Miksi lähtisin vapaaehtoiseksi kun voin helpommin laittaa rahaa avustusjärjestön tilille

Miksi lähteä paikan päälle auttamaan? Monen mielestä riittää, että laittaa rahaa avustusjärjestön tilille. Täällä raha menee suoraan kansallispuiston ja eläinten avustamiseen ja samalla saat itse oppia, nähdä ja kokea asioita. Uskoisin, että mielipiteesi muuttuvat monista asioista, kuten itsellenikin kävi. Matkan jälkeen et ajattele enää samalla tavalla villieläimistä, luonnosta ja niistä asioista, jotka eivät ole täällä itsestään selvyyksiä.

Leijonan tassunjälki

Rikkaruohoja poistamassa

Miten vapaaehtoiset auttavat?

Jeeppiajelulla paikallinen opas / kuljettaja ei voi tehdä kaikkea itse, koska hän ajaa, kuuntelee radiosta ohjeita, havainnoi hajuja, kuuntelee ympäristön ääniä, katselee jälkiä maassa (myös renkaiden jälkiä) ja seuraa ympäristöä. Hän myös tietää mihin kannattaa mennä jos halutaan nähdä tiettyjä eläimiä. 

Vapaaehtoiset mm. kuvaavat eläimiä (monesta sunnasta, monia eläimiä), kirjaavat ylös mitä on nähty, näyttävät pimeällä valonheittimillä valoa sivuille, havainnoivat eläimiä, auttavat puskien poistamisessa, kaatuneiden puiden työntämisessä pois tieltä ja rikkaruohojen pois kitkemisessä. Kaikki roskat kerätään pois puistosta mm. muovit, muoviputket ja pullot. 

Muoviputket kerätään pois puistosta

Aistit valppaana

Matkan aikana oppii ihan eri tavalla haistamaan, näkemään ja kuulemaan; aistit ovat koko ajan valppaana. Kierrättämisestä opetetaan alusta alkaen kuten myös veden säästämisestä ja siitä, ettei valoja pidetä turhaan päällä. Ruoanlaittokin suunnitellaan tarkasti; ensin mm. vesi keitetään vedenkeittimellä, sitten keitetään perunoita ja vasta sitten ne laitetaan uuniin.

Jos vapaaehtoisia ei ole, on tekeminen minimoitava ja jeeppiajeluita on vain yksi päivässä. Tällöin tärkeä monitorointi jää vähemmälle. Kun monitorointia ei ole niin paljon, ei tiedetä mitä puistossa tapahtuu, eikä nähdä jos joku eläin tarvitsee apua. Nyt on 2 ajoa päivittäin ja lisäksi yöpymiset puistossa.

Eläimet

Kansallispuistossa ensikertalaisella on paljon nähtävää. Tällöin kaikki on uutta ja ihmeellistä ja oudoksuu, kun kaikkia eläimiä ei jäädä ihastelemaan. Eihän sitä joka päivä näe esimerkiksi seeproja ja kirahveja – paitsi täällä. Arki on täällä niin erilaista. 

Jeeppiajelulle lähtiessä suunnitellaan yleensä mitä eläimiä yritetään ajon aikana löytää kansallispuistosta. Kuuden tunnin ajelun aikana ei välttämättä kuitenkaan nähdä niitä eläimiä, joita varten ollaan liikkeellä, koska eläinten käytöstä ei voi ennustaa. 

Yhtenä aamuna esimerkiksi suunnittelimme, että etsimme leijonia, mutta päivän aikana emme nähneet yhtään leijonaa. Ajon aikana nähtiin kuitenkin valtava määrä muita eläimiä eikä aika todellakaan käynyt pitkäksi. Koko ajan piti olla valppaana kamera kädessä, koska joku kuvattavista eläimistä saattaa tulla koska tahansa mutkan takaa esille. 

Matkan anti

Matka antoi ainakin itselleni enemmän kuin olisin koskaan osannut odottaa. Opin paljon uutta kyselemällä, näkemällä ja kokemalla. Hienoin hetki matkan aikana oli varmaankin se, kun näki kymmeniä norsuja ja seeproja juomassa lammen äärellä. Toisaalta kaikki auringonlaskut olivat upeita ja yksittäisiä mahtavia hetkiä oli paljon, kuten se kun kirahvi tuli juomaan lammesta vettä. Yksinkertaisia, hienoja tilanteita oli paljon ja oli aikaa keskittyä tällaisiin elämän pieniin hetkiin.

Parasta hetkeä en ehkä pysty edes valitsemaan. Onneksi ei edes tarvitse. Upeita hetkiä oli paljon. Paljon jäi näkemättä ja kokematta. Se on hyvä syy jäädä haaveilemaan uudesta matkasta.

Lähtisinkö uudelleen? Ehdottomasti. 

  

Haluatko sinäkin lähteä matkalle? Tee ekoteko - tue uhanalaisten eläinten suojelua! Hae matkalle www.ekomatkaajat.fi sivun kautta.

Luksuselementtejä ja työvuoroja Etelä-Afrikassa

Täällä on sänky!

Kuuman automatkan jälkeen juuri ennen perille saapumista alkoi salamoida ja sataa vettä. Perillä kaikki ovet ja ikkunat olivat auki, joka tuntui oudolta, koska kaikki ötökät suuntaisivat sisään valoa kohti. Perillä meidät jaettiin huoneisiin. Isoon makuuhuoneen mahtui kuusi. Siinä oli samassa yhteydessä yhteinen wc ja suihku. Sängyissä oli pehmeät patjat ja tyynyt. Tämä oli luksusta, koska en edes tiennyt, että perillä odottaisi sänky. Majoitus ei siis suinkaan ole taivasalla eikä ole tarpeen tappaa hyttysiä.

Itse huomasin vasta perillä, että makuupussini vetoketju on rikki. Perillä huomasin myös, että adapterini ei toimi Afrikassa. Kannattaa siis tarkistaa kaikki jo lähtiessä!

Luksuselementtejä: Täällä on leipää ja leivänpaahdin!

Aamulla tarjolla on muroja maidon kanssa, kahvia ja teetä. Selvisi myös, että tarjolla on leipää ja leivänpaahdin! Tämäkin oli luksuselementti, koska olimme kaikki ajatelleet pärjäävämme muroilla, vaikka olimme tottuneet syömään aamuisin leipää. Jos halusi aamupalaksi lisäksi vielä jotain muuta, sai sen itse ostaa kaupasta. 

Ensimmäinen aamu alkoi poikkeuksellisesti vasta klo 8:30 infotilaisuudella, jonka jälkeen tutustuimme rakennukseen ja alueeseen tarkemmin. Jokaiselle jaettiin työvuorot viikon ajalle. 

Rakennus ulkoapäin

Työvuorot ja viikkorutiinit

Käytännössä kaikki heräävät aamulla klo 5, jotta aamupalan ehtii syödä ennen ajelulle lähtöä. Jeeppiajelu on klo 6 – 12, lounas klo 12:30 – 13:30 ja vapaa-aikaa klo 13:30 – 15. Iltapäivän jeeppiajelu on klo 15 – 20, illallinen klo 20 – 21 ja vapaa-aikaa klo 21 – 22. Valot pitää sammuttaa klo 22.

Aamuvuoro ennen jeeppiajelua on tärkeä, koska silloin keitetään kuuma vesi jeeppiajelun kahvi- ja teehetkeä varten. Mukaan pakataan myös kahvi, tee, sokeri, maitojauhe, mukit ja lusikat.

Aamupäivävuorossa on päivällä toimistotöitä ja sen jälkeen alkaa kokkaus lounasta varten. Lounaan jälkeen on tiskausvuoro.

Datavuoro. Jeeppiajelun aikana kirjataan ylös kaikki nähdyt uhanalaiset eläimet ja niihin liittyvä tieto. Samoin kirjataan ylös kaikki tehty työ esim. puskien leikkaaminen, rikkaruohojen kitkeminen ja tielle kaatuneiden puiden siirtäminen tai sahaaminen. Oma listansa on myös sille, jos retken aikana löytyy kuollut eläin tai eläimen osa. 

Datavuoron aikana kirjataan ylös mitä on nähty ja tehty

Iltapäivävuorossa on päivällä toimistotöitä ja sen jälkeen alkaa kokkaus illallista varten. Ruoan jälkeen on tiskaus.

Perjantaina koko porukka lähtee yhdessä lähimpään kaupunkiin, jolloin voi käydä ostamassa kaupasta itselleen eväitä. Samalla käydään yhdessä ravintolassa syömässä.

Aamupäivävuoron aikana kokataan lounasta

Sunnuntaina on vapaapäivä. Minnekään ei voi lähteä yksin, joten käytännössä sunnuntai on lepopäivä ja on aikaa ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten ja mm. lukea kirjaa ja pelata pelejä muiden kanssa. Yritin ensin houkutella muita retkelle, mutta kukaan ei kiinnostunut, koska lähellä ei ole käytännössä mitään nähtävää. Huomasin sen pian itsekin. Edellisenä yönä valvoimme jeepin katolla, joten nautin siitä, että sunnuntaina sai levätä.

Jeepin katolla

Tärkeä osa työtä on se, että ollaan maastossa. Yksi ihana kokemus ensikertalaiselle onkin se, että pääsee yöksi taivasalle. Jeepillä ajetaan siihen osaan kansallispuistoa, missä ei muuten käydä niin usein. Eri osassa puistoa saatetaan myös niitä eläimiä, joita ei välttämättä muuten nähdä jos niiden reviiri ei ole laaja. 

Ehdimme perille määränpäähän juuri ennen hämärää. Ehdimme kiivetä jeepin katolle juuri kun ensimmäiset isot eläimet jo saapuivat vain muutaman metrin päähän meistä. Tähtitaivas oli upea ja hiljaisuudessa aistit virittyivät näkemään, kuulemaan ja haistamaan ihan eri tavalla.

Aamukahvit juotiin jeepin katolla. Oli hieno tunne, kun samaan aikaan sai katsella kymmeniä norsuja juomassa lammella. Seuraava päivä oli onneksi sunnuntai, joten sai levätä koko päivän omassa pehmeässä sängyssä.

Ensitunnelmia Etelä-Afrikasta

Tällä viikolla vapaaehtoiset ovat 22- ja 23-vuotiaita tyttöjä. Yksi on 35-vuotias ja saapui vapaaehtoiseksi 2 viikon ajaksi, joka on minimi perillä oloaika. Täällä on kaikenikäisiä vapaaehtoisia ympäri vuotta. Viime viikolla mukana oli 16- ja 17-vuotiaita vapaaehtoisia. Nuorilla on aikaa olla vapaaehtoisena ja monet heistä ovat perillä 7 viikkoa tai jopa 3 kk ajan.  Kaikenikäiset pärjäävät vapaaehtoistöissä mukana. Aiemmin keväällä oli mukana 70 -75-vuotiaita. Miehiä on yhtä paljon kuin naisia – sattumalta tällä viikolla ei ole yhtään miestä mukana. 

 Suomalaisia Etelä-Afrikassa?

Täällä on ollut jo kaksi suomalaista tänä vuonna ennen minua ja on vasta huhtikuun alku. Suomalaisten osuus on merkittävä, sillä vuosittain tänne saapuu yhteensä n. 100 vapaaehtoisesta eri maista.

Miksi vapaaehtoiset tulevat tänne?

Kyselin muilta vapaaehtoisilta miksi he ovat tulleet juuri tänne. He kertoivat seuraavaa:

”Opiskelemme Iso-Britannian yliopistossa luonnonsuojelua ja villieläimistä. Keräämme täällä aineistoa yliopistolle 3 kk ajan. Oli kiva tulla uuteen maahan.  Olimme suunnitelleet menevämme auttamaan orpoja norsuja, mutta työpäivät olisivat olleet todella lyhyitä ja työtehtävät yksipuolisia. Olimme juuri 6 kk muualla työharjoittelussa ja tämän jälkeen 9 kk harjoittelu on ohi. Maksamme harjoittelun itse.”

Omista taustoistaan he kertoivat:

”Olen luontointoilija ja olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. 74-vuotias enoni on ollut täällä vapaaehtoisena useita kertoja ja aikoo tulla ensi vuonnakin tänne.”

”Olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. Maaliskuun alussa kuulin sarvikuonosta, jonka salametsästäjät ampuivat eläintarhassa Ranskassa ja veivät sen sarven. Heti sen jälkeen päätin varata matkan ja tulla tänne auttamaan. Parasta on se, ettei yksikään päivä ole samanlainen.”

Muovia – ei kiitos!

Ensimmäisenä päivänä kävimme syömässä ravintolassa. Juomat saapuivat pöytään ja tuijotimme kaikki juomissamme olevia pillejä. Kaikki olivat samaa mieltä pilleistä eikä kukaan halunnut niitä, vaan palautimme ne käyttämättöminä takaisin tarjoilijalle. Kaikki olivat nähneet videon, jossa kilpikonnan sieraimesta poistetaan pilliä. Oli ihanaa huomata olevansa samankaltaisten joukossa!

