Vapaaehtoistyön vaikutus – onko sitä?

Thaimaassa. Tarkistetaan kuinka monta poikasta on
kuoriutunut pesästä. Turistit ovat yleisönä.

Vapaaehtoistyö ulkomailla herättää monenlaisia mietteitä, kritiikkiä ja kysymyksiä, joihin ei ole ihan yksinkertaista vastata. Projekteja ja organisaatioita on niin monenlaisia, samoin on vapaaehtoiseksi lähteviä. Ja valitettavan paljon tulee myös negatiivista kommentointia, ilman suurempia perusteluja tai siksi, että aina on jokin parempi tapa ja keino tehdä asioita. Omat kokemukseni 10 vuoden ajalta ovat pääsääntöisesti positiivisia sekä vapaaehtoisena että organisaatioiden puolesta, mutta toki joukkoon mahtuu myös huonoja kokemuksia. Vaikutusten arviointi kokonaisuudessaan on vaikeaa, koska joskus kaikki asiat ovat kohdallaan ja sitten tapahtuu jotain arvaamatonta ja kaikki tehty työ valuu hukkaan. Pitäisikö tuon kokemuksen jälkeen lakata yrittämästä? 

Medioissa esitettiin jokin aika sitten paljon kritiikkiä vapaaehtoistyöstä orpokodeissa. Ekomatkaajat on kuitenkin keskittynyt luonto- ja eläinprojekteihin, joten näitä kahta hyvin eri tyyppistä vapaaehtoistyötä ei mielestäni voi laittaa samaan pussiin. Omat kokemukseni ovat paljon merikilpikonnien suojeluprojekteista, mutta olen ollut myös muissa luontoprojekteissa ja niissä on keskenään samoja piirteitä, toki erilaisia painotuksia on paljon. Vapaaehtoistyön vaikutukset ja hyödyt riippuvat näistä painotuksista esimerkiksi tarvitaanko vapaaehtoisia raivaamaan vierasperäisiä kasvilajeja, kävelemään merikilpikonnien pesintärantaa, keräämään dataa tutkimukseen vai pelastamaan loukkaantunut eläin. Osaan tarvitaan ammattitaitoa, osan voi tehdä kuka tahansa. Monet luonto- ja eläinprojektit tarvitsevat molempia.

 

Thaimaassa

Jotkut ajattelevat, että eikö se olisi parempi, jos antaisin vain rahaa ja sillä voitaisiin palkata paikallisia työhön. Vastaus tähän ei ole yksinkertainen kyllä tai ei. Merikilpikonnien pesintärantojen suojelutyö on kohtalaisen yksitoikkoista, fyysistä läsnäoloa vaativaa työtä. Siihen pitää olla erityistä motivaatiota, että jaksaa jokaisena pesintäkauden aamuna herätä ennen auringonnousua partioimaan rantaa tai joissain projekteissa viettämään yöt rannalla odottaen kilpikonnanaarasta saapuvaksi. Yhden tai kahdenkin ihmisen on lähes mahdotonta jaksaa koko kautta ja kun motivaatio heikkenee, jää työ helposti tekemättä. Olen nähnyt aika monessa projektissa käyvän näin. 

Paikallisen työntekijän palkkaaminen on monelle projektille tärkeä osa konnien suojelua, mutta siitä huolimatta työhön tarvitaan myös vapaaehtoisten panosta. Otetaan esimerkiksi Thaimaan merikilpikonnaprojekti. Projektissa partioidaan Phra Thong saaren päärantaa, joka on 10km pitkä, sekä kahta muuta lyhyempää joka aamu ja näiden lisäksi vähintään kerran viikossa veneestä Koh Ran 6-7 rantaa. 10km rantaa ei jaksa yksinään talsia edestakaisin, joten ranta on jaettu kahtia. Projektin porukka monitoroi pohjoista 5km ja paikallinen mies eteläistä 5km osuutta. Siinä tapauksessa, että merikilpikonna pesii rannan eteläisellä puoliskolla, lähtee projektin vetäjä katsomaan pesää. Miksi näin? Siksi, että saamme konnan pesästä tarkemmin dataa ja voimme myös tarkistaa, että pesä on turvallisessa paikassa. Tietoja kerätään ja mittauksia tehdään, jotta voidaan tehdä tutkimusta ja löytää vastauksia esimerkiksi siihen miksi joistain pesistä ei kuoriudu poikasia ollenkaan.  

 

Sansibarilla. Nuori karettikilpikonna on selviytynyt
kokoon, jossa sen elämää uhkaa lähinnä enää
ihminen ja meren saasteet

Sitten on se puoli, että jos et itse osallistuisi projektiin, kuinka paljon rahaa olisit valmis lähettämään projektin työhön. Harva lahjoitus on yli 20€, ja niitä tarvittaisiin huomattava määrä, jotta sillä rahalla katettaisiin projektista aiheutuvia kustannuksia. Tästä päästään rahaan ja sen käyttöön. Minne rahat menevät ja miksi? Eivätkö organisaatiot saa rahaa valtiolta tai jostain muualta?

Projektien kustannusrakenteet vaihtelevat paljon, mutta isoimmat erät ovat varmaan aika lailla samoja. Osaavan henkilökunnan majoitus, ruoka, kulkeminen ja mahdollinen taskuraha. Yleensä mitään kunnon palkkaa näistä hommista ei saa. Työvälineet ja materiaalit. Tropiikissa välineet kuluvat hyvin nopeasti ja välineitä joudutaan uusimaan joskus hyvinkin taajaan. Organisaation peruskustannukset eli toimistokustannukset, rekisteröinnit, luvat ja joskus harvoin jonkinlainen palkka organisaation ympärivuotiselle henkilökunnalle. 

 

Italiassa

Kun siis esimerkiksi Thaimaan projektin vapaaehtoinen maksaa reilut 700€ kahdesta viikosta projektissa. Siitä ei kateta ainoastaan vapaaehtoisen majoitus ja ruokakulut, vaan osa kaikesta tuosta aiemmin mainitusta sen lisäksi koko 4kk kenttäprojektin ajan ja pieni osa menee organisaation koko vuoden kuluihin. Thaimaan projektiorganisaatiossa ei ole vakituista palkattua henkilökuntaa ja lähes jokaisena vuotena on jouduttu ottamaan jonkin verran rahaa kuluihin rahastosta, jonka tarkoituksena on taata projektin jatkuminen tuleville vuosille.

Harva projekti saa rahoitusta valtiolta tai joltain isommalta organisaatiolta. Ja jos saa, niin se vaatii apurahan kirjoitukseen henkilön, raportointiin ja hallinnointiin resursseja. Yleensä rahaa ei saa henkilökunnan palkkaamisen tai matkoihin, projektin pitää olla ”uusi” eli jos organisaatio on jatkanut samaa työtä 20 vuotta, siihen tuskin saa rahoitusta. Ja valitettavasti apurahahakemuksista suuri osa tuo nollatuloksen, koska hakijoita on satoja, jos ei tuhansia.

Mutta vapaaehtoisten osallistumisella projektiin on muutakin merkitystä kuin tuotot projektille ja apua projektityössä osallistumisen ajan. Moni on kertonut muuttaneensa lomailutottumuksiaan täysin. Enää ei kiinnosta turistina matkailu vaan halutaan osallistua ja nähdä sitä oikeaa elämää, saada uusia vastaavanlaisia kokemuksia. Jotkut kuten minä itse, pistävät elämänsä kokonaan uusiksi. Halutaan tehdä merkityksellisempää työtä, todetaan, että opitaan kyllä vielä uutta ja elää voi toisinkin. Uskaltaudutaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja nähdään, että pärjätään kyllä vähemmälläkin.

 

Italiassa. Selviääkö juuri tämä
valekarettikilpikonna sukukypsyyteen
asti ja palaa rannalle pesimään?

Vapaaehtoistyö ei ole auttamista ja antamista vaan vuorovaikutusta. Joskus vaikutus on suurempi itselle ja omaan elämään kuin juuri siihen yhteen projektiin. Yhdellä pienellä teolla voi olla paljon merkitystä, mutta onko se juuri se teko, jonka sinä teit projektissa, sitä on vaikea tietää.

Ehkä juuri se kilpikonnan pesä, jonka löysit rannalta, olisi tuhoutunut. Ehkä juuri se kilpikonna, jota autoit pelastuskeskuksessa, selviää aikuiseksi ja palaa rannalle pesimään. Ehkä juuri se valokuva tai teksti, jonka jaoit facebookissa, innosti jonkun lahjoittamaan rahaa merikilpikonnien suojeluun tai lähtemään mukaan projektiin. Ehkä juuri se yksi projekti, johon osallistuit, avasi silmäsi ja sai sinut muuttamaan koko elämäsi.

Ja jos ei, niin olisiko pitänyt jättää osallistumatta.

Kirjoittaja on Ekomatkaajien perustaja Marjut Valtanen