Nyt se on alkanut! Oikean ekomatkan suunnittelu siis. Tein alunperin päätöksen, että kokeilen millaista on matkustaminen ilman lentoja ja koska seuraavan matkani on tarkoitus suuntautua Eurooppaan, pitäisi tämän onnistua ihan hyvin.
Aluksi ei ollut mitään hajua, miten se onnistuu, mutta luottamus on kova. Ostin Time Outin Flight Free Europe kirjan ja vaikka se onkin hyvin Lontoo-painotteinen, pääsin siitä hyvään alkuun. Keräsin eri matkavaihtoehdoista itselleni sopivia linkkejä ja nyt olen jo ehtinyt jonkin verran surffaillakin mm. eri maiden junayhtiöiden saiteilla ja mm. seat61.com sivulla.
Aikamoinen jäsrkytys on ollut junayhteyksien hinta. Ne eivät kyllä mitenkään pysty kilpailemaan halpalentoyhtiöiden alle 100 eurolla Italiaan tarjouksien kanssa. Mutta en ole vielä luovuttanut. Usko pysyy lujana. Olen ryhtynyt kysymään apua ja neuvoja eri maissa asuvilta ystäviltäni. Jos sittenkin löytäisin jostain loistotarjouksia ja saisin junamatkan kohtuuhintaiseksi.
Toki tässä pitää muistaa, että päivälipuilla, hitaissa junissa varmasti pääsee suhteellisen halvalla ja yöjunat taas korvaavat yhden yön hostellissa. Mutta jotenkin tästä on toistaiseksi jäänyt sellainen maku, ettei ekomatkaaminen sovellu ihan joka pennosta laskevalle.
Päätös kuitenkin pitää ja lentoja en aio hankkia. Maksoi mitä maksoi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
torstai 13. elokuuta 2009
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Lähes paratiisi
Aamuisin kävelen yleensä muutaman
kilometrin lenkin läheiselle rannalle, jossa kilpikonnat käyvät pesimässä. Olen liikkeellä paljon ennen kuin rannalle tulee yhtäkään turistia ja kiivetessäni hieman vaikeakulkuista reittiä takaisin majapaikkaani, ehdin hyvin katsella ympärilleni kaikessa rauhassa. Kamera on aina mukana, sillä lähes joka aamu löydän jotain uutta ja seuraavana aamuna se voi olla jo poissa.
En ole ollut mikään viherpeukalo, joten kasvit on meikäläisellä todella huonosti hyppysissä, mutta on ollut mielenkiintoista yrittää tunnistaa kaikkia mahdollisia valkoisia kukkia, joita olen löytänyt. Käytettävissä on ollut pari kirjaa, joissa on ainakin 300 paikallista kasvia, mutta siitä huolimatta jotkut kukat ovat vielä tunnistamatta.
Myös uusia erilaisia eläintuttavuuksia tulee eteen vähän väliä. Yhtenä päivänä bongasin oksilla pienen boan, toisena ikkunalaudalla omituisen näköisen koppakuoriaisen ja meressä snorklatessa tulee
eteen uusia kalalajeja lähes joka kerralla.
Toki on hienoa myös nähdä samoja tuttavuuksia aina uudelleen. Olen innostunut erityisesti paikan anolis-liskoista sekä hiilikilpikonnista. Niiden touhujen seuraaminen saa iloiselle mielelle. Tosin on sitä sitten niitäkin lajeja, joiden paikallaolosta en ole kovin iloinen; hyttyset ja hiekkakärpäset saisivat kyllä olla jossain muualla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)