Rutiinit tutuksi

Olen ollut saaressa reilut kolme viikkoa. Aika kuluu niin nopeasti ettei meinaa millään pysyä perässä. Sitä vain joka ilta ihmettelee, että taasko on aika mennä nukkumaan ja silmät ei millään meinaa kymmenen aikaan enää pysyä auki. Joinain iltoina silmät on täynnä unihiekkaa jo kahdeksalta. Silloin on yleensä jäänyt aamutorkut väliin.

Meillä oli kahden viikon ajan kaksi vapaaehtoista auttamassa hommien teossa ja nyt meillä on pari vierasta, jotka auttavat välillä. Ensi viikon aikataulu onkin sitten aika karu. Joka aamu herätys 5:15 ja 5km tai 10km aamukävely, jonka jälkeen aamiainen rannalla. Sitten lyhyet aamutorkut - toivottavasti, ennen kuin kello 10-12 observation from the rocks. Sitten venekyyti takaisin kylään ja kello 13 lounas. Iltapäivisin on kaikenlaista puuhastelua. Pieniä projekteja, englannin kielen opetusta ja thain kielen opiskelua.

Välillä perusrutiiniin saadaan vaihtelua, kun aamulla aallot saarten välissä ovat niin korkeat ettei päästäkään veneellä eteenpäin. Onneksi tätä on sattunut kohtalaisen harvoin, sillä aikaa turhaantuu paluussa takaisin kylään, fillaroinnissa reiluun puoleen väliin matkaa ja kävellen loput ja sitten voi 10km lenkki alkaa. Jos lenkin pääsee aloittamaan vasta puoli kahdeksan maissa, se tietää kuumaa paluumatkaa aurinkoisella rannalla. Onneksi sateet ja korkea nousuvesi on pitänyt rantahiekan kovana, jolloin sitä on hieman helpompi kävellä.

Miellyttävämpää vaihtelua rutiiniin saadaan vieraista. Kylään saattaa pölähtää vieraita resortista tai mantereelta. Ja koska museomme on jotakuinkin ainoa nähtävyys kylässä, houkuttelee se vierailijoita piipahtamaan. Eikä moista PR-tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Joten eikun avaimet käteen ja museolle kertomaan projektista ja kilpikonnista.

Ensi viikon jälkeen sitten alkaakin hulina. Projekti on vähän ylibuukattu tammikuun alkupuoliskolla, joten hommia saa varmasti tehdä ihan reippaasti. Onneksi saamme henkilökuntaan silloin lisäpuhtia uudesta fieldleaderista. Lisäenergiaa tarvitaan.

Mutta ensi viikon aikana voimme vielä rentoutus ja suunnitella tulevaa kaiken puuhastelun ohessa.

Ajantaju hämärtyy

Olen ollut saaressa kuusi päivää ja jo nyt päivät alkavat sekoittua, enkä enää muista mitä tein kaksi päivää sitten. Rannan ja kylän ulkopuolisen elämän olen unohtanut jo aikaa sitten.Ehkä aamukävely rannalla on niin meditatiivista, että aivot tyhjenee kaikesta ylimääräisestä ja kun palaa rannalta takaisin kylään, ei enää muista edellisen päivän asioita ja tekemisiä.

Kilpikonnista ei vielä ole jälkiä, mutta joka aamu lähdetään rannalle toiveikkaina. Huomenna saapuu ensimmäinen vapaaehtoinen ja on pakko käydä mantereella ostoksilla. Sitten jännitetään pääseekö toinen vapaaehtoinen lähtemään Suomesta lakkoilevien emojen takia. Pidän peukkuja, sillä apu tulee tarpeeseen.

Onneksi uusi thaimaalainen tulkki/opettaja/yhteisön kontakti vaikuttaa oikein hyvältä ja aikaansaavalta ihmiseltä. Se antaa toivoa siitä, että saamme paljon aikaseksi myös yhteisössä tämän kauden aikana. Jospa vaikka saisimme aikaan englanninkielen opiskelutkin, jota viime kaudella turhaan yritettiin moneen kertaan. Ehkä ihmisten bisnesvaistot ovat heränneet ja englannin kielen taidosta on tullut haluttu ja kiinnostava.

Positiivisella mielellä, ehkä jopa yltiöpositiivisella, kohti uutta kautta, jonka virallinen aloitus on huomenna.

Bangkokissa

Bangkok ei jostain syystä ole lempikaupunkejani. Ehkä se vaan on liian iso ja meluinen. Yllättäin kyllä löysin hyvin hiljaisen majapaikan läheltä Khao San roadia. Tosin aikaerosta johtuen en nukkunut kauhean hyvin. Illalla kävin syömässä aiemmin hyväksi todetussa pikkuputiikissa lähellä majapaikkani Rambutri-kadulla. Mr. Yui tekee aivan loistavaa vihreää currya ja sen seuraksi pitää ottaa tuoreesta mangosta tehtyä mehua. Nam. Hintaa illalliselle tuli 60 bathia.

Tänään otin paikallisen bussin 53 rautatieasemalle ostamaan lippua huomiseen junaan. Ystävällisesti lipunmyyjä bussissa tuli sanomaan, että seuraavassa jäät pois. Ja advance booking onnistui hyvin. 480 bathia toisen luokan vaunussa istumapaikka Chumphoniin. Ilmastoinnilla. Toinen vaihtoehto olisi ollut tuulettimella, mutta ehkä 7 matkalla on hyvä olla ilmastointi. Sitten soitin hostelliin ja onneksi siellä oli tilaa, eikä tarvinnut ryhtyä soittelemaan useampaa läpi.

Kävelin läpi China townin takaisin ja se kävikin yllättävän nopeasti. Jotenkin matka tuntui bussissa paljon pidemmältä, mutta ehkä se kiertää jonkin verran. Nyt olen istunut kohta reilun tunnin ja yrittänyt selvittää miten saan mokkulani toimimaan täällä, kun ei ole sopimusoperaattoria. Taidan kohta luovuttaa ja hankin toisen mokkulan, jossa on oma softa tallella. Tällaiset operaattoreiden omat softat aiheuttavat vain ongelmia matkustellessa.

Kirpeä keli

Olipas kirpakka aamu tänään! Piti hakea talvitakki ja kengät vintin kätköistä, että uskalsin pistää nenäni ulos. Toivon, ettei pakkanen kiristy ihan hirveästi ennen Thaimaahan lähtöä. Muuten lämpötilaerosta toipumiseen voi mennä useita päiviä.

Thaimaan merikilpikonnien pesinnästä ei ole vielä kuulunut korviini tietoja. Toivon, että se tarkoittaa enemminkin sitä, ettei kukaan ole käynyt katsomassa rannoilla kuin sitä, ettei pesintä ole alkanut. Kohta pääsen itse katsastamaan tilanteen.

Italian ja Kreikan reissun kustannukset on nyt laskettu. Matkoihin (lennot, junat, bussit ja laivat) meni noin 1000€. Siitä noin 320€ meni lentoihin, 350€ juniin, 250€ laivoihin ja loput busseihin. Majoitukseen kului rahaa vähän yli 400€, sillä suurimman osa ajasta asuin ilmaiseksi projekteissa tai ystävien luona. Muutamina öinä nukuin junissa ja laivoissa.

Erinäisiin muihin kuluihin (puhelin, internet, laukun säilytys jne) meni vajaat 100€. Ruokiin, ostoksiin ja harrastuksiin (näyttelyt, sightseeing, museot jne.) meni noin 630€. Eli kaiken kaikkiaan 71 päivän reissuun meni 2350€. Se tekee noin 33 euroa per päivä.

Reissu on päättynyt

Olen palannut kotiin. Hieman synkkään ja kylmään Suomeen. Tuntuu aika omituiselta olla täällä ja kuulla ihmisten puhuvan kieltä, mitä ymmärrän. Jotenkin tuntuu siltä, että pitäisi seurata kaikkia keskusteluja. ;)

Ihan vielä en ole ehtinyt miettiä miten koko reissu meni ja laskea mitä reissulle tuli kaikkiaan hintaa. Päällisinpänä on tällä hetkellä ihmetys siitä, kuinka halvalla Euroopassa voi lentää verrattuna siihen minkä verran junat ja laivat maksavat.

Enkä mitenkään voi ymmärtää, että miten lentomatka lähes tyhjässä koneessa on niin paljon halvempaa kuin kolme kertaa lyhyempi matka melko täydessä junassa. Ehkä sen ymmärtämiseen tarvitaan korkeampaa matematiikkaa.

Junayhtiöt ovat usein valtioiden omistuksessa ja siitä huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen hinnat ovat välillä aika uskomattomia. Ja se, että eikö voisi viimeisiä paikkoja junassa myydä halvalla ennemmin kuin hirveän kalliilla. Monta kertaa ei ole juurikaan valinnan varaa, eikä vuoroja tule lisää vaikka junat olisivat ihan täynnä. Joustavuus puuttuu. Ehkä se johtuu koko junaliikenteen organisoinnin hankaluudesta. Tai ehkä tässä olisi suuri kehittämisen paikka.

Lentomatkoissa on kovaa kilpailua ja selkeää ylitarjontaa monilla välimatkoilla ja hinnat ovat todella halpoja. Ei voi olla kannattavaa lentää 50 ihmistä noin 100€ hintaan koneessa. Ja siitäkin hinnasta puolet on veroja, jolloin lentoyhtiölle jää noin 2500€ per lento. Sillä tuskin maksetaan henkilöstön palkkoja ja lennon kustannuksia.

Kyllä jokin mättää ja pahasti tässä yhtälössä. Ei voi syyttää kansalaisia siitä, että he valitsevat lentokoneen junan tai laivan sijaan. Ympäristöystävälliseen matkailuun pitäisi kannustaa paljon enemmän. Siihen taas vaaditaan poliittista tahtoa ja päättäväsisyyttä.

Pompeii - finally

I had planned to go to Pompeii on this trip already two times before and so I decided to go in whatever weather. I took the circumvesuvius train from Naples centrale and after 30 minutes arrived to Pompeii Scavi. The old Pompeii is very short walk from the train station.

After buying a drink bottle with horrid price got my 11 euro ticket to the site. After some thought, I went back and also bought the audioguide. I usually am not a great fan of them, but this time it was better option than just a map or a guide book.

Area is big and pretty complex. Audio guide gave nice historical details as well as information for most of the open excavations. There is nearly 100 different specific sites you can visit and I nearly did all of them that were open. Some which were in the map, where not open, but then others that were not in the map were. It was a bit confusing.

