Ensitunnelmia Etelä-Afrikasta

Tällä viikolla vapaaehtoiset ovat 22- ja 23-vuotiaita tyttöjä. Yksi on 35-vuotias ja saapui vapaaehtoiseksi 2 viikon ajaksi, joka on minimi perillä oloaika. Täällä on kaikenikäisiä vapaaehtoisia ympäri vuotta. Viime viikolla mukana oli 16- ja 17-vuotiaita vapaaehtoisia. Nuorilla on aikaa olla vapaaehtoisena ja monet heistä ovat perillä 7 viikkoa tai jopa 3 kk ajan.  Kaikenikäiset pärjäävät vapaaehtoistöissä mukana. Aiemmin keväällä oli mukana 70 -75-vuotiaita. Miehiä on yhtä paljon kuin naisia – sattumalta tällä viikolla ei ole yhtään miestä mukana. 

 Suomalaisia Etelä-Afrikassa?

Täällä on ollut jo kaksi suomalaista tänä vuonna ennen minua ja on vasta huhtikuun alku. Suomalaisten osuus on merkittävä, sillä vuosittain tänne saapuu yhteensä n. 100 vapaaehtoisesta eri maista.

Miksi vapaaehtoiset tulevat tänne?

Kyselin muilta vapaaehtoisilta miksi he ovat tulleet juuri tänne. He kertoivat seuraavaa:

”Opiskelemme Iso-Britannian yliopistossa luonnