Haasteita

Tänä aamuna sanottiin heipat Tomille, toiselle research assistantille, jonka työurakka saarella päättyi. Iltapäivällä saatiin onneksi lisää työvoimaa, kun ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset saapuivat saareen. Ihan vielä heitä ei kuitenkaan pistetä hommiin. Annetaan heidän levätä päivän verran, että saavat kunnon yöunet ensin. Huomenna aloitetaan koulutuksella ja tutustumalla projektiin ja paikkaan ja sunnuntaina sitten alkaa työt oikein kunnolla.

Projektityö sai uuden haasteen, kun generaattorimies sanoo, että meidän tietokoneiden takia sähköt ei riitä kaikille. On aika vaikeaa tehdä kaikkia duuneja, jos ei saa käyttää sähköä. Ironisesti voin todeta tähän, että onhan se nyt paljon tärkeämpää, että kaikissa huusholleissa voidaan katsoa televisiota, kun se, että meillä pari ihmistä voisi käyttää tietokoneta töiden tekemiseen. Pitää toivoa, että ongelma ratkeaa jotenkin pikapuoliin, sillä muuten jää raportit kirjoittamatta ja data puhtaaksikirjoittamatta ja jää loppuajaksi hirveä määrä duunia. Ugh.

Hyviä ja huonoja uutisia

Hyvä ja huono uutinen on se, että lintu sitten kuoli omia aikojaan. Edellisenä aamuna menin katsomaan miten se voi ja se oli kuollut. Se oli hyvä, ettei tarvinnut pyytää ketään taittamaan siltä niskoja ja se pääsi kärsimyksistään. Parempi näin.

Kirjoitan tätä pimeässä, kun generaattori lakkasi juuri pyörimästä. Sen kanssa on ollut viikon verran ongelmia, kun vähän väliä siitä loppuu veto. Taitaa olla liian paljon käyttäjiä. Ah, nyt on taas valoa...

Tein tänään ensimmäisen haastatteluni yhdessä Porin kanssa. Haastattelimme yhtä kaupan omistajaa maa- ja makeaveden kilpikonnista. Hyvin mielenkiinoista tarinaa ja tietysti vähän murheellista myös näiden eläinten kannalta. Määrät on vähentyneet huomattavasti, mutta siitä huolimatta ihmiset edelleen tappavat niitä ruuakseen.

Vapaaehtoinen, jonka piti tulla tänne projektiin sunnuntaina on edelleen teillä tietämättömillä. Aika kurjaa, kun ei tiedä jos vaikka jotain on sattunut. No ei mahda mitään, kun meillä ei ole häneen päin juurikaan yhteystietoja. Kaikki välittäjätoimistot eivät kanssa ole parhaasta päästä.

Mutta päivän paras uutinen on se, että Monican ja Claudion poika syntyi tänä aamuna. Nelikiloinen potra miehenalku. :)


Sähköposti ei näytä oikein toimivan tänään, joten taidan lukea kirjaa. Charles Dickens ja Tale of Two Cities.

Kiireinen viikko

Olipas meillä kiireinen viikko ja ehdittiin tehdä vaikka mitä mielenkiintoista. Torstaina opettelimme tekemään thaimaalaista jälkiruokaa ja söimme niin paljon jälkkäririisiä, että oli vasta revetä. Sitä ennen tutustuttiin kookokospähkinän kuoren työstämiseen ja innostuin niin, että sain eilen ensimmäisen kaulakorukilpikonnan tehtyä. Heh. Pitäisköhän ruveta tekemään niitä oikein enemmänkin ja ryhtyä myymään turisteille. :)

Muut on pari kertaa kävelleet savannipolkua rannalle katsomaan auringonlaskua ja eksyivät joka kerta. No, nyt siellä on pari opastetta joiden pitäisi auttaa perille löytämisessä.

Perjantaina illalla yksi paikallinen mies toi meille makean veden kilpikonnan (Asian Box Turtle). Hän oli ensimmäinen, jota haastattelimme aiheesta ja sitten hän toi meille näytiksi yhden. Aika hauska tilanne, kun en oikein tiennyt mitä sille olisi pitänyt tehdä. Piti laittaa Monicalle tekstiviesti että mitäs nyt tehdään. Saimme ohjeet ottaa mitat ja valokuvia ja merkitä se jotenkin, ettemme ota samaa kilpikonnaa uudestaan mukaan dataan, jos se sattuu tulemaan kohdalle uudestaan. Sitten piti selvittää, että mistä se oikein löytyi ja lopuksi palauttaa samaan paikkaan. Se osoittautuikin sitten hieman hankalaksi, kun meidän olisi pitänyt mennä mukaan, mutta paikka on suht kaukana. Päädyimme sitten antamaan sen takaisin löytäjälle ja pyytää häntä viemään se takaisin. Yritämme löytää paikan myöhemmin ja mahdollisesti laittaa sinne jonkinlaisen pyydystimen, jos vaikka saisimme mitattua muitakin.

Eilen aamulla rannalla yksi resortin vieraista toi meille linnun, jonka siipi on pahasti poikki. Saarella ei ole eläinlääkäriä, eikä meidän porukasta kukaan osannut auttaa. Lopulta päädyimme siihen, että on parempi tappaa lintu kuin jättää se luonnon armoille. Mutta sitten koin aikamoisen yllätyksen: kukaan kylässä ei halua tappaa lintua, kun se on heidän uskontonsa vastaista. Yllättynyt olin siksi, että usein näkee miten paikalliset kohtelevat eläimiä aika välinpitämättömästi ja juuri olimme kuulleet kuinka jotkut laittavat maakilpikonna elävänä tuleen, kun se valmistetaan ruuaksi. Ei siis ole uskonnon vastaista tappaa eläin ruuaksi, lähes miten tahansa, mutta loukkaantunutta eläintä ei voi armotappaa. Lintu on siis edelleen meillä ja nyt pitäisi tietää mitä sille oikein pitäisi tehdä. En oikein viitisisi pyytää ketään vapaaehtoistakaan sitä tappamaan, ja itse en osaa. Argh! No toivotaan, että pian keksimme jonkin ratkaisun, kun en halua sitä pitää pahvilaatikossakaan päiväkausia. Kurja juttu.

Tänään pitäisi tulla myös yksi uusi vapaaehtoinen. Emme vaan ole kuulleet hänestä mitään, joten emme tiedä mihin aikaan hän saapuu, jotta osaisimme laittaa veneen häntä hakemaan. Monet eivät ymmärrä, että tämä saari ole minkään säännöllisen venereitin päässä. Mutta eiköhän tämäkin ongelma ratkea jotenkin.

Pari projektia

Kaikki muut haluaa olla joka päivä töissä rannalla ja monitoroida rantaa ja seurata kilpikonnia kukkulalta, joten mun osaksi jää usein jäädä kylään ja tehdä kaikenlaisia pikkuprojekteja. Ja niitähän piisaa.

Eilen sain luvan aloittaa pari maalausprojektia, kun kahdelle uudelle talolle on sovittu nimet ja meidän ideat taideteoksille hyväksyttiin myös. Ainoastaan toteutustekniikkaa pitää vielä testata ja miettiä. Kuinkahan hyvin akryylimaali säilyy betonilattiassa, jossa ihmiset kävelee ja joka on aika laillaa sään armoilla. Hmm...

Lamionin keittokirjanen on nyt vihdoin melkein valmis. Sanon melkein, sillä se ei edelleenkään näytä kauhean hyvältä, mutta en tiedä pystynkö korjaamaan sitä. Viimeksi korjatessa katosi joku kirjain.

Aloitimme eilen myös maa- ja makeanveden kilpikonnista kyselyn kyläläisten parissa. Jo ensimmäinen haastattelu toi paljon tietoa.  Ikävä kyllä ei pelkästään hyviä uutisia. No kyselyt jatkuvat ja toivottavasti maaliskuun lopussa löydämme niitä myös. Ovat kuulemma paremmin liikkeellä sadekauden aikana. Nyt ei ole vielä satanut kertaakaan.

Thain kielen opiskelussa olemme päässeet lukuihin ja osaa kysyä onko juoma kylmää ja kommentoida jos ei ole. :)
Eilien lämpömittari näytti edellisen vuorokauden ylimmäksi lämpötilaksi 36,4 astetta ja merivesi oli 30 asteista. Lämmintä siis piisaa, ja myös itikoita. Lähes kaikki rapsuttavat kutiavia hyttysenpistoksia. Onneksi aloe vera auttaa.

Kaksi kilpparia rannalla

Eilen oli mahtava päivä. Ykkösrannalla oli uusi liemikilpikonnan pesä ja merinahkakilpikonnan jäljet. Tarkoittanee sitä, että meidän yksi pesivä merinahkakilpikonna ei ole vielä lopettanut pesintää tältä kaudelta. Oikein hyvä juttu. Nyt odotellaan uutisia viime yöltä.

Suunnittelimme eilen viikon aktiviteetteja meidän perustyön lisäksi. Aamuthan menee rantaa partioidessa ja sitten meillä on kaksi vuoroa käyttäytymisen seurantaa kukkulalla. Tänään on tarkoitus tutustua korujen yms. tekemiseen kookospähkinän kuoresta, huomenna opiskellaan Thain kieltä, torstaina opetellaan tekemään thaimaalaista jälkiruokaa, perjantaina hengaillaan meidän uudessa olohuoneessa, lauantaina mitataan lasten kanssa mangrovepuiden kasvua ja sunnuntaina käydään tarkistamassa Koh Ran rannat. Toki kaikessa on aina pieni epävarmuustekijä, Thai-time. :)

Näiden lisäksi pitäisi aloittaa maa- ja makean veden kilpikonnista haastatteluja, pari pientä rakennusprojekti. Huh. Puuhaa riittää.

Keskustelimme myös mahdollisista muista tulevaisuuden aktiviteeteista, englannin opetusta lapsille ja aikuisille, roskien siivoamista kylästä, erilaisista maalausprojekteista uuden museo-rakennuksen koristelemiseksi jne. Toivomme myös, että joku kylän nuorista kiinnostuisi oppaan hommista ja haluaisi opetella sitä varten englantia. Katostaan löytyykö kiinnostuneita.

Viikko jo takana

Viikko on mennyt ihan siivillä. Ensimmäiset päivät meni kylässä erilaisten "toimisto" hommien kanssa, mutta perjantaina oli pakko päästä rannalle ja uimaan. Vesi on lähes 30 asteista, mutta sekin viilentää edes vähän.

Kaikki on sujunut hyvin. kaksi vapaaehtoista jo lähtikin projektista ja antoivat hyvää palautetta. Tällä hetkellä meillä on vain kaksi vapaaehtoista, mutta loppukuusta on tulossa aika paljon lisää porukkaa. Mikä on hyvä, sillä meillä on kaikenlaisia pieniä projekteja kilpikonnien lisäksi, mitkä kaipaavat tekijöitä.

Tänä vuonna varmasti kilpikonnien käyttäytymisen seurantakin on hieman mielenkiintoisempaa kuin aiemmin, sillä yksi karettikilpikonna on asettunut seuranta-alueelle asumaan. Tosin, kun se alkaa olla arkea, haluaisi, että tapahtuu jotain muutakin. Onneksi välillä toinenkin kilpikonna käy alueella vierailulla ja kirkkaalla kelillä näemme myös veden alle ja voimme seurata mm. kaloja.

Olisi kyllä hienoa, jos osaisi Thain kieltä vähän paremmin. Taidan ottaa asiakseni opetella sen verran, että pystyn kommunikoimaan joitain perusasioita.

Saaressa

Ensimmäiset päivät Thaimaassa takana ja olen jo saaressa. Kuraburissa on uusi bussiasema. Olin yllättynyt kun odotin bussin pysähtyvän päätiellä ja yhtäkkiä se kääntyikin sivutielle. Onneksi asema ei ole kaukana päätiestä. Sain kuitenkin kyydin. :)

Istuskelin Amin ja Tomin putiikin edessä ja odottelin kyytiä laiturille. Siihen tuli tanskalainen pariskunta, jotka olivat myös tulossa saareen. He kyselivät, että miten pääsee Golden Buddha Beach Resorttiin ja kysyivät voivatko he soittaa täältä ja kysyä onko siellä tilaa. Kun sitten tuli puhetta, että se on kovin kallis, kerroin heille, että he voivat majoittua myös kylässä perhemajoituksessa ja että olen menossa sinne veneellä tunnin päästä.

Niinpä he päättivät tulla kylään vieraiksi. Juttelin heidän kanssaan eilen, ja he ovat olleet kovasti iloisia valinnastaan. Heidän sukulaisensa ovat lomalla resortissa ja he viettivät siellä eilen päivän ja totesivat, että se on todella kallis paikka. Mutta hieno.

Mun työt saaressa ovat alkaneet pikkuhiljaa. Alessandra lähtee huomenna ja sitten vastuu projektitiimistä on minulla. Nyt vielä totuttelen ajatukseen ja yritän päästä kärryille kaikesta. Ensimmäiseksi pitää tehdä inventaario kaupan tavaroista ja yrittää saada kirjat täsmäämään.

Vapaaehtoisia tulee onneksi tässä ja ensi kuussa ihan kivasti. Kaikilla on hyvät mahdollisuudet nähdä kilpikonnia, sillä meidän observointialueelle on muutanut yksi karettikilpikonna asumaan. Bobiksi nimetty kilppari näkyy joka päivä tasaisin väliajoin. Välillä sillä käy Bill-niminen vieras. Pari vapaaehtoista on nähnyt alueella myös hain.

Ehkä me vielä näemme kilpikonnien pesimisjälkiäkin. Ainakin pikkukilppareita.

Lähtötunnelmissa

Eilen oli hiukan haikea fiilis, kun Ekomatkaajien harjoittelija Vilja oli toimistolla viimeistä päivää. Jotenkin sitä oli tottunut Viljan seuraan ja apuun. No ei silti olla surullisia, Vilja menee vähäksi aikaa tuttaviensa lapinkoirakenneliin vapaaehtoistöihin ja on luvannut kertoa sieltä kuulumisiaan tässä blogissa.

Eilinen ilta meni sitten rinkkaa pakatessa. Kumma kun aina pitää olla niin paljon tavaraa mukana, että rinkka pursuaa ja painaa ainakin 25kg. Mutta kun aina ajattelen, että turha ostaa uutta perillä, kun kaikkea jo on. Eikä mulla sitä paitsi ole aikaa shoppailuun ennen kuin menen saareen ja siellä ei paljon shoppailla. Bangkokin kentällä mulla ehkä olisi aikaa, mutta siellä myydään pääasiassa turistikrääsää, jota en ainakaan tarvitse.

No karsin sentään pinkasta pari kirjaa, scrapple pelin, muutaman vaatekappaleen ja riippumaton. Sitä tulee kyllä varmasti ikävä, mutta tällä kertaa voiton vei märkäpuku, joka vie saman verran tilaa. Tosin en ollut ihan varma, että tarvitseeko mun ottaa mukaan oma hyttysverkko. Tarkistanpa vielä tuon, etten turhaan raahaa sitä mukana, jos siellä on. Ei se silti taida tehdä tarpeeksi tilaa, että riippumatto mahtuisi mukaan. Nyyh.

Nyt pitää vielä rientää kaupungilla pariin paikkaan ja sitten voikin mennä jo kotiin odottamaan iltaa ja koneen lähtöä. Finnair tarjosi upgradea bisness luokkaan pisteillä, mutta päätin sitkeästi istua tavisluokassa ja säästää pisteet seuraavaan Thaimaan matkaan.

Viisumi kourassa

Vain kaksi päivää Thaimaan matkan alkuun ja sain vihdoin vapaaehtoistyöviisumin suurlähetystöstä. Ei se oikeastaan vaikeata ollut, mutta se, että pitää olla alkuperäiset tai alkuperäisiksi allekirjoituksella todistetut dokumentit, vaatii yllättävän paljon aikaa. No seuraavalla kerralla tiedän paremmin.

Onhan se, että saa olla maassa yhtäjaksoisesti 90 päivää, niin paljon helpompaa, kuin se, että pitäisi 30 tai 60 päivän jälkeen lähteä joko ulos maasta tai edes Phukettiin asti kinuamaan lisäpäiviä. Nyt voi rauhassa pystytellä saaressa. Vaikka voihan se olla, että ennen kuin huhtikuun puoliväli koittaa, tekee mieli jo karistaa sen paikan hiekat varvastossuistaan.

Toisaalta en oikein usko tuohon. Olen kuitenkin ollut siellä jo monta kertaa lyhyemmän aikaa, eikä mulla ole mitään harhaluuloja siitä, millaista elämä siellä tulee olemaan. Omaa rauhaa saa varmasti etsiä, mutta sen suhteen mun pitää olla kyllä tarkkana. Jos en saa välillä olla omissa oloissani, alan hermostua ihmisiin ja kiukuttelen. Ja sehän ei sovi tiimin vetäjälle, ainkaan kovin usein. Menee fiilikset muilta ja varsinkin vapaaehtoisilta. No, toivotaan, että olen läksyni oppinut sen suhteen.

Valitessani vaatteita ja tavaroita mukaan, huomaan, että en osaa edelleenkään matkustaa kevyesti. T-paita- ja kirjakasa vain kasvaa. Hain vielä lisää kirjoja kierrätyskeskuksesta. Pakko hankkia aina matkalukemiset käytettyinä ja mieluusti vielä klassikkopokkareita, jotta ne malttaa jättää matkan varrelle. No, kadun varmasti taas tavaramäärääni, kun kävelen 30 asteen helteessä, rinkka selässä muutaman korttelin majapaikkaani.

Jotenkin aina saapuessani linja-autoasemalle ajattelen, että se hostellihan on ihan tuossa parin korttelin päässä. Turhaan maksan tuktukista tai moposta. Ja sitten kun saavun puoli tuntia myöhemmin naama punaisena ja vaatteet hiestä märkänä respaan, naureskelen idioottimaisuudelleni ja vannon, että ens kerralla otan kyllä vaikka sen mopon.

Olen perjantaina siih Phuketissa, mutta majapaikka on vielä hakusessa. Jotenkin ärsyttää, että hostelli tarjoaa nettisivuillaan mahdollisuuden tehdä kyselyn vapaista huoneista, mutta sitten kukaan ei koskaan vastaa kyselyyn. Sanoisivat sitten reilusti, että soita ja kysy, jos ei ole aikomustakaan vastata sähköisiin kyselyihin. Ah, but this is Thailand. Ei mahda mitään. Pyysin tuttuja soittamaan niihin paikkoihin ja jos ei ole tilaa, niin menen sitten vaikka jaettuun huoneeseen, jos ei kohtuuhintaista omaa huonetta ole enää tarjolla. Kyllä sitä yhden yön kestää lähes seurassa kuin seurassa.

Alkaa olla aika iloinen fiilis ja mielelläni jätän nämä Helsinkin lumimassat ja pakkaset taakseni.