I walked around for nearly 6 hours. I did not do any of the suggested tours, but made one of my own and managed to escape the big tourist growds sometimes. Even in November there were quite a few tourists and big groups. I can just imagine how it is in spring or summertime. Ugh.

I was very impressed by the site. This is one of the top Roman or Greek ruins I have seen. And I have seen a few by now. In Pompeii you can go into houses, imagine how people lived there and see their taste in decoration and furnishing. I loved the deep red painted walls and beautiful decorations. I wish I had the patience to paint my house walls similar style. I am very inspired by the colors and I am ready to go and buy the paint when I arrive home. :)

Lot of the statues and mosaics have been taken to museum in Naples, but still there is plenty to see here too. You can see the storage full of artefacts found on the site. Some of these were people living in Pompeii when the Vesuvius erupted. The city was just recovering from the earthquake and then the volcano erupted. People did not evacuate the city, but stayed and hid in their houses, which they had just been renovating.

You can see the volcano looming over the ruins. It is active volcano and can errupt any day.

Takaisin Italiassa

Olin Ateenassa niin kilpikonnien lumoissa, etten ehtinyt edes blogia kirjoittaa. Päivät meni paloitellessa kalaa kilpikonnien ruuaksi, altaiden ja kilpikonnien pesemisessä, sitten ruokkimisessa ja lääkitsemisessä. Reilut 30 kilpikonnaa piti meidät töissä aamusta pitkään iltapäivään.

Osa kilpikonnista oli tosi pahasti loukkaantuneita ja niiden eloa oli aika ikävä katsoa, mutta onneksi muutamankin päivän aikana näin miten jotkut edistyivät pikkuisen paranemisessa. Yksi alkoi syödä altaa pohjalta, yhdelle kilpikonnalle laitettiin kelluke, jotta se pysyi paremmin tasapainossa ja se rauhoittuikin huomattavasti, yksi kilpikonna näytti hieman piristyvän, vaikkei vielä itsekseen syönytkään. Mutta se onkin ollut keskuksessa 7 vuotta.

Vietin keskuksessa viikon verran ja pääsin ihan hyvin kiinni töihin. Huomasin kyllä, että asuminen keskuksessa ei välttämättä sovi kaikille. Itse tuskin pystyisin asumaan siellä kovin kauaa. Hieman liian ahdasta meikäläiselle, kun tarvitsen aina jonkin verran omaa tilaa ja aikaa. Kesäaikaan asuminen on varmasti ihan ok, sillä silloin voi viettää paljon aikaa ulkona, mutta näin syksyllä tuntui hieman ahtaalta.

Perjantaina lähdin aamulla kahdeksan jälkeen ensin ratikalla keskustaan, sitten metrolla Omonialle ja sieltä bussilla bussiasemalle. Sieltä otin bussin Patraan. Patrassa ostin lipun laivaan. Myyjäneitonen antoi 5€ alennusta jostain syystä ja sitten lipussani luki senior citizen. En tiedä oliko se 5 euron alennuksen arvoista. Heh.


Otin taas pedin jaetusta hytistä, jossa olin kuitenkin yksin. Vaeltelin yksin ulkona auringon paisteessa ja myöhemmin kun kävin syömässä, olin ravintolassakin yksin. Tuli ihan sellanen olo, ettei koko laivassa ole muita ihmisiä, vaikka olihan niitä. Yöunet ei olleet kovin makoisat, kun hytissä oli aikamoinen meteli.

Brindisiin tultiin seitsemän aikaan aamulla. Juuri kun olin menossa ilmaiskuljetukseen näin taivaalla tuhansia pikkulintuja ryhmässä. Vau! Aurinko oli juuri noussut, taivas oli vaaleanpunainen ja linnut lensivät erinäisiä kuvioita taivaalle. Aikamoista.

Kipitin keskustasta juna-asemalle, kun en muistanut ihan tarkkaan mihin aikaan mun juna oli lähdössä. Ehdin sitte kuitenkin ihan hyvin kahville. Maksoin 1,90€ cappucinosta ja kroissantista. Nami.

Otin paikallisjunan Taranton kautta Napoliin. Aikaa kului 7 tuntia. Ehdin hyvin lukea kirjan loppuun. World without us olisi kyllä hyvää luettavaa kaikille. Pistää miettimään, että mikä rooli ihmisellä maailmassa oikein on ja mitä jätämme jälkeemme.

Napolissa olin kolmen maissa iltapäivällä ja koska kaverit olivat jossain muualla, päätin mennä käymään taidemuseossa. Mulla ei kuitenkaan ollut mitään järkevää Napolin karttaa ja lähdin heti alkuunsa hieman kiertotietä. Enkä viitsinyt ihan koko aikaa tuijottaa opaskirjaa, joten meni hetken aikaa ennen kuin tajusin missä olin. Onneksi en kiertänyt puolta kaupunkia ja olin suurin piirtein oikeassa suunnassa. Tuli kyllä mieleen, että opastukset ei ole ihan samaa luokkaa kuin esim. Roomassa. Löysin kuitenkin MADREn ja sisältö oli ihan hyvä. Muutamia oikein innostavia teoksia.

Illalla kävimme tietysti porukalla syömässä napolilaista pizzaa. Maailman parhaassa pizzeriassa. ;)

Huomenna olen toivottavasti menossa Pompeiin. Tosin keli on tänään illalla ollut aikamoista myrskyä ja jos se ei rauhoitu sattaa jäädä Pompeii taas väliin. Pidetään peukkuja, että aurinko paistaa.

Ateenan merikilpikonnien pelastuskeskus

Pari päivää Ateenassa on mennyt nopeasti, vaikka onkin ollut aika paljon odottelua. Kreikkalaisilla näyttää ottavan kaikki keskustelut aikaa. :)

Ekana päivänä kävin Acropolissa ja arkeologisessa museossa. Onpa ainakin yksi "pakollinen" nähtävyys käyty katsomassa. Lippu maksoi 12 euroa ja samalla lipulla pääsee viiteen muuhun pienempään arkeologiseen paikkaan. En oikein tykkää näistä yhdistelmälipuista, kun sitte tulee sellanen olo, että on pakko käydä niissä muissakin, kun lippu maksoi noin paljon. No en ole vielä käynyt muissa, mutta ehkä huomenna.

Eilen tultiin käymään täällä merikilpikonnien pelastuskeskuksessa ja on kyllä niin surullista nähdä kilpikonnia, joita ihmiset on ihan tahallaan vahingoittaneet. Täällä on parisenkymmentä konnaa, joista aika monella on todella pahan näköinen haava päässä. Joku on lyönyt jollain teräaseella päähän ja jättänyt konnan sitten kuolemaan. On todella ihme, että ne toipuvat ollenkaan. Ja useita kuukausia se ottaakin ja jotkut eivät tervehdy koskaan. Yksi konna on sokea ja sille yritetään etsiä kotia jostain akvaariosta.

Tänään muutin tänne keskukseen asumaan ja huomenna aloitan vapaaehtoishommat. Täällä on 6 nuorta vapaaehtoista, joista yksi on ahvenanmaalta, kaksi ruotsista, yksi englannista, yksi saksasta ja yksi espanjasta. Keski-ikä on varmaan 20 vuotta. Keskuksen melkein kaikki rakennukset on vanhoja junavaunuja, sillä tänne ei saa rakentaa pysyviä rakennuksia. Ihan hauskan näköistä, mutta aika ahtaat oltavat, jos täällä viettää 6 kuukautta, kuten nämä nuoret.

Tällä hetkellä on myös hieman haasteita sähköjen kanssa, eikä mun "talossa" ole sähköjä. Tulin tänne naapuriin kirjoittamaan. Onneks on taskulamppu ja tulee makuupussillekin käyttöä ensimmäistä kertaa tällä reissulla. Toivottavasti yöllä ei tule kylmä, ettei ala luita kolottamaan. :)

Ateenassa

Lähdin aamulla varttia vaille seitsemän majapaikastani ensin Argostolin linja-autoasemalle, josta bussilla Samiin. Olikin oikein VIP-bussi, paikkavaraukset ja kaikki. Sitten Samista lautalla Patraan. Aikamoinen tuuli oli yöllä ja vielä aamullakin, mutta ei onneks keikuttanut juurikaan. Otin nokoset ja söin evääni sitten ulkosalla Kreikan saaria katsellen.

Patraksen satamassa taas bussiin ja kohti Ateenaa. Matka sujui yllättävän joutuisasti ja olin melkein kaks tuntia odotettua aikaisemmin Ateenan bussiasemalla. Etukäteen vähän mietitytti, et miten löydän mihinkään, kun ei ole hajuakaan mistään, mutta matka sujui hyvin kivuttomasti. Löysin keskustaan menevän 051 bussin pysäkin ja ostin yhden euron lipun.

Matka Omosiasin aukiolle kesti noin vartin ja löysin aukionkin ja metron ihan hyvin. Metroasemalla oli selkeät opasteet ja löysin oikeaan suuntaan menevän metron. Kahden pysäkin päästä olin Syntagman aukiolla, josta lähti raitiovaunu kohti määränpäätäni. Noin puolen tunnin päästä olin oikealla pysäkillä, jotka ilmoitettiin aina hyvissä ajoin. Ja löysin oikean talonkin. Mutta oikeaa asuntoa en sitten enään löytänytkään, kun nimet oli kreikkalaisin kirjaimin, joten päätin mennä viereiseen kahvilaan odottamaan.

Aurinko paistaa ja tuli oikein mukava fiilis Ateenasta näin ihan alkuunsa.

Argostoli, Kefalonia

Olin aika lailla yllättynyt siitä, että Kefaloniassa ei juurikaan ole suomalaisia turisteja. Kummallista, kun Kreikka on niin suosittu matkakohde ja kun tännen tulee kuulemma ihan suora lentokin kerran viikossa.

Mun ensivaikutelma Kefaloniasta oli, että täällä on vihreää ja korkeuserot ovat aikamoiset. Samin satamaan tullessa ihastelin kukkuloiden huippuja jonkin aikaa ennen kuin huomasin yhdessä kohtaa joukon tuulimyllyjä. Eivätkä ne mielestäni pilanneet maisemaa ollekaan. Ennemminkin ajatukset olivat positiivisia.

Argostoli on Kefalonian pääkaupunki, mutta eipä mikään suuren suuri paikka. Olin myös hieman pihalla, sillä pitkästä aikaa mulla ei ollut hajuakaan mihin olen menossa, enkä ymmärrä kielestä mitään. Kirjoituskin on ihan vierasta, eikä siitä voi päätellä mitään. Onneksi kaikki ovat puhuneet ihan hyvää englantia.

Majapaikkani on ihan Argostolin keskustan tuntumassa. Vivian Villa on mukava ja tasokkaampi paikka, kun mitä olen tottunut projekteissa. On oma keittiö ja parveke. Keli vaan ei ole ollut koko aikana kauhean hyvä. Yhtenä päivänä kävelin siltaa pitkin noin tunnin verran vastakkaiselle puolella ja silloin aurinko paistoi tosi lämpimästi. Muuten on ollut pilvistä ja sateista.

Projektien puolesta tämä reissu on hieman erilainen, sillä Fiskardon projekti on juuri jäänyt talvitauolle ja toiset projektit ovat vasta suunnitelmatasolla, joten en päässyt tekemään mitään vapaaehtoisten töitä.

Kävimme katsomassa rakennusta, johon projektin on tarkoitus tehdä vastaavanlainen museo kuin mitä Fiskardossakin on ja sen lisäksi community centre. Muitakin ajatuksia on vaikka kuinka, mutta kaikki tarvitsevat rahoitusta.

Puhuttiin paljon senioreiden vapaaehtoisohjelmasta ja mahdollisesta nuorison musiikkifestivaalista, mutta suunnitelmat ovat vasta alkuvaiheessa.
Kävimme katsomassa erilaisia majoitusvaihtoehtoja vapaaehtoisille ja pohdiskelimme millaisia vapaaehtoisia projekti kaipaisi tähän alkuun. Lähes kaikki tapaamani ihmiset ovat käyneet Suomessa ja jotkut osaavat jopa jonkin verran suomea.

Fiskardo on paikkana hyvin viehättävä, mutta vaikutti aivan täysin turistikylältä. Hirveä määrä purjeveneitä rannassa ja enimmäkseen englantilaisia kahviloissa. Kuulin puhuttavan lähes ainoastaan englantia. Ihan pari ihmistä puhui kreikkaa.

Argostolissa on paljon enemmän paikallista elämää ja vähemmän turismia. Tietty nyt on kausi lopuillaan ja meininki voisi olla täysin toinen heinä-elokuussa.

Kreikkalainen vieraanvaraisuus saa meikäläisen hieman vaivaantuneeksi. En oikein tiedä mitä sanoa, kun tarjotaan lounaat ja illalliset, viinit ja kahvit. Kerran tai kaksi vielä menettelee, mutta sitten alkaa jo tulla sellanen olo, että pitää kieltäytyä ottamasta mitään.

Tosin sekään ei toiminut, kun sitten tilattiin mun puolesta ja oli pakko joka tapauksessa syödä. Ja ruokahan on oikein hyvää.

Koska keli on ollut hieman huono, on tullut kerättyä voimia Ateenaan ja siellä nähtävyyksien kiertämiseen. Mulla ei ole minkäänlaista opaskirjasta, joten pitänee ensimmäiseksi selvittää mitä kaikkea siellä on ja valita sitten muutamia kohteita.

Sen jo on oppinut mm. Roomasta, että jos yrittää ahtaa kaikki mahdolliset arkeologiset löydöt ja historialliset kohteet yhteen kertaan, alkaa pylväät ja patsaat tulla korvista, eikä sitten enää jaksa ihastella mitään. Parempi keskittyä muutamaan paikkaan, jotta osaa arvostaa niiden ainutlaatuisuutta.

Odotan myös jo sitä, että on vähän rennompi olo, kun on tutun luona. Ja näen taas kilpikonnia. ;)

Brindisi

Ei menny eka päivä ihan suunnitelmien mukaan, mutta melkein. Laivalipun hakumatka kesti hieman kauemmin, kun tuli jonkin aikaa pyörittyä Brindisin keskustassa. En kuitenkaan jaksanut hirveästi innostua katselemaan nähtävyyksiä. Kävin kuitenkin Via Appian päätepisteessä, jossa on vielä yksi roomalaisaikainen pylväs pystyssä. Jätin kaikki kirkot ja linnat käymättä. Nautin vain kupillisen cappucinoa keskustan kahvilassa ja istuin hetken aikaa meren äärellä. Sitten kävelin takaisin hostelliin. Väsyttää ja meinaan ihan kohta mennä ottamaan nokoset. :)

Huomenna jaksaa sitten taas matkustaa. Laiva lähtee 18:30 ja on seuraavana aamuna Patraksessa. Sieltä pitäisi sitten löytää lautta Kefaloniaan ja bussi Argostoliin. Sain hyvät ohjeet Kreikasta, joten eiköhän siitä selvitä. Toivon vain että Kreikassa puhutaan jonkin verran englantia, sillä päähäni ei taida mahtua juuri nyt taas uutta kieltä.

Laivalippu, jaetussa naisten hytissä maksaa muuten 50 euroa. Hitsi, se on vähemmän kun mitä junamatka Roomasta tänne. Pidän peukkuja, että keli on hyvä, eikä laiva keinuta liikaa.

Junamatkalla

11.10.2010 kello 20

Olen matkalla Brindisiin. Aion viettää siellä 2 päivää ihan vain rentoutuen ja hengaillen. Jos ei tee mieli katsomaan kaupunkia, niin en aio mennä.

Ainoa tavoite kahden päivän aikana on ostaa laivalippu Kreikkaan. Muun ajan luen vaikka kirjaa tai surffailen netissä. Mitä nyt sitten mieleen juolahtaakin.

Tänään todistin taas junamatkailun mahtavuutta. Myöhästyin junasta, johon minulla oli lippu. Harmittihan se, kun yritin juosta kipittää rinkka selässä junaan, mutta kulku laiturille olikin suljettu siltä puolelta missä olin. Saavuin laiturille juuri kun juna lähti. Pakko myöntää, että siinä kohtaa pääsi pari kirosanaa.

No, mutta maailma ei kaatunut siihen. 2 tunnin päästä lähti juna samaan suuntaan ja lipun vaihtaminen onnistui puolen tunnin jonottamisen jälkeen ilman kulmien kurtistuksia. Päinvastoin - nuori mies tiskin takana vihelteli hyväntuulisesti ja toivotti hyvää matkaa. Eikä tarvinnut maksaa mitään vaihtomaksuja. Loistavaa.

No okei, tämä Frecciargento on kalliimmasta päästä junia. 5 tunnin matka maksaa 62 euroa, mutta toinen vaihtoehto on mennä paikallisjunalla 8 tuntia yön aikana, ilman makuupaikkaa tai vaihtaa ziljoona kertaa junaa. Ei ole mun mielestä 20 euron säästön arvoista.

Säästän rahaa nukkumalla 6 hengen jaetussa huoneessa Carpe Diem hostellissa. Maksaa 17 euroa yö. Pidän vain peukkuja, ettei ole hirveästi porukkaa tai että ovat hiljaista sorttia. Oli miten oli, kyllä sitä nyt 2 yötä jaksaa vaikka missä.

Kyseinen hostelli tarjoaa ilmaisen noudon rautatieasemalta ja vie myös lautalle. 7 euron päivähinnalla, saa hengailla hostellissa vielä check-outin jälkeen ihan rauhassa. Kuulostaa hyvältä paikalta, katsotaan miten homma toimii käytännössä.

Corissa oli tänä vuonna hyvin rauhallista, sillä porukkaa oli todella vähän. En tiedä mistä johtui, mutta meitä oli vain 6 osallistujaa, joista minä ja Ale oltiin mukana "työn puolesta". Mukavaa oli silti. Perjantaina käytiin tuttuun tyyliin pizzeriassa, jossa on todella isot pizzat. Lauantaina aamulla kaivettiin kuoppia Naucrateksen maatilkulla ja iltapäivällä pidettiin palaveri.

Illalla taas syötiin paljon. Sunnuntaina oli aika vapaamuotoista oleskelua linnan pihalla ja julkistettiin valokuvakisan voittajat. Jouduttiin äänestämään uudestaan, sillä äänet hajaantuivat todella paljon. Lopuksi jouduimme vielä arpomaan 2. ja 3. sijan, sillä 4 kuvaa sai toisellakin kierroksella saman verran ääniä. Voittajaksi selviytyi Marije, toisen palkinnoin sai Alain ja minä kolmannen. Sain palkinnoksi miniriippumaton, mikä oli ihan loistava palkinto.
Otan sen mukaan Thaimaahan, sillä se vie huomattavasti vähemmän tilaa, kuin Ecuadorista hankkimani riippumatto. Mutta oma riippumatto on must, sillä viimeksi meidän kaksi riippumattoa olivat kovassa käytössä.

Odotan mielenkiinnolla Thaimaan projektin alkua. Olen menossa ensimmäistä kertaa sinne niin, että olen aloittamassa projektia ja partiointia rannalla. Ensimmäiset päivät on varmasti hektistä organisointia ja tarvikkeiden tarkistusta. Pidän peukkuja, ettei sadevesi ole tuhonnut mitään tärkeää.

Mutta nyt keskityn vielä muutaman viikon ajan näihin Euroopan projekteihin. Käyn tutustumassa yhteen organisaatioon ja heidän projektiinsa Kefaloniassa. Toivon, että organisaatio ja projekti ovat hyviä ja että voin suositella projektia suomalaisille vapaaehtoisille tulevaisuudessa. Sitten käyn moikkaamassa tuttua Ateenassa ja katsastamassa merikilpikonnien pelastuskeskuksen toimintaa.

Sen jälkeen palaan takaisin Italiaan ja mahdollisesti poimin jonkin aikaa oliiveja ja käyn hakemassa tavarani ystävien luota, sillä jätin yli puolet rinkan sisällöstä Giulianelloon. Nyt rinkka onkin kiva kevyt.

Pitäisi oppia matkaamaan vähän vähemmällä määrällä vaatteita ja kirjoja, sillä aina tulee otettua ihan liikaa mukaan. Tavoitteena on 12 kg:n rinkka. Toitaiseksi se on painanut noin 18kg. Viisi kiloa pitäisi siis vähentää. Ainakin menosuuntaan. :)

Art of Travel

I have to quote this from one excellent book that I am reading for the second time. Art of Travel by Alain de Botton.

"Of all modes of transport, the train is perhaps the best aid to thought. The views have none of the potential monotony of the ship or the plane, moving quicly enough for us not to get exasperated but slowly enough to allow us to identify objects... At the end of hours of train-dreaming, we may feel we have been returned to ourselves- that is, brought back into contact with emotions and ideas of importance to us. It is not necessarily at home that we best encounter our true selves. The furniture insists that we can not change beacuse it does not; the domestic setting keeps us tethered to the person we are in ordinary life, who may not be who we essentially are."

I love to read this book while travelling and it gives me good feelings and inspiration every time.

