöksi, kun lähes paikasta kuin paikasta oli yhden hengen huoneet joko varattu tai sikakalliita. Tietty, jos jäis hieman kauemmas, niin sais huoneen ehkä 30€/yö. Toki dormeissa saa yösijan alle 30€, mutta en taida ainakaan vielä taipua joukkomajoitukseen.

Oli hauska lukea arvosteluja, kuinka aika monta kertaa pohjoisamerikkalaiset ovat antaneet huonot pisteet, koska henkilökunta on ollut tylyä ja huoneet pieniä. Ja aamun cornflakeista joutuu maksamaan extraa. Heh. No ehkä suomalaisella asenteella pärjää hieman pienemmässäkin huoneessa ja tottuneempana tylyyn palveluun.

Huomenna aamulla aikaisin Köpikseen, jossa on tarkoitus viettää päivä maisemia katsellen. Ja yritetään ehtiä treffaamaan Lisan kanssa kahvien merkeissä. Lisaan tutustuin viime maaliskuussa Thaimaan projektista ja tultiin hyvin juttuun.

Ruattin maalla julkkisten kanssa

4.9.
Ruotsin laiva ei kyllä enää säväytä. Oli jokseenkin tylsää, vaikka edellisestä kerrasta on aikaa vaikka kuinka. En edes muista milloin viimeksi olen ollut. Ohjelma tuntui olevan vähän väkisin tehtyä, tosin positiivista oli Back to the Sixties –teema ja teeman mukaiset bändit ja musiikki. Ranskalais-jutut oli niin kitschiä, että ihan väkisin meinas päästä nauru.

Ranskalais-teeman ainoa valopilkku oli Helena Petäistö, joka nautti bändejä kuunnellessaan ilmeisesti Irish Coffeeta.

Ruoka oli ihan hyvää ja sen ohessa nautittu viini vielä parempaa. Ja yksi lasi aitoa samppanjaakin tuli nautittua matkan alun kunniaksi. Puolilta öin olin jo ihan valmis petiin ja nukuinkin suhteellisen hyvin.

Tukholma-Malmö junalippujen kanssa ei sitten käynyt tuuri. Halvimmat liput olis ollu kello 10:21 junaan, mutta epäiltiin, ettei ehditä siihen, joten ei uskallettu huutaa niitä kovin kalliilla. Joku oli sitten tarjonnut enemmän ja hyvä niin, sillä emme olisi siihen junaan ehtineetkään.

Pääsimme laivalta rautatieasemalle kätevästi city transfer bussilla. Lipun hinta oli reilut 3 euroa. Automaatista ostettiin liput 15:45 lähtevään intercity-junaan puolta halvemmalla kuin 11:21 x-2000 junaan. Kärsimme 529 kruunua, mikä nyt vielä oli ihan ok hinta.

Kun meille jäi hyvin aikaa, päätimme lähteä modernin taiteen museoon. Matkalla ihmeteltiin poliisien määrä joka risteyksessä, mutta vasta museon mäellä meille selvisi mistä oli kysymys. EU:n ulkoministereiden epävirallinen kokous oli juuri käynnissä ja ulkoministerit saapuivat museolle yhtä aikaa meidän kanssa. Alexander Stubbin auto pyyhälsi ohitseni ihan vierestä, mutta en päässyt niin lähelle, että olisin saanut hänestä kuvaa.

Onkohan se tyypillistä ruotsalaista meininkiä, että turistit pääsivät museon lähimaastossa suhteellisen lähelle? En osaa kuvitella, että Suomessa pääsisi korttelia lähemmäs. Kuvista tuskin tuli mitään, kun lippusalot olivat tiellä. Mutta ehkä niistä voi joitain poliitikkoja ja heidän avustajiaan bongata.

Koska ei päästy modernin taiteen museoon, mentiin sitten kansallismuseoon. Siellä oli ihan muutamia hyviä ja tunnettuja teoksia: Rembranteja, Rubenseja, Pisarroja, Cezanneja, yksi Simberg ja yksi Strinberg ja tietysti paljon ruotsalaisia teoksia, joista mm. Larsonit miellyttivät silmää ja yksi seitsemän ryhmän ja Galen-Kallelan töitä muistuttava maalaus.

Kello oli kaksi kun lähdettiin museolta. Taas jökötettiin yhdessä risteyksessä ja odotettiin poliitikkojen autoja. Jotenkin surullista huomata, että ihmisiltä menee heti hermot, jos joutuu muutaman minuutin odottamaan jotain, eikä pääsekään etenemään omaa tahtiaan. Tämän tyylisessä matkustamisessa on se hyvä puoli, että harvoin on kiire minnekään. Sitä tottuu hieman rauhallisempaan elämäntyyliin, eikä mene hermot.

Nyt istun junassa ja katselen ruotsalaista maalaismaisemaa. Viiden tunnin päästä olemme perillä Malmössä.

Ekomatka alkaa

Jee! Nyt se sitten alkaa se ekomatka. Juuri kohta hyppään ratikkaan, joka vie minut laivaterminaaliin ja sieltä siis kohti Ruotsia. Tukholma-Malmö junaliput on vielä ostamatta, kun hinnat olivat niin huikeita. Yritetetään kavereiden avustuksella huutaa ne halvemmalla netistä. Jos se ei onnistu, niin saatamme joutua turvautumaan bussiin tai kulkemaan Göteborgin kautta. Siitä varmaan vielä neuvotellaan, sillä siihen meenkin sitten 4,5 tunnin sijasta 7,5 tuntia. Ugh.

Ekat liput ostettu

Ensimmäiset matkaliput on hankittu. Ja kiitos ystävien aika edulliseen hintaan.

Ruotsin laivan lippuja yritin sinnitellä tarjouksiin asti, mutta perjantaina loppui sitten usko ja ostin normaalihintaiset, tosin clubi-alennuksella 115€ B-hytti. Kyllä se hiukan harmitti, kun Turusta ois päässyt Tukholmaan 8€ nuppi, mutta matka Turkuun maksaa sen verran, ettei kannata.

Ystävät olivat seuranneet junalippujen hintoja Köpis-Munchen välille ja sainkin sitten oikein hyvään hintaan 854SEK yläcouchetin. Nyt sitten pitää vielä hankkia liput Tukholmasta Malmöhön, huikean kalliin hinnan 900SEK yritän väistää ostamalla liput huutokaupasta. Ne tulee myyntiin 48 tuntia ennen junan lähtöä, joten sitten nähdään onko niitä. Jos on, niin pitää jälleen turvautua ruotsalaistuneiden ystävien apuun, sillä huutaminen päättyy vasta 6 tuntia ennen junan lähtöä ja olemme silloin laivassa, enkä tiedä onko niissä nykyään Internet-yhteys vai ei.

Venetsian hostelli, B&B ja hotellihinnat ovat myös olleet pieni järkytys. Tosin valintaa hankaloittaa se, ettei ole aavistustakaan missä siellä olisi järkevää yöpyä. No onneks siihen on vielä kaksi viikkoa aikaa, joten ehtii tässä vielä tutkiskella juuri hankittua Italian Lonely Planet opasta ja katsella eri saittien suosituksia.

Eipä se nyt haittaa, jos yhdessä paikassa pitää maksaa vähän enemmän, kunhan kokonaisbudjetti pysyy kohtuudessa. Ja kun en ole vielä päättänyt, mikä se kohtuus on, niin voi vielä hankkia vähän paremman ja kalliimman majoituksen. Tosin eihän se hinta mitään välttämättä takaa, kun en sataa euroa yöltä meinaa kuitenkaan maksaa.

Suunnitelma lähes valmis

No niin. Kaksi viikkoa matkan alkuun ja olen ryhtynyt kirjoittamaan pakkauslistaa. Aikasemmilla reissuilla rinkka on painanut välillä yli 20 kg ja se on kyllä vähän liikaa. Tavoite on päästä 15 kiloon. Mutta tällä reissulla ei tarvitse kantaa mukana snorklauskamoja, joten pitäisi päästä johonkin 12 kiloon. Toki tällä kertaa pitää ottaa mukaan hieman lämpimimpiä vaatteita, että tarkenee tulla takasin päin marraskuussa.

Nyt on jonkinlainen suunnitelma koko reissun ajaksi. Yksityiskohdat vielä puuttuvat, mutta eiköhän ne sitten pikkuhiljaa täydenny. On sekä kivaa että pelottavaa, ettei ole sen tarkempia suunnitelmia. Ei meinaa millään osata olla ilman.

Ensin menen siis kavereiden luo Malmööhön. Laivalla yli Helsinki-Tukholma ja sieltä junalla Malmö-Centralille. Hintaa tulee tuolle reissulle jo reilut 100€. Riippuu hieman siitä, että löydetäänkö mitään hyvää alennusta siljalta tai vikingiltä. Perjantai-iltapäivällä ollaan perillä. Sitten tutustutaan paikalliseen tarjontaan ja nautitaan ystävien seurasta viikonloppu ja ehkä maanantaina piipahdetaan Köpikseen.

Tiistaina on sitten tarkoitus jatkaa matkaa. Pikaisesti läpi Saksan junalla ja vielä nopeammin läpi Sveitsin tai Itävallan kohti Venetsiaa. Tämä väli on vielä vailla pläniä. Sitten olisi tarkoitus viettää pari päivää Venetsiassa.

Venetsiasta olisi sitten suunta kohti etelää. Tämäkin väli on vielä vähän auki. Voisin piipahtaa Roomassa, mutta toisaalta olen menossa sinne myöhemmin, joten voisin pysähtyä jossain muualla. Pitää katsoa mitä mielenkiintoisia paikkoja matkan varrelta löytyy. Viikon keskivaiheilla on kuitenkin määrä olla jo ihan etelässä, Sisiliassa ja suunnata sieltä lautalla Linosan saarelle Alen vieraaksi.

Linosassa vietän reilun viikon ja lähden sieltä kun Alekin lähtee. Sitten mulla on ehkä noin viikon verran aikaa tutustua Etelä-Italiaan. Ja siinä se sitten olikin syyskuu. Toinen lokakuuta on tarkoitus olla Roomassa/Corissa, jos saamme viikon projektin käyntiin ennen vuosikokousta. Toisaalta voisin kyllä ilmoittautua vapaaehtoiseksi myös Rooman kulkukissaprojektiin, mutta voin päättää sen sitten lähempänä.

Corissa menee siis viikko ja 10.-11. päivä on vuosikokous. Toivottavasti sinne tulee taas tuttuja.
12. päivä olen suunnitellut meneväni eläintensuojelukeskukseen kolmeksi viikoksi töihin. Jos tämä vaan onnistuu. Jos se ei onnistu, niin sitten pitää keksiä jotain muuta ja menen ehkä sittenkin Kreikkaan. Mutta siihen on vielä niiiin pitkä aika, että ehtiihän sen suunnitella...

Suunnittelu jatkuu

Alkuosa suunnitelmasta alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Ensin Mälmöhön moikkaamaan kavereita, sieltä Köpiksen kautta kohti Saksaa. Saksan rautateillä on aika loistava palvelu http://www.bahn.de/international/view/en/index.shtml, josta löytyy kaikenlaista junatietoa. Hinnat vaan tuntuu edelleen vähän kovilta.

Mutta ei hätää. Rekrytöin ystävät avuksi bongailemaan halvimpia hintoja. Ruotsi kruunu on aika edullinen, joten ruottinmaalta saattais saada liput edullisesti. Toisaalta matkaa voisi ehkä tehdä myös jokea pitin paatilla.

Italiaan pitäisi päästä muutamassa päivässä. Ehkä pysähdyn menomatkalla pariksi päiväksi Venetsiaan ennen kuin matkaan ihan saappaan kärkeen, josta otan laivan tai jonkun botskin Linosan saarelle. Aleksandra kertoi, ettei projektissa ole välttämättä kauheesti hommia syyskuussa, mutta eipä tuo haittaa. Pieni loma tekee ihan terää. :)

Ekomatkan suunnittelu on alkanut!

Nyt se on alkanut! Oikean ekomatkan suunnittelu siis. Tein alunperin päätöksen, että kokeilen millaista on matkustaminen ilman lentoja ja koska seuraavan matkani on tarkoitus suuntautua Eurooppaan, pitäisi tämän onnistua ihan hyvin.

Aluksi ei ollut mitään hajua, miten se onnistuu, mutta luottamus on kova. Ostin Time Outin Flight Free Europe kirjan ja vaikka se onkin hyvin Lontoo-painotteinen, pääsin siitä hyvään alkuun. Keräsin eri matkavaihtoehdoista itselleni sopivia linkkejä ja nyt olen jo ehtinyt jonkin verran surffaillakin mm. eri maiden junayhtiöiden saiteilla ja mm. seat61.com sivulla.

Aikamoinen jäsrkytys on ollut junayhteyksien hinta. Ne eivät kyllä mitenkään pysty kilpailemaan halpalentoyhtiöiden alle 100 eurolla Italiaan tarjouksien kanssa. Mutta en ole vielä luovuttanut. Usko pysyy lujana. Olen ryhtynyt kysymään apua ja neuvoja eri maissa asuvilta ystäviltäni. Jos sittenkin löytäisin jostain loistotarjouksia ja saisin junamatkan kohtuuhintaiseksi.

Toki tässä pitää muistaa, että päivälipuilla, hitaissa junissa varmasti pääsee suhteellisen halvalla ja yöjunat taas korvaavat yhden yön hostellissa. Mutta jotenkin tästä on toistaiseksi jäänyt sellainen maku, ettei ekomatkaaminen sovellu ihan joka pennosta laskevalle.

Päätös kuitenkin pitää ja lentoja en aio hankkia. Maksoi mitä maksoi.

Karibian suunnitelmia

Olen aivan innoissani Karibian luonnonsuojeluprojektin ensimmäisen päivän suunnitelmista. Alunperin suunnitelmaan kuului noin 4 tunnin kiertoajelu ja tutustumista Grenadan luonnonsuojelun haasteisiin. Vaihdettuani muutamia sähköposteja paikallisen oppaamme kanssa, hän on kertonut tarkemmin ohjelmasta, jossa on mukana retkiä vesiputouksille uimaan, paikallista ruokaa, reaggea bändin konsertti rannalla ja vaikka mitä koko päiväksi.

Vau! Alkaa kuulostaa siltä, että saamme kunnon annoksen karibialaista elämänmenoa heti ensimmäiseen päivään.

Vapaaehtoistöissä Thaimaassa

Olenpas ollut laiska blogin kirjoittaja sitten viime kesän. Nyt pitää ryhdistäytyä ja ryhtyä jakamaan ekomatkaamisen kokemuksiani.

Maalis-huhtikuun kuukauden Thaimaan reissu meni osittain tutulla Phra Thongin saarella merikilpikonnaprojektissa ja osittain tutustumalla ensimmäistä kertaa pohjoiseen norsuprojektissa. Molemissa oli omat hyvät puolensa ja loistavat hetkensä. Merikilpikonnat eivät ikävä kyllä tänä vuonna saarella pesineet, mikä nostaa kauhukuvan mieleeni: Siinäkö se oli? Nytkö se loppui?

Yhden vuoden väliinjäänti ei välttämättä ole niin suuri katastrofi. Ainakin toivon niin. Merkilpikonnien suojelu saarella on alkanut vasta noin 13 vuotta sitten ja niillähän kestää sukukypsyyden saavuttaminen jopa 30 vuotta. Joten vasta reilun 15 vuoden jälkeen alamme nähdä mahdollisia suojelun tuottamia tuloksia. Merikilpikonnat eivät myöskään pesi joka vuosi, joten ehkä ensi vuonna taas saaren rannoilta löytyy pesiä. Pakkohan sitä on mennä katsomaan.

Paikka on edelleen hyvin lähellä paratiisisaarta, jossa ei turisteja juuri näy. On myös erittäin mielenkiintoista seurata paikallisen kylän kehittymistä ja elämänmenoa. Luonto on edelleen yhtä upea kuin aiemminkin. Tällä kertaa pääsin näkemään mystisen peuran, jonka jälkiä olemme nähneet kyllä aiempinakin vuosina, mutta emme kertaakaan aiemmin onnistuneet näkemään itse eläintä.

Norsuprojekti Pohjois-Thaimaassa oli varsin erilainen kokemus Phra Thongista. Vapaaehtoisia oli samaan aikaan useita kymmeniä ja joka päivä norsuja tuli katsomaan myös joukko vierailijoita. En tiennyt norsuista juuri mitään tätä ennen, enkä koskaan aiemmin ollut päässyt kosketusetäisyydelle.

Norsut liikkuvat uskomattoman kevyesti isosta koostaan huolimatta ja leikkimieltä piisaa vähän vanhemmillakin. Oli todella surullista kuulla, että Thaimaan luonnossa näitä upeita eläimiä on jäljellä enää noin 500. Useita tuhansia norsuja kuitenkin omistetaan ja niitä kohdellaan kuin karjaa. Mitään oikeuksia ei näillä eläimillä ole, eikä niiden huonosta kohtelusta rangaista.

Opin myös sen, että isojen kaupunkien kaduilla kulkee norsuja "huoltajineen" kerjäämässä ruokaa. Nämä norsut elävät nälässä ja niiden tarkoituksena on ainoastaan kerätä rahaa omistajilleen. Omistajia eivät ole näiden eläinten "huoltajat", jotka eivät juurikaan norsuista piittaa, vaan bisnesmiehet, jotka vuokraavat ehkä useaa kymmentä norsua kerjäämistä varten. Näiden norsujen elämä ei ole hääviä, sillä nälissään ne kuljeksivat yksinään kaduilla ja joutuvat liian usein onnettomuuksiin tai syövät niille sopimatonta ruokaa, jota ei ravinnoksi voi kutsua.

Harmittaa oikein tosissaan. Jos käyt Thaimaassa ja näet kerjääviä norsuja kaupunkien kaduilla, älä osta niiden huoltajilta niille ruokaa tai otata valokuvia niiden kanssa. Kun tästä laittomasta toiminnasta ei tule rahaa, se loppuu. En voi myöskään suositella norsuilla ratsastamista tai muita esiintymisiä. Norsujen kouluttamisessa käytetään edelleen perinteisiä koulutusmetodeja, jotka perustuvat eläimen oman tahdon murtamiseen ja suoranaiseen kiduttamiseen ja pahoinpitelyyn.

Mene mielummin katsomaan norsuja niiden suojelualueilla tai paikoissa, joissa niiden hyvinvoinnista välitetään oikeasti. Niissä et pääse ratsastamaan norsun selässä, mutta saatat nähdä jotain paljon hienompaa. Leikkiviä ja onnellisia norsuja, joilla on toivoa päästä vapauteen jonain päivänä.