Viime yö rannalla oli jälleen hiljainen ja alkoi jo näyttää siltä, ettei tapahdu mitään. Mutta puoli neljältä partoin rantaa yksin, kun olimme sopineet, että minä nukun alkuillasta ja Tom myöhemmin, niin ei tarvitse molempien valvoa koko aikaa, ja kuljin ehkä hieman omissa ajatuksissani, kun huomasin noin 3 metrin päässä mustan hahmon.
Pysähdyin katsomaan josko se liikuu vai onko se vaan pimeässä muodon saanut joukko lehtiä. Olin paikoillani hetken aikaa ja se musta muoto alkoi liikkua, joten karettikilpikonnahan se siinä. Pysyin liikkumatta paikoillani, jotta kilpikonna ei osaa erottaa minua puista ja odottelin että se menee puskien alle etsimään sopivaa pesäpaikkaa. Yllätyksekseni se ei viitsinyt kauhean pitkälle raahautua vaan jäin ihan rannan reunaan. Hyvä niin, sillä joskus karetit menevät syvälle puskien alle ja sitten on tosi vaikea ängetä niiden taake laskemaan munia.
Soitin ja herätin Tomin tuomaan välineet ja tietysti meidän ensikertalaisen katsomaan pesintää.
Kun kilppari oli lähellä puskien reunaa, oli helppo kuunnella sen kaivamista ja hiekan siirtelemistä, ja osasin aika hyvin pimeässä päätellä milloin pesä on valmis. Sitten voi käyttää valoa, sillä kilpikonnat ovat transsissa muninnan ajan, eivätkä sitten enää lähde karkuun valoa ja ääniä. Tämä äitikilpikonna ponnisteli aika pitkään ennen kuin ensimmäiset munat alkoivat pudota pesäkuoppaan. Munittuaan noin 75 munaa, se alkoi jo siirrellä takaräpylöitään siihen malliin, että muninta olisi ohi. Yleensä olen nähnyt karettikilpikonnan munivan 130-170 munaa, joten oli aika omituista, että se alkoi jo siinä vaiheessa siirrellä hiekkaa pesään. Munia tuli kuitenkin vielä hiekan väliin. Toivottavasti munat kuitenkin kehittyvät ihan normaalisti. Pesään pitää jäädä riittävästi ilmaa munien väliin, jotta poikaset pystyvät jonkin aikaa kuoriuduttuaan odottelemaan sisaruksiaan ennen kuin ne yhdessä ponnistelevat hiekan pinnalle. Jos hiekkaa on liikaa munien välissä, on suuri riski, että poikaset tukehtuvat.
Tämä karettikilpikonna oli meille uusi tuttavuus, eikä sillä ollut tagejä eli id-tunnistimia, joten Tom laittoi sille tagit. Tagien laittaminen selvästi sattuu jonkin verran, sillä tämäkin kilpikonna hätkähti aika lailla kun Tom painoi tagin läpi sen eturaajan. Onneksi transsi suojelee kilpparia jonkin verran, eikä se lähtenyt pesältään minnekään. Otimme kilpikonnasta myös strategiset mitat, kilven pituus ja leveys. Mittaa kilvellä oli 82 senttiä, joten ei ollut suuren suuri kilpikonna. Ehkä siis vielä aika nuori. Aiemmin tänä kautena projektilaiset pelastivat kalastajalta karettikilpikonnan, joka oli pelastettu kertaalleen jo vuonna 2005. Kyseinen kilpikonna oli 5 vuodessa kasvanut 20 senttiä pituutta. Tosin se oli nuori kilpikonna, jolloin kasvuvauhti on nopeampi kuin aikuisilla.
Mitattuamme kilpikonnan jätimme sen rauhassa peittelemään ja ryhdyimme mittaamaan pesän paikkaa. Merkkien etsiminen sateen jälkeen kasvaneesta pusikosta pimeässä on aina mielenkiintoinen tehtävä. Tällä kertaa katsoimme yhtä puunrunkoa moneen kertaan, että kaiken logiikan mukaan merkin pitäisi olla siinä, vaan ei nähty sitä, kunnes sitten meidän ensikertalainen tuli katsomaan ja sanoi, että siinähän se on lehtien alla. Heh.
Pesän mitat otamme sitä varten että sitten kun poikaset ovat kuoriutuneet, voimme kaivaa pesän ylös ja laskea munien perusteella kuinka monta poikasta on kuoriutunut ja lähtenyt maailmalle. Karettikilpikonnilla kuoriutumisprosentti on yleensä aika korkea, 80% luokkaa.
Otimme pari valokuvaa kilpikonnasta siltä varalta, että joku haluaisi adoptoida juuri tämän yksilön WH7870 ja auttaa suojelemaan tätä lajia myös tulevaisuudessa. Lopuksi vielä peitämme kaikki kilpikonnan jättämät jäljet, jottei munien ryövääjät löydä pesää. Karetin munat kun ovat hyvin lähellä hiekan pintaa, niin ne on ryövääjien helppo löytää. Joissakin projekteissa kaivetaan vielä hämäyskuoppa, sillä hiekan pöyhiminen peittää vain tarkemman pesän paikan, ja tarkkasilmäinen ryöväri huomaa jäljet kyllä ja käyttää terävää keppiä paikantaaseen munat. Heitähän se ei haittaa vaikka osa munista rikkoutuisi prosessissa. Kurjaa, että näitäkin itsekkäitä tyyppejä edelleen riittää. Yksikin oli sanonut projektinvetäjälle, että "It's my country, I do what I want." Että silleen.
No tätä eivät toivottavasti löydä, eivätkä niitä muitakaan jotka meidän täälläoloaikana rannalle saadaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti