sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Jokseenkin masentavaa

Yöt rannalla ovat olleet aika tuskaisia viime aikoina. Kilpikonnia on ollut harvakseltaan, mutta hietakirppuja ja hyttysiä sitäkin enemmän. Itsensä motivointi sarongin sisältä ulos ja kävelemään rantaa on vaatinut hieman vahvempaa asennetta parina yönä. Sitten kun vielä heittää vettä niskaan tasaisin väliajoin niin heikommalta alkaisi jo stamina kadota.

Mutta onneksi sentään pari yötä sitten tuli rannalle uusi merinahkakilpikonna. Se antaa toivoa, vaikkei onnistunutkaan pesinnässään. Taisi olla ensikertalainen. Eilen aamulla, kun me olimme viettäneet vapaata yötä, paikallinen pariskunta, joka partioi rantaa, oli kuuden aikaan aamulla rannan läheisyydessä hakemassa heinää vuohilleen ja he olivat töränneet munien ryövääjään. Yli 70-vuotias sukulaismies oli heidän silmiensä edessä ruvennut hakkaamaan kepillä kohtaa, jossa näkyi pöyhinnän jälkiä. Kun pariskunta oli nostanut siitä metelin, oli hän onneksi lopettanut sen, mutta oli sitten napannut linnun pesästä munan.

Homma päättyi siihen, että projektin vetäjät soittivat tourism boardin vetäjälle, joka oli kehottanut soittamaan poliisille. Poliisi ei kuitenkaan ollut lähtenyt paikanpäälle ja tuskin ryövääjä enää siinä vaiheessa olisi ollut paikanpäällä. Ihmettelin hiukan sitä, että miksi soittaa tourism boardin vetäjälle, eikä suoraan poliisille, mutta paikallista politiikkaa on vaikea ymmärtää.

Poliisi harvemmin puuttuu kilpikonnien tai niiden muniin liittyviin tekoihin, vaikka ne ovatkin laittomia. Katupuodeissa myydään kilpikonnan kilvestä tehtyjä koruja, eivätkä ihmiset ymmärrä miksi ei pitäisi. Kun näin kilpikonnan kilvestä tehtyjä koruja yhden paikallisen naisen myyntitiskillä sanoin hänelle, etten voi ostaa häneltä mitään. Kun hän kysyi miksi en, sanoin, että yritän suojella merikilpikonnia sillä ne ovat uhanalaisia. Hänen selityksensä oli, että joskus kilpikonna kuolee ja he löytävät kilven rannalta. Siitä huolimatta uhanalaisesta eläimestä tehty tuote on laiton kansainvälisessä kaupassa, eikä sitä voi laillisesti tuoda kotiin. Hän myönsi että monet ovat sanoneet hänelle näin, mutta että jotkut silti ostavat. Ehkä kaikki eivät tiedä tai ymmärrä ostavansa laittomia tuotteita tai sitten eivät vain välitä.

Onhan se jokseenkin masentavaa, että ihmiset eivät välitä ja vaikka toiset yrittävät suojella ja säilyttää uhanalaisia lajeja tuleville sukupolville, osa porukkaa on niin itsekästä, että heitä kiinnostavat vain omat tarpeet. Kilpikonnien ja lintujen munien hakeminen on monta kertaa kovemman työn takana kuin kananmunien poimiminen, eikä se ole hinnastakaan kiinni. Pelkkää välinpitämättömyyttä se on.

Eläimiä kun pitäisi ruokkia ja hoitaa. Täällä lehmät, kanat, vuohet ja koirat juoksevat vapaina, ja syövät mitä löytävät yleensä toisten ihmisten kasvimailta. Sitten, kun ne loukkaantuvat joko jääden auton alle tai sattuu jotain muuta, ei kukaan omista sitä kyseistä eläintä. Shazin leikkaus, joka jäi pentuna autonalle ja halvaantui, maksoi noin 300 US dollaria. Toisaalla Cake, lehmä, joka oli jäänyt jumiin ojaan, maksoi lähes saman verran. Omistajat eivät noita laskuja maksa, eivätkä korvaa eläinten aiheuttamia tuhoja toisten kasvimailla. Ovatko he edelleen oikeutettuja noihin eläimiin?

Aika raivostuttavaa. Ei voi kuin ihailla ihmisiä, jotka jaksavat vuodesta toiseen taistella näitä tuulimyllyjä vastaan.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kilpikonnien kanssa snorklaamassa

Pidimme pari päivää vapaata todella kiireisen yön jälkeen. 16. päivän yönä löysimme ensin rannalta merinahkakilpikonnan poikasia ihan hiekan pinnasta. Kaivoimme niitä hellävaraisesti ylös ja mittaseimme 10 yksilöä ja lopulta 47 pienokaista vipelsi mereen. Ihan mahtava fiilis.

Aika pian sen jälkeen löytyi karettikilpikonna pesimästä ihan toisessa päässä rantaa ja tullessamme takaisin sieltä, törmäsin merinahkakilpikonnaan, joka oli jo aloittanut pesän kaivamisen rannalla. Vähän myöhemmin tuli vielä toinen merinahkakilpikonna ja aamulla viiden aikaan löysimme vielä yhden karetin. Taisi tulla enkat kun oli siis 51 kilpikonnaa samana yönä rannalla. Ei paljon nukuttu.

Aamulla ei ehditty nukkua montaakaan tuntia, kun piti lähteä kaupunkiin hakemaan uutta vapaaehtoista ja käymään kaupassa. Iltapäivälläkään ei tullut uni, kun taisin jo olla ihan yliväsynyt. Illalla kävimme syömässä paikallisessa, erittäin hyvässä ravintolassa. Kun on viikon kokkaillut omia sapuskoita, tekee todella hyvää syödä erinomaisen kokin ruokia.

Kotimatkalla pysähdyimme Nicon baarilla ja vaihdoimme kuulumisia Neilin kanssa. Tutustuimme vielä yhteen veljeksistä, Tinyyn, joka hoitaa baaria Nicon amerikan matkan ajan. Olemme yleensä tehneet snorklausreissun Nicon veneellä, mutta kun hän on matkoilla oli tarkoitus mennä Tinyn kanssa. Mutta koska Tinyn piti mennä Grenadalle tyttärensä kanssa, vaihtui kapteenimme heidän serkkuunsa Keniin. Arvailimme, että mahtaako homma luonnata.

Aamulla kävelimme Boglesin rantaan ja kapteenimme oli kuin olikin siellä odottamassa. Aiemmasta poiketen teimme viralliset paperit maastapoistumiseksi, koska vapaaehtoisemme oli jäämässä Unionille pariksi yöksi "lomalle".  Carriacoun päässä siihen ei mennyt kovin kauaa, mutta Unionin päässä melkein tunti, joten en ihmettele, ettei tätä ole tehty aiemmin. Tunnin verran kirjoitettiin paperiin mitä erinäisempiä tietoja veneestä, meistä, kapteenista ja kävimme kolmella eri luukulla.

Kymmenen jälkeen suuntasimme sitten Bertelin saaren edustalle Tobago Caysissa snorklaamaan liemikilpikonnien kanssa. Jotenkin se aina jaksaa ihastuttaa, vaikka olen käynyt siellä jo pari kertaa aiemmin. Tällä kertaa matalassa vedessä uiskenteli myös pari pientä riuttahaita. Nauroimme, kun isot amerikkalaiset miehet eivät uskaltaneet olla vedessä metrin mittaisen kalan kanssa. Kuvasimme Tomin kanssa kilpikonnia ja haita videolla. Tom varmaan kasaa näistä hienon videon myöhemmin.
Saimme olla saaressa pari tuntia ihan itseksemme ilman amerikkalaisia ja ranskalaisia turisteja ja silloin iguanat alkoivat ilmaantua maisemiin. Saari on todella pieni, joten olisi ne sieltä varmaan löytyneet muutenkin, mutta nyt kun oli rauhallista ilmaantuivat ne rannan tuntumaan. Sain muutamia oikein hyviä valokuvia niistä, kun ne eivät olleet kovin arkoja.

Lopuksi näimme rantavedessä vielä kaksi pientä alle 50cm hainpoikasta ja kuvasimme niitäkin. Sitten alkoi ripautella vettä ja Ken tuli hakemaan meidät pois.