Article about Ecotravellers Finland

After all articles about Ekomatkaajat, there is finally also one in English.
http://www.weescribble.com/the-news/current-news/94-ecotravellers-finland-blends-fun-with-environment

Catania

Kyllä juna vaan on mun kulkuväline. Pikaveneessä Linosalta Porto Empedocleen oli ihan sikatylsää ja 3 tunnin matka kesti ikuisuuden. Myöhästyin noin 30 sekuntia Catanian bussista, kun en ollut katsonut aikatauluja etukäteen ja olisin voinut ottaa Catanian bussin Porto Empedoclesta sen sijaan, että otin paikallisbussin Agrigentoon. Saavuin asemalle just kun Catanian bussi lähti.

Bussimatka Agrigentosta Cataniaan alkoi siis loistavasti ja jatkui yhtä kivasti. Porukat laittoivat tavaransa matkatavaroiden säilytykseen ja sitten se oli täynnä. Bussikuski kielsi tylysti tuomasta rinkkaa autoon, joten jouduin yksin ponnistelemaan sen pääni korkeudelle. Ei viitsinyt kuski edes nousta rattinsa takaa auttamaan.

Kuski oli muutenkin aika pelottava. Noin puolen tunnin välein hän kaivoi kännykkänsä esiin, laittoi nenänsä päälle lukulasit, jossa jo oli aurinkolasit ja sitten hän tuijotti näyttöä noin 5 minuuttia ja vilkuili välillä tielle. Bussi oli täynnä porukkaa, eikä hän viitsinyt laittaa ilmastointia päälle ennenkuin joku yläkerrasta kävi pyytämässä. Silloinkin vain yläkertaan. Onneksi istuin ihan etuosassa, kun jo siinäkin tuli välillä huono olo.

Saavuin viiden maissa Cataniaan ja löysin pienen etsimisen jälkeen B&B XXMiglian. Jouduin kipuamaan kolmanteen kerrokseen rinkkani kanssa ja sitten vielä pikkurappuset huoneeseen, mutta sitten olikin oikein mukavat oltavat. Iso huone, loistava suihku, ilmastointi (jota tarvitsin karkottamaan hyttysen kimpustani yöllä) ja televisio. Tosin telkassa oli vain yksi englanninkielinen kanava. Ja mukavaa oli myös nettiyhteys.

Aamiainenkin oli italialaisittain runsas. Nyt on check-out aika ja taida käydä ostamassa lipun Roomaan menevään yöjunaan. Taidan viedä kamppeeni asemalle säilytykseen, jos siellä on sellainen tai jätän tänne XXMigliaan.
Mitähän nähtävää Cataniassa on? Etnan ympäri en ehdi, sillä siihen menisi koko päivä. Ens kerralla sitten.

Linosalla - edelleen

Finnish turtlegirls

 Niin siinä sitten kävi, että jäin Linosalle paljon pidemmäksi aikaa kuin suunnittelin. Alunperin mun piti olla täällä kaks viikkoa, mutta koska kellään ei ollut halua lähteä täältä muuten kuin joko suoraan kotiin tai ystävän kanssa seuraavaan paikkaan, jäin tänne. Tämän viikon lopussa lähes kaikki muutkin lähtevät, joten silloin suuntaan minäkin kohti Coria.

Poistuminen täältä ei olekaan mikään yksinkertainen juttu, sillä sääolosuhteet vaihtelevat päivittäin aika rajusti. Koska täällä ollaan pelkän veneyhteyden varassa, kova merenkäynti estää lähtemisen.

Mr Grey

Sitten monet pohdiskelevat sopivaa suuntaa, että kannattako lähteä Lampedusalle ja lentää sieltä mantereelle vai mennäkö Porto Empedocleen, josta junalla tai bussilla eteenpäin. Välillä lennot ovat älyttömän halpoja, esim. keskellä viikkoa lentolippu Lampedusalta Roomaan maksoi 2 euroa + verot. Lautta Porto Empedocleen maksaa 34€, juna tai bussi Palermoon 8 euroa ja sieltä junalla Roomaan noin 70€. Siksi monet ihmettelevätkin, että miksi itsepäisesti haluan kulkea laivalla ja junalla. Yksikin neito kysyi, että kai kuitenkin lennät Suomeen. Ja kun sanoin, että aion senkin matkan tehdä junalla ja laivalla, oli hän todella ihmeissään.

Ekologisuus tuntuu muutenkin olevan aika kaukana italialaisten ajatuksista, vaikka täällä merikilpikonnaprojektissa luulisi ihmisten olevan enemmän kiinnostuneita ympäristön tilasta. Lähes joka päivä lounaalla ja illallisella yli 10 hengen porukka syö ja juo muoviastioista. Itsepäisesti otan itselleni joka kerta lasin ja tuon muillekin ja lupaan tiskata astiat. Siitä huolimatta moni valitsee muovisen. Roskan määrä viikossa on aikamoinen. Sama asenne taitaa ulottua muuhunkin elämään. On saarella sentään roskien kierrätyssysteemi. Tosin biojätettä ei taida kukaan kompostoida, vaikka maa ei varmaankaan ole hedelmällisimmästä päästä ja biojätteestä saisi hyvän lannoitteen.

Onni and Lucky

Turha sitä on kuitenkaan saarnata asiasta. Yritän omalla esimerkilläni vaikuttaa ja pitää huolta omista valinnoistani. Toki siinäkin tulee rajat välillä vastaan, kun ei ole niin rikas, että voisi maksaa ekologisuudesta mitä tahansa, eikä aina aikaa tarpeeksi. Toivon, että jossain kohtaa ihmiset ja varsinkin päättäjät heräävät ja ryhtyvät sellaisiin toimiin, että ympäristön tila ajaa taloudellisen hyödyn edelle.

Parina viime päivänä olen ollut todella iloinen, sillä olen saanut palautetta parilta Ekomatkaajien kautta vapaaehtoisprojektin löytäneeltä. Molemmat olivat viihtyneet projekteissa oikein hyvin, mutta mikä parasta, molemmat haluavat jatkaa vapaaehtoistyön tekemistä projekteissa.

measuring Onni

 Ekomatkaajat on saanut viime aikoina aika paljon julkisuutta, eikä kaikki niin positiivista. Joitain ihmisiä tuntuu ärsyttävän sana ekomatkailu ja jokut epäilevät, että koko homma on pelkkää bisneksen tekoa ja viherpesua. Mutta monet eivät tiedä edes mistä on kysymys, saatikka että olisivat itse kokeilleet. Tietenkään lentäminen lomamatkalle ei ole ekologista, jos vertaa siihen, että jäisi kotiin, ei ajaisi autoa, eikä söisi lihaa. Harva kuitenkin elää niin. Tuskin monikaan näistä kriitikoista.

Turtlevan

Jos vaihtoehtona on kahden viikon all inclusive loma tai pari viikonloppureissua shoppailemaan kaupunkikohteeseen lentäen, niin kyllä vapaaehtoistyö eläinten ja ympäristön hyväksi on ekologisempi vaihtoehto ja myös reilumpi taloudellisesti ja sosiaalisesti. Parasta on kuitenkin se, että vapaaehtoistyö lomalla saattaa oikeasti muuttaa koko elämän suunnan ja näistä tapauksista olen ehdottoman iloinen. Se oli alkuperäinen tavoitteenikin, kun www.ekomatkaajat.fi -palvelun perustin 2,5 vuotta sitten. Lisäksi olen pystynyt itse tekemään useita kuukausia työtä eläinten ja ympäristön hyväksi. Nytkin saan nauttia Linosan saaren kauneudesta ja työstä merikilpikonnien auttamiseksi. Se on ihan mieletöntä.

Assuntina

Ohessa muutamia kuvia Linosalta.

Linosan rutiinut

Linosassa aurinko paistaa ja välillä tuulee reippaasti, eikä yhteydet mantereeseen pelaa. Elämä on aika idyllistä pienessä kylässä ja meille on muodostunut omat päivärutiinit. Käymme aamukahvilla ja kroisantilla yhdessä paikallisista kahviloista, vuoronperään jokaisessa, että rahat jakaantuvat tasaisesti. Samaa systeemiä noudatetaan myös aperitiivon suhteen, tosin käymme hieman useammin Dammusossa, sillä se on ihan keskustassa ja siellä tuntuvat olevan "kaikki".

Apretitiivossa on se kiva juttu, että baari tarjoaa naposteltavaa ihan ilmaiseksi. Lasi viiniä maksaa 4 euroa ja kaupan päälle saa leipää. oliiveja, suolapähkinöitä ja pizzapaloja.

Lounasleivät pakataan usein mukaan meren ääreen, jossa loikoillaan pari tuntia auringossa ja vilvoitellaan välillä meressä. Illallinen syödään yleensä vasta yhdeksän jälkeen, joten aperitiivon naposteltavat tulevat tarpeeseen, kun seitsemän aikaan jo nälkä kurnii vatsassa. Illallinen on yleensä kohtalaisen ruhtinaallinen. Ensin syödään primo piatti pastaa ja sitten secondo piatti lihaa, kalaa tai kasviksia. Sen jälkeen on usein vielä jälkiruokaa ja sitten kahvit. Viiniä tietysti kuluu ruokajuomana. Sitten kello onkin jo yksitoista ja valmistaudutaan drinkille Dammusoon.
Siellä yleensä juodaan yksi tai max kaksi lasia viiniä tai vahvempaa, istutaan kadunvarrella ja höpistään pari tuntia.

Syömisten ja juomisten välillä tehdään töitä merikilpikonnien pelastuskeskuksessa. Aamulla siirretään poikaset ruokintakulhoihin ja annetaan niille kalaa. Isompien poikasten ruoka punnitaan ja merkitään ylös. Pienempien ruokaa ei vielä punnita, sillä ne vasta availevat suuta ja maiskuttavat yhtä pientä palaa tuntikaupalla. Ruokailun jälkeen ne siirretään vähäksi aikaa aurinkoon. Vartin välein vahditaan, ettei vesi ole liian kuumaa. Ja vähän päästä siirrämme ne taas varjoon. Kissat saavat myös aamulla ruokansa. Tosin niiden mielestä kalanpyrstöjä ei ole koskaan tarpeeksi ja ne käyvät naukumassa kalojen paloittelijan vieressä lähes koko aamun.

Isommat kilpikonnat ruokitaan joka toinen päivä iltapäivisin. Niiden ruokkiminen käy yleensä aika nopsaan, sillä isoin niistä Cleopatra pistelee poskeen kilon kalmareita tuossa tuokiossa. Suurin osa kilpikonnista on löytynyt merestä kellumasta ilman että ne pystyvät sukeltamaan. Se tarkoittaa sitä, että ne ovat syöneet muovia ja se on tukkinut niiden ruuansulatuksen. Keskuksessa niitä pidetään sen aikaa, että ne ovat kakanneet muovit pois, syövät taas reippaasti ja pystyvät sukeltamaan pohjaan. Surullisempia tapauksia ovat ne, jotka ovat nielaisseet pitkäsiiman koukun. Siitä voi olla seurauksena pahojakin vammoja, joiden hoitoon kuluu aikaa.

Yhdellä kilpikonnista on iso reikä leuassa ja siinä on lihasten lisäksi lähtenyt pala luusta, mikä alistaa sen hyvinkin pahalle tulehdukselle, joka voi johtaa kuolemaan.

Kerran viikossa puhdistetaan tankit ja tarvittaessa uima-allas. Niiden puhdistamiseen kuluu aina reippaasti aikaa, sillä likainen vesi pitää viedä putkea pitkin mereen ja sitten uutta tilalle pienen pumpun avulla.

Täällä Linosalla on myös pieni mustahiekkaranta, jossa tänä vuonna pesi kaksi valekarettikilpikonnaa. Neljästä pesästä odotamme vielä viimeistä ja huomenna on tarkoitus aloittaa ympärivuorokautinen vahti rannalla pesän vieressä. Tarkoituksena on saada mitattua kaikki kilpikonnanpoikaset ja myös seurata pärjäävätkö ne kaikki meressä alkutaipaleensa. Ne poikaset, jotka meillä on tällä hetkellä keskuksessa ovat olleet syntyessään niin heikkoja, etteivät ole pärjänneet tai sitten joku on löytänyt ne myöhemmin veneensä vierestä. Poikaset hakeutuvat mereen päästyään virtauksiin ja sitten mahdollisimman pian levälauttojen tai muiden vedessä kelluvien juttujen suojiin. Niillä riittää noin 10 päiväksi ruokaa ruskuaispussista ja sitten niiden pitää löytää ruokaa merestä.

Keskuksessa ne saavat kyllä hieman erilaista ravintoa kuin luonnossa, siellä ne tuskin saavat vielä noin pienenä kaloja tai kalmareita kiinni ja niistä palaa irti. Toivottavasti niistä tulee keskuksen hoivissa niin vahvoja, että ne pärjäävät vapauteen päästyään ja osaavat vältellä vaaroja.

Linosalla

Corin jälkeen alkoi taas reissaaminen. Lauantaiaamuna kävimme ensin kastelemassa Claudion rakkaat puut ja sen jälkeen piipahdimme lounaalla. Sitten pääsimme kyydillä Nemi-järvelle ja ihailimme järvimaisemia, josta lähdimme Hannan kanssa paikallisjunalla kohti Roomaa. Meille oli kerrottu, että liput voi ostaa junasta, mutta kun kysyin lippuja, niin meille sanottiin vain että Vabene, hyvä on. Eikä mitää lippuja myyty. :O

Perillä Roomassa löysimme Hotelli Beautifulin aika nopeasti ja saimme ihan siistin neljän hengen huoneen. Tosin se oli ekassa kerroksessa neljännen sijaan, mutta oh well. Kävimme noukkimassa Annen rautatieasemalta ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Olen jo monet kerrat Roomassa halunnut käydä Afrikkalaisessa ravintolassa, mutta aina se on ollut kiinni. Nyt ei ollut kiinni, mutta ei ollut enää yhtään vapaata pöytää. Nyyh.

Kävelimme sitten parin korttelin päähän perinteiseen pizzeriaan, jossa söimme ensin antipastit ja sitten Anne ja Hanna söivät pääruokansa. Minä jäin ilman. Tarjoilija kävi kaksi kertaa kysymässä, mitä otamme ja siitä huolimatta jäin ilman. No, saimme litran talon viinä puoleen hintaan. Ja olin sentään syönyt alkupalat.

Aamulla söimme ho(s)tellin aamiaisen, kahvin, mehun ja kuivan kroissantin, jonka jälkeen raahasimme rinkkamme säilytykseen ja ryhdyimme kiertämään nähtävyyksiä. Quirinale, Colosseum, Forum Romanum, Minervan aukio, Pantheon, Vatikaani ja viimeksi Trevin suihkulähde. Siinä se päivä vierähti ja olimme valmiit yöjunaan kohti Palermoa.

77 euron makuupaikka oli ihan siedettävä, saimme lakanan, tyynyn, peiton, vettä ja aamun lehdet sillä hinnalla. Saatiin nukuttua ihan ok, vaikka juna jonkin verran keinuttikin. Mitään ihmeempää meteliä ei kuulunut. Palermossa kävimme pikaisesti haukkaamassa aamupalaa. Hannan vege-panniinissa oli kinkkua, mutta muuten alkaa aamupalan tilaus jo sujua. :)

Agrigenton junassa meitä odotti yllätys, kun noin tunnin matkan jälkeen yksi matkustaja kertoi meille, että nyt pitää vaihtaa bussiin. Missään muualla meille ei oltu kerrottu tästä, eikä henkilökuntakaan tätä maininnut. No tietysti meitä oli enemmän kuin mitä yhteen bussiin mahtui istumaan ja sitten piti neuvotella, että voidaanko ajaa vai pitääkö odottaa toista bussia. Onneksi emme joutuneet koko matkaa seisomaan, mutta Linosan lauttaa ehtiminen alkoi tehdä tiukkaa. Kun vihdoin pääsimme Agrigenton juna-asemalle syöksyimme taksiin. Kysyin, että kuinka kauan matka kestää ja suhtauduin vastaukseen 15 minuttista hieman epäillen. Mutta iloksemme noin 15 minuuttia myöhemmin olimme satamassa ja juoksin ostamaan liput. Meillä jäi vielä 7 minuttia luppoaikaa ennen lautan lähtöä. :)

Meri oli tyyni ja matka Linosalle sujui rattoisasti jotain tyhmää taisteluelokuvaa katsellessa. Dubattuna italiaksi tietysti.

Perillä Linosalla pääsimme vihdoin laskemaan rinkat selästämme vähäksi aikaa. Talo on aikalailla täynnä porukkaa, joten jaamme huoneen neljän muun tytön kanssa. Illalla pääsimme heti katsomaan kun kolme valekarettikilpikonnaa päästettiin vapauteen ja tutustuimme peri-italialaiseen ruokaan. Pastaa ja canneloneja. Söimme noin kello 23. Jonka jälkeen porukka lähti katsomaan elokuvan tekoa ja minä menin nukkumaan. :)

Italiassa

Ugh, en kylla tykkaa tuosta lentomatkustamisesta yhtaan. Korvat oli lukossa, kun oli flunssa. Takana istuva tyyppi potki ja toni koko matkan, joten en saanut nukuttua. Niin mielellani olisin tullut junalla ja laivalla. No, ei mahda mitaan ja taalla ollaan. Kirjoitan tata pienessa kahvilassa, joten aakkoset on mita on. :)

Olimme yota paikallisessa pienessa hotellissa. 25€/yo. Aamulla lahdimme toihin auttamaan Claudiota puiden istutuskuoppien kaivamisessa ja teltan pystytyksessa maalle. Kuumaa hommaa. Olen kaynyt paikassa jo kolmena vuotena perakkain ja se on muuttunut ihan huikeasti. Sielta on kaikki risukko puhdistettu ja Claudio on istuttanut paikallisia puita. Nyt vaan on ollut hirvean kuiva kesa, joten puut kaipaavat vetta, jota menemme sitten huomenna sinne kantamaan.

Tanaan on kuitenkin aika nauttia Italialaisesta ruuasta ja viinista. Ciao!

Roomaan lentäen :(

Hirveän sisäisen taistelun jälkeen luovutin ja ostin lennon Helsingistä Roomaan. Harmitti ihan vietävästi, mutta näköjään 2 viikkoa ennen matkaa on aika mahdotonta saada kohtuuhintaisia lippuja laiva-juna-yhdistelmällä Roomaan. Jos olisin ollut lähdössä matkaan yksin, olisin saattanut siitäkin huolimatta lähteä seikkailemaan ja ostaa juna/bussiliput sitä mukaa matkalta. Aikaa olisi mennyt varmasti huomattavasti enemmän kuin suunnittelin, mutta olisin todennäköisesti päässyt Roomaan alle 300 euron. Netistä en enää saanut matkaa alle 400 euron. Lentolipun hinta yhteen suuntaan oli 140€.

No, ei mahda mitään. Sen kanssa on vaan nyt elettävä. Saavun Roomaan siis torstaina 2. syyskuuta ja menen samantien moikkaamaan tuttuja Coriin. Cori on kyllä Italian maaseutua ihan parhaimmillaan. Tykkään vanhasta kaupungista vuoren rinteestä. Sen pienistä kujista ja vanhoista kivitaloista. Siellä on myös yllättävän paljon historiallisia nähtävyyksiä. On hauskaa bongailla vanhojen temppeleiden raunioita ihmisten pihoilla ja taloissa ja eksyä kaupungin sokkeloisilla kujilla.

Paikallisissa ravintoloissa saa erinomaista ruokaa ja viiniä alle 10 eurolla ja aamun cappucinon saa eurolla. Ystävilläni on myös pieni oliivilehto ja siinä vieressä on alue, joka on ollut pitkään hylättynä, mutta nyt ystävieni organisaatio on ryhtynyt palauttamaan tälle alueelle paikallista puita ja kasveja. Mahdollisesti ehdin parin päivän aikana auttaa tässä projektissa. Vaikka suurin osa ajastani menee varmasti Thaimaan merikilpikonnaprojektin viime kauden raportin viimeistelyyn ja seuraavan kauden suunnitteluun.

Odotan innolla paluuta Coriin ja Italiaan. Ajatus saa hymyn huulilleni.

Päivä biologina -tilaisuus Nuuksiossa

Päivä biologina -tilaisuus Nuuksiossa sujui lauantaina tosi hyvin, vaikka aamupäivän sade ja ukkonen hieman hidasti tahtia.

Oli kyllä huonoa tuuria, että just eilen piti ukkostaa ja sataa aamupäivän, kun perjantaina valmistelu Nuuksiossa sujui hienossa auringonpaisteessa. Tosin parin tunnin kävely 30 asteen lämmössä olisi voinut olla aika hurjaa, joten ehkä aamun sade oli kuitenkin se parempi vaihtoehto. Se ei loppujen lopuksi haitannut hirveästi, kun muutimme aikataulua ja söimme lounaan lounastuvalla.

Meillä oli mukana 12 reipasta luonnosta ja vapaaehtoistyöstä kiinnostunutta osanottajaa, joita ukkonen ja sade ei ollut pelottanut jäämään kotiin. Yksi osanottaja oli juuri palannut Bioshperen Altain lumileopardiprojektista ja kaksi oli lähdössä pikapuoliin Hodurasiin sukeltamaan. Yksi nuori pari miettii ensi keväänä lähtöä Karibian merikilpikonnaprojektiin, yksi pari oli ensimmäistä kertaa tutustumassa Nuuksion luontoon ja pari osanottajaa ovat kehittämässä vastuullista matkailua Suomessa. Yhdistävänä tekijänä oli kaikkien kiinnostus luonnonsuojeluun.


Aamupäivän aikana kerroimme vapaaehtoisprojekteista ja tutustuimme tutkimusprojekteissa käytettävään laitteistoon. Tutuksi tulivat jäljittimet, tunnistimet, mittauslaitteet, kompassi, kiikarit, gps, kartta ja jopa myrkyn poistaja.

Iltapäivällä ohjemassa oli opastettu kävelykierros Nuuksion kansallispuistossa. Touko, meidän oppaamme, kertoi puistossa asuvista eläimistä ja ekosysteemistä. Opimme muun muassa, että Mustalamme turvemättäiden alta voi sukeltaa, liito-oravapariskunnalla voi olla 10 pesäkoloa, lehmukset Nuuksiossa ovat alueen vanhimpia puita ja että uroshirven kakkapapanat ovat eri muotoisia kuin naaraan. 

Päivän aikana ei mitenkään ehtinyt kertoa kaikkia hauskoja tarinoita Nuuksion kansallispuistosta eikä vapaaehtoisprojekteista, mutta pitäähän sitä jättää jotain myös seuraavaan kertaan. Toivottavasti osallistujat saivat päivästä kuitenkin pienen kipinän vapaaehtoisprojekteihin ja lähtevät Nuuksioon tai muihin kansallispuistoihin myös omatoimisesti.

Italian alkumatkan suunnitelma tehty

Olen surffaillut SiljaTallinkin, Finnlinesin, Deutche Bahnin, Trenitalian, Siremarin, Ferrylinesin, Alitalian, ebookersin, Meridianan ja Hotelworldin sivuilla ja vihdoin on Italian matkan ensimmäiset 2 viikkoa suunniteltu. Hinnoistakin on jokin arvio, tosin junamatkojen hinnat vaihtelevat päivittäin ja lopullisen hinnan näkee vasta varauksen tehdessään.

Onhan se harmittavaa, että ekologisempi laiva-juna vaihtoehto on paljon kalliimpi kuin nopea lento kohteeseen. Jos katsotaan pelkästään lippujen hintoja, tulee ekologiselle matkalle Helsingistä Linosan saareen Italiassa hintaa noin 376€. Aikaa matkaan kuluu lyhimmillään 4,5 päivää. Tämä siis yhteen suuntaan.

Saareen asti ei pääse lentämällä, mutta lähisaarelle Lampedusalle pääsee ja todennäköisesti vielä saman päivän aikana sieltä voi ottaa nopean veneen Linosalle. Lentojen menopaluu hinnaksi tulee noin 380€ ja venematka on noin 40€ suuntaansa, joten lentämällä pääsee yhteen suuntaan noin 166€ halvemmalla. 

Hitaasti matkustettaessa kuluu toki rahaa myös ruokaan ja juomaan. Miksi ihmeessä siis kukaan haluaa matkustaa 4-5 päivää laivalla ja junalla kun kerran lentämälläkin pääsee? Minä! Lentäminen vaan on ympäristön kannalta niin paljon huonompi vaihtoehto. Ja minun mielestäni matka alkaa siitä, kun suljen kotioven. Nautin matkustamisesta, enkä pelkästään perille pääsemisestä ja oleskelusta määränpäässä. Vaikka määränpää, Linosa, onkin erityisen mieluinen, sillä saan tehdä töitä merikilpikonnien hyväksi ja nähdä ystäviä pitkästä aikaa.

Pidän merellä olosta ja nautin maisemien katselusta junan ikkunasta. Kuka se oli, joka sanoi "hitaasti matkustettaessa sielukin ehtii mukaan"?

Tapahtuman ja matkan suunnittelua

Päivä biologina tilaisuus Nuuksiossa tuntuu kiinnostavan ihmisiä. Tämä on aivan loistava juttu, sillä se saattaa herättää innostuksen vapaaehtoistyöprojekteihin myös Metsähallituksessa ja muissakin tahoissa. Pidetään peukkuja, että kelit vielä suosii parin viikon päästä.

Italian reissun suunnittelu on alkanut ja katselimme ensimmäiseksi laiva- ja junalippujen hintoja. Tallink on ikävästi pidentänyt korkean sesongin aikaa syyskuun toiselle viikolle, joten saattaa olla, että reissun aloitus siirtyy viikolla. Hintaero yksittäisessä paikassa kun on sen verran suuri. Toki, jos saamme kasaan isomman porukan, niin sitten hinta tasaantuu jonkin verran. Saksan junalipuissa taas hinta on huomattavasti korkeampi viikonloppuisin, joten kannattaa matkustaa viikolla.

Nyt vaan pitäisi päättää, että missä sitä haluaa pysähtyä matkan varrella. Firenze houkuttelisi suunnattomasti, sillä ihastuin kaupunkiin viimeksi. Mutta toisaalta jokin uusi paikka voisi myös olla hieno ja kiinnostava. Pitää tutkia matkaopasta ja katsoa, josko sieltä löytyisi jokin uusi houkutus.

Päivä biologina Nuuksiossa

Olen palannut Pori Jazz hommista takaisin Helsinkiin ja heti ryhdyin hoitamaan seuraavaa tapahtumaa.

Päivä Biologina Nuuksion kansallispuistossa

Ekomatkaajat (http://www.ekomatkaajat.fi) järjestää Biosphere Expeditionin (http://www.biosphere-expeditions.org) ja Metsähallituksen kanssa yhteistyössä tilaisuuden eläimiin ja luontoon liittyvistä vapaaehtoisprojekteista Nuuksion kansallispuistossa.

Tilaisuus avaa ikkunan kenttäbiologin työhön ja antaa osallistujille mahdollisuuden tutustua tutkimuksessa käytettäviin metodeihin ja välineistöön, kuten GPS-mittareihin, kamera-ansoihin ja telemetriaan, karttaa, kompassia ja kiikareita unohtamatta.

Uhanalaisten eläinten suojeluun liittyvät kansainväliset vapaaehtoisprojektit antavat mahdollisuuden osallistua tutkimustyöhön paikallisen biologin johdolla. Näin vapaaehtoiset voivat olla mukana tukemassa luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä eksoottisissa kohteissa. Nuuksion tilaisuus antaa perustiedot erilaisista vapaaehtoisprojekteista, ja siitä miten esimerksi lomaansa voi yhdistää hyväntekeväisyyden ja uusien asioiden oppimisen.

Päivään sisältyy myös parin tunnin vaellus Nuuksion upeissa maisemissa luonto-oppaan johdolla. Vaelluksen aikana tutustutaan kansallispuiston luontoon, eläimistöön ja kokeillaan eläinten jäljittämisessä käytettäviä laitteita. 

Tilaisuus järjestetään ensimmäistä kertaa Nuuksion kansallispuistossa lauantaina 14.8.2010 klo 10 – 16.00. Mukaan mahtuu rajoitettu määrä osallistujia ja osallistumismaksu on 15 €. Ilmoittautumisia otetaan vastaan sähköpostitse osoitteeseen info (at) ekomatkaajat.fi.

Ekomatkailua ja vapaaehtoistyötä

Tällä kertaa matkailen ihan kotimaassa ja todella ekosti, sillä tulin Poriin bussilla ja asun äidin luona. :) Tulin Porin Jazzeille vapaaehtoistyöhön. Vaihteeksi siis muuta kuin luontoa ja eläimiä. Joustavuuttaa vaaditaan näissä festarihommissakin, kun ei vielä ole tietoakaan työvuoroista, vaikka hommat alkoivat eilen. Tietysti vielä on jazzeilla hiljaista, kun isommat konsertit alkavat vasta ensi viikolla. Toivottavasti pääsen töiltä näkemään edes muutaman keikan. Onneksi kiinnostavia esiintyjiä on vaikka kuinka Toto, Massive Attack, Roots, John Fogerty, NERD, Tori Amos, Melody Gardot, Jätkäjätkät, Veeti jne.

Toki mielessä pyörii jo seuraava ekomatka Italiaan ja Kreikkaan. Ensi kuun alussa pitää ryhtyä tekemään matkavarauksia, jotta saan kohtuuhintaisia laiva- ja junalippuja. Lentäen en enää Euroopan reissulle lähde. Laiva- ja junamatkustamisessa on oma viehätyksensä, eikä se ole lentämistä kalliimpaa, jos on ajoissa liikkeellä. Toki aikaa kuluu enemmän, mutta tärkeintä ei olekaan päästä perille vaan matka.

Tällä kertaa on tarkoitukseni palata Linosan saarelle merikilpikonnien pelastuskeskukseen ja moikkaamaan tuttuja. Sovimme myös, että voin tuoda mukanani pari vapaaehtoistakin, jotka ovat kiinnostuneita merikilpikonnien pelastamisesta. Keskuksessa ei aiemmin ole ollut vapaaehtoisia muualta kuin Italiasta, joten tilaisuus on aika ainutlaatuinen. Kokemuksesta tiedän, että porukka on mukavaa ja elo saarella rentoa. Työtä tuskin on hirveää määrää, mutta samalla oppii valekarettikilpikonnista vaikka mitä.

Ja täytyy tutkiskella matkaopasta ja katsoa mihin kaikkialle muualle sitä tällä reissulla päätyykään. Olisi aika hienoa käydä tutustumassa agritourism-kohteeseen jossain ja tietysti taiteeseen. Eihän Italiaan voi mennä ilman, ettei kävisi upeissa taidemuseoissa. Kirkoista löytää myös paljon upeaa taidetta, eikä yleensä edes tarvitse maksaa siitä huvista.

Kreikassa en ole aiemmin käynytkään ja kun se viime vuonnakin jäi väliin, on pakko mennä tällä reissulla ja mennä tutustumaan Ateenan lähellä olevaan kilpikonnien pelastuskeskukseen ja pariin muuhun projektiin ja tietysti Kreikan saariin.

Matkan suunnittelu ja odottaminen ovat mukava osa matkaa. Tässä vaiheessa voi haaveilla erilaisista paikoista ja pohdiskella matkan eri puolia ja nauttia innostuksesta.

Hiljainen kausi

Viimeinen yö rannalla meni ihan rattoisasti, kun ensin yksi merinahkakilpikonna piipahti, muttei pesinyt. Parin tunnin päästä karettikilpikonna pesi Liletillä, ja käytimme Tomin kanssa reilusti aikaa pesäpaikan piilottamiseen, sillä muuten se olisi ollut helppo nakki ryövääjille. Puoli kolmen aikaan näin pienen naaman hiekassa ja kaivelin hieman hiekkaa ympäriltä ja lopulta oli 15 merinahkakilpikonnan poikasta kasassa. Mittasin kymmenen ja päästin kaikki maailmalle. Hieno lopetus tälle projektireissulle.

Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että kausi on hiljaisempi kuin viime vuonna. Mutta viime vuosi olikin ihan loistavan hieno. Koko kauden aikana rannoilla oli 237 aktiviteettia, joista 98 oli vahvistettuja pesiä ja 75 ei-vaihvistettuja eli emme nähneet munia. Se oli 53 pesää enemmän kuin 2008. Pesiviä naaraita tunnistettiin 56 ja niistä oli uusia 31: 17 merinahkakilpikonnaa ja 14 karettia. Kaikkiaan pesiviä naaraita oli 25 enemmän kuin edellisvuonna.

Toivottavasti ne kaikki palaavat ensi vuonna ja saamme myös uusia. Itse en ole varma pääsenkö ensi vuonna käymään tässä projektissa ollenkaan, mutta toivottavasti. Ja toivon, että ensi vuonna projektiin tulee myös joukko uusia vapaaehtoisia. Projekti tarvitsee joka vuosi apua rannan partioinnissa maaliskuun puolivälistä elokuun loppuun.

Jokseenkin masentavaa

Yöt rannalla ovat olleet aika tuskaisia viime aikoina. Kilpikonnia on ollut harvakseltaan, mutta hietakirppuja ja hyttysiä sitäkin enemmän. Itsensä motivointi sarongin sisältä ulos ja kävelemään rantaa on vaatinut hieman vahvempaa asennetta parina yönä. Sitten kun vielä heittää vettä niskaan tasaisin väliajoin niin heikommalta alkaisi jo stamina kadota.

Mutta onneksi sentään pari yötä sitten tuli rannalle uusi merinahkakilpikonna. Se antaa toivoa, vaikkei onnistunutkaan pesinnässään. Taisi olla ensikertalainen. Eilen aamulla, kun me olimme viettäneet vapaata yötä, paikallinen pariskunta, joka partioi rantaa, oli kuuden aikaan aamulla rannan läheisyydessä hakemassa heinää vuohilleen ja he olivat töränneet munien ryövääjään. Yli 70-vuotias sukulaismies oli heidän silmiensä edessä ruvennut hakkaamaan kepillä kohtaa, jossa näkyi pöyhinnän jälkiä. Kun pariskunta oli nostanut siitä metelin, oli hän onneksi lopettanut sen, mutta oli sitten napannut linnun pesästä munan.

Homma päättyi siihen, että projektin vetäjät soittivat tourism boardin vetäjälle, joka oli kehottanut soittamaan poliisille. Poliisi ei kuitenkaan ollut lähtenyt paikanpäälle ja tuskin ryövääjä enää siinä vaiheessa olisi ollut paikanpäällä. Ihmettelin hiukan sitä, että miksi soittaa tourism boardin vetäjälle, eikä suoraan poliisille, mutta paikallista politiikkaa on vaikea ymmärtää.

Poliisi harvemmin puuttuu kilpikonnien tai niiden muniin liittyviin tekoihin, vaikka ne ovatkin laittomia. Katupuodeissa myydään kilpikonnan kilvestä tehtyjä koruja, eivätkä ihmiset ymmärrä miksi ei pitäisi. Kun näin kilpikonnan kilvestä tehtyjä koruja yhden paikallisen naisen myyntitiskillä sanoin hänelle, etten voi ostaa häneltä mitään. Kun hän kysyi miksi en, sanoin, että yritän suojella merikilpikonnia sillä ne ovat uhanalaisia. Hänen selityksensä oli, että joskus kilpikonna kuolee ja he löytävät kilven rannalta. Siitä huolimatta uhanalaisesta eläimestä tehty tuote on laiton kansainvälisessä kaupassa, eikä sitä voi laillisesti tuoda kotiin. Hän myönsi että monet ovat sanoneet hänelle näin, mutta että jotkut silti ostavat. Ehkä kaikki eivät tiedä tai ymmärrä ostavansa laittomia tuotteita tai sitten eivät vain välitä.

Onhan se jokseenkin masentavaa, että ihmiset eivät välitä ja vaikka toiset yrittävät suojella ja säilyttää uhanalaisia lajeja tuleville sukupolville, osa porukkaa on niin itsekästä, että heitä kiinnostavat vain omat tarpeet. Kilpikonnien ja lintujen munien hakeminen on monta kertaa kovemman työn takana kuin kananmunien poimiminen, eikä se ole hinnastakaan kiinni. Pelkkää välinpitämättömyyttä se on.

Eläimiä kun pitäisi ruokkia ja hoitaa. Täällä lehmät, kanat, vuohet ja koirat juoksevat vapaina, ja syövät mitä löytävät yleensä toisten ihmisten kasvimailta. Sitten, kun ne loukkaantuvat joko jääden auton alle tai sattuu jotain muuta, ei kukaan omista sitä kyseistä eläintä. Shazin leikkaus, joka jäi pentuna autonalle ja halvaantui, maksoi noin 300 US dollaria. Toisaalla Cake, lehmä, joka oli jäänyt jumiin ojaan, maksoi lähes saman verran. Omistajat eivät noita laskuja maksa, eivätkä korvaa eläinten aiheuttamia tuhoja toisten kasvimailla. Ovatko he edelleen oikeutettuja noihin eläimiin?

Aika raivostuttavaa. Ei voi kuin ihailla ihmisiä, jotka jaksavat vuodesta toiseen taistella näitä tuulimyllyjä vastaan.

Kilpikonnien kanssa snorklaamassa

Pidimme pari päivää vapaata todella kiireisen yön jälkeen. 16. päivän yönä löysimme ensin rannalta merinahkakilpikonnan poikasia ihan hiekan pinnasta. Kaivoimme niitä hellävaraisesti ylös ja mittaseimme 10 yksilöä ja lopulta 47 pienokaista vipelsi mereen. Ihan mahtava fiilis.

Aika pian sen jälkeen löytyi karettikilpikonna pesimästä ihan toisessa päässä rantaa ja tullessamme takaisin sieltä, törmäsin merinahkakilpikonnaan, joka oli jo aloittanut pesän kaivamisen rannalla. Vähän myöhemmin tuli vielä toinen merinahkakilpikonna ja aamulla viiden aikaan löysimme vielä yhden karetin. Taisi tulla enkat kun oli siis 51 kilpikonnaa samana yönä rannalla. Ei paljon nukuttu.

Aamulla ei ehditty nukkua montaakaan tuntia, kun piti lähteä kaupunkiin hakemaan uutta vapaaehtoista ja käymään kaupassa. Iltapäivälläkään ei tullut uni, kun taisin jo olla ihan yliväsynyt. Illalla kävimme syömässä paikallisessa, erittäin hyvässä ravintolassa. Kun on viikon kokkaillut omia sapuskoita, tekee todella hyvää syödä erinomaisen kokin ruokia.

Kotimatkalla pysähdyimme Nicon baarilla ja vaihdoimme kuulumisia Neilin kanssa. Tutustuimme vielä yhteen veljeksistä, Tinyyn, joka hoitaa baaria Nicon amerikan matkan ajan. Olemme yleensä tehneet snorklausreissun Nicon veneellä, mutta kun hän on matkoilla oli tarkoitus mennä Tinyn kanssa. Mutta koska Tinyn piti mennä Grenadalle tyttärensä kanssa, vaihtui kapteenimme heidän serkkuunsa Keniin. Arvailimme, että mahtaako homma luonnata.

Aamulla kävelimme Boglesin rantaan ja kapteenimme oli kuin olikin siellä odottamassa. Aiemmasta poiketen teimme viralliset paperit maastapoistumiseksi, koska vapaaehtoisemme oli jäämässä Unionille pariksi yöksi "lomalle".  Carriacoun päässä siihen ei mennyt kovin kauaa, mutta Unionin päässä melkein tunti, joten en ihmettele, ettei tätä ole tehty aiemmin. Tunnin verran kirjoitettiin paperiin mitä erinäisempiä tietoja veneestä, meistä, kapteenista ja kävimme kolmella eri luukulla.

Kymmenen jälkeen suuntasimme sitten Bertelin saaren edustalle Tobago Caysissa snorklaamaan liemikilpikonnien kanssa. Jotenkin se aina jaksaa ihastuttaa, vaikka olen käynyt siellä jo pari kertaa aiemmin. Tällä kertaa matalassa vedessä uiskenteli myös pari pientä riuttahaita. Nauroimme, kun isot amerikkalaiset miehet eivät uskaltaneet olla vedessä metrin mittaisen kalan kanssa. Kuvasimme Tomin kanssa kilpikonnia ja haita videolla. Tom varmaan kasaa näistä hienon videon myöhemmin.

Saimme olla saaressa pari tuntia ihan itseksemme ilman amerikkalaisia ja ranskalaisia turisteja ja silloin iguanat alkoivat ilmaantua maisemiin. Saari on todella pieni, joten olisi ne sieltä varmaan löytyneet muutenkin, mutta nyt kun oli rauhallista ilmaantuivat ne rannan tuntumaan. Sain muutamia oikein hyviä valokuvia niistä, kun ne eivät olleet kovin arkoja.

Lopuksi näimme rantavedessä vielä kaksi pientä alle 50cm hainpoikasta ja kuvasimme niitäkin. Sitten alkoi ripautella vettä ja Ken tuli hakemaan meidät pois.

Päivän päätteeksi menimme Unionille parille oluelle ja veimme vapaaehtoisen majapaikkaansa. Matkalla piipahdimme kapteenin tutun kaupassa ja siellä oli myynnissä karettikilpikonnan kuoresta tehtyjä koruja. Poistuimme ostamatta mitään.

Kurjaa, kun monet turistit eivät varmasti tiedä, että ne korut on tehty uhanalaisen kilpikonnan kilvestä. Karettien metsästys on pesimisajan ulkopuolella sallittu, eikä tuotteiden tekeminen kilvestä ole täällä laitonta. Mutta uhanalaisista eläimistä tehtyjen tuotteiden vienti kotimaahan on monessa maassa kielletty. Shoppailijan kannattaa siis olla tarkkana.