Perjantaina lähdimme jälleen ravintolaan syömään. Meillä oli mukana omat astiat, joihin pakattiin mukaan loput ruoat. Kyllä sen ruoan joku syö – itsekään en ajatellut syöväni omaani, mutta otin sen kuitenkin mukaan. Kaikki ruoat syödään loppuun eikä mitään heitetä hukkaan projektipaikalla eikä ravintolassa.

Äiti – näytät ihan meduusalta!

Äiti – näytät ihan meduusalta!

Sain rinkkani takaisin kaveriltani, jolla se oli ollut lainassa. Rinkka on ollut suosittu ja se on yleensä lainassa kavereilla, koska tällaisia jokaiselta reunalta avautuvia rinkkoja on vaikea löytää kaupoista. Yritin änkeä hyttysverkkoa rinkkaan. Joko rinkka on liian pieni tai hyttysverkon vanne liian iso, mutta pakkaaminen tyssäsi heti alkumetreillä. Roikutin verkkoa ilmassa ja poikani totesi, että ”äiti, näytät ihan meduusalta!”

 Puutarhasakset!

Mieheni keksi, että vanteen voi leikata puutarhasaksilla. Näin tehtiin ja verkko mahtui rinkkaan. Jatkoin pakkaamista flunssasta huolimatta ja löysin makuupussini sisältä muovisen miekan. Äidille yritettiin ujuttaa mukaan kaikenlaisia leluja. Poika pelästyi myös, että yritän ottaa mukaani leikkitunnelin, jossa hän tykkää ryömiä.

Vaippakausi loppuu – äiti hyödyntää ylijäämän

Poikamme jäljiltä kotonamme on iso kasa kosteuspyyhkeitä, joille keksin heti käyttöä. Pakkasin isoja pakkauksia mukaan matkalle.

Tyylipisteitä!

Mieheltäni sain takin lainaksi matkalle. Se on puolet kevyempi kuin omani. Aion ottaa mukaan kasan kirppisvaatteita ja mieheni takin.. ja muutamia muita lainatavaroita. Näytän varmasti juuri siltä kuin muutkin vapaaehtoiset. Näillä pisteillä ei haeta tyylipisteitä. Tärkeintä on työmotivaatio ja oikeanlaiset varusteet.

Tyyny

Rinkkani on liian pieni. Vaikka edessäni on rinkka, vetolaukku ja olkalaukku on tavaraa liikaa rinkan ulkopuolella. Olen jo minimoinut kaiken mitä voi. Otan mukaani vain yhdet pitkät housut, parit shortsit ja pari paitaa sekä shaalin ja takin kylmiksi illoiksi 9 päivän matkaa varten. Jalkaan laitan lähtiessä lenkkarit, jotka oli myös lueteltu pakollisina matkalle mukaan-listalla ja yhdet sandaalit pakkaan rinkkaan. Perillä projektiorganisaatiolta saa yhden t-paidan, jollaista tulee pitää työpäivinä päällä. Tyyny ei mahdu mukaan, vaikka voisi pelastaa selkävaivaisen matkan. Toivon, että saan perillä hyvän tyynyn. Otan lisäksi matkalle mukaan Nokialta kollegaltani saamani puhallettavan lentotyynyn! 1990-luvulla ostettu makuupussini (ihan kamalan värinen, kirjava neonvärinen) osoittautui liian isoksi ja painavaksi. Mieheltäni sain lainaan puolet kevyemmän ja vähän pienemmän kuin omani.

 Valmista lähtöä varten

Tavarat on nyt pakattu. Mukaan lähtee rinkka, vetolaukku (jonka sisällä on kameralaukku) ja olkalaukku, jonne pakkasin Crocksit (halpisversiot), tyhjän vesipullon (pakollisina matkalle mukaan-listalla) ja kaksi hattua. En halunnut jättää kotiin kumpaakaan, joten mukaan lähtee safarihattu ja hellehattu. Onneksi ne mahtuvat sisäkkäin, joten eivät vie kamalasti tilaa eivätkä paina mitään, vaikka niitä pitääkin raahata mukana esim. lentokonetta vaihtaessa. Äsken vielä testasin, että halpis herätyskello toimii ja varasin mukaan extra patterit. Lentokoneeseen menomatkalle varasin kirjan ja sipsejä. Ainakin itselläni sipsit auttavat aina ulkomailla heikkoon oloon - juomisen lisäksi.

Olisikohan nyt taas aika levätä ja juoda hieman Finrexiniä? Matka lähenee - en aio jäädä koneesta.