Kahden kuukauden aikana ehdin tutustua pienen kylän arkeen lähellä Serengetin kansallispuistoa ja nähdä miten kansallispuistoon kohdistuva massiivinen turismi ei juuri mitenkään hyödytä sen lähellä asuvia kyläläisiä. Paikallisessa koulussa on 500 oppilasta ja 8 opettajaa, joiden englanninkielen taito on niin heikko, etteivät he pysty opettamaan oppilailleen tätä kriittistä kielitaitoa, jotta nämä voisivat jatkaa opiskelua 6. luokan jälkeen. 7. luokasta ylöspäin opiskelu tapahtuu pääosin englanniksi.
Siksi päätimme kylän ensimmäisen vapaaehtoisen Anne Lehtovaaran kanssa auttaa englannin opetuksessa sen sijaan, että olisimme keskittyneet ainoastaan luontoasioihin.
Kumpikaan meistä ei ole aiemmin opettanut koulussa, ja ensimmäinen tunti oli todella vaikea. Lapset katsoivat meitä suu auki, eivätkä juuri uskaltaneet avata suutaan. Kolmasluokkalaisina he eivät osanneet englantia juuri yhtään, eikä opettajaa näkynyt. Onneksi meillä oli mukana tansanialainen tiiminvetäjä, joka on opettaja ammatiltaan ja hänen avullaan saimme opetuksen käyntiin. Kolmannella tunnilla oppilaat halusivat niin innokkaasti oppia numeroita englanniksi, että aamupuuro sai odottaa. Oli aika sydäntäsärkevää jättää oppilaat, mutta talviloma alkoi ja koulu sulki ovensa.
Kokemuksen jälkeen, olen aika varma, että myös turistit nauttisivat tutustuessaan paikallisten kulttuuriin ja tapoihin. Mutta ne pitää pukea tarpeeksi myyvään ja ammattimaiseen pakettiin. Siinä on hommaa joksikin aikaa. Itse aloitin ottamalla valokuvia mm. heidän tanssiryhmästään ja luovutan nämä ryhmän käyttöön markkinoinnissa.Toki nautimme upeasta luonnosta ja eläimistä Serengetissä, Ngorongoron kraaterissa ja Manyaran järvellä. Kuinka harmi olisi jos suunniteltu tie läpi kansallispuiston toteutuu. Olihan se tie heikossa kunnossa, mutta eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa tavaroiden ja ihmisten kuljettamiselle. Päällystetyllä tiellä kuskit tuskin paljon piittaavat villieläimistä ja eläinten kuolleisuus liikenneturmissa nousee aivan sataprosenttisen varmasti.
Pohdimme myös paikallisen organisaation kanssa, millaisia vapaaehtoismahdollisuuksia voisimme tarjota ja mitä projektien aloittaminen vaatii. Ilman rahallista sijoitusta, projektien aloittaminen on lähes mahdotonta ja ilman markkinointia projektit eivät välttämättä saa riittävästi vapaaehtoisia, jotta ne nousisivat kestävälle pohjalle kohtalaisen nopeasti.Samalla pitää miettiä, että mistä ja miten projektiin saadaan sopivaa paikallista työvoimaa. Vapaaehtoisprojektissa tarvitaan mm. tiiminvetäjiä, jotka opastavat ja ohjaavat vapaaehtoisia; talo, johon vapaaehtoiset voi majoittaa turvallisesti; autokuskeja, kokki, siivooja, yövartija jne. Jonkun pitää myös koordinoida tätä kaikkea ja hoitaa palkkojen maksut ja muu rahaliikenne. Ja tietysti se markkinointi. Hommaa piisaa, mutta haluamme saada aikaan positiivisen muutoksen ja motivaatiota tuo se, että tiedämme sen olevan mahdollista.
Siinä on vielä paljon työtä ja päätettävää, mutta toivottavasti saamme projektin käyntiin lähitulevaisuudessa. Projektit tullaan julkaisemaan www.ekomatkaajat.fi -sivustolla heti kun ne ovat valmiita.
Sansibarilla teimme vapaaehtoistyötä merikilpikonnaprojektissa, joka on jo usean vuoden ajan tehnyt kilpikonnien suojelutyötä ja ottaa vastaan vapaaehtoisia. Tavoitteeni osallistuessani tähän projektiin oli selvittää onko projekti oikealla asialla, sillä maailmalta löytyy paljon ns. suojeluprojekteja, joiden ainoa tavoite on rahan ansaitseminen eikä niinkään eläinten tai luonnonsuojelu. Olen vahvasti sitä mieltä, että luonnonsuojelusta saa ja pitääkin ansaita myös elanto, sillä muuten monetkaan paikalliset eivät pysty muuttamaan luontoa tuhoavia tapojaan. Vaikka merikilpikonnat ovat Tansaniassa lailla suojeltuja, yhä monissa paikoissa niitä pyydystetään ruuaksi. Jos suojelusta ei jotkut saa elantoaan, ilmainen ruoka vie voiton.
Jotkut projektit on aloitettu hyvää tarkoittaen, mutta projektitiimin taidot ja tiedot eivät ole riittävät tekemään kaikkea oikein. Tällaisissa tapauksissa pitää miettiä kumpi vaihtoehto olisi parempi; pyrkiä auttamaan projektia eteenpäin tukemalla projektin kehitystä esim. koulutuksella, osaavilla vapaaehtoisilla jne. vai olla tukematta projektia. Päätökset eivät ole helppoja, varsinkaan kun ihmiset ovat mukavia ja vaihtoehtona on se, että projekti jatkaa nykyistä menoaan. Tällä kertaa päätös on tukea projektia ja pyrkiä kehittämään toimintatapoja paremmiksi. Miten se onnistuu, nähdään tulevaisuudessa. Julkaisen projektin varmasti parin viikon sisällä www.ekomatkaajat.fi sivuilla.
Seuraavaksi jatkan omia kilpikonnaopintojani Italian pelastuskeskuksessa ja Thaimaan merikilpikonnaprojektissa. Molemmissa on hyviä, kokeneita asiantuntijoita, joilta voin kysyä myös näihin uusiin projekteihin liittyvistä haasteista. Jakamalla osaamistamme, voimme auttaa toisia paremmin suojelemaan meille rakkaita eläimiä ja luontoa.
