Lähes paratiisi

Olen ollut kohta kolme kuukautta ekomatkaajana Carriacoun saarella Karibialla ja tehnyt työtä vapaaehtoisena kilpikonnien suojeluprojektissa. Asustan hieman eristyksissä maailman menosta, muutaman kilometrin päässä lähimmästä kylästä. Paikka, jossa olen on lähestulkoon ekomatkaajan paratiisi. Ympärillä on niin paljon kaikenlaista luontoelämää, ettei mene päivääkään ettenkö näkisi jonkin uuden lajin.

Aamuisin kävelen yleensä muutaman kilometrin lenkin läheiselle rannalle, jossa kilpikonnat käyvät pesimässä. Olen liikkeellä paljon ennen kuin rannalle tulee yhtäkään turistia ja kiivetessäni hieman vaikeakulkuista reittiä takaisin majapaikkaani, ehdin hyvin katsella ympärilleni kaikessa rauhassa. Kamera on aina mukana, sillä lähes joka aamu löydän jotain uutta ja seuraavana aamuna se voi olla jo poissa.

En ole ollut mikään viherpeukalo, joten kasvit on meikäläisellä todella huonosti hyppysissä, mutta on ollut mielenkiintoista yrittää tunnistaa kaikkia mahdollisia valkoisia kukkia, joita olen löytänyt. Käytettävissä on ollut pari kirjaa, joissa on ainakin 300 paikallista kasvia, mutta siitä huolimatta jotkut kukat ovat vielä tunnistamatta.

Myös uusia erilaisia eläintuttavuuksia tulee eteen vähän väliä. Yhtenä päivänä bongasin oksilla pienen boan, toisena ikkunalaudalla omituisen näköisen koppakuoriaisen ja meressä snorklatessa tulee eteen uusia kalalajeja lähes joka kerralla.

Toki on hienoa myös nähdä samoja tuttavuuksia aina uudelleen. Olen innostunut erityisesti paikan anolis-liskoista sekä hiilikilpikonnista. Niiden touhujen seuraaminen saa iloiselle mielelle. Tosin on sitä sitten niitäkin lajeja, joiden paikallaolosta en ole kovin iloinen; hyttyset ja hiekkakärpäset saisivat kyllä olla jossain muualla.