Ruattin maalla julkkisten kanssa

4.9.
Ruotsin laiva ei kyllä enää säväytä. Oli jokseenkin tylsää, vaikka edellisestä kerrasta on aikaa vaikka kuinka. En edes muista milloin viimeksi olen ollut. Ohjelma tuntui olevan vähän väkisin tehtyä, tosin positiivista oli Back to the Sixties –teema ja teeman mukaiset bändit ja musiikki. Ranskalais-jutut oli niin kitschiä, että ihan väkisin meinas päästä nauru.

Ranskalais-teeman ainoa valopilkku oli Helena Petäistö, joka nautti bändejä kuunnellessaan ilmeisesti Irish Coffeeta.

Ruoka oli ihan hyvää ja sen ohessa nautittu viini vielä parempaa. Ja yksi lasi aitoa samppanjaakin tuli nautittua matkan alun kunniaksi. Puolilta öin olin jo ihan valmis petiin ja nukuinkin suhteellisen hyvin.

Tukholma-Malmö junalippujen kanssa ei sitten käynyt tuuri. Halvimmat liput olis ollu kello 10:21 junaan, mutta epäiltiin, ettei ehditä siihen, joten ei uskallettu huutaa niitä kovin kalliilla. Joku oli sitten tarjonnut enemmän ja hyvä niin, sillä emme olisi siihen junaan ehtineetkään.

Pääsimme laivalta rautatieasemalle kätevästi city transfer bussilla. Lipun hinta oli reilut 3 euroa. Automaatista ostettiin liput 15:45 lähtevään intercity-junaan puolta halvemmalla kuin 11:21 x-2000 junaan. Kärsimme 529 kruunua, mikä nyt vielä oli ihan ok hinta.

Kun meille jäi hyvin aikaa, päätimme lähteä modernin taiteen museoon. Matkalla ihmeteltiin poliisien määrä joka risteyksessä, mutta vasta museon mäellä meille selvisi mistä oli kysymys. EU:n ulkoministereiden epävirallinen kokous oli juuri käynnissä ja ulkoministerit saapuivat museolle yhtä aikaa meidän kanssa. Alexander Stubbin auto pyyhälsi ohitseni ihan vierestä, mutta en päässyt niin lähelle, että olisin saanut hänestä kuvaa.

Onkohan se tyypillistä ruotsalaista meininkiä, että turistit pääsivät museon lähimaastossa suhteellisen lähelle? En osaa kuvitella, että Suomessa pääsisi korttelia lähemmäs. Kuvista tuskin tuli mitään, kun lippusalot olivat tiellä. Mutta ehkä niistä voi joitain poliitikkoja ja heidän avustajiaan bongata.

Koska ei päästy modernin taiteen museoon, mentiin sitten kansallismuseoon. Siellä oli ihan muutamia hyviä ja tunnettuja teoksia: Rembranteja, Rubenseja, Pisarroja, Cezanneja, yksi Simberg ja yksi Strinberg ja tietysti paljon ruotsalaisia teoksia, joista mm. Larsonit miellyttivät silmää ja yksi seitsemän ryhmän ja Galen-Kallelan töitä muistuttava maalaus.

Kello oli kaksi kun lähdettiin museolta. Taas jökötettiin yhdessä risteyksessä ja odotettiin poliitikkojen autoja. Jotenkin surullista huomata, että ihmisiltä menee heti hermot, jos joutuu muutaman minuutin odottamaan jotain, eikä pääsekään etenemään omaa tahtiaan. Tämän tyylisessä matkustamisessa on se hyvä puoli, että harvoin on kiire minnekään. Sitä tottuu hieman rauhallisempaan elämäntyyliin, eikä mene hermot.

Nyt istun junassa ja katselen ruotsalaista maalaismaisemaa. Viiden tunnin päästä olemme perillä Malmössä.