Karetti rannalla

Viime yö rannalla oli jälleen hiljainen ja alkoi jo näyttää siltä, ettei tapahdu mitään. Mutta puoli neljältä partoin rantaa yksin, kun olimme sopineet, että minä nukun alkuillasta ja Tom myöhemmin, niin ei tarvitse molempien valvoa koko aikaa, ja kuljin ehkä hieman omissa ajatuksissani, kun huomasin noin 3 metrin päässä mustan hahmon.
Pysähdyin katsomaan josko se liikuu vai onko se vaan pimeässä muodon saanut joukko lehtiä. Olin paikoillani hetken aikaa ja se musta muoto alkoi liikkua, joten karettikilpikonnahan se siinä. Pysyin liikkumatta paikoillani, jotta kilpikonna ei osaa erottaa minua puista ja odottelin että se menee puskien alle etsimään sopivaa pesäpaikkaa. Yllätyksekseni se ei viitsinyt kauhean pitkälle raahautua vaan jäin ihan rannan reunaan. Hyvä niin, sillä joskus karetit menevät syvälle puskien alle ja sitten on tosi vaikea ängetä niiden taake laskemaan munia.
Soitin ja herätin Tomin tuomaan välineet ja tietysti meidän ensikertalaisen katsomaan pesintää.

Kun kilppari oli lähellä puskien reunaa, oli helppo kuunnella sen kaivamista ja hiekan siirtelemistä, ja osasin aika hyvin pimeässä päätellä milloin pesä on valmis. Sitten voi käyttää valoa, sillä kilpikonnat ovat transsissa muninnan ajan, eivätkä sitten enää lähde karkuun valoa ja ääniä. Tämä äitikilpikonna ponnisteli aika pitkään ennen kuin ensimmäiset munat alkoivat pudota pesäkuoppaan. Munittuaan noin 75 munaa, se alkoi jo siirrellä takaräpylöitään siihen malliin, että muninta olisi ohi. Yleensä olen nähnyt karettikilpikonnan munivan 130-170 munaa, joten oli aika omituista, että se alkoi jo siinä vaiheessa siirrellä hiekkaa pesään. Munia tuli kuitenkin vielä hiekan väliin. Toivottavasti munat kuitenkin kehittyvät ihan normaalisti. Pesään pitää jäädä riittävästi ilmaa munien väliin, jotta poikaset pystyvät jonkin aikaa kuoriuduttuaan odottelemaan sisaruksiaan ennen kuin ne yhdessä ponnistelevat hiekan pinnalle. Jos hiekkaa on liikaa munien välissä, on suuri riski, että poikaset tukehtuvat.

Tämä karettikilpikonna oli meille uusi tuttavuus, eikä sillä ollut tagejä eli id-tunnistimia, joten Tom laittoi sille tagit. Tagien laittaminen selvästi sattuu jonkin verran, sillä tämäkin kilpikonna hätkähti aika lailla kun Tom painoi tagin läpi sen eturaajan. Onneksi transsi suojelee kilpparia jonkin verran, eikä se lähtenyt pesältään minnekään. Otimme kilpikonnasta myös strategiset mitat, kilven pituus ja leveys. Mittaa kilvellä oli 82 senttiä, joten ei ollut suuren suuri kilpikonna. Ehkä siis vielä aika nuori. Aiemmin tänä kautena projektilaiset pelastivat kalastajalta karettikilpikonnan, joka oli pelastettu kertaalleen jo vuonna 2005. Kyseinen kilpikonna oli 5 vuodessa kasvanut 20 senttiä pituutta. Tosin se oli nuori kilpikonna, jolloin kasvuvauhti on nopeampi kuin aikuisilla.

Mitattuamme kilpikonnan jätimme sen rauhassa peittelemään ja ryhdyimme mittaamaan pesän paikkaa. Merkkien etsiminen sateen jälkeen kasvaneesta pusikosta pimeässä on aina mielenkiintoinen tehtävä. Tällä kertaa katsoimme yhtä puunrunkoa moneen kertaan, että kaiken logiikan mukaan merkin pitäisi olla siinä, vaan ei nähty sitä, kunnes sitten meidän ensikertalainen tuli katsomaan ja sanoi, että siinähän se on lehtien alla. Heh.

Pesän mitat otamme sitä varten että sitten kun poikaset ovat kuoriutuneet, voimme kaivaa pesän ylös ja laskea munien perusteella kuinka monta poikasta on kuoriutunut ja lähtenyt maailmalle. Karettikilpikonnilla kuoriutumisprosentti on yleensä aika korkea, 80% luokkaa.

Otimme pari valokuvaa kilpikonnasta siltä varalta, että joku haluaisi adoptoida juuri tämän yksilön WH7870 ja auttaa suojelemaan tätä lajia myös tulevaisuudessa. Lopuksi vielä peitämme kaikki kilpikonnan jättämät jäljet, jottei munien ryövääjät löydä pesää. Karetin munat kun ovat hyvin lähellä hiekan pintaa, niin ne on ryövääjien helppo löytää. Joissakin projekteissa kaivetaan vielä hämäyskuoppa, sillä hiekan pöyhiminen peittää vain tarkemman pesän paikan, ja tarkkasilmäinen ryöväri huomaa jäljet kyllä ja käyttää terävää keppiä paikantaaseen munat. Heitähän se ei haittaa vaikka osa munista rikkoutuisi prosessissa. Kurjaa, että näitäkin itsekkäitä tyyppejä edelleen riittää. Yksikin oli sanonut projektinvetäjälle, että "It's my country, I do what I want." Että silleen.

No tätä eivät toivottavasti löydä, eivätkä niitä muitakaan jotka meidän täälläoloaikana rannalle saadaan.

Night of the animals

Last night we went to the beach to just see the sun set and see if we would manage to see some sea turtle hatchlings. Well, we did not really see the sun set, it was pretty lame, but we did find two leatherback hatchlings. Previous days we had seen some tracks of the hatchlings and now we dug the nest a little bit to see if any hatchligs were left behind from this batch. And there was. These two were a bit weak and it took a while for the to reach the sea.

We discussed weather it is better for us to intervene and give them the chance in the water, how ever slim, or should we not dig the nest and let nature to take its course. There is really no right answer to this. No research to back up our actions. But this time we decided to give them a chance. Maybe they became fish food, but at least they got the chance.

Later when we came back to the base we helped to release a juvenile manicou (opossum) back to the woods. While we walked there, we saw several small tree boas. Quite exiting as these are quite rare animals also. We lauhged at ourselves as we took photos of the snakes when many people would have screamed and run off.


After all the animal activity, we were a bit tired and pretty much went to bed. Such was our first night off.

Neljä yötä, yksi kilpikonna

Tänä vuonna kausi tuntuu olevan hieman hiljaisempi kuin viime vuonna, tai sitten vain sattui juuri hiljaiset 4 yötä kohdalle. Pesintäkaudet saattavat olla toisistaan hyvinkin poikkeavia, kun pesiviä naaraita on suhteellisen vähän ja ne pesivät joka toinen tai kolmas vuosi. Myös merinahkakilpikonnien laajempi ymmärrys kotirannasta, noin 100km, tarkoittaa sitä, että ne saattavat pesiä joinain vuosina toisilla saarilla.

Vaikka kilpikonnia ei jonain yönä rannalla olisikaan, pitää rantaa siitä huolimatta partioida tasaisin väliajoin joka yö. Kun koskaan ei voi tietää ja munien ryövääjät vain odottavat tilaisuuttaan. Ei se silti haittaa, että välillä joutuu majailemaan rannalla itikoiden syötävänä ilman että näkee yhtään kilpikonnaa, sitten kun sen näkee, niin se on sen arvoista.

Ei elämä täällä silti ole tylsää, vaikkei rannalla olekaan actionia. Majapaikassa on kaikenlaista elämää. Koirat ja kissat pitävät huolen, että jatkuvasti on joku kaipaamassa huomiota. Ja täällä luonnon keskellä näkee kaikenlaista muutakin elämää. Olemme jo ihailleet paria puuboaa, toista keittiössä ja toista terassilla, suurta yökköstä ikkunalaudalla, maakilpikonnia puutarhassa, pelastaneet gekon pesukoneesta ja illalla on tarkoitus palauttaa luontoon yksi nuori opossumi (manicou).

Snorklaamassakin ehdittiin käydä eilen ja vaikkei nähty mitään hirveän erikoista, niin tunti siinä vierähti kaloja ihaillessa.
...uh, nyt syliin änkeää koira. Sachi, joka pentuna jäi auton alle ja halvaantui. Nyt se iloisesti juoksentelee jalat ristiin rastiin ja on niin hellyyttävä että. Ja näköjään pitää mennä pelastamaan maakilpikonna, joka juuri kellahti selälleen, eikä pääse takaisin jaloilleen...

Carriacoulla

Olemme perillä projektissa ja kävimme jo aamulla aikaisin tarkistamassa Anse la Rochen rannan ja siellä oli jäljet. Tosin hyvin heikot ja niistä oli aika vaikea sanoa, oliko siinä pesä vai ei.

Tänään yöllä sitten ensimäisen kerran rannalle yöksi. Toivottavasti ei kastuta ihan totaalisesti, sillä tänään on heitellyt muutaman kerran vettä oikein reippaasti.

Asumme Villassa yhdessä Zhawen, Sophien ja Columbinen kanssa. He ovat kaikki nelijalkaisia. Zhawe on yllättävän paljon rauhallisempi kuin aiempina vuosina. Ehkä se johtuu siitä, että sillä on toinen takatassu kipeänä. Tosin se ei estä sitä kaluamasta mun ranteita ja hyppimästä syliin kun tullaan kotiin.

Sophie on uusin pelastettu koiraressu. Joku oli jättänyt sen Anselle, ja laittanut kyltin, että antakaa tälle koiralle ruokaa ja vettä. Kun Dario ja Zhawe olivat menneet aamulla tarkistamaan rantaa, oli Sophie tullut piilostaan ja hypännyt kajakkiin mukaan.

Columbinella on nuha. Se pärskii, puhisee, maukuu ja kiehnää koko ajan. Nuhaa lukuunottamatta se on aina ollut samanlainen. Ekana vuonna sen tapasi tuoda mulle liskoja sänkyyn. Onneksi se tapa on jäänyt.

Suunnitelmana on tehdä 3 yötä rannalla töitä ja pitää sitten yksi yö vapaata. Tosin ajattelin, että viikon päästä voisi juhlistaa syntymäpäivää sillä, että käydään syömässä ulkona ja mennään seuraavana päivänä Tobago Caysiin snorklaamaan. Toki pitää vähän katsoa mikä on säätilanne, ettei sinne lähde just pahimpaan sateeseen ja tuuleen.

Aika kotoinen fiilis.