Päivän päätteeksi menimme Unionille parille oluelle ja veimme vapaaehtoisen majapaikkaansa. Matkalla piipahdimme kapteenin tutun kaupassa ja siellä oli myynnissä karettikilpikonnan kuoresta tehtyjä koruja. Poistuimme ostamatta mitään.

Kurjaa, kun monet turistit eivät varmasti tiedä, että ne korut on tehty uhanalaisen kilpikonnan kilvestä. Karettien metsästys on pesimisajan ulkopuolella sallittu, eikä tuotteiden tekeminen kilvestä ole täällä laitonta. Mutta uhanalaisista eläimistä tehtyjen tuotteiden vienti kotimaahan on monessa maassa kielletty. Shoppailijan kannattaa siis olla tarkkana.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Karetti rannalla

Viime yö rannalla oli jälleen hiljainen ja alkoi jo näyttää siltä, ettei tapahdu mitään. Mutta puoli neljältä partoin rantaa yksin, kun olimme sopineet, että minä nukun alkuillasta ja Tom myöhemmin, niin ei tarvitse molempien valvoa koko aikaa, ja kuljin ehkä hieman omissa ajatuksissani, kun huomasin noin 3 metrin päässä mustan hahmon.
Pysähdyin katsomaan josko se liikuu vai onko se vaan pimeässä muodon saanut joukko lehtiä. Olin paikoillani hetken aikaa ja se musta muoto alkoi liikkua, joten karettikilpikonnahan se siinä. Pysyin liikkumatta paikoillani, jotta kilpikonna ei osaa erottaa minua puista ja odottelin että se menee puskien alle etsimään sopivaa pesäpaikkaa. Yllätyksekseni se ei viitsinyt kauhean pitkälle raahautua vaan jäin ihan rannan reunaan. Hyvä niin, sillä joskus karetit menevät syvälle puskien alle ja sitten on tosi vaikea ängetä niiden taake laskemaan munia.
Soitin ja herätin Tomin tuomaan välineet ja tietysti meidän ensikertalaisen katsomaan pesintää.

Kun kilppari oli lähellä puskien reunaa, oli helppo kuunnella sen kaivamista ja hiekan siirtelemistä, ja osasin aika hyvin pimeässä päätellä milloin pesä on valmis. Sitten voi käyttää valoa, sillä kilpikonnat ovat transsissa muninnan ajan, eivätkä sitten enää lähde karkuun valoa ja ääniä. Tämä äitikilpikonna ponnisteli aika pitkään ennen kuin ensimmäiset munat alkoivat pudota pesäkuoppaan. Munittuaan noin 75 munaa, se alkoi jo siirrellä takaräpylöitään siihen malliin, että muninta olisi ohi. Yleensä olen nähnyt karettikilpikonnan munivan 130-170 munaa, joten oli aika omituista, että se alkoi jo siinä vaiheessa siirrellä hiekkaa pesään. Munia tuli kuitenkin vielä hiekan väliin. Toivottavasti munat kuitenkin kehittyvät ihan normaalisti. Pesään pitää jäädä riittävästi ilmaa munien väliin, jotta poikaset pystyvät jonkin aikaa kuoriuduttuaan odottelemaan sisaruksiaan ennen kuin ne yhdessä ponnistelevat hiekan pinnalle. Jos hiekkaa on liikaa munien välissä, on suuri riski, että poikaset tukehtuvat.

Tämä karettikilpikonna oli meille uusi tuttavuus, eikä sillä ollut tagejä eli id-tunnistimia, joten Tom laittoi sille tagit. Tagien laittaminen selvästi sattuu jonkin verran, sillä tämäkin kilpikonna hätkähti aika lailla kun Tom painoi tagin läpi sen eturaajan. Onneksi transsi suojelee kilpparia jonkin verran, eikä se lähtenyt pesältään minnekään. Otimme kilpikonnasta myös strategiset mitat, kilven pituus ja leveys. Mittaa kilvellä oli 82 senttiä, joten ei ollut suuren suuri kilpikonna. Ehkä siis vielä aika nuori. Aiemmin tänä kautena projektilaiset pelastivat kalastajalta karettikilpikonnan, joka oli pelastettu kertaalleen jo vuonna 2005. Kyseinen kilpikonna oli 5 vuodessa kasvanut 20 senttiä pituutta. Tosin se oli nuori kilpikonna, jolloin kasvuvauhti on nopeampi kuin aikuisilla.

Mitattuamme kilpikonnan jätimme sen rauhassa peittelemään ja ryhdyimme mittaamaan pesän paikkaa. Merkkien etsiminen sateen jälkeen kasvaneesta pusikosta pimeässä on aina mielenkiintoinen tehtävä. Tällä kertaa katsoimme yhtä puunrunkoa moneen kertaan, että kaiken logiikan mukaan merkin pitäisi olla siinä, vaan ei nähty sitä, kunnes sitten meidän ensikertalainen tuli katsomaan ja sanoi, että siinähän se on lehtien alla. Heh.

Pesän mitat otamme sitä varten että sitten kun poikaset ovat kuoriutuneet, voimme kaivaa pesän ylös ja laskea munien perusteella kuinka monta poikasta on kuoriutunut ja lähtenyt maailmalle. Karettikilpikonnilla kuoriutumisprosentti on yleensä aika korkea, 80% luokkaa.

Otimme pari valokuvaa kilpikonnasta siltä varalta, että joku haluaisi adoptoida juuri tämän yksilön WH7870 ja auttaa suojelemaan tätä lajia myös tulevaisuudessa. Lopuksi vielä peitämme kaikki kilpikonnan jättämät jäljet, jottei munien ryövääjät löydä pesää. Karetin munat kun ovat hyvin lähellä hiekan pintaa, niin ne on ryövääjien helppo löytää. Joissakin projekteissa kaivetaan vielä hämäyskuoppa, sillä hiekan pöyhiminen peittää vain tarkemman pesän paikan, ja tarkkasilmäinen ryöväri huomaa jäljet kyllä ja käyttää terävää keppiä paikantaaseen munat. Heitähän se ei haittaa vaikka osa munista rikkoutuisi prosessissa. Kurjaa, että näitäkin itsekkäitä tyyppejä edelleen riittää. Yksikin oli sanonut projektinvetäjälle, että "It's my country, I do what I want." Että silleen.

No tätä eivät toivottavasti löydä, eivätkä niitä muitakaan jotka meidän täälläoloaikana rannalle saadaan.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Night of the animals

Last night we went to the beach to just see the sun set and see if we would manage to see some sea turtle hatchlings. Well, we did not really see the sun set, it was pretty lame, but we did find two leatherback hatchlings. Previous days we had seen some tracks of the hatchlings and now we dug the nest a little bit to see if any hatchligs were left behind from this batch. And there was. These two were a bit weak and it took a while for the to reach the sea.

We discussed weather it is better for us to intervene and give them the chance in the water, how ever slim, or should we not dig the nest and let nature to take its course. There is really no right answer to this. No research to back up our actions. But this time we decided to give them a chance. Maybe they became fish food, but at least they got the chance.

Later when we came back to the base we helped to release a juvenile manicou (opossum) back to the woods. While we walked there, we saw several small tree boas. Quite exiting as these are quite rare animals also. We lauhged at ourselves as we took photos of the snakes when many people would have screamed and run off.


After all the animal activity, we were a bit tired and pretty much went to bed. Such was our first night off.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Neljä yötä, yksi kilpikonna

Tänä vuonna kausi tuntuu olevan hieman hiljaisempi kuin viime vuonna, tai sitten vain sattui juuri hiljaiset 4 yötä kohdalle. Pesintäkaudet saattavat olla toisistaan hyvinkin poikkeavia, kun pesiviä naaraita on suhteellisen vähän ja ne pesivät joka toinen tai kolmas vuosi. Myös merinahkakilpikonnien laajempi ymmärrys kotirannasta, noin 100km, tarkoittaa sitä, että ne saattavat pesiä joinain vuosina toisilla saarilla.

Vaikka kilpikonnia ei jonain yönä rannalla olisikaan, pitää rantaa siitä huolimatta partioida tasaisin väliajoin joka yö. Kun koskaan ei voi tietää ja munien ryövääjät vain odottavat tilaisuuttaan. Ei se silti haittaa, että välillä joutuu majailemaan rannalla itikoiden syötävänä ilman että näkee yhtään kilpikonnaa, sitten kun sen näkee, niin se on sen arvoista.

Ei elämä täällä silti ole tylsää, vaikkei rannalla olekaan actionia. Majapaikassa on kaikenlaista elämää. Koirat ja kissat pitävät huolen, että jatkuvasti on joku kaipaamassa huomiota. Ja täällä luonnon keskellä näkee kaikenlaista muutakin elämää. Olemme jo ihailleet paria puuboaa, toista keittiössä ja toista terassilla, suurta yökköstä ikkunalaudalla, maakilpikonnia puutarhassa, pelastaneet gekon pesukoneesta ja illalla on tarkoitus palauttaa luontoon yksi nuori opossumi (manicou).

Snorklaamassakin ehdittiin käydä eilen ja vaikkei nähty mitään hirveän erikoista, niin tunti siinä vierähti kaloja ihaillessa.
...uh, nyt syliin änkeää koira. Sachi, joka pentuna jäi auton alle ja halvaantui. Nyt se iloisesti juoksentelee jalat ristiin rastiin ja on niin hellyyttävä että. Ja näköjään pitää mennä pelastamaan maakilpikonna, joka juuri kellahti selälleen, eikä pääse takaisin jaloilleen...

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Carriacoulla

Olemme perillä projektissa ja kävimme jo aamulla aikaisin tarkistamassa Anse la Rochen rannan ja siellä oli jäljet. Tosin hyvin heikot ja niistä oli aika vaikea sanoa, oliko siinä pesä vai ei.

Tänään yöllä sitten ensimäisen kerran rannalle yöksi. Toivottavasti ei kastuta ihan totaalisesti, sillä tänään on heitellyt muutaman kerran vettä oikein reippaasti.

Asumme Villassa yhdessä Zhawen, Sophien ja Columbinen kanssa. He ovat kaikki nelijalkaisia. Zhawe on yllättävän paljon rauhallisempi kuin aiempina vuosina. Ehkä se johtuu siitä, että sillä on toinen takatassu kipeänä. Tosin se ei estä sitä kaluamasta mun ranteita ja hyppimästä syliin kun tullaan kotiin.

Sophie on uusin pelastettu koiraressu. Joku oli jättänyt sen Anselle, ja laittanut kyltin, että antakaa tälle koiralle ruokaa ja vettä. Kun Dario ja Zhawe olivat menneet aamulla tarkistamaan rantaa, oli Sophie tullut piilostaan ja hypännyt kajakkiin mukaan.

Columbinella on nuha. Se pärskii, puhisee, maukuu ja kiehnää koko ajan. Nuhaa lukuunottamatta se on aina ollut samanlainen. Ekana vuonna sen tapasi tuoda mulle liskoja sänkyyn. Onneksi se tapa on jäänyt.

Suunnitelmana on tehdä 3 yötä rannalla töitä ja pitää sitten yksi yö vapaata. Tosin ajattelin, että viikon päästä voisi juhlistaa syntymäpäivää sillä, että käydään syömässä ulkona ja mennään seuraavana päivänä Tobago Caysiin snorklaamaan. Toki pitää vähän katsoa mikä on säätilanne, ettei sinne lähde just pahimpaan sateeseen ja tuuleen.

Aika kotoinen fiilis.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Matkalla

Matka on virallisesti alkanut. Istun Helsinki-Vantaan kentällä jo. :)

Pikkasen jäi pakkaaminen viime tippaan, mutta ei tarvinnut edes juosta bussiin ja olin kentällä ihan ajoissa.

Harmittavasti kentän ainoa pankkipalvelu on poistettu ja nyt pitää rahat vaihtaa money exchangessa, jossa on jaossa vanhoja dollareita. Niiden kanssa pitää olla tosi tarkkana, sillä monessakaan maassa kuluneet setelit eivät kelpaa ja 50 dollarin seteleiden kanssa on hankaluuksia maksaa. Nytkin piti pyytää vaihtamaan pari seteliä, jossa oli jotain tahroja. Toivottavasti muut kelpaa.


Mutta hienoa täällä on se, että on ilmainen netti. Näin pitäis olla joka kentällä. Odottelu kuluu joutuisasti, kun voi tsekata meilit ja päivittää statuksen fb:hen. Ja katella mitä muille kuuluu.


Tänään lyhyt lento Lontooseen ja yöksi kaverin luo Rochesteriin. On kuulemma grillausta odotettavissa illalla ja sehän on mukavaa. Lento Englantiin hiukan kirvelee, mutta Suomesta ei pääse Grenadalle sen suorempaa. Muut reitin kiertää ja joutuu vaihtaan monella kentällä. Lontoosta sentään pääsee suoraan Grenadalle. Eikä edes kestä hirveän kauan. Huomenna illalla jo perillä.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Getting ready to roll

Okay. I am one of those people that leave things to the last minute. And so, no surprise I am getting a bit busy here. Quite a few things I could have done a bit earlier like go to the movies as discount ticket is expiring or buy things that I need for the trip.

But this time there were few surprises and last minute changes that I did not predict. Friend of a friend is in need of a place to stay and mine is free while I am gone. So need to make room for her things.

Volunteering taster day arrangements for August are still not finished, but I need to wait for an answer to my e-mails.

Testing of a new webservice, that I long time ago promised to help with, is just starting today. Oh well...

Friend wants to hear about possibilities to volunteer with a family and he just returned from holiday.

But I am not totally helpless in preparing for my trip. I have done several important things like found my passport and local sim-card among my stuff. I selected 5 books to read on this trip. I decided to take my snorkeling fins instead of the scuba-ones. I check my first-aid kit and medications needed, just in case. I printed my travel documents and checked that I have credit on my card.

And there is plenty of time left. Two days. Almost.

Meinaa tulla kiirus

Miten aina onkin niin, että pari vikaa päivää ennen reissuun lähtöä meinaavat väkisin mennä hösseliksi. Taidan olla niitä ihmisiä, jotka jättää asiat viime tippaan. Olisi jo luullut, että menisi tämä lähtö ihan rutiinilla, mutta ei. Aina tulee jotain uusia juttuja. Tällä kertaa erinäisten aikataulujen yhteensovittaminen ja pienet viimehetken käänteet tekevät tästä ja huomisesta kiireisiä.

Leffalippu umpeutuu reissun aikana, joten pitää mennä katsomaan Liisa Ihmemaassa. :)
Kaverin kaveri tarvitsee asunnon, ja kun en ollut suunnitellut tälle reissulle vielä asukasta, nyt pitää laittaa asunto sellaiseen kuntoon, että siellä voi joku toinen majailla. Mitenkään en ehdi parissa päivässä siivota kaikkia omia rojujani pois, mutta jotain on pakko siirtää vintille.
Toinen kaveri tuli juuri lomamatkalta, mutta haluaa vielä ennen mun lähtöä jutella mahdollisuudesta lähteä koko perheen voimin vapaaehtoisprojektiin. Sekin jäi sitten näille parille viimeiselle illalle.
Olin jo aikaa sitten lupautunut yhden uuden webbipalvelun testaajaksi ja sekin homma alkoi vasta tänään. Huh.
Elokuussa järjestettävän vapaaehtoisprojektien taster-päivän järjestäminen jää vähän kesken. Odottelen vielä yhtä sähköpostia tuolta metsähallituksen suunnalta. Tuskin se ehtii enää huomenna tulla. Hmm....
Pitää käydä ostamassa ekologista shampoota ja hoitoainetta. Ajattelin tällä kertaa kokeilla shampoopaloja.

Mutta mutta, ei kaikki asiat ole tekemättä. Olen etsinyt passini ja paikallisen sim-kortin. Valitsin snorklausräpylät sukellusvermeitten sijaan. Valitsin viisi kirjaa mukaan. Tarkistin lääkkeet ja muut ensiaputarpeet. Printtasin matkalipun tiedot varmuuden vuoksi. Ostin Turun sinappia ja Auran sinappia Englannin majoituspalkaksi. Otin varmuuskopioita tietokoneelta. Vein kuukauden aikana kertyneet lehdet ja muut kierrätykseen. Pistin tilatut lehdet tauolle ja katsoin että luottokortilla on katetta.

Ja onhan tässä vielä hyvin aikaa. Kaksi päivää. Melkein.