Luksuselementtejä ja työvuoroja Etelä-Afrikassa

Täällä on sänky!

Kuuman automatkan jälkeen juuri ennen perille saapumista alkoi salamoida ja sataa vettä. Perillä kaikki ovet ja ikkunat olivat auki, joka tuntui oudolta, koska kaikki ötökät suuntaisivat sisään valoa kohti. Perillä meidät jaettiin huoneisiin. Isoon makuuhuoneen mahtui kuusi. Siinä oli samassa yhteydessä yhteinen wc ja suihku. Sängyissä oli pehmeät patjat ja tyynyt. Tämä oli luksusta, koska en edes tiennyt, että perillä odottaisi sänky. Majoitus ei siis suinkaan ole taivasalla eikä ole tarpeen tappaa hyttysiä.

Itse huomasin vasta perillä, että makuupussini vetoketju on rikki. Perillä huomasin myös, että adapterini ei toimi Afrikassa. Kannattaa siis tarkistaa kaikki jo lähtiessä!

Luksuselementtejä: Täällä on leipää ja leivänpaahdin!

Aamulla tarjolla on muroja maidon kanssa, kahvia ja teetä. Selvisi myös, että tarjolla on leipää ja leivänpaahdin! Tämäkin oli luksuselementti, koska olimme kaikki ajatelleet pärjäävämme muroilla, vaikka olimme tottuneet syömään aamuisin leipää. Jos halusi aamupalaksi lisäksi vielä jotain muuta, sai sen itse ostaa kaupasta. 

Ensimmäinen aamu alkoi poikkeuksellisesti vasta klo 8:30 infotilaisuudella, jonka jälkeen tutustuimme rakennukseen ja alueeseen tarkemmin. Jokaiselle jaettiin työvuorot viikon ajalle. 

Rakennus ulkoapäin

Työvuorot ja viikkorutiinit

Käytännössä kaikki heräävät aamulla klo 5, jotta aamupalan ehtii syödä ennen ajelulle lähtöä. Jeeppiajelu on klo 6 – 12, lounas klo 12:30 – 13:30 ja vapaa-aikaa klo 13:30 – 15. Iltapäivän jeeppiajelu on klo 15 – 20, illallinen klo 20 – 21 ja vapaa-aikaa klo 21 – 22. Valot pitää sammuttaa klo 22.

Aamuvuoro ennen jeeppiajelua on tärkeä, koska silloin keitetään kuuma vesi jeeppiajelun kahvi- ja teehetkeä varten. Mukaan pakataan myös kahvi, tee, sokeri, maitojauhe, mukit ja lusikat.

Aamupäivävuorossa on päivällä toimistotöitä ja sen jälkeen alkaa kokkaus lounasta varten. Lounaan jälkeen on tiskausvuoro.

Datavuoro. Jeeppiajelun aikana kirjataan ylös kaikki nähdyt uhanalaiset eläimet ja niihin liittyvä tieto. Samoin kirjataan ylös kaikki tehty työ esim. puskien leikkaaminen, rikkaruohojen kitkeminen ja tielle kaatuneiden puiden siirtäminen tai sahaaminen. Oma listansa on myös sille, jos retken aikana löytyy kuollut eläin tai eläimen osa. 

Datavuoron aikana kirjataan ylös mitä on nähty ja tehty

Iltapäivävuorossa on päivällä toimistotöitä ja sen jälkeen alkaa kokkaus illallista varten. Ruoan jälkeen on tiskaus.

Perjantaina koko porukka lähtee yhdessä lähimpään kaupunkiin, jolloin voi käydä ostamassa kaupasta itselleen eväitä. Samalla käydään yhdessä ravintolassa syömässä.

Aamupäivävuoron aikana kokataan lounasta

Sunnuntaina on vapaapäivä. Minnekään ei voi lähteä yksin, joten käytännössä sunnuntai on lepopäivä ja on aikaa ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten ja mm. lukea kirjaa ja pelata pelejä muiden kanssa. Yritin ensin houkutella muita retkelle, mutta kukaan ei kiinnostunut, koska lähellä ei ole käytännössä mitään nähtävää. Huomasin sen pian itsekin. Edellisenä yönä valvoimme jeepin katolla, joten nautin siitä, että sunnuntaina sai levätä.

Jeepin katolla

Tärkeä osa työtä on se, että ollaan maastossa. Yksi ihana kokemus ensikertalaiselle onkin se, että pääsee yöksi taivasalle. Jeepillä ajetaan siihen osaan kansallispuistoa, missä ei muuten käydä niin usein. Eri osassa puistoa saatetaan myös niitä eläimiä, joita ei välttämättä muuten nähdä jos niiden reviiri ei ole laaja. 

Ehdimme perille määränpäähän juuri ennen hämärää. Ehdimme kiivetä jeepin katolle juuri kun ensimmäiset isot eläimet jo saapuivat vain muutaman metrin päähän meistä. Tähtitaivas oli upea ja hiljaisuudessa aistit virittyivät näkemään, kuulemaan ja haistamaan ihan eri tavalla.

Aamukahvit juotiin jeepin katolla. Oli hieno tunne, kun samaan aikaan sai katsella kymmeniä norsuja juomassa lammella. Seuraava päivä oli onneksi sunnuntai, joten sai levätä koko päivän omassa pehmeässä sängyssä.

Ensitunnelmia Etelä-Afrikasta

Tällä viikolla vapaaehtoiset ovat 22- ja 23-vuotiaita tyttöjä. Yksi on 35-vuotias ja saapui vapaaehtoiseksi 2 viikon ajaksi, joka on minimi perillä oloaika. Täällä on kaikenikäisiä vapaaehtoisia ympäri vuotta. Viime viikolla mukana oli 16- ja 17-vuotiaita vapaaehtoisia. Nuorilla on aikaa olla vapaaehtoisena ja monet heistä ovat perillä 7 viikkoa tai jopa 3 kk ajan.  Kaikenikäiset pärjäävät vapaaehtoistöissä mukana. Aiemmin keväällä oli mukana 70 -75-vuotiaita. Miehiä on yhtä paljon kuin naisia – sattumalta tällä viikolla ei ole yhtään miestä mukana. 

 Suomalaisia Etelä-Afrikassa?

Täällä on ollut jo kaksi suomalaista tänä vuonna ennen minua ja on vasta huhtikuun alku. Suomalaisten osuus on merkittävä, sillä vuosittain tänne saapuu yhteensä n. 100 vapaaehtoisesta eri maista.

Miksi vapaaehtoiset tulevat tänne?

Kyselin muilta vapaaehtoisilta miksi he ovat tulleet juuri tänne. He kertoivat seuraavaa:

”Opiskelemme Iso-Britannian yliopistossa luonnonsuojelua ja villieläimistä. Keräämme täällä aineistoa yliopistolle 3 kk ajan. Oli kiva tulla uuteen maahan.  Olimme suunnitelleet menevämme auttamaan orpoja norsuja, mutta työpäivät olisivat olleet todella lyhyitä ja työtehtävät yksipuolisia. Olimme juuri 6 kk muualla työharjoittelussa ja tämän jälkeen 9 kk harjoittelu on ohi. Maksamme harjoittelun itse.”

Omista taustoistaan he kertoivat:

”Olen luontointoilija ja olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. 74-vuotias enoni on ollut täällä vapaaehtoisena useita kertoja ja aikoo tulla ensi vuonnakin tänne.”

”Olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. Maaliskuun alussa kuulin sarvikuonosta, jonka salametsästäjät ampuivat eläintarhassa Ranskassa ja veivät sen sarven. Heti sen jälkeen päätin varata matkan ja tulla tänne auttamaan. Parasta on se, ettei yksikään päivä ole samanlainen.”

Muovia – ei kiitos!

Ensimmäisenä päivänä kävimme syömässä ravintolassa. Juomat saapuivat pöytään ja tuijotimme kaikki juomissamme olevia pillejä. Kaikki olivat samaa mieltä pilleistä eikä kukaan halunnut niitä, vaan palautimme ne käyttämättöminä takaisin tarjoilijalle. Kaikki olivat nähneet videon, jossa kilpikonnan sieraimesta poistetaan pilliä. Oli ihanaa huomata olevansa samankaltaisten joukossa!

Perjantaina lähdimme jälleen ravintolaan syömään. Meillä oli mukana omat astiat, joihin pakattiin mukaan loput ruoat. Kyllä sen ruoan joku syö – itsekään en ajatellut syöväni omaani, mutta otin sen kuitenkin mukaan. Kaikki ruoat syödään loppuun eikä mitään heitetä hukkaan projektipaikalla eikä ravintolassa.

Äiti – näytät ihan meduusalta!

Äiti – näytät ihan meduusalta!

Sain rinkkani takaisin kaveriltani, jolla se oli ollut lainassa. Rinkka on ollut suosittu ja se on yleensä lainassa kavereilla, koska tällaisia jokaiselta reunalta avautuvia rinkkoja on vaikea löytää kaupoista. Yritin änkeä hyttysverkkoa rinkkaan. Joko rinkka on liian pieni tai hyttysverkon vanne liian iso, mutta pakkaaminen tyssäsi heti alkumetreillä. Roikutin verkkoa ilmassa ja poikani totesi, että ”äiti, näytät ihan meduusalta!”

 Puutarhasakset!

Mieheni keksi, että vanteen voi leikata puutarhasaksilla. Näin tehtiin ja verkko mahtui rinkkaan. Jatkoin pakkaamista flunssasta huolimatta ja löysin makuupussini sisältä muovisen miekan. Äidille yritettiin ujuttaa mukaan kaikenlaisia leluja. Poika pelästyi myös, että yritän ottaa mukaani leikkitunnelin, jossa hän tykkää ryömiä.

Vaippakausi loppuu – äiti hyödyntää ylijäämän

Poikamme jäljiltä kotonamme on iso kasa kosteuspyyhkeitä, joille keksin heti käyttöä. Pakkasin isoja pakkauksia mukaan matkalle.

Tyylipisteitä!

Mieheltäni sain takin lainaksi matkalle. Se on puolet kevyempi kuin omani. Aion ottaa mukaan kasan kirppisvaatteita ja mieheni takin.. ja muutamia muita lainatavaroita. Näytän varmasti juuri siltä kuin muutkin vapaaehtoiset. Näillä pisteillä ei haeta tyylipisteitä. Tärkeintä on työmotivaatio ja oikeanlaiset varusteet.

Tyyny

Rinkkani on liian pieni. Vaikka edessäni on rinkka, vetolaukku ja olkalaukku on tavaraa liikaa rinkan ulkopuolella. Olen jo minimoinut kaiken mitä voi. Otan mukaani vain yhdet pitkät housut, parit shortsit ja pari paitaa sekä shaalin ja takin kylmiksi illoiksi 9 päivän matkaa varten. Jalkaan laitan lähtiessä lenkkarit, jotka oli myös lueteltu pakollisina matkalle mukaan-listalla ja yhdet sandaalit pakkaan rinkkaan. Perillä projektiorganisaatiolta saa yhden t-paidan, jollaista tulee pitää työpäivinä päällä. Tyyny ei mahdu mukaan, vaikka voisi pelastaa selkävaivaisen matkan. Toivon, että saan perillä hyvän tyynyn. Otan lisäksi matkalle mukaan Nokialta kollegaltani saamani puhallettavan lentotyynyn! 1990-luvulla ostettu makuupussini (ihan kamalan värinen, kirjava neonvärinen) osoittautui liian isoksi ja painavaksi. Mieheltäni sain lainaan puolet kevyemmän ja vähän pienemmän kuin omani.

 Valmista lähtöä varten

Tavarat on nyt pakattu. Mukaan lähtee rinkka, vetolaukku (jonka sisällä on kameralaukku) ja olkalaukku, jonne pakkasin Crocksit (halpisversiot), tyhjän vesipullon (pakollisina matkalle mukaan-listalla) ja kaksi hattua. En halunnut jättää kotiin kumpaakaan, joten mukaan lähtee safarihattu ja hellehattu. Onneksi ne mahtuvat sisäkkäin, joten eivät vie kamalasti tilaa eivätkä paina mitään, vaikka niitä pitääkin raahata mukana esim. lentokonetta vaihtaessa. Äsken vielä testasin, että halpis herätyskello toimii ja varasin mukaan extra patterit. Lentokoneeseen menomatkalle varasin kirjan ja sipsejä. Ainakin itselläni sipsit auttavat aina ulkomailla heikkoon oloon - juomisen lisäksi.

Olisikohan nyt taas aika levätä ja juoda hieman Finrexiniä? Matka lähenee - en aio jäädä koneesta. 

Äiti pelastaa sarvikuonoja

Äiti lähtee maailmalle – kuka hoitaa 3-vuotiasta?

Mietintävaihe

Tammikuussa istuin takan äärellä ja katselin tätä lumista maisemaa. Mieheni oli poikamme kanssa ulkona. Mietin onko mahdollista enää tässä iässä ja elämäntilanteessa lähteä vapaaehtoistöihin keskellä ruuhkavuosia, lapsen ollessa pieni ja äidin keksiessä tällaisen uuden päähänpinttymän. Pohdin mahdollisuuksia lähteä matkalle ja vaihtoehtoja siihen, miten järjestää poikamme hoito. 

 

Maailma on täynnä kohteita, jonne haluaisin lähteä. Keräsin ennen valtavan isoon maailmankarttaan nuppineuloja. Olin ulkomailla aina kun pystyin. Aina kun oli lomaa. Tämän projektin valitsin monien joukosta ensin sillä kriteerillä, että pystyisin olemaan perillä vain viikon. Halusin tehdä vapaaehtoistyötä uhanalaisten eläinten hyväksi, mutta mieheni ei pystyisi olemaan sesongin aikana viikkokaupalla lapsen kanssa yksin kotona. Lentohinnan rajasin 500 euroon ja lähdin karsimaan pois kohteita. 

Maailmassa on niin paljon uhanalaisia eläimiä, että on vaikeus valita mitä lajeja voi auttaa. On hellyttäviä koalakarhuja ja kuvia, joissa niitä saa pitää sylissä. On kuvia, joissa saa ruokkia norsuja tuttipullosta. Ihan kivoja kuvia, mutta ekomatkaajien toimintaan ne eivät liity millään tavalla. Eläinten käyttäytymistä ei voi ennustaa etkä välttämättä näe eläimiä matkan aikana, paitsi jos ne ovat häkissä tai akvaariossa. Olen päättänyt keskittyä merikilpikonniin ja sarvikuonoihin. Muutama muu laji pääsee mukaan ekomatkaajien projektien joukkoon lähinnä merten suojelun kautta. Päädyin siis valitsemaan lajin ja maan: Etelä-Afrikan ja sarvikuonot. Jossain luki, että sarvikuonot ovat uhassa kuolla sukupuuttoon 2020; siis jo vajaan 3 vuoden päästä! Kevään aikana luin paljon uhanalaisista eläimistä, katsoin dokumentteja, keräsin tietoa verkostoista, netistä ja ajankohtaisista lehtijutuista. Ilokseni myös Helsingin Sanomat kirjoitti jutun sarvikuonoista ja se sai minut innostumaan aiheesta yhä enemmän.

Yhteydenotto projektiin

Lähetin kyselyn projektille, josta olin lukenut netistä jo useamman päivän ajan. Projekti houkutteli, koska siitä kerrottiin useammallakin sivustolla netissä, Tripadvisorissa ja lisäksi siitä oli useita videoita Youtubessa. Kyseisessä kansallispuistossa ei ole riittävästi henkilökuntaa, joten vapaaehtoisten toiminta on todella tärkeää ja myös mielenkiintoista, sillä siellä pääsee monitoroimaan laajan alueen lajeja ja niiden elinoloja. Olin onnekas ja minulle löytyi paikka. Varasin paikan ja kuljetukset. Projektissa minimi perillä oloaika on 2 viikkoa, joten jouduin selittämään miksi pääsen tulemaan vain viikoksi. Onneksi he ymmärsivät, kun kerroin haluavani markkinoida tätä paikkaa kaikille kunhan pääsen ensin itse tutustumaan.

Kukaan kavereistani ei päässyt lähtemään matkalle samaan aikaan. Osalla ei ollut lomaa, osalla ei ollut rahaa ja osa ei pystynyt irtautumaan arjesta, koska lapsille ei löytynyt hoitajaa. Kaikki kysyivät uskallanko tosiaan lähteä Afrikkaan yksin. Kyllä – kohteen valinta oli jopa helppoa, koska projektiorganisaatio lupasi järjestää kuljetukset mennen tullen. Afrikka on aina houkutellut, koska luonto on niin uskomattoman kaunista ja näitä isoja lajeja ei näe muualla luonnon oloissa.

Valmistautuminen - suunta kohti kirppiksiä

Ensimmäisenä selvitin ovatko rokotukseni vielä voimassa. Lavantautirokotteen sain tabletteina.

Tein listaa, mitä matkalle pitää ottaa mukaan ja luin projektilta saamaani listaa, mitä matkalla pitää olla mukana. Kevään aikana hankin erinäisiä varusteita. Ensimmäisenä piti hankkia beigejä, ruskeita tai vihreitä vaatteita, jotka soveltuisivat maastoon. Kaapistani ei löytynyt sellaisia, joten lähdin Mankkaan Akselin kirppikselle, Fidan kirppikselle ja tavallisiin halpiskauppoihin, jotta löytäisin sopivan värisiä vaatteita matkalle. Olarin kirppikseltä löysin 2 eurolla nätin pitkähihaisen paidan ja vahankaytetty.fi nettikirppissivustolta shortsit, caprit, pitkäpunttiset ohuet housut ja nätin kauluspaidan yhteensä 15 eurolla (sisältäen postikulut). Housut olivat liian pitkät, joten niitä varten ostin kuminauhaa kaupasta 3 eurolla (pitkän nauhan, jota voi käyttää muuhunkin).Kuvassa korjattavat housut.

 Kuka hullu ottaa oman patjan mukaan Afrikkaan?

Tärkeimpänä hankintana koin ilmapatjan, josta tein hintavertailua. Turhaan en mitään matkalle kantaisi, mutta selkävaivaisen matkan patja saattaa pelastaa. HaltiOutletista löytyi Luxlite pump std merkkinen pumpattava alusta, joka painaa vain 680 grammaa ja maksoi 75 euroa (norm. 110 euroa). Patjan voi pumpata kädellä tai jalalla painamalla ja alusta täyttyy n. 7 cm korkeaksi patjaksi parissa minuutissa. Patja on todella helppo myös laittaa takaisin kokoon. Vertailun vuoksi halpa sentin paksuinen alusta maksaa vain viitisen euroa. Prismassa itsestään täyttyvä paksu makuualusta olisi maksanut 19,90 euroa, mutta ei täyttynyt kokeillessa lainkaan. Mieheni mielestä olen ihan hullu - aion ottaa mukaan myös oman tyynyn. Tämäkin johtuu huonosta selästä.

Hyttysiä vastaan luonnollisin keinoin

Seuraavaksi lähdin pohtimaan hyttysmyrkkyä, jonka pitäisi tietenkin olla luonnonmukainen. NaturaZone nimisestä kaupasta löytyi laventeliöljyä (10 ml / 8,70 euroa), jota ajattelin kokeilla. Sen haju karkottaisi ötökät. Muiden tuotteiden on pakko olla hajusteettomia, joten mukaan lähtee myös hajustamaton dödö.  

http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/7-luonnonmukaista-hyttysmyrkkya-karkota-hyttyset-kotikonstein/3435160 

Myyntipuhe: "Tämä auttaa ihan kaikkeen"

Samaisesta kaupasta ostin myös Propolis-uutteen, joka on luonnon oma antibiootti. Myyntipuhe oli loistava ja tuotetta ei voinut olla ostamatta. Lukekaa itse mihin kaikkeen se tehoaa. Itse harmittelin, etten ole kuullut tuotteesta aiemmin. Hinta 6,95 euroa/ 20 ml.

http://www.luonnonaarreaitta.fi/product/48/propolis-uute-10-ml-ikivanha-luonnon-antibiootti

Hyttysverkko, safarihattu, pattereilla toimiva kello.. Mitä vielä?

Käyttämätön hyttysverkko sängyn yläpuolelle löytyi Olarin facebook-kirppikseltä 5 eurolla. En tosin tiedä onko perillä edes sänkyä, mutta eiköhän sen jonnekin kattoon saa kiinni.

Mieheni muistutti safarihatusta. Pitäähän sellainen olla! Onneksi hattu löytyi poikamme naamiaisvaatteiden joukosta. Äitini ullakolta löytyi lisäksi hellehattu, jolle ajattelin keksiväni jotain käyttöä matkan aikana. Äitini lainasi matkalle myös juuri lahjaksi saamansa uuden ja kevyen kiikarin sekä repun.

Päätin lisäksi hankkia pattereilla toimivan kellon – jos sellaista vaikka tarvitsisi. Pattereilla toimivaa kelloa ei löytynyt keneltäkään lainaksi. 5 – 10 euroa maksavat jätin hyllylle liian kalliina. Halvin ja sopivan hintainen löytyi Ikeasta: (Väckis 0,99 euroa). Otsalamppu löytyi pojalta lainaksi (äiti, se on minun, sitä ei saa ottaa!) ja taskulampun ja adapterin lainasi veljeni. Halvalla pääsee eikä kaikkea kannata ostaa omaksi. Onneksi muistin tarkistaa onko passi voimassa. Monelle tuttavalle on käynyt niin, että he muistavat asian vasta lentopäivänä ja huomaavat passin menneen vanhaksi.

Välillä mietin olenko ottamassa mukaan ihan liikaa tavaraa. Perillä työpäivinä ei saa pitää edes omia paitoja, joten vaatteitakaan ei pahemmin tarvitse ottaa mukaan. Kuvassa osa tavaroista, joita olin pakannut kasaan jo maaliskuun alussa.

Äiti pelastaa sarvikuonoja!

Poikani on koko kevään ajan kuunnellut kun olen innoissani kertonut lähteväni pelastamaan sarvikuonoja Afrikkaan. Päiväkodissa kerroin hoitajille, että jos kuulevat aiheesta puhuttavan, niin kyllä se pitää paikkansa. Eilen poikani kertoi lähtevänsä mukaan. Yhdeksi päiväksi. Olisipa asia niin helppo, että lapset voisi aina ottaa matkalle mukaan. Tällaisille matkoille se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, koska lähimpään lääkäriin on pitkä matka ja kohteessa ei ole leikkipaikkoja. Kunhan poikamme kasvaa isommaksi pääsee hänkin varmasti mukaan. 10-vuotias positiivinen ja eläinrakas kummityttöni innostuisi varmasti lähtemään – vaikka heti huomenna.

Rahaa kuljetuksia varten vaihdoin Forexissa. Olisiko hyvä piilopaikka vaikka hikisukka? 

Luottamus

Mieheni kehotti jättämään sormukset kotiin. Yhtään hetkeä ne eivät ole olleet poissa sormesta, paitsi synnytyksen ajan.

Nuha ja korvakipu

Matka lähenee ja olen kipeä. Pitihän sen tarttua pojalta. Aion kuitenkin lähteä matkalle lääkearsenaalin kanssa. Finrexin, särkylääkkeet ja muut dropit on pakattu mukaan. 

Back in Tanzania

It's been almost a year since my last post and I am quite shamed about it. I am back in Tanzania and now working together with a local NGO on conservation and fair trade projects. The first month has been very exciting and after a bit of a slow start I have been become very busy.

During the first month I managed to return back to Zanzibar and volunteer with a small Finnish team at the turtle project in the northern part of the Island. This time I brought with me some instruments to measure hatchlings and larger turtles. My scale was not large enough and I need to buy a new one, but the caliper came handy already when a surprise nest hatched on the beach.

Doing excavation procedures

It was actually quite unfortunate happening. A local man had found the nest on some other beach and relocated some of the eggs to the Nungwi beach to a very shallow hole. He had not informed the project about this and so we only learned about it when the baby turtles came out. Only 20 of the 72 eggs hatched on the day.

After the local man dug the hatchlings out of the nest, I started opening the eggs to see what was the development status of them. At this point I opened one egg and realized that the full term hatchling was still alive in there, but not ready to hatch yet. I was very happy that I had had a discussion with one of the co-workers in Thailand project about what to do, if you encounter this situation. Now this information came very handy as I did not want to open more of the heavier eggs in case there were still hatchlings waiting for the right moment.

Baby turtle born from incubated egg

I ended up taking two of the half open eggs and wrap them in toilet paper, place them in a sand filled basin, cover it with my towel and bring them to safety of my room. Or that's what I thought. Next day I realized that the cleaning lady had emptied the basin and taken the little toilet paper wraps to a garbage! Freaking out, I run to the staff of the project and we went to look for the poor hatchlings. These two are destined to be survivors as they managed to survive this dumster adventure and couple days later were ready to join their sisters.

A third hatchling hatched also from the 7 eggs we took to incubation. I taught couple of the project staff on how to measure the hatchlings and we also counted the scutes. Here we saw what can happen when eggs are in too hot place; many of the hatchlings had anormalities in the carapace scutes. It most likely means also that all the hatchlings of this nest are females.

Volunteer measuring a green turtle

It takes a team to clean the energetic greens.

We agreed with the project that half of the hatchlings can be released to the sea with some of the 4 month old hatchlings. So at the dawn we took the hatchlings around the corner to a quiet part of the beach and let them go. The freshly hatched ones went right away to the sea, but the ones who had spent 4 months in captivity needed time to figure out what is happening. Slowly they crawled towards the sea and in the end all of them disappeared into the dark water. It was very satisfying event.

During our week at the project, we also cleaned a lot of hatchlings and the larger green turtles too. They tend to gather a lot of algie when they are held in the pools. In the wild, the larger turtles would find cleaning stations to get rid of stuff on their skin and carapace, but here, although natural seawater pond, they don't have this kind of cleaning services.

While we cleaned them, we also took measurements of the carapace and took photos to ID them. These turtles do not yet have ID tags, but luckily the green turtles are very differently colored. This was also a good opportunity to take photos of their faces as it is said that they all have different scute patterns in the

Photo ID of one the green turtles.

faces and can be identified. I want to go back and measure these turtles again in a month so that we can follow their growth.

The week at the project, made me want to help to develop this project and train local staff to take better care of the turtles. So we decided together with the project staff to ask sponsorships for the turtles. I posted this request at the Ekomatkaajat facebook page and right away we found the first sponsor. That is so cool! Thank you Annika Paavola!

Green turtle available for sponsorship

Now I can purchase some of the equipment and materials needed to take better care of the turtles. I hope we find more sponsors in coming weeks and it would make me very happy, if by the end we would find a sponsor for all 20 turtles. If you are interested in helping this project to take better care of their turtles, please e-mail me at info (at) ekomatkaajat.fi and I will send you more info.