Eilen lähti sitten viimeinen kilpikonna muille maille. Maiten vapauttamisesta tuli silti hauskaa, kun paikallinen kundi Salvatore teki pienen elokuvan ja päästiin "näyttelemään". Itse en olisi niin hirveästi välittänyt esiintyä, mutta toki kun olen ainoa ulkomaalainen ja mukana projektissa, piti esiintyä. On kyllä aika kamalaa kuunnella ja katsella itseään videolta. Varsinkaan kun ei ole kovin luonteva ja puhe on hirveän teennäistä. No meneepä hyvään tarkoitukseen ja siitä jää itsellekin loistava muisto.
Olisi hienoa tehdä vastaavanlaisia videoita myös muista projekteista. Hmm...pitäisi vain hankkia hyvä, kompakti videokamera ja editointisofta ja sitten opetella käyttämään niitä. Saiskohan sitä varten rahalahjoituksen jostain...
Eilen ja tänään olemme pakanneet sitten tavaroita ja saimme isoimmankin altaan puhtaaksi ja pakattua. Vapaaehtoishommissa on aina siivous ja korjaushommia, mutta ei se haittaa. Ikävä kyllä lähes projektissa kuin projektissa on vapaaehtoisia, jotka haluavat tehdä vaan kivat hommat. Se ei kuitenkaan ole reilua toisia kohtaan, eikä varsinkaan projektiorganisaatiota kohtaan. Jos ajattelee, että koska olen maksanut päästäkseni vapaaehtoiseksi, teen vaan ne hommat, jotka haluan, ei ole kyllä projektissa oikeista syistä. Sitä voi sitten olla reippaasti turisti ja vierailija, jos ei halua oikeasti panostaa projektin töihin.
Promovideo Maiten vapauttamisesta Linosan saarella http://www.youtube.com/watch?v=XD8jOCqgKqI
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
maanantai 28. syyskuuta 2009
Kielenopetusta puolin ja toisin
Eilen sitten Trovatella lähti vapauteen oikein vauhdilla. Ei pysytty millään perässä. Hetken se ui verkkaisesti, mutta huomattuaan meidät vedessä ja pisti pökköä pesään ja lähti sellaisella vauhdilla, että heikoimmat kroolarit jäivät lähtöviivoille.
Kävin katsomassa hieman paikkoja snorklaamalla, eikä täällä nyt mitään hirveän ihmeellistä ole, mutta pientä oranssia korallikukkaa ja joitain kotiloita. Jotenkin on aavemaista uida ruskeiden meduusojen keskellä. Vaikka tietää ettei ne ole vaarallisia, siitä huolimatta ei mitenkään halua mennä niiden keskelle.
Siivosimme altaita ja vaihdoimme niihin vedet. Alkaa olla sellaista loppuajan tunnelmaa. Vielä kuitenkin saattaa tarkastajat tulla käymään, joten ihan kaikkea ei voi pakata.
Illalla sain taas niin ison oppimäärän italian kielen opetusta, että aivot olivat kärähtää. Ei mitenkään pysty muistamaan kaikkea ja vaikka joitain sanoja ymmärränkin ja pysyn ehkä jollain tavalla keskustelussa perässä, jos puhutaan todella hitaasti, mutta sitten aina unohtuu, etten mä osaakaan italiaa ja vauhti muuttuu sellaiseksi, että sauhu nousee korvista. On todella rankkaa yritää jatkuvasti pinnistellä, että ymmärtäis mitä puhutaan.
Mutta olen sitten vastaavasti yrittänyt hieman edistää paikallisten englannin ja suomenkielen taitoja. Yksi puoliksi suomalainen nainen on ollut täällä jo 12 vuotta aina kesäisin sukelluskeskuksessa töissä ja siksi jotkut osaavat joitain suomenkielen sanoja. Englantia kaikki sanovat osaavansa vain lukea ja ymmärtävät ehkä jotain kun puhun, mutta kukaan ei muka osaa puhua. Lähes kaikki kuitenkin puhuvat enemmän englantia kun minä italiaa.
Joitakin selkeästi ärsyttää, kun puhutaan englantia Alen kanssa. Mutta ehkä heidät voi jättää omiin oloihinsa. Olen myös huomannut, että välillä on suorastaan eduksi kun voin sanoa, etten ymmärrä. Ihan kaikkea ei aina haluakaan ymmärtää.
Kävin katsomassa hieman paikkoja snorklaamalla, eikä täällä nyt mitään hirveän ihmeellistä ole, mutta pientä oranssia korallikukkaa ja joitain kotiloita. Jotenkin on aavemaista uida ruskeiden meduusojen keskellä. Vaikka tietää ettei ne ole vaarallisia, siitä huolimatta ei mitenkään halua mennä niiden keskelle.
Siivosimme altaita ja vaihdoimme niihin vedet. Alkaa olla sellaista loppuajan tunnelmaa. Vielä kuitenkin saattaa tarkastajat tulla käymään, joten ihan kaikkea ei voi pakata.
Illalla sain taas niin ison oppimäärän italian kielen opetusta, että aivot olivat kärähtää. Ei mitenkään pysty muistamaan kaikkea ja vaikka joitain sanoja ymmärränkin ja pysyn ehkä jollain tavalla keskustelussa perässä, jos puhutaan todella hitaasti, mutta sitten aina unohtuu, etten mä osaakaan italiaa ja vauhti muuttuu sellaiseksi, että sauhu nousee korvista. On todella rankkaa yritää jatkuvasti pinnistellä, että ymmärtäis mitä puhutaan.
Mutta olen sitten vastaavasti yrittänyt hieman edistää paikallisten englannin ja suomenkielen taitoja. Yksi puoliksi suomalainen nainen on ollut täällä jo 12 vuotta aina kesäisin sukelluskeskuksessa töissä ja siksi jotkut osaavat joitain suomenkielen sanoja. Englantia kaikki sanovat osaavansa vain lukea ja ymmärtävät ehkä jotain kun puhun, mutta kukaan ei muka osaa puhua. Lähes kaikki kuitenkin puhuvat enemmän englantia kun minä italiaa.
Joitakin selkeästi ärsyttää, kun puhutaan englantia Alen kanssa. Mutta ehkä heidät voi jättää omiin oloihinsa. Olen myös huomannut, että välillä on suorastaan eduksi kun voin sanoa, etten ymmärrä. Ihan kaikkea ei aina haluakaan ymmärtää.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Set them free
Sain päästää ensimmäistä kertaa kilpikonnan vapauteen. Oli hieno fiilis, kun pieni (1,6 kg) valekarettikilpikonna Magica pienen empimisen jälkeen singahti mereen ja kohti vapaata elämää. Toivottavasti se selviää elämästä hengissä. :)
Video Magican lähdöstä: http://www.flickr.com/photos/36249684@N00/3955534606/
Olemme vapauttaneet sen jälkeen myös Mollyn, Cocoonin ja Gean. Tänään on vuorossa Trovatella. Se onkin varmaan todella onnellinen päästessään vapaaksi. Se on ehkä kaikkein huonointen sopeutunut elämään altaassa. Huomenna on sitten vuorossa viimeinen täällä ollut kilppari, Maite. Harmi, ettei mulla ole mukana vedenalaissuojusta kameraan. Oisin voinut filmata veden alla kun kilpparit lähtevät uimaan. No, nyt pitää vaan kuvata maalla.
Keskuksessa on vielä kaikenlaista puuhaa, vaikka kilpparit päivä päivältä vähenevät. Eilenkin huomattiin että Smeagolilla oli reikä pepussa, siis kissalla. Yritin pidellä sitä pöydällä, kun Manuela, eläinlääkäri, puhdisti haavaa. Onneksi Smeagol oli ihmeen kiltti, eikä purrut mua sormeen. Tosi päästin siinä kohtaa irti, kun alko näyttää todennäköiseltä, että sormista lähtee pala.
Lauantai-ilta oli hyvin rauhallinen. Suuri osa porukasta lähtee pois talveksi, eikä täällä oikeastaan enää juurikaan ole turisteja. Muutamina päivinä on Lampedusan puolelta tullut joukko pikaisesti käymään, mutta he lähtee samantien pois. Yks ranskalaiskundi on ollut täällä kuukauden päivät, mutta hänkin lähti tänään kalastajaveneen kyydissä Maltalle.
On varmasti aika rankkaa olla nuori tällaisella pienellä saarella. Kaikki tietää kaikkien tekemiset ja menemiset, ja puolet ainakin on sukua keskenään. Jokunen harva on tullut tänne töihin ulkopuolelta, eikä heilläkään helppoa ole. Yksikin nuori mies on täällä poliisina, eikä varmasti ole helpoin homma. Ihmettelen oikein, että miten siinä hommassa jaksaa, kun varmasti saa puolen porukan vihat niskaansa, jos vaikka pidättää jonkun.
Jaahas, mutta pitää lähteä viemään Trovatellaa meren rantaan. Ajattelin mennä snorklaamaan samalla ja katsoa miten Trovatella pärjää ekat minuutit takaisin vapaudessa.
Video Magican lähdöstä: http://www.flickr.com/photos/36249684@N00/3955534606/
Olemme vapauttaneet sen jälkeen myös Mollyn, Cocoonin ja Gean. Tänään on vuorossa Trovatella. Se onkin varmaan todella onnellinen päästessään vapaaksi. Se on ehkä kaikkein huonointen sopeutunut elämään altaassa. Huomenna on sitten vuorossa viimeinen täällä ollut kilppari, Maite. Harmi, ettei mulla ole mukana vedenalaissuojusta kameraan. Oisin voinut filmata veden alla kun kilpparit lähtevät uimaan. No, nyt pitää vaan kuvata maalla.
Keskuksessa on vielä kaikenlaista puuhaa, vaikka kilpparit päivä päivältä vähenevät. Eilenkin huomattiin että Smeagolilla oli reikä pepussa, siis kissalla. Yritin pidellä sitä pöydällä, kun Manuela, eläinlääkäri, puhdisti haavaa. Onneksi Smeagol oli ihmeen kiltti, eikä purrut mua sormeen. Tosi päästin siinä kohtaa irti, kun alko näyttää todennäköiseltä, että sormista lähtee pala.
Lauantai-ilta oli hyvin rauhallinen. Suuri osa porukasta lähtee pois talveksi, eikä täällä oikeastaan enää juurikaan ole turisteja. Muutamina päivinä on Lampedusan puolelta tullut joukko pikaisesti käymään, mutta he lähtee samantien pois. Yks ranskalaiskundi on ollut täällä kuukauden päivät, mutta hänkin lähti tänään kalastajaveneen kyydissä Maltalle.
On varmasti aika rankkaa olla nuori tällaisella pienellä saarella. Kaikki tietää kaikkien tekemiset ja menemiset, ja puolet ainakin on sukua keskenään. Jokunen harva on tullut tänne töihin ulkopuolelta, eikä heilläkään helppoa ole. Yksikin nuori mies on täällä poliisina, eikä varmasti ole helpoin homma. Ihmettelen oikein, että miten siinä hommassa jaksaa, kun varmasti saa puolen porukan vihat niskaansa, jos vaikka pidättää jonkun.
Jaahas, mutta pitää lähteä viemään Trovatellaa meren rantaan. Ajattelin mennä snorklaamaan samalla ja katsoa miten Trovatella pärjää ekat minuutit takaisin vapaudessa.
torstai 24. syyskuuta 2009
Kilpikonnien pelastuskeskuksessa
On ollut tosi kivat muutama päivä kilpikonnien pelastuskeskuksessa. Olen avustanut eläinlääkäreitä, kun he ovat ottaneet kilpikonnista näytteitä tutkimusta varten. Verta geneettiseen määrittelyyn, kilvestä näytteitä myrkkyjen kerääntymisestä jne.
Olen saanut myös ruokkia kilppareita kalmareilla. Siinä huomaa miten erilaisia ne ovat ja kuinka helposti jotkut stressaantuvat näytteidenotosta ja ovat rauhattomia koko päivän, eivätkä syö. Pienimmät näyttävät olevan nälkäisimpiä, suorastaan ahneita. Eilenkin Molly oli tulla ylös altaastaan, jotta saisi ruokaa nopeammin. Ja sillä on sellaset haukkaukset, et sormet olis poikki, jos jäis väliin.
Tehtiin myös isommassa altaassa kokeita, että miten kilpikonnat reagoivat eri ääniin. Muutamiin ääniin ne reagoivat uimalla poispäin, mutta aika usein ne eivät reagoi millään tavalla.
Puhuttiin eilen myös mahdollisuudesta avata projekti myös suomalaisille vapaaehtoisille. Toistaiseksi täällä on käynyt vain italialaisia vapaaehtoisia ja heitä on yleensä vain heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Apua kaivattaisiin kuitenkin jo kesäkuussa, kun rantaa pitää tarkkailla pesivien kilpikonnien varalta ja syyskuussa, kun toipuneita kilpikonnia palautetaan takaisin luontoon ja pitää laittaa paikka talvilevolle. Ois kyllä aika hienoa, jos saadaan projekti auki myös muille. :)
Linosan saari on todella pieni, mutta tuskin täällä viikossa tai kahdessä kyllästyy. Aurinkoa riittää ja vedet on kirkkaat sukeltamiseen tai snorklaamiseen. Suurimpana huolena on tänne kulkeminen varsinkin näin syyskuussa, kun kelit alkaa olla hieman vaihtelevammat, ja nopea vene lakkaa kulkemasta. Lampedusaan pääsee myös lentäen ja sieltä tänne on vain tunnin matka, joten ei ole pakko mennä Agrigentoon odottamaan yölautan lähtemistä. Ekologisempaa toki on ottaa lautta, eikä lentää, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikki tunne oloaan kauhean turvalliseksi liikkua yöllä ainakaan jos ei osaa italiaa.
Suurin osa porukkaa lähti jo eilen aamulla, kun loppuviikoksi on luvattu tuulista keliä, eikä ollut varmuutta kulkeeko lautta vai ei. Harmi sinänsä, sillä porukka oli oikein mukavaa. Paikalliset ovat kanssa mukavia, mutta harva puhuu englantia. Sitten pitää vain Alen kääntää mulle mitä puhutaan. Olen toki oppinut sanomaan joitain asioita italiaksi, mutta mun italialla mitään keskusteluja käydä. Mutta jos joka päivä oppii pari uutta asiaa, niin ehkä kuukauden päästä pystyy jo jotain puhumaankin.
Olen saanut myös ruokkia kilppareita kalmareilla. Siinä huomaa miten erilaisia ne ovat ja kuinka helposti jotkut stressaantuvat näytteidenotosta ja ovat rauhattomia koko päivän, eivätkä syö. Pienimmät näyttävät olevan nälkäisimpiä, suorastaan ahneita. Eilenkin Molly oli tulla ylös altaastaan, jotta saisi ruokaa nopeammin. Ja sillä on sellaset haukkaukset, et sormet olis poikki, jos jäis väliin.
Tehtiin myös isommassa altaassa kokeita, että miten kilpikonnat reagoivat eri ääniin. Muutamiin ääniin ne reagoivat uimalla poispäin, mutta aika usein ne eivät reagoi millään tavalla.
Puhuttiin eilen myös mahdollisuudesta avata projekti myös suomalaisille vapaaehtoisille. Toistaiseksi täällä on käynyt vain italialaisia vapaaehtoisia ja heitä on yleensä vain heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Apua kaivattaisiin kuitenkin jo kesäkuussa, kun rantaa pitää tarkkailla pesivien kilpikonnien varalta ja syyskuussa, kun toipuneita kilpikonnia palautetaan takaisin luontoon ja pitää laittaa paikka talvilevolle. Ois kyllä aika hienoa, jos saadaan projekti auki myös muille. :)
Linosan saari on todella pieni, mutta tuskin täällä viikossa tai kahdessä kyllästyy. Aurinkoa riittää ja vedet on kirkkaat sukeltamiseen tai snorklaamiseen. Suurimpana huolena on tänne kulkeminen varsinkin näin syyskuussa, kun kelit alkaa olla hieman vaihtelevammat, ja nopea vene lakkaa kulkemasta. Lampedusaan pääsee myös lentäen ja sieltä tänne on vain tunnin matka, joten ei ole pakko mennä Agrigentoon odottamaan yölautan lähtemistä. Ekologisempaa toki on ottaa lautta, eikä lentää, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikki tunne oloaan kauhean turvalliseksi liikkua yöllä ainakaan jos ei osaa italiaa.
Suurin osa porukkaa lähti jo eilen aamulla, kun loppuviikoksi on luvattu tuulista keliä, eikä ollut varmuutta kulkeeko lautta vai ei. Harmi sinänsä, sillä porukka oli oikein mukavaa. Paikalliset ovat kanssa mukavia, mutta harva puhuu englantia. Sitten pitää vain Alen kääntää mulle mitä puhutaan. Olen toki oppinut sanomaan joitain asioita italiaksi, mutta mun italialla mitään keskusteluja käydä. Mutta jos joka päivä oppii pari uutta asiaa, niin ehkä kuukauden päästä pystyy jo jotain puhumaankin.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Linosan saarella
Olin Agrigentossa kaksi yötä, sillä nopea vene lakkasi kulkemasta 15. syyskuuta ja yölautta ei ottanutkaan matkustajia 16. päivä.
No ei se mitään. Netistä valitsemani B&B Terrazzo Sul Corso oli jälleen oikein kiva ja omistaja Daniel oli oikein mukava ja avulias. Paikka oli toisena yönä täynnä, mutta hän soitti puolestani ja varsi mulle bungalowin Camping Valle dei Templistä, noin kilsan päässä Agrigentosta ja lähempänä kuuluisaa temppelien laaksoa. Mökkiin olisi mahtunut 6 ihmistä ja siinä oli mukava terassi. Pääsin myös pulahtamaan pieneen uima-altaaseen. Täällä on 24h reception, joten se oli siitäkin hyvä, että sain toisena päivänä jätettyä rinkkani heidän huomaansa, kunnes taksi tuli hakemaan yhdentoista aikaan illalla. Pyörin koko päivän temppelien laaksossa ja palasin leirintäalueelle viiden maissa. Sitten olikin sinnitteleminen, että auringonlaskun jälkeen jaksoin olla hereillä.
Hieman siinä ehdin olla huolissani, et jos taksikuski ei puhu englantia, eikä mulla ole oikeastaan hajuakaan mihin olen menossa, niin mahdanko päästä mihinkään yöllä. Mutta taaskaan ei mitään hätää. Taksimies osasi hyvin englantia ja vei mut ensin lipputoimistoon ja ajoi vielä autolla lauttaan sisälle saakka, ettei mun tarvinnut kantaa rinkkaa ollenkaan. Oli kyllä sen 25€ väärti, minkä palvelusta maksoin.Ostin lauttaan vain istumapaikan 36 eurolla, kun se on tyhmään aikaan varttia vaille kuusi Linosassa ja ajettelin, et jos on liian mukavat oltavat saatan päätyä Lampedusaan. Tuolikansi oli jäätävän kylmä. Eivät vissiin halua, että ihmiset ovat siinä vaan ostavat kalliimman hyttilipun.
Olin hereillä jo puoli kuusi, ja katselin auringonnousua ulkona ennen kuin seitsemän maissa olimme Linosassa. Ale tuli mua vastaan ja onkin pitänyt siitä asti hyvää huolta. Harva täälläkään puhuu englantia, joten ilman Alea olisi ehkä hieman orpo olo. Kyllä muutkin pelastuskeskuksen ihmisistä puhuvat englantia, mutta meinaavat aina keskenään puhua pelkästään italiaa. Muuten saaressa ei juurikaan englantia puhuta.
Saari on tosi pieni, noin 420 asukasta. Elokuussa on aika paljon italialaisia turisteja, mutta nyt on jo hiljasempaa. Talot on matalia ja kivan värikkäitä.
Pelastuskeskuksessa on tällä hetkellä 6 valekarettikilpikonnaa. Pienin painaa 1.6kg ja suurin 42kg. Tuo suurempikin on vasta nuori aikuinen, kun kuulemma kilven oltua noin 70cm pitkä, alkaa ne olla sukukypsiä.Yhtään pesää ei tänä vuonna tälläkään saarella ole. Tosin Ale sanoi, että kaikki heidän tunnetut naaraskilpparit ovat tän vuoden tauolla. Ne pesivät 3 vuoden välein.
Eilen saarelle ilmeistyi ilmeisesti Tunisiasta pakolaisia. Yksi oli karannut poliiseilta ja istui kylän ainoan baarin terassilla nautiskelemassa olutta. Kukaan ei lähtenyt ilmottamaan poliisille, vaan porukka jutteli tyypin kanssa, sillä hän puhui ranskaa ja ymmärsi ilmeisesti jonkin verran italiaa. Tyyppi joi kaljansa ihmisten ihmetellessä ja jutellessa hänen kanssaan. Sitten kun carabinierien auto meni ohi, yksi tyyppi viittoi sitä pysähtymään ja he poimivat kaverin talteen. Hän kuitenkin kävi ensin maksamassa oluensa. Heh. Hiukan nauratti meininki, mutta tapaus oli tietysti taas pitkään ainoa mielenkiintoinen juttu koko saarella. Tänä aamuna noin 12 tyyppiä sitten kävelytettiin merivartioston alukseen ja vietiin ilmeisesti Lampedusaan, jossa sitten mietitään mitä heille tehdään.
Porukan keskeisin puheenaihe on se, että kulkeeko lautta ja milloin. Kausi on päättymässä ja porukka on lähdössä ensi viikolla kotiin. Keskiviikosta sunnuntaihin on luvattu aikamoista tuulta, joten lautta tuskin kulkee. Mulla ei onneksi ole mitään kiirettä. Lähden Alen kanssa sitten samaa matkaa ja menen ehkä Napoliin ja sieltä sitten jonnekin, ja viimeistään 2. lokakuuta Coriin.
No ei se mitään. Netistä valitsemani B&B Terrazzo Sul Corso oli jälleen oikein kiva ja omistaja Daniel oli oikein mukava ja avulias. Paikka oli toisena yönä täynnä, mutta hän soitti puolestani ja varsi mulle bungalowin Camping Valle dei Templistä, noin kilsan päässä Agrigentosta ja lähempänä kuuluisaa temppelien laaksoa. Mökkiin olisi mahtunut 6 ihmistä ja siinä oli mukava terassi. Pääsin myös pulahtamaan pieneen uima-altaaseen. Täällä on 24h reception, joten se oli siitäkin hyvä, että sain toisena päivänä jätettyä rinkkani heidän huomaansa, kunnes taksi tuli hakemaan yhdentoista aikaan illalla. Pyörin koko päivän temppelien laaksossa ja palasin leirintäalueelle viiden maissa. Sitten olikin sinnitteleminen, että auringonlaskun jälkeen jaksoin olla hereillä.
Hieman siinä ehdin olla huolissani, et jos taksikuski ei puhu englantia, eikä mulla ole oikeastaan hajuakaan mihin olen menossa, niin mahdanko päästä mihinkään yöllä. Mutta taaskaan ei mitään hätää. Taksimies osasi hyvin englantia ja vei mut ensin lipputoimistoon ja ajoi vielä autolla lauttaan sisälle saakka, ettei mun tarvinnut kantaa rinkkaa ollenkaan. Oli kyllä sen 25€ väärti, minkä palvelusta maksoin.Ostin lauttaan vain istumapaikan 36 eurolla, kun se on tyhmään aikaan varttia vaille kuusi Linosassa ja ajettelin, et jos on liian mukavat oltavat saatan päätyä Lampedusaan. Tuolikansi oli jäätävän kylmä. Eivät vissiin halua, että ihmiset ovat siinä vaan ostavat kalliimman hyttilipun.
Olin hereillä jo puoli kuusi, ja katselin auringonnousua ulkona ennen kuin seitsemän maissa olimme Linosassa. Ale tuli mua vastaan ja onkin pitänyt siitä asti hyvää huolta. Harva täälläkään puhuu englantia, joten ilman Alea olisi ehkä hieman orpo olo. Kyllä muutkin pelastuskeskuksen ihmisistä puhuvat englantia, mutta meinaavat aina keskenään puhua pelkästään italiaa. Muuten saaressa ei juurikaan englantia puhuta.
Saari on tosi pieni, noin 420 asukasta. Elokuussa on aika paljon italialaisia turisteja, mutta nyt on jo hiljasempaa. Talot on matalia ja kivan värikkäitä.
Pelastuskeskuksessa on tällä hetkellä 6 valekarettikilpikonnaa. Pienin painaa 1.6kg ja suurin 42kg. Tuo suurempikin on vasta nuori aikuinen, kun kuulemma kilven oltua noin 70cm pitkä, alkaa ne olla sukukypsiä.Yhtään pesää ei tänä vuonna tälläkään saarella ole. Tosin Ale sanoi, että kaikki heidän tunnetut naaraskilpparit ovat tän vuoden tauolla. Ne pesivät 3 vuoden välein.
Eilen saarelle ilmeistyi ilmeisesti Tunisiasta pakolaisia. Yksi oli karannut poliiseilta ja istui kylän ainoan baarin terassilla nautiskelemassa olutta. Kukaan ei lähtenyt ilmottamaan poliisille, vaan porukka jutteli tyypin kanssa, sillä hän puhui ranskaa ja ymmärsi ilmeisesti jonkin verran italiaa. Tyyppi joi kaljansa ihmisten ihmetellessä ja jutellessa hänen kanssaan. Sitten kun carabinierien auto meni ohi, yksi tyyppi viittoi sitä pysähtymään ja he poimivat kaverin talteen. Hän kuitenkin kävi ensin maksamassa oluensa. Heh. Hiukan nauratti meininki, mutta tapaus oli tietysti taas pitkään ainoa mielenkiintoinen juttu koko saarella. Tänä aamuna noin 12 tyyppiä sitten kävelytettiin merivartioston alukseen ja vietiin ilmeisesti Lampedusaan, jossa sitten mietitään mitä heille tehdään.
Porukan keskeisin puheenaihe on se, että kulkeeko lautta ja milloin. Kausi on päättymässä ja porukka on lähdössä ensi viikolla kotiin. Keskiviikosta sunnuntaihin on luvattu aikamoista tuulta, joten lautta tuskin kulkee. Mulla ei onneksi ole mitään kiirettä. Lähden Alen kanssa sitten samaa matkaa ja menen ehkä Napoliin ja sieltä sitten jonnekin, ja viimeistään 2. lokakuuta Coriin.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Sisiliassa
Taalla sita ollaan Sisiliassa. Oli kylla aika rankkaa tulla italialaisella yojunalla Roomasta ensin Terminille ja sielta Agrigentoon. Ei siina muuten mitaan, mutta yojuna hoykytti oikein kunnolla ja nukkuminen jai aika vahaiseksi. No en onneksi pudonnut pedista, silla talla kertaa ei ollut mitaan laitaa.
Mutta oli taas kylla niin ihania ihmisia. Mun hytissa oli 3 italialaisnaista, joista kukaan ei puhunut englantia. Heista yksi oli kanssa tulossa Agrigentoon ja han otti mut sitten hoiteisiinsa. Tultuamme Terminin asemalle, Agrigenton juna olisi ollut juuri tulossa siihen toiselle raiteelle, mutta han lahti mun kanssa hakemaan mulle lippua. Myohastyttiin siita junasta ja sitten olikin kahden tunnin odotus.
Olisin tarjonnut hanelle kahvit, mutta siinapa kaivikin sitten niin, etta han tarjosi minulle. Ei ollut yhteista kielta, mutta niin sita vaan juteltiin kaks tuntia junaa odotellessa. Mun fast talk lause-ja sanakirjasta ei kylla ole mitaan hyotya. Siina on ollut hieman eri prioriteetit, kun loytyy kylla kaannokset sukupuolielimille, mutta ei sanota, etta mita on yrittaja tai elain.
Junan ikkunasta katselin Sisilian mahtavia maisemia. Taalla on aika vuoristoista, vahan niin kuin Uudessa Seelannissa, mutta varitys on enempi ruskea. On jo kaikki sato korjattu ja maa aika kuivaa.
Ale oli laittanut viestia, ettei se hemmetin yolautta otakaan matkustajia ensi yona. Joudun olemaan siis taalla toisen yon, eika mun hostellissa ole tilaa. Taidan menna leirinta-alueelle, joka on lahella kreikkalaisia raunioita ja hieman lahempana Porto Empedoclea. Viiminen bussi sinne menee puol ysi ja lautta lahtee vasta puolen yon maissa. Soitan sinne kuitenkin ensin ja kysyn, etta saako sielta taksia vai meneeko vaikeaksi.
Mutta oli taas kylla niin ihania ihmisia. Mun hytissa oli 3 italialaisnaista, joista kukaan ei puhunut englantia. Heista yksi oli kanssa tulossa Agrigentoon ja han otti mut sitten hoiteisiinsa. Tultuamme Terminin asemalle, Agrigenton juna olisi ollut juuri tulossa siihen toiselle raiteelle, mutta han lahti mun kanssa hakemaan mulle lippua. Myohastyttiin siita junasta ja sitten olikin kahden tunnin odotus.
Olisin tarjonnut hanelle kahvit, mutta siinapa kaivikin sitten niin, etta han tarjosi minulle. Ei ollut yhteista kielta, mutta niin sita vaan juteltiin kaks tuntia junaa odotellessa. Mun fast talk lause-ja sanakirjasta ei kylla ole mitaan hyotya. Siina on ollut hieman eri prioriteetit, kun loytyy kylla kaannokset sukupuolielimille, mutta ei sanota, etta mita on yrittaja tai elain.
Junan ikkunasta katselin Sisilian mahtavia maisemia. Taalla on aika vuoristoista, vahan niin kuin Uudessa Seelannissa, mutta varitys on enempi ruskea. On jo kaikki sato korjattu ja maa aika kuivaa.
Ale oli laittanut viestia, ettei se hemmetin yolautta otakaan matkustajia ensi yona. Joudun olemaan siis taalla toisen yon, eika mun hostellissa ole tilaa. Taidan menna leirinta-alueelle, joka on lahella kreikkalaisia raunioita ja hieman lahempana Porto Empedoclea. Viiminen bussi sinne menee puol ysi ja lautta lahtee vasta puolen yon maissa. Soitan sinne kuitenkin ensin ja kysyn, etta saako sielta taksia vai meneeko vaikeaksi.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Matkaan kohti Sisiliaa
Tänään matka jatkuu Rooman kautta Palermoon, Sisiliaan. Menen ensin tästä junalla Roomaan ja hengailen siellä hetken aikaa ja sitten yöjunalla Palermoon. Siellä olen huomenna aamulla ja sitten on tarkoitus vielä jatkaa junalla Agrigentoon.
Olen varannut sieltä huoneen B&B Terrazza sul Corsosta kahdeksi yöksi. Päätin etten mene yhtä soittoa yöjunalla täältä, kun sitten oisin ollut lähes 15 tuntia junassa. Nyt pääsen ainakin jaloittelemaan välillä.
Ale ilmoitti juuri, että päivävene Agrigentoon menee tänään viimeistä kertaa ja joudun ottamaan yölautan. No ei kai siinä mitään. Toivottavasti siinä pystyy jotenkin nukkumaan edes vähän.
Olen varannut sieltä huoneen B&B Terrazza sul Corsosta kahdeksi yöksi. Päätin etten mene yhtä soittoa yöjunalla täältä, kun sitten oisin ollut lähes 15 tuntia junassa. Nyt pääsen ainakin jaloittelemaan välillä.
Ale ilmoitti juuri, että päivävene Agrigentoon menee tänään viimeistä kertaa ja joudun ottamaan yölautan. No ei kai siinä mitään. Toivottavasti siinä pystyy jotenkin nukkumaan edes vähän.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Vanhaa ja modernia rinta rinnan
Nousin aamulla puoli kahdeksan, toiveena päästä Uffizin galleriaan ilman tuntien jonotusta. No ei ihan tuntia tarvinnut jonottaa, mutta 45 minuuttia kuitenkin. Ja sitten olin hieman pettynyt sisältöön. Botticellin töitä lukuunottamatta, eipä siellä paljon muuta mieleistä ollut. Paras teos oli Caravaggion Medusa.
Rakennus itsessään on näkemisen arvoinen ja niskaa pakottaa kaikkien seinämaalausten tuijottamisesta. Join pikaisen kupin cappuccinoa museon kahvilassa. Suosittelen seisaallaan juontia, sillä hintaero sen ja pöydässä istumisen välillä oli huikeat 2,80€.
Uffizin jälkeen päädyin San Crocen kappeliin ja museoon katsomaan kuolleiden taitelijoiden ja tietäjien hautoja. Kuuluisimmat olivat juuri restauroitavina, mutta tuijottelin Michelangelon ja Galileo Galilein hautoja jonkin aikaa. Jälleen oli turistien ihmeteltäväksi tuotu myös nykyaikaisempaa taidetta: veistoksia erilaisista materiaaleista, lähinnä kivestä ja marmorista.
Syötyäni mikrossa lämmitetyn lasagnen ja lasin proseccoa (6€) lounaaksi, päätin vielä mennä Accademiaan katsomaan Davidin patsasta. Ilokseni myös Accademiassa oli tarjolla modernimpaa taidetta: Mappelthorpen valokuvia.
David oli tietysti mahtava, mutta ilman Mapplethorpen kuvia ei siellä paljon muuta katsottavaa olisi ollutkaan. Hieman huvitti jonkun vierailijan närkästyneet kommentit vieraskirjassa, ettei Mapplethropen kuvia voi mitenkään rinnastaa Michelangelon mestarillisiin töihin. Oli pakko kirjoittaa perään, että mielestäni Mapplethorpen valokuvat ovat moderni ylistys ihmisen keholle, kuten David aikoinaan. :)
Kotimatkalla takaisin hostelliini käännyin useaan kertaan väärään suuntaan, kun olin kadottanut oikean suunnan. Löysin kuitenkin aina itseni kartalta ja pääsin kiertoteitä ihailemaan taas maisemaa ikkunastani. Siihen ei kyllästy.
Rakennus itsessään on näkemisen arvoinen ja niskaa pakottaa kaikkien seinämaalausten tuijottamisesta. Join pikaisen kupin cappuccinoa museon kahvilassa. Suosittelen seisaallaan juontia, sillä hintaero sen ja pöydässä istumisen välillä oli huikeat 2,80€.
Uffizin jälkeen päädyin San Crocen kappeliin ja museoon katsomaan kuolleiden taitelijoiden ja tietäjien hautoja. Kuuluisimmat olivat juuri restauroitavina, mutta tuijottelin Michelangelon ja Galileo Galilein hautoja jonkin aikaa. Jälleen oli turistien ihmeteltäväksi tuotu myös nykyaikaisempaa taidetta: veistoksia erilaisista materiaaleista, lähinnä kivestä ja marmorista.
Syötyäni mikrossa lämmitetyn lasagnen ja lasin proseccoa (6€) lounaaksi, päätin vielä mennä Accademiaan katsomaan Davidin patsasta. Ilokseni myös Accademiassa oli tarjolla modernimpaa taidetta: Mappelthorpen valokuvia.
David oli tietysti mahtava, mutta ilman Mapplethorpen kuvia ei siellä paljon muuta katsottavaa olisi ollutkaan. Hieman huvitti jonkun vierailijan närkästyneet kommentit vieraskirjassa, ettei Mapplethropen kuvia voi mitenkään rinnastaa Michelangelon mestarillisiin töihin. Oli pakko kirjoittaa perään, että mielestäni Mapplethorpen valokuvat ovat moderni ylistys ihmisen keholle, kuten David aikoinaan. :)Kotimatkalla takaisin hostelliini käännyin useaan kertaan väärään suuntaan, kun olin kadottanut oikean suunnan. Löysin kuitenkin aina itseni kartalta ja pääsin kiertoteitä ihailemaan taas maisemaa ikkunastani. Siihen ei kyllästy.
torstai 10. syyskuuta 2009
10.9. Room with a view!
Vau mikä näkymä mulla on ikkunasta. Aivan mahtavaa! Olin varannut webistä huoneen Luna Rossa nimisestä hostellista ja kävin siellä kyllä pistämässä nimeni paperiin jne. mutta huoneeni on Hotelli Esterin puolella. Olivat kuulemma antaneet mulle isomman huoneen. Ei tämä huone nyt niin iso ole, mutta olen ylimmässä kerroksessa. Kipusin pieniä portaita, johon just ja just mahduin rinkkani kanssa. Huone on Firenzen kattojen yllä ja ikkunastani on suora näkymä Duomoon.
Kävin pikaseen hakemassa ruokakaupasta illallista, kun en viitsi lähteä mihinkään ja tässä odottelen kun Prosecconi viilenee. Samalla olen ihaillut auringonlaskun heijastuksia Duomon kupoleihin ja olen ihan fiiliksissä. Kannatti tulla Firenzeen. Pidän kaupungista jo nyt enemmän kuin Venetsiasta.
10.9. Matkalla Firenzeen
Aamu oli pilvinen, joten aamuauringon valossa kuvaaminen jäi hieman myöhään. Pakkasin aamulla loput tavarat, jotta voin palloilla vielä kaupungilla aamupäivän.Onnistuin eksymään pikkukaduilla jonnekin kartan ulkopuolelle, mutta seinään maalattu nuoli ja San Marco teksti pelasti minut. Ilmeisesti samaan paikkaan on eksynyt muitakin.
Löytäessäni tien takaisin ihmisten ilmoille, piipahdin juomaan kupin cappuccinoa pikkukahvilassa. Kahvinkupin hinta vaihtelee eurolla sen mukaan, että nauttiiko sen tiskillä vai pöydän ääressä istuen. Otin pikakahvin, josta pulitin 1,30€.
Matkalla San Marcolle näin taidenäyttelyn ilmoituksia ja piipahdin sisään. Vanhan kirkon sisällä oli marokkolaisen taitelijan töitä. Kontrasti modernien taideteosten ja alttarin kanssa oli aikamoinen.
Sitten olikin jo hieman kiire takaisin majataloon, kun en ollut ihan varma mihin aikaan uudet vieraat ovat tulossa. En viitsinyt maksaa 6,50€ pienestä matkasta vesibussilla, joten kävelin jälleen kerran San Marcolta Rialtolle. Porukkaa oli aikalailla, eikä kenelläkään mikään kiire. Mahtaa venetsialaisia ketuttaa moinen hidas massavaellus.
Matkalla tulin ostaneeksi myös ensimmäiset tuliaiset. Ei kai sitä voi olla Muranon lasia ostamatta. Tai en tiedä kuinka aitoa Muranon lasia ostamani pikkukorut olivat, mutta eivät ne paljon maksaneet vaikkei olisikaan aitoja.
Majatalon emäntä oli jo käynyt siivoamassa huoneen, mutta häntä ei näkynyt, joten päätin vielä mennä lounaalle johonkin lähelle. Junassa ei kuitenkaan ole kunnollista syötävää. Firenzessä pitää löytää jotain muuta syötävää kuin pizzaa tai pastaa. Ei, etteivätkö ne olisi hyviä, mutta ei jaksais joka päivä kahteen kertaan samoja. Sain itseni ja ihmeen painavan rinkkani rautatieasemalle ja junaan ilman kommelluksia.
Nyt maisemat vilahtaa ohi Eurostarissa kohti Firenzeä.
9.9. Taidetta ja mennyttä loistoa Venetsiassa
En päässyt aamulla iha
n niin aikaisin ylös kuin olin ajatellut. Pitää yrittää huomenna uudestaan herätä siten, että ehtii ottaa kuvia aamuauringossa, kun valo on vielä lempeämpi kuin päivällä. Syötyäni aamupalaa yhdessä thaimaalaisen pariskunnan kanssa, suunnistin ulos ja Rialton kautta San Marcolle. Porukkaa oli liikenteessä jo vaikka kuinka ja basilikaan hirveä jono, joten menin Dogen palatsiin.
Oli hieman krumeluurimpi palatsi kuin tanskalaisilla – tosin tässä palatsissa tuli näkyviin myös se ikävä puoli eli palatsin kellarin vankila. Uskonnolliset maalaukset alkoivat tulla jo kymmenennessä huoneessa korvista, eikä aseet ja haarniskatkaan jaksaneet kiinnostaa. Joten loppuosan palatsia kuljin aika vikkelään.
Huokausten silta oli ikävä kyllä remontissa ja suurten mainosten ympäröimä, joten en vaivautunut edes ottamaan kuvaa. On aika ärsyttävää, että kuuluisan rakennuksen
tai monumentin päälle tai ihan viereen laitetaan hirveän suuria mainoksia, jolloin on ihan mahdotonta ottaa kuvaa, jossa ei nuo mainokset näkyisi.
Toinen vastaava oli Rialton sillalla. Argh! Pyörin jonkin aikaa San Marcon läheisyydessä ja päätin ottaa vaporetton jonnekin. Mutta taisi olla lounasaika ja lautta oli ihan täynnä, joten jäinkin heti seuraavalla pois ja päätin yrittää löytää Internet-kahvilan.
Matkaoppaan mukaan kaupungissa on jopa kaksi vastaavaa laitoista ja hinnat oli sen mukaiset: 8 euroa tunti. Pakko oli kuitenkin katsoa meilit ja varata majoitus Firenzestä. En jaksanut ihan kauhean kauan valkata, joten otin melkein ensimmäisen mikä vaikutti hyvältä, joskin se oli taas hieman odotettua kalliimpi.
Hostelli Luna Rossa saa nyt kuitenkin 50 euroa yöltä kolmen yön verran. Oli taas sellainen tilanne, että sinkkuhuoneita oli aika vähän tarjolla ja naisten dormitkin olivat monessa paikassa täynnä osan öitä.
Lounaan nautin pikaseen pikkukahvilassa, josta napsin suuhuni mozzarella paninin ja cappuchion seitsemällä eurolla. Palasin sitten San Marcon läheisyyteen ja otin vaporetton aikomuksenani mennä rautatieasemalle, mutta kun vesibussi meninkin kanaalin toiselle puolelle, jossa on Peggy Guggenheimin taidekokoelma, muutin mieleni ja jäin pois.
Kävin ensin isossa katolisessa kirkossa ihmettelemässä ja kävelin sitten jotain takareittiä taidemuseoon. Museoiden hinnat ovat kanssa aika suolaiset:12-13 euroa. Peggyn kokoelmaan kuului joukko kuuluisien taiteilijoiden töitä mm. Dali, Picasso, Klee, Miro, Kadinsky, Modigliani, Max Ernst, Chagall ja Jackson Pollock, jonka töitä katselin hieman pidempään ja aloin miettiä, että ehkä niitä pitää katsoa samoin kuin 3D kuvia, jolloin kuvista nousee esille erilaisia pintoja ja tulee syvyyttä.
Taideannokseni saatuani lähdin vesibussilla rautatieasemalle ostamaan lipun huomiseen Firenzen junaan. Ostin lipun automaatista ja valitsin 14:43 junan ja ikkunan toivottavasti ikkunan vierestä. Lippu maksoin 37 euroa. Sitten palasin Rialton läheisyyteen, tavoitteena kuvata Venetsiaa ilta-auringossa.
Mulla oli pieniä vaikeuksia löytää sopivaa, rauhallista paikkaa, jossa olisin saanut hyviä kuvia kondoleista, sillä pääkanaalilla on niin hirveä trafiikki koko ajan, että aina joku moottorivene änkesi kuvaan. Aikani pyörittyäni päädyin kuitenkin ihan Rialton viereen ja sopivaa hetkeä odotellessani ryhdyin kuvaamaan talojen ja valon heijastuksia vedessä. Kuvasin toki kondoleitakin, mutta ei niistä monikaan onnistunut. Vedestä taas tuli oikein mieluisia taidekuvia.
Kun kortilta loppui tila, lähdin kohti kotia ja syömään. Tässä majatalon lähellä on pari ihan edullista ruokapaikkaa ja päädyin niistä toiseen. Eilisestä punaviinikokeilusta viisastuneena, tilasin proseccoa ja se olikin paljon parempi valinta. Tilaisin bruchettan ja pastaa. Ja huh, kun leipä tuotiin eteeni, tuli mieleeni, että lukiko siinä jossain, että se on perhekokoa. Bruchettaa olis riittänyt naapureillekin, mutta se oli sen verran hyvää, että vetelin kaikki ihan itse. Pastaa en sitten enää jaksanutkaan.
Nyt kello onkin sitten taas jo melkein kymmenen ja vielä pitää jaksaa katsoa valokuvat ja tehdä kortille tilaa uusille kuville.
n niin aikaisin ylös kuin olin ajatellut. Pitää yrittää huomenna uudestaan herätä siten, että ehtii ottaa kuvia aamuauringossa, kun valo on vielä lempeämpi kuin päivällä. Syötyäni aamupalaa yhdessä thaimaalaisen pariskunnan kanssa, suunnistin ulos ja Rialton kautta San Marcolle. Porukkaa oli liikenteessä jo vaikka kuinka ja basilikaan hirveä jono, joten menin Dogen palatsiin.
Oli hieman krumeluurimpi palatsi kuin tanskalaisilla – tosin tässä palatsissa tuli näkyviin myös se ikävä puoli eli palatsin kellarin vankila. Uskonnolliset maalaukset alkoivat tulla jo kymmenennessä huoneessa korvista, eikä aseet ja haarniskatkaan jaksaneet kiinnostaa. Joten loppuosan palatsia kuljin aika vikkelään.Huokausten silta oli ikävä kyllä remontissa ja suurten mainosten ympäröimä, joten en vaivautunut edes ottamaan kuvaa. On aika ärsyttävää, että kuuluisan rakennuksen
tai monumentin päälle tai ihan viereen laitetaan hirveän suuria mainoksia, jolloin on ihan mahdotonta ottaa kuvaa, jossa ei nuo mainokset näkyisi.Toinen vastaava oli Rialton sillalla. Argh! Pyörin jonkin aikaa San Marcon läheisyydessä ja päätin ottaa vaporetton jonnekin. Mutta taisi olla lounasaika ja lautta oli ihan täynnä, joten jäinkin heti seuraavalla pois ja päätin yrittää löytää Internet-kahvilan.
Matkaoppaan mukaan kaupungissa on jopa kaksi vastaavaa laitoista ja hinnat oli sen mukaiset: 8 euroa tunti. Pakko oli kuitenkin katsoa meilit ja varata majoitus Firenzestä. En jaksanut ihan kauhean kauan valkata, joten otin melkein ensimmäisen mikä vaikutti hyvältä, joskin se oli taas hieman odotettua kalliimpi.
Hostelli Luna Rossa saa nyt kuitenkin 50 euroa yöltä kolmen yön verran. Oli taas sellainen tilanne, että sinkkuhuoneita oli aika vähän tarjolla ja naisten dormitkin olivat monessa paikassa täynnä osan öitä.
Lounaan nautin pikaseen pikkukahvilassa, josta napsin suuhuni mozzarella paninin ja cappuchion seitsemällä eurolla. Palasin sitten San Marcon läheisyyteen ja otin vaporetton aikomuksenani mennä rautatieasemalle, mutta kun vesibussi meninkin kanaalin toiselle puolelle, jossa on Peggy Guggenheimin taidekokoelma, muutin mieleni ja jäin pois.
Kävin ensin isossa katolisessa kirkossa ihmettelemässä ja kävelin sitten jotain takareittiä taidemuseoon. Museoiden hinnat ovat kanssa aika suolaiset:12-13 euroa. Peggyn kokoelmaan kuului joukko kuuluisien taiteilijoiden töitä mm. Dali, Picasso, Klee, Miro, Kadinsky, Modigliani, Max Ernst, Chagall ja Jackson Pollock, jonka töitä katselin hieman pidempään ja aloin miettiä, että ehkä niitä pitää katsoa samoin kuin 3D kuvia, jolloin kuvista nousee esille erilaisia pintoja ja tulee syvyyttä.
Taideannokseni saatuani lähdin vesibussilla rautatieasemalle ostamaan lipun huomiseen Firenzen junaan. Ostin lipun automaatista ja valitsin 14:43 junan ja ikkunan toivottavasti ikkunan vierestä. Lippu maksoin 37 euroa. Sitten palasin Rialton läheisyyteen, tavoitteena kuvata Venetsiaa ilta-auringossa.
Mulla oli pieniä vaikeuksia löytää sopivaa, rauhallista paikkaa, jossa olisin saanut hyviä kuvia kondoleista, sillä pääkanaalilla on niin hirveä trafiikki koko ajan, että aina joku moottorivene änkesi kuvaan. Aikani pyörittyäni päädyin kuitenkin ihan Rialton viereen ja sopivaa hetkeä odotellessani ryhdyin kuvaamaan talojen ja valon heijastuksia vedessä. Kuvasin toki kondoleitakin, mutta ei niistä monikaan onnistunut. Vedestä taas tuli oikein mieluisia taidekuvia.
Kun kortilta loppui tila, lähdin kohti kotia ja syömään. Tässä majatalon lähellä on pari ihan edullista ruokapaikkaa ja päädyin niistä toiseen. Eilisestä punaviinikokeilusta viisastuneena, tilasin proseccoa ja se olikin paljon parempi valinta. Tilaisin bruchettan ja pastaa. Ja huh, kun leipä tuotiin eteeni, tuli mieleeni, että lukiko siinä jossain, että se on perhekokoa. Bruchettaa olis riittänyt naapureillekin, mutta se oli sen verran hyvää, että vetelin kaikki ihan itse. Pastaa en sitten enää jaksanutkaan.
Nyt kello onkin sitten taas jo melkein kymmenen ja vielä pitää jaksaa katsoa valokuvat ja tehdä kortille tilaa uusille kuville.
8.9. Vihdoin Venetsiassa
Yli vuorokauden matkustuksen jälkeen olen vihdoin Venetsiassa. Juna Köpiksestä Muncheniin lähti vähän ennen seiskaa. Mulla oli makuulaveri hytissä, jossa oli 5 muutakin matkustajaa. Tosin näistä muut paitsi yksi tanskalaistyttö olivat kuulemma tulossa vasta puolen yön aikaan. Mulla oli onneksi yläpeti, joten ryhdyin nukkumaan jo yhdeksän maissa. Korvatulpat korviin ja peitto päälle.
Ihme kyllä sain ihan hyvin nukuttua vaikkakin heräilin välillä, kun oli liian kuuma. Aamulla olin suhteellisen virkeä ja pikaisen kaunistautumisen jälkeen menin aamuteelle ravintolavaunuun. Vajaalla viidellä eurolla sain kupin teetä, sämpylän, croissantin (paketissa), voita, hunajaa ja marmeladia. Ei se mikään herkkuaamiainen ollut, mutta menetteli. Yhdeksän aikaan saavuimme Muncheniin. Ensimmäiseksi kävin kysymässä, että riittääkö itse printattu lippu ja ketkä pääsee loungeen. Oma printti riitti, mutta status ei riittänyt loungeen, joten suuntasin starbucksiin. Sain vakio vaniljalatteni, mutta pettymyksekseni en päässytkään heidän nettiin. Siihen olisi tarvittu saksalainen sim-kortti.
No, pienen etsimisen jälkeen löysin rautatieasemaa vastapäätä internet-kahvilan, jossa siinäkään ei ollut wlania, mutta pääsin sentään nettiin. Onneksi on muistitikku mukana, niin saan siirrettyä tarvittavia dokumentteja puolin ja toisin.
Olin vihdoin saanut eläintensuojeluprojektistakin vastauksen kyselyyni ja laitoin heille hakemukseni. Monica oli myös kirjoittanut, että Ferrarassa olisi hänen tuttunsa merikilpikonnaprojekti. Laitoin tälle tutulle meiliä, josko vaikka ehtisin piipahtaa sielläkin. Eipä mulla silti montaa päivää jää lorvimiseen, jos eläinprojektissa hyväksytään mun hakemus.
Tiepolo –juna lähti Munchenistä kohti Venetsiaa kello 11.30. Vieressäni junassa istui noin seitsemänkymppinen saksalaisnainen, joka puhui kohtalaista englantia. Hän kehui matkustelleensa nuorempana paljonkin, mutta nyt hän viihtyy enemmän kissansa kanssa kotona. Hänen ystävänsä oli kuitenkin saanut hänet houkuteltua Venetsiaan lomalle kanssaan. Ehkä viimeisen kerran.
Juna kiiti vuoristomaiseman läpi Itävallan Innsbruckista Italian puolelle alueelle jota kuulemma kutsutaan myös Etelä-Tiroliksi. Nainen kertoi, että alue oli aikoinaan kuulunut saksalle, mutta se menetettiin sodassa. Alueella puhutaan edelleen saksaa suurelta osin ja asemien nimetkin olivat sekä saksaksi että italiaksi.
Hän kertoi myös olleensa ihan ensimmäisiä turisteja Itävallan ja Sveitsin puolella sodan jälkeen. Eivät olleet kuulemma pitäneet saksalaisista turisteista siihen aikaan, vaikka syytön hän nuorena tyttönä siihen oli, että Saksa oli aloittanut sodan. Surullisena hän pudisteli päätään ja mietti, ettei ihminen ole mitään oppinut tuhansiin vuosiin, kun edelleen pitää sotia.
Hän kertoi myös salakuljettaneensa Sveitsistä kahvia takin sisään ommeltuna. Saksassa ei ollut kahvia, eikä sitä saanut laillisesti tuoda kuin vähän, joten sitä piti tuoda salaa. Hän ei ilmeisesti ollut koskaan jäänyt kiinni, vaikka kehui kahvin tuoksun tunkeneen selvästi läpi takin vuorista.
Välillä hän unohti, etten puhu saksaa ja hän ehti selittää jotain jonkin aikaa, ennen kuin huomasi, etten tajunnut paljon mitään. Ymmärsin aina jotain sieltä täältä, mutta pidemmissä lauseissa tipuin kyydistä.
Saavuimme aurinkoiseen Venetsiaan hieman kuuden jälkeen. Ulkona oli vielä lämmintä. Olin saanut hyvät ohjeet majapaikastani, joten suunnistin saman tien vesibussien lipunostoon. Hetken aikaa jouduin etsimään oikeaa laituria, mutta löysin sen viidessä minuutissa. Lippujen hinnat olivat hieman nousseet sitten vuoden 2008, jolloin matkaoppaani on painettu. Siinä luki 24-tunnin lipun hinnan olevan reilut 10€, mutta hinta oli 18€. Mutta sillä pääsee sitten kaikille vesibussiasemille huomenna.
Löysin helposti ja nopeasti majapaikkani. Ainoastaan ihan talon kohdalla emmin, kun en nähnyt mitään kylttiä missään, mutta uskottava se oli että olin löytänyt oikean oven, kun summerissa luki B&B Happy Venice. Sitten jouduinkin heti treenaamaan italian kieltä, sillä paikan toinen omistaja-rouva Gina ei osaa juurikaan englantia. Mutta kaikkien kielien sekoituksella ja näyttämällä, asiat selvisivät. Jouduin oikein harjoittelemaan oven avaamista, kun se olikin hieman hankalaa. Piti vetää juuri oikealla tavalla, että oven saa auki.
Huone itsessään on ihan viihtyisä ja suhteellisen kookaskin. Puhuminen ulkona kuuluu todella helposti läpi ikkunoiden, joten korvatulpat tulevat varmasti tarpeeseen. Olin ensin huolissani, että joudun ottamaan kylmän suihkun, kun vesi lämpeni niin hitaasti, että olin ehtinyt jo pestä tukkani kylmällä. Mutta lämpeni se onneksi, sillä kylmä suihku olisi kyllä ollut iso miinus.
Kävin syömässä lasagnea ja salaatin ravintolassa parin korttelin päässä. Ruoka oli ihan ok, mutta olen kyllä saanut Italiassa aiemmin parempaakin. Viini oli pienoinen pettymys, sillä se oli turhankin kuplivaa. Köyhdyin 25 euroa syötyäni kunnollisen illallisen. Hieman on kallista, mutta ehkä se tasaantuu, kun ei mene kaikkein keskeisimpiin turistikohteisiin murkinalle.
Kello kymmenen tuli jo nukkumatti ja juuri kohta ei pysy silmät enää auki.
Ihme kyllä sain ihan hyvin nukuttua vaikkakin heräilin välillä, kun oli liian kuuma. Aamulla olin suhteellisen virkeä ja pikaisen kaunistautumisen jälkeen menin aamuteelle ravintolavaunuun. Vajaalla viidellä eurolla sain kupin teetä, sämpylän, croissantin (paketissa), voita, hunajaa ja marmeladia. Ei se mikään herkkuaamiainen ollut, mutta menetteli. Yhdeksän aikaan saavuimme Muncheniin. Ensimmäiseksi kävin kysymässä, että riittääkö itse printattu lippu ja ketkä pääsee loungeen. Oma printti riitti, mutta status ei riittänyt loungeen, joten suuntasin starbucksiin. Sain vakio vaniljalatteni, mutta pettymyksekseni en päässytkään heidän nettiin. Siihen olisi tarvittu saksalainen sim-kortti.
No, pienen etsimisen jälkeen löysin rautatieasemaa vastapäätä internet-kahvilan, jossa siinäkään ei ollut wlania, mutta pääsin sentään nettiin. Onneksi on muistitikku mukana, niin saan siirrettyä tarvittavia dokumentteja puolin ja toisin.
Olin vihdoin saanut eläintensuojeluprojektistakin vastauksen kyselyyni ja laitoin heille hakemukseni. Monica oli myös kirjoittanut, että Ferrarassa olisi hänen tuttunsa merikilpikonnaprojekti. Laitoin tälle tutulle meiliä, josko vaikka ehtisin piipahtaa sielläkin. Eipä mulla silti montaa päivää jää lorvimiseen, jos eläinprojektissa hyväksytään mun hakemus.
Tiepolo –juna lähti Munchenistä kohti Venetsiaa kello 11.30. Vieressäni junassa istui noin seitsemänkymppinen saksalaisnainen, joka puhui kohtalaista englantia. Hän kehui matkustelleensa nuorempana paljonkin, mutta nyt hän viihtyy enemmän kissansa kanssa kotona. Hänen ystävänsä oli kuitenkin saanut hänet houkuteltua Venetsiaan lomalle kanssaan. Ehkä viimeisen kerran.
Juna kiiti vuoristomaiseman läpi Itävallan Innsbruckista Italian puolelle alueelle jota kuulemma kutsutaan myös Etelä-Tiroliksi. Nainen kertoi, että alue oli aikoinaan kuulunut saksalle, mutta se menetettiin sodassa. Alueella puhutaan edelleen saksaa suurelta osin ja asemien nimetkin olivat sekä saksaksi että italiaksi.
Hän kertoi myös olleensa ihan ensimmäisiä turisteja Itävallan ja Sveitsin puolella sodan jälkeen. Eivät olleet kuulemma pitäneet saksalaisista turisteista siihen aikaan, vaikka syytön hän nuorena tyttönä siihen oli, että Saksa oli aloittanut sodan. Surullisena hän pudisteli päätään ja mietti, ettei ihminen ole mitään oppinut tuhansiin vuosiin, kun edelleen pitää sotia.
Hän kertoi myös salakuljettaneensa Sveitsistä kahvia takin sisään ommeltuna. Saksassa ei ollut kahvia, eikä sitä saanut laillisesti tuoda kuin vähän, joten sitä piti tuoda salaa. Hän ei ilmeisesti ollut koskaan jäänyt kiinni, vaikka kehui kahvin tuoksun tunkeneen selvästi läpi takin vuorista.
Välillä hän unohti, etten puhu saksaa ja hän ehti selittää jotain jonkin aikaa, ennen kuin huomasi, etten tajunnut paljon mitään. Ymmärsin aina jotain sieltä täältä, mutta pidemmissä lauseissa tipuin kyydistä.
Saavuimme aurinkoiseen Venetsiaan hieman kuuden jälkeen. Ulkona oli vielä lämmintä. Olin saanut hyvät ohjeet majapaikastani, joten suunnistin saman tien vesibussien lipunostoon. Hetken aikaa jouduin etsimään oikeaa laituria, mutta löysin sen viidessä minuutissa. Lippujen hinnat olivat hieman nousseet sitten vuoden 2008, jolloin matkaoppaani on painettu. Siinä luki 24-tunnin lipun hinnan olevan reilut 10€, mutta hinta oli 18€. Mutta sillä pääsee sitten kaikille vesibussiasemille huomenna.
Löysin helposti ja nopeasti majapaikkani. Ainoastaan ihan talon kohdalla emmin, kun en nähnyt mitään kylttiä missään, mutta uskottava se oli että olin löytänyt oikean oven, kun summerissa luki B&B Happy Venice. Sitten jouduinkin heti treenaamaan italian kieltä, sillä paikan toinen omistaja-rouva Gina ei osaa juurikaan englantia. Mutta kaikkien kielien sekoituksella ja näyttämällä, asiat selvisivät. Jouduin oikein harjoittelemaan oven avaamista, kun se olikin hieman hankalaa. Piti vetää juuri oikealla tavalla, että oven saa auki.
Huone itsessään on ihan viihtyisä ja suhteellisen kookaskin. Puhuminen ulkona kuuluu todella helposti läpi ikkunoiden, joten korvatulpat tulevat varmasti tarpeeseen. Olin ensin huolissani, että joudun ottamaan kylmän suihkun, kun vesi lämpeni niin hitaasti, että olin ehtinyt jo pestä tukkani kylmällä. Mutta lämpeni se onneksi, sillä kylmä suihku olisi kyllä ollut iso miinus.
Kävin syömässä lasagnea ja salaatin ravintolassa parin korttelin päässä. Ruoka oli ihan ok, mutta olen kyllä saanut Italiassa aiemmin parempaakin. Viini oli pienoinen pettymys, sillä se oli turhankin kuplivaa. Köyhdyin 25 euroa syötyäni kunnollisen illallisen. Hieman on kallista, mutta ehkä se tasaantuu, kun ei mene kaikkein keskeisimpiin turistikohteisiin murkinalle.
Kello kymmenen tuli jo nukkumatti ja juuri kohta ei pysy silmät enää auki.
tiistai 8. syyskuuta 2009
pikapäivitys
Olen Munchenissä ja kohta matkalla Venetsiaan. Junalla. Yöjuna Köpiksestä oli hyvä ratkaisu. Hytissä oli 6 ihmistä lavereilla, mutta sain nukuttua.
Sain myös hyviä uutisia, kun Bolognan lähellä olevasta eläinten pelastuskeskuksesta tuli viimein meili ja laitoin hakemukseni menemään. Alkaa siis olla suunnitelma taas kasassa. Nyt on vaan vaikea päättää mihin Venetsiasta: ottaisko kunnon taidepläjäyksen ja menisi Firenzeen vai menisikö sittenkin katsomaan kilpikonnia yhteen projektiin vai menisikö katsomaan paria pienempää kaupunkia, joiden taidetarjontaa mulle suositeltiin.
No onneksi on seuraavat tunnit aikaa miettiä.
Sain myös hyviä uutisia, kun Bolognan lähellä olevasta eläinten pelastuskeskuksesta tuli viimein meili ja laitoin hakemukseni menemään. Alkaa siis olla suunnitelma taas kasassa. Nyt on vaan vaikea päättää mihin Venetsiasta: ottaisko kunnon taidepläjäyksen ja menisi Firenzeen vai menisikö sittenkin katsomaan kilpikonnia yhteen projektiin vai menisikö katsomaan paria pienempää kaupunkia, joiden taidetarjontaa mulle suositeltiin.
No onneksi on seuraavat tunnit aikaa miettiä.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Seuraava kohde suunniteltu
Päätin jatkaa Munchenistä suoraa päätä Venetsiaan. Ostin liput deutche bahnin webbisivuilta ja hintaa tuli 63€. Perillä Venetsiassa olen kuuden jälkeen illalla. Huh! Siinä vaiheessa on varmaan aika puutunut juniin.
Varasin b&b Happy Venicestä majoituksen kahdeksi yöksi, kun lähes paikasta kuin paikasta oli yhden hengen huoneet joko varattu tai sikakalliita. Tietty, jos jäis hieman kauemmas, niin sais huoneen ehkä 30€/yö. Toki dormeissa saa yösijan alle 30€, mutta en taida ainakaan vielä taipua joukkomajoitukseen.
Oli hauska lukea arvosteluja, kuinka aika monta kertaa pohjoisamerikkalaiset ovat antaneet huonot pisteet, koska henkilökunta on ollut tylyä ja huoneet pieniä. Ja aamun cornflakeista joutuu maksamaan extraa. Heh. No ehkä suomalaisella asenteella pärjää hieman pienemmässäkin huoneessa ja tottuneempana tylyyn palveluun.
Huomenna aamulla aikaisin Köpikseen, jossa on tarkoitus viettää päivä maisemia katsellen. Ja yritetään ehtiä treffaamaan Lisan kanssa kahvien merkeissä. Lisaan tutustuin viime maaliskuussa Thaimaan projektista ja tultiin hyvin juttuun.
Varasin b&b Happy Venicestä majoituksen kahdeksi yöksi, kun lähes paikasta kuin paikasta oli yhden hengen huoneet joko varattu tai sikakalliita. Tietty, jos jäis hieman kauemmas, niin sais huoneen ehkä 30€/yö. Toki dormeissa saa yösijan alle 30€, mutta en taida ainakaan vielä taipua joukkomajoitukseen.
Oli hauska lukea arvosteluja, kuinka aika monta kertaa pohjoisamerikkalaiset ovat antaneet huonot pisteet, koska henkilökunta on ollut tylyä ja huoneet pieniä. Ja aamun cornflakeista joutuu maksamaan extraa. Heh. No ehkä suomalaisella asenteella pärjää hieman pienemmässäkin huoneessa ja tottuneempana tylyyn palveluun.
Huomenna aamulla aikaisin Köpikseen, jossa on tarkoitus viettää päivä maisemia katsellen. Ja yritetään ehtiä treffaamaan Lisan kanssa kahvien merkeissä. Lisaan tutustuin viime maaliskuussa Thaimaan projektista ja tultiin hyvin juttuun.
lauantai 5. syyskuuta 2009
Ruattin maalla julkkisten kanssa
4.9.
Ruotsin laiva ei kyllä enää säväytä. Oli jokseenkin tylsää, vaikka edellisestä kerrasta on aikaa vaikka kuinka. En edes muista milloin viimeksi olen ollut. Ohjelma tuntui olevan vähän väkisin tehtyä, tosin positiivista oli Back to the Sixties –teema ja teeman mukaiset bändit ja musiikki. Ranskalais-jutut oli niin kitschiä, että ihan väkisin meinas päästä nauru.
Ranskalais-teeman ainoa valopilkku oli Helena Petäistö, joka nautti bändejä kuunnellessaan ilmeisesti Irish Coffeeta.
Ruoka oli ihan hyvää ja sen ohessa nautittu viini vielä parempaa. Ja yksi lasi aitoa samppanjaakin tuli nautittua matkan alun kunniaksi. Puolilta öin olin jo ihan valmis petiin ja nukuinkin suhteellisen hyvin.
Tukholma-Malmö junalippujen kanssa ei sitten käynyt tuuri. Halvimmat liput olis ollu kello 10:21 junaan, mutta epäiltiin, ettei ehditä siihen, joten ei uskallettu huutaa niitä kovin kalliilla. Joku oli sitten tarjonnut enemmän ja hyvä niin, sillä emme olisi siihen junaan ehtineetkään.
Pääsimme laivalta rautatieasemalle kätevästi city transfer bussilla. Lipun hinta oli reilut 3 euroa. Automaatista ostettiin liput 15:45 lähtevään intercity-junaan puolta halvemmalla kuin 11:21 x-2000 junaan. Kärsimme 529 kruunua, mikä nyt vielä oli ihan ok hinta.
Kun meille jäi hyvin aikaa, päätimme lähteä modernin taiteen museoon. Matkalla ihmeteltiin poliisien määrä joka risteyksessä, mutta vasta museon mäellä meille selvisi mistä oli kysymys. EU:n ulkoministereiden epävirallinen kokous oli juuri käynnissä ja ulkoministerit saapuivat museolle yhtä aikaa meidän kanssa. Alexander Stubbin auto pyyhälsi ohitseni ihan vierestä, mutta en päässyt niin lähelle, että olisin saanut hänestä kuvaa.
Onkohan se tyypillistä ruotsalaista meininkiä, että turistit pääsivät museon lähimaastossa suhteellisen lähelle? En osaa kuvitella, että Suomessa pääsisi korttelia lähemmäs. Kuvista tuskin tuli mitään, kun lippusalot olivat tiellä. Mutta ehkä niistä voi joitain poliitikkoja ja heidän avustajiaan bongata.
Koska ei päästy modernin taiteen museoon, mentiin sitten kansallismuseoon. Siellä oli ihan muutamia hyviä ja tunnettuja teoksia: Rembranteja, Rubenseja, Pisarroja, Cezanneja, yksi Simberg ja yksi Strinberg ja tietysti paljon ruotsalaisia teoksia, joista mm. Larsonit miellyttivät silmää ja yksi seitsemän ryhmän ja Galen-Kallelan töitä muistuttava maalaus.
Kello oli kaksi kun lähdettiin museolta. Taas jökötettiin yhdessä risteyksessä ja odotettiin poliitikkojen autoja. Jotenkin surullista huomata, että ihmisiltä menee heti hermot, jos joutuu muutaman minuutin odottamaan jotain, eikä pääsekään etenemään omaa tahtiaan. Tämän tyylisessä matkustamisessa on se hyvä puoli, että harvoin on kiire minnekään. Sitä tottuu hieman rauhallisempaan elämäntyyliin, eikä mene hermot.
Nyt istun junassa ja katselen ruotsalaista maalaismaisemaa. Viiden tunnin päästä olemme perillä Malmössä.
Ruotsin laiva ei kyllä enää säväytä. Oli jokseenkin tylsää, vaikka edellisestä kerrasta on aikaa vaikka kuinka. En edes muista milloin viimeksi olen ollut. Ohjelma tuntui olevan vähän väkisin tehtyä, tosin positiivista oli Back to the Sixties –teema ja teeman mukaiset bändit ja musiikki. Ranskalais-jutut oli niin kitschiä, että ihan väkisin meinas päästä nauru.
Ranskalais-teeman ainoa valopilkku oli Helena Petäistö, joka nautti bändejä kuunnellessaan ilmeisesti Irish Coffeeta.
Ruoka oli ihan hyvää ja sen ohessa nautittu viini vielä parempaa. Ja yksi lasi aitoa samppanjaakin tuli nautittua matkan alun kunniaksi. Puolilta öin olin jo ihan valmis petiin ja nukuinkin suhteellisen hyvin.
Tukholma-Malmö junalippujen kanssa ei sitten käynyt tuuri. Halvimmat liput olis ollu kello 10:21 junaan, mutta epäiltiin, ettei ehditä siihen, joten ei uskallettu huutaa niitä kovin kalliilla. Joku oli sitten tarjonnut enemmän ja hyvä niin, sillä emme olisi siihen junaan ehtineetkään.
Pääsimme laivalta rautatieasemalle kätevästi city transfer bussilla. Lipun hinta oli reilut 3 euroa. Automaatista ostettiin liput 15:45 lähtevään intercity-junaan puolta halvemmalla kuin 11:21 x-2000 junaan. Kärsimme 529 kruunua, mikä nyt vielä oli ihan ok hinta.
Kun meille jäi hyvin aikaa, päätimme lähteä modernin taiteen museoon. Matkalla ihmeteltiin poliisien määrä joka risteyksessä, mutta vasta museon mäellä meille selvisi mistä oli kysymys. EU:n ulkoministereiden epävirallinen kokous oli juuri käynnissä ja ulkoministerit saapuivat museolle yhtä aikaa meidän kanssa. Alexander Stubbin auto pyyhälsi ohitseni ihan vierestä, mutta en päässyt niin lähelle, että olisin saanut hänestä kuvaa.Onkohan se tyypillistä ruotsalaista meininkiä, että turistit pääsivät museon lähimaastossa suhteellisen lähelle? En osaa kuvitella, että Suomessa pääsisi korttelia lähemmäs. Kuvista tuskin tuli mitään, kun lippusalot olivat tiellä. Mutta ehkä niistä voi joitain poliitikkoja ja heidän avustajiaan bongata.
Koska ei päästy modernin taiteen museoon, mentiin sitten kansallismuseoon. Siellä oli ihan muutamia hyviä ja tunnettuja teoksia: Rembranteja, Rubenseja, Pisarroja, Cezanneja, yksi Simberg ja yksi Strinberg ja tietysti paljon ruotsalaisia teoksia, joista mm. Larsonit miellyttivät silmää ja yksi seitsemän ryhmän ja Galen-Kallelan töitä muistuttava maalaus.Kello oli kaksi kun lähdettiin museolta. Taas jökötettiin yhdessä risteyksessä ja odotettiin poliitikkojen autoja. Jotenkin surullista huomata, että ihmisiltä menee heti hermot, jos joutuu muutaman minuutin odottamaan jotain, eikä pääsekään etenemään omaa tahtiaan. Tämän tyylisessä matkustamisessa on se hyvä puoli, että harvoin on kiire minnekään. Sitä tottuu hieman rauhallisempaan elämäntyyliin, eikä mene hermot.
Nyt istun junassa ja katselen ruotsalaista maalaismaisemaa. Viiden tunnin päästä olemme perillä Malmössä.
torstai 3. syyskuuta 2009
Ekomatka alkaa
Jee! Nyt se sitten alkaa se ekomatka. Juuri kohta hyppään ratikkaan, joka vie minut laivaterminaaliin ja sieltä siis kohti Ruotsia. Tukholma-Malmö junaliput on vielä ostamatta, kun hinnat olivat niin huikeita. Yritetetään kavereiden avustuksella huutaa ne halvemmalla netistä. Jos se ei onnistu, niin saatamme joutua turvautumaan bussiin tai kulkemaan Göteborgin kautta. Siitä varmaan vielä neuvotellaan, sillä siihen meenkin sitten 4,5 tunnin sijasta 7,5 tuntia. Ugh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)