Erikoinen viikko Sansibarin kilpikonnaprojektissa

Turistit ruokkivat merikilpikonnia

Hiljaisempi kausi Sansibarilla alkaa tyypillisesti maaliskuussa, kun sateet saapuvat. Tällä kertaa maaliskuun kolmas viikko oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen pohjoisen merikilpikonnaprojektissa. 

Vuosittain helmikuun 20. päivänä suurin osa projektin luonnonaltaassa olevista merikilpikonnista palautetaan mereen. Edellisen kesän poikaset ovat kasvaneet noin 15cm kokoisiksi ja ne pärjäävät paremmin kalojen ja muiden merenelävien joukossa. Isot konnat pääsevät takaisin uiskentelemaan koralliriuttojen läheisyyteen ja meriruohomättäille. 

Kalastajat tuovat vuoden ympäri uusia konnia akvaarion suojiin. Liemikilpikonnia (Chelonia Mydas) on altaassa noin 20 kpl. Yksi pieni konna on löytynyt rannalta ja se on tuotu takaisin. Ehkä sillä ei ollut voimia uida vielä meressä vapautuksen jälkeen ja se palautui takaisin akvaarion suojiin. Koska se on ainoa kokoaan ja syö vielä kalaa, se pidetään kelluvassa verkkoaitauksessa. Toisena projektipäivänä se saa seurakseen nuoren etelänbastardinkilpikonnan (Lepidochelys olivacea). Tätä lajia en ole nähnyt projektissa ennen. Henkilökunta kertoo, että tämä on kolmas tätä lajia oleva konna akvaariossa. IOSEA:n vuoden 2000 raportin mukaan, lajia ei ollut näkynyt Sansibarin vesillä yli 25 vuoteen. Jännittävää, että ne ovat palanneet.

Akvaario sisältä

Maailman seitsemästä merikilpikonnalajista, Sansibarin vesillä uiskentelee viisi. Ainoastaan liemikilpikonna ja karettikilpikonna (Eretmochelys imbricata) pesivät Tansanian rannoilla, Sansibarilla vain liemikilpikonna. Valekarettikilpikonnia (Caretta caretta), merinahkakilpikonnia (Dermochelys coriacea) ja etelänbastardinkilpikonnia voi nähdä meressä, mutta harvoin.

Tällä kertaa yhdellä kalastajien tuomista liemikilpikonnista on vaikeuksia uida ja sukeltaa. Ulkoisesti konnassa ei ole mitään vikaa, se näyttää syöneen hyvin eikä ole haavoja, mutta se kelluu pinnalla kuin puoliksi täytetty ilmapatja, eikä pääse sukeltamaan eikä uimaan kovin hyvin. Pinnalla kelluminen on vaara konnan terveydelle, koska se matelijana ei pysty säännöstelemään lämpötilaansa. Sen on vaikea myöskään saada ruokaa, koska ei pääse sukeltamaan pinnan alle. 

Etelänbastardinkilpikonna

Huomattuani konnan ongelmat luonnonaltaassa, pyysin akvaarion henkilökuntaa avuksi konnan pyydystämiseen pois altaasta. Parinkymmenen minuutin väijymisen jälkeen, yksi pojista onnistuu saamaan konnan kiinni. Laitan sen isohkoon vatiin, jotta voin seurata sen syömistä ja kakkaamista. Koska en itse ole eläinlääkäri ja kokemukseni sairaiden konnien hoidosta on muutamissa viikoissa, kysyn neuvoa ystäviltäni, jotka työskentelevät kilpikonnien pelastuskeskuksessa Italiassa ja Kreikassa. 

Tarvittaisiin röntgenkuva konnasta, jotta näkisimme, onko konna syönyt muovia, onko sillä vain ilmaa suolistossa vai onko sillä jokin infektio keuhkoissa. Valitettavasti projektissa ei ole tarvittavaa osaamista eikä välineistöä.

Merilevää rannassa

Ryhdyn metsästämään paikkaa, jossa voisimme saada konnan kuvattua. Pohjoisen kylässä ei ole edes uudella klinikalla vielä laitteita. Pitää kysyä Stone Townista. Saan vinkin mahdollisista sairaaloista, joissa on röntgen. Tuttavani onneksi tuntee niistä henkilökuntaa ja lupaa käydä kysymässä. Kahden päivän neuvottelujen jälkeen, röntgen ei onnistu. Ihan selkeää syytä en saa, mutta pelkona taitaa olla, että asiakkaat eivät halua tulla tutkimuksiin samaan sairaalaan eläinten kanssa.

Kolmeviikkoiset

Röntgenin metsästyksen aikana, projektin suojaansa ottamasta pesästä kuoriutuu poikasia. Ensimmäinen poikanen nousee kello 3:30 aamulla hiekasta, joten en olisi sitä ollut näkemässä kuitenkaan. Pyydän Suleimania, vapaaehtoiskoordinaattoria, mittaamaan uudet poikaset ja pitämään ne erillään toisista 3 viikkoa sitten syntyneistä poikasista. Tarkoituksena on seurata poikasten kasvua niin kauan kunnes ne päästetään takaisin mereen. Ne kasvavat akvaariossa nopeammin kuin meressä, koska niillä on jatkuvasti tarjolla kalaa. Luonnossa ne eivät kalaa juurikaan saisi vaan syövät piiloissaan mitä saavat, planktonia lähinnä. Pyydän myös, etteivät he sekoittaisi pesän munia muiden kanssa, sillä haluan käydä ne läpi, jotta näen miksi jotkut munat eivät mahdollisesti ole kehittyneet.

Koska röntgen ei onnistu, siirretään Greeneyksi ristimäni konna verkkoaltaaseen, jossa sitä voidaan seurata edelleen. 
 

Viikko projektissa on ollut hieman erikoinen. Tyypillisesti projektissa on viikkorutiini, sillä konnien ylläpito vaatii ruuan hankintaa, veden vaihtoa, siivousta ja puhdistusta. Isommat liemikilpikonnat syövät merilevää, jota kerätään päivittäin laskuveden aikaan. Pienet konnat pidetään laatoitetussa altaassa ja ruokitaan kaloilla, mikä tarkoittaa päivittäistä altaan puhdistusta ja veden vaihtoa. Pienet konnat mitataan kerran viikossa ja isompia pestään pari kertaa viikossa. Peseminen on tarpeen, koska vaikkakin altaan vesi vaihtuu vuoroveden mukana, virtaus on pientä, eikä altaassa ole puhdistuspistettä, jossa kalat puhdistaisivat konnan kilven. Puhdistusaikaa käytetään myös tarkistamaan, että konnat ovat kunnossa ja syövät hyvin.
 

Vedenvaihtopuuhissa

Vapaaehtoiset ovat mukana kaikissa näissä tehtävissä ja lisäksi he auttavat rannan siivouksessa ja erilaisissa korjaustehtävissä sekä turistien opastuksessa. Työtä on muutamia tunteja päivittäin maanantaista perjantaihin ja viikonloput ovat vapaita. Hektisemmät ajat projektissa on kun Sansibarilla on eniten turisteja eli heinäkuusta-maaliskuuhun. Vapaaehtoiset voivat myös auttaa paikallisessa koulussa ja vaikka opettaa kieliä.

Projektin majoitus on 1-2 hengen huoneissa, joissa on suihku ja vessa. Projektimaksu pitää sisällään myös kolme ateriaa päivässä. Juomat jokainen kustantaa itse. Vapaa-aikana voi osallistua erilaisille retkille ympäri saarta. Omia suosikkejani on retki maustefarmille ja snorklausretki Mnemban saaren läheisyyteen. Vaihtoehtoja on runsaasti ja myös sukellusretkiä on tarjolla. Projekti sopii siis hyvin sellaiselle, joka haluaa tutustua merikilpikonniin ja vapaaehtoistyöhön sekä nauttia trooppisesta rantaelämästä rennossa ympäristössä.

Projektipaikka

Projektiin lähtijän kannattaa ottaa huomioon, että Sansibarilaiset ovat pääosin muslimeja, joten Ramadanin aikana ei päiväsaikaan voi juoda tai syödä näkyvillä paikoilla. Projektissa tarjoillaan aamiainen ja lounas normaalisti, mutta monet ravintolat ovat kiinni. Kylissä ja kaupungilla tulee pukeutua peittävämmin, mutta rannoilla ja projektissa pukeutuminen on rentoa. 

Projektissa pärjää hyvin englannin kielellä, mutta toki on hyödyksi jos osaa muutaman sanan swahilia kuten Karibu = tervetuloa, Asante = kiitos, Jambo = hei, Mambo vipi?– Poa = Miten menee?- hyvin.

Kirjoittaja on Ekomatkaajien perustaja Marjut Valtanen

Vapaaehtoistyön vaikutus – onko sitä?

Thaimaassa. Tarkistetaan kuinka monta poikasta on
kuoriutunut pesästä. Turistit ovat yleisönä.

Vapaaehtoistyö ulkomailla herättää monenlaisia mietteitä, kritiikkiä ja kysymyksiä, joihin ei ole ihan yksinkertaista vastata. Projekteja ja organisaatioita on niin monenlaisia, samoin on vapaaehtoiseksi lähteviä. Ja valitettavan paljon tulee myös negatiivista kommentointia, ilman suurempia perusteluja tai siksi, että aina on jokin parempi tapa ja keino tehdä asioita. Omat kokemukseni 10 vuoden ajalta ovat pääsääntöisesti positiivisia sekä vapaaehtoisena että organisaatioiden puolesta, mutta toki joukkoon mahtuu myös huonoja kokemuksia. Vaikutusten arviointi kokonaisuudessaan on vaikeaa, koska joskus kaikki asiat ovat kohdallaan ja sitten tapahtuu jotain arvaamatonta ja kaikki tehty työ valuu hukkaan. Pitäisikö tuon kokemuksen jälkeen lakata yrittämästä? 

Medioissa esitettiin jokin aika sitten paljon kritiikkiä vapaaehtoistyöstä orpokodeissa. Ekomatkaajat on kuitenkin keskittynyt luonto- ja eläinprojekteihin, joten näitä kahta hyvin eri tyyppistä vapaaehtoistyötä ei mielestäni voi laittaa samaan pussiin. Omat kokemukseni ovat paljon merikilpikonnien suojeluprojekteista, mutta olen ollut myös muissa luontoprojekteissa ja niissä on keskenään samoja piirteitä, toki erilaisia painotuksia on paljon. Vapaaehtoistyön vaikutukset ja hyödyt riippuvat näistä painotuksista esimerkiksi tarvitaanko vapaaehtoisia raivaamaan vierasperäisiä kasvilajeja, kävelemään merikilpikonnien pesintärantaa, keräämään dataa tutkimukseen vai pelastamaan loukkaantunut eläin. Osaan tarvitaan ammattitaitoa, osan voi tehdä kuka tahansa. Monet luonto- ja eläinprojektit tarvitsevat molempia.

 

Thaimaassa

Jotkut ajattelevat, että eikö se olisi parempi, jos antaisin vain rahaa ja sillä voitaisiin palkata paikallisia työhön. Vastaus tähän ei ole yksinkertainen kyllä tai ei. Merikilpikonnien pesintärantojen suojelutyö on kohtalaisen yksitoikkoista, fyysistä läsnäoloa vaativaa työtä. Siihen pitää olla erityistä motivaatiota, että jaksaa jokaisena pesintäkauden aamuna herätä ennen auringonnousua partioimaan rantaa tai joissain projekteissa viettämään yöt rannalla odottaen kilpikonnanaarasta saapuvaksi. Yhden tai kahdenkin ihmisen on lähes mahdotonta jaksaa koko kautta ja kun motivaatio heikkenee, jää työ helposti tekemättä. Olen nähnyt aika monessa projektissa käyvän näin. 

Paikallisen työntekijän palkkaaminen on monelle projektille tärkeä osa konnien suojelua, mutta siitä huolimatta työhön tarvitaan myös vapaaehtoisten panosta. Otetaan esimerkiksi Thaimaan merikilpikonnaprojekti. Projektissa partioidaan Phra Thong saaren päärantaa, joka on 10km pitkä, sekä kahta muuta lyhyempää joka aamu ja näiden lisäksi vähintään kerran viikossa veneestä Koh Ran 6-7 rantaa. 10km rantaa ei jaksa yksinään talsia edestakaisin, joten ranta on jaettu kahtia. Projektin porukka monitoroi pohjoista 5km ja paikallinen mies eteläistä 5km osuutta. Siinä tapauksessa, että merikilpikonna pesii rannan eteläisellä puoliskolla, lähtee projektin vetäjä katsomaan pesää. Miksi näin? Siksi, että saamme konnan pesästä tarkemmin dataa ja voimme myös tarkistaa, että pesä on turvallisessa paikassa. Tietoja kerätään ja mittauksia tehdään, jotta voidaan tehdä tutkimusta ja löytää vastauksia esimerkiksi siihen miksi joistain pesistä ei kuoriudu poikasia ollenkaan.  

 

Sansibarilla. Nuori karettikilpikonna on selviytynyt
kokoon, jossa sen elämää uhkaa lähinnä enää
ihminen ja meren saasteet

Sitten on se puoli, että jos et itse osallistuisi projektiin, kuinka paljon rahaa olisit valmis lähettämään projektin työhön. Harva lahjoitus on yli 20€, ja niitä tarvittaisiin huomattava määrä, jotta sillä rahalla katettaisiin projektista aiheutuvia kustannuksia. Tästä päästään rahaan ja sen käyttöön. Minne rahat menevät ja miksi? Eivätkö organisaatiot saa rahaa valtiolta tai jostain muualta?

Projektien kustannusrakenteet vaihtelevat paljon, mutta isoimmat erät ovat varmaan aika lailla samoja. Osaavan henkilökunnan majoitus, ruoka, kulkeminen ja mahdollinen taskuraha. Yleensä mitään kunnon palkkaa näistä hommista ei saa. Työvälineet ja materiaalit. Tropiikissa välineet kuluvat hyvin nopeasti ja välineitä joudutaan uusimaan joskus hyvinkin taajaan. Organisaation peruskustannukset eli toimistokustannukset, rekisteröinnit, luvat ja joskus harvoin jonkinlainen palkka organisaation ympärivuotiselle henkilökunnalle. 

 

Italiassa

Kun siis esimerkiksi Thaimaan projektin vapaaehtoinen maksaa reilut 700€ kahdesta viikosta projektissa. Siitä ei kateta ainoastaan vapaaehtoisen majoitus ja ruokakulut, vaan osa kaikesta tuosta aiemmin mainitusta sen lisäksi koko 4kk kenttäprojektin ajan ja pieni osa menee organisaation koko vuoden kuluihin. Thaimaan projektiorganisaatiossa ei ole vakituista palkattua henkilökuntaa ja lähes jokaisena vuotena on jouduttu ottamaan jonkin verran rahaa kuluihin rahastosta, jonka tarkoituksena on taata projektin jatkuminen tuleville vuosille.

Harva projekti saa rahoitusta valtiolta tai joltain isommalta organisaatiolta. Ja jos saa, niin se vaatii apurahan kirjoitukseen henkilön, raportointiin ja hallinnointiin resursseja. Yleensä rahaa ei saa henkilökunnan palkkaamisen tai matkoihin, projektin pitää olla ”uusi” eli jos organisaatio on jatkanut samaa työtä 20 vuotta, siihen tuskin saa rahoitusta. Ja valitettavasti apurahahakemuksista suuri osa tuo nollatuloksen, koska hakijoita on satoja, jos ei tuhansia.

Mutta vapaaehtoisten osallistumisella projektiin on muutakin merkitystä kuin tuotot projektille ja apua projektityössä osallistumisen ajan. Moni on kertonut muuttaneensa lomailutottumuksiaan täysin. Enää ei kiinnosta turistina matkailu vaan halutaan osallistua ja nähdä sitä oikeaa elämää, saada uusia vastaavanlaisia kokemuksia. Jotkut kuten minä itse, pistävät elämänsä kokonaan uusiksi. Halutaan tehdä merkityksellisempää työtä, todetaan, että opitaan kyllä vielä uutta ja elää voi toisinkin. Uskaltaudutaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja nähdään, että pärjätään kyllä vähemmälläkin.

 

Italiassa. Selviääkö juuri tämä
valekarettikilpikonna sukukypsyyteen
asti ja palaa rannalle pesimään?

Vapaaehtoistyö ei ole auttamista ja antamista vaan vuorovaikutusta. Joskus vaikutus on suurempi itselle ja omaan elämään kuin juuri siihen yhteen projektiin. Yhdellä pienellä teolla voi olla paljon merkitystä, mutta onko se juuri se teko, jonka sinä teit projektissa, sitä on vaikea tietää.

Ehkä juuri se kilpikonnan pesä, jonka löysit rannalta, olisi tuhoutunut. Ehkä juuri se kilpikonna, jota autoit pelastuskeskuksessa, selviää aikuiseksi ja palaa rannalle pesimään. Ehkä juuri se valokuva tai teksti, jonka jaoit facebookissa, innosti jonkun lahjoittamaan rahaa merikilpikonnien suojeluun tai lähtemään mukaan projektiin. Ehkä juuri se yksi projekti, johon osallistuit, avasi silmäsi ja sai sinut muuttamaan koko elämäsi.

Ja jos ei, niin olisiko pitänyt jättää osallistumatta.

Kirjoittaja on Ekomatkaajien perustaja Marjut Valtanen