Yli vuorokauden matkustuksen jälkeen olen vihdoin Venetsiassa. Juna Köpiksestä Muncheniin lähti vähän ennen seiskaa. Mulla oli makuulaveri hytissä, jossa oli 5 muutakin matkustajaa. Tosin näistä muut paitsi yksi tanskalaistyttö olivat kuulemma tulossa vasta puolen yön aikaan. Mulla oli onneksi yläpeti, joten ryhdyin nukkumaan jo yhdeksän maissa. Korvatulpat korviin ja peitto päälle.
Ihme kyllä sain ihan hyvin nukuttua vaikkakin heräilin välillä, kun oli liian kuuma. Aamulla olin suhteellisen virkeä ja pikaisen kaunistautumisen jälkeen menin aamuteelle ravintolavaunuun. Vajaalla viidellä eurolla sain kupin teetä, sämpylän, croissantin (paketissa), voita, hunajaa ja marmeladia. Ei se mikään herkkuaamiainen ollut, mutta menetteli. Yhdeksän aikaan saavuimme Muncheniin. Ensimmäiseksi kävin kysymässä, että riittääkö itse printattu lippu ja ketkä pääsee loungeen. Oma printti riitti, mutta status ei riittänyt loungeen, joten suuntasin starbucksiin. Sain vakio vaniljalatteni, mutta pettymyksekseni en päässytkään heidän nettiin. Siihen olisi tarvittu saksalainen sim-kortti.
No, pienen etsimisen jälkeen löysin rautatieasemaa vastapäätä internet-kahvilan, jossa siinäkään ei ollut wlania, mutta pääsin sentään nettiin. Onneksi on muistitikku mukana, niin saan siirrettyä tarvittavia dokumentteja puolin ja toisin.
Olin vihdoin saanut eläintensuojeluprojektistakin vastauksen kyselyyni ja laitoin heille hakemukseni. Monica oli myös kirjoittanut, että Ferrarassa olisi hänen tuttunsa merikilpikonnaprojekti. Laitoin tälle tutulle meiliä, josko vaikka ehtisin piipahtaa sielläkin. Eipä mulla silti montaa päivää jää lorvimiseen, jos eläinprojektissa hyväksytään mun hakemus.
Tiepolo –juna lähti Munchenistä kohti Venetsiaa kello 11.30. Vieressäni junassa istui noin seitsemänkymppinen saksalaisnainen, joka puhui kohtalaista englantia. Hän kehui matkustelleensa nuorempana paljonkin, mutta nyt hän viihtyy enemmän kissansa kanssa kotona. Hänen ystävänsä oli kuitenkin saanut hänet houkuteltua Venetsiaan lomalle kanssaan. Ehkä viimeisen kerran.
Juna kiiti vuoristomaiseman läpi Itävallan Innsbruckista Italian puolelle alueelle jota kuulemma kutsutaan myös Etelä-Tiroliksi. Nainen kertoi, että alue oli aikoinaan kuulunut saksalle, mutta se menetettiin sodassa. Alueella puhutaan edelleen saksaa suurelta osin ja asemien nimetkin olivat sekä saksaksi että italiaksi.
Hän kertoi myös olleensa ihan ensimmäisiä turisteja Itävallan ja Sveitsin puolella sodan jälkeen. Eivät olleet kuulemma pitäneet saksalaisista turisteista siihen aikaan, vaikka syytön hän nuorena tyttönä siihen oli, että Saksa oli aloittanut sodan. Surullisena hän pudisteli päätään ja mietti, ettei ihminen ole mitään oppinut tuhansiin vuosiin, kun edelleen pitää sotia.
Hän kertoi myös salakuljettaneensa Sveitsistä kahvia takin sisään ommeltuna. Saksassa ei ollut kahvia, eikä sitä saanut laillisesti tuoda kuin vähän, joten sitä piti tuoda salaa. Hän ei ilmeisesti ollut koskaan jäänyt kiinni, vaikka kehui kahvin tuoksun tunkeneen selvästi läpi takin vuorista.
Välillä hän unohti, etten puhu saksaa ja hän ehti selittää jotain jonkin aikaa, ennen kuin huomasi, etten tajunnut paljon mitään. Ymmärsin aina jotain sieltä täältä, mutta pidemmissä lauseissa tipuin kyydistä.
Saavuimme aurinkoiseen Venetsiaan hieman kuuden jälkeen. Ulkona oli vielä lämmintä. Olin saanut hyvät ohjeet majapaikastani, joten suunnistin saman tien vesibussien lipunostoon. Hetken aikaa jouduin etsimään oikeaa laituria, mutta löysin sen viidessä minuutissa. Lippujen hinnat olivat hieman nousseet sitten vuoden 2008, jolloin matkaoppaani on painettu. Siinä luki 24-tunnin lipun hinnan olevan reilut 10€, mutta hinta oli 18€. Mutta sillä pääsee sitten kaikille vesibussiasemille huomenna.
Löysin helposti ja nopeasti majapaikkani. Ainoastaan ihan talon kohdalla emmin, kun en nähnyt mitään kylttiä missään, mutta uskottava se oli että olin löytänyt oikean oven, kun summerissa luki B&B Happy Venice. Sitten jouduinkin heti treenaamaan italian kieltä, sillä paikan toinen omistaja-rouva Gina ei osaa juurikaan englantia. Mutta kaikkien kielien sekoituksella ja näyttämällä, asiat selvisivät. Jouduin oikein harjoittelemaan oven avaamista, kun se olikin hieman hankalaa. Piti vetää juuri oikealla tavalla, että oven saa auki.
Huone itsessään on ihan viihtyisä ja suhteellisen kookaskin. Puhuminen ulkona kuuluu todella helposti läpi ikkunoiden, joten korvatulpat tulevat varmasti tarpeeseen. Olin ensin huolissani, että joudun ottamaan kylmän suihkun, kun vesi lämpeni niin hitaasti, että olin ehtinyt jo pestä tukkani kylmällä. Mutta lämpeni se onneksi, sillä kylmä suihku olisi kyllä ollut iso miinus.
Kävin syömässä lasagnea ja salaatin ravintolassa parin korttelin päässä. Ruoka oli ihan ok, mutta olen kyllä saanut Italiassa aiemmin parempaakin. Viini oli pienoinen pettymys, sillä se oli turhankin kuplivaa. Köyhdyin 25 euroa syötyäni kunnollisen illallisen. Hieman on kallista, mutta ehkä se tasaantuu, kun ei mene kaikkein keskeisimpiin turistikohteisiin murkinalle.
Kello kymmenen tuli jo nukkumatti ja juuri kohta ei pysy silmät enää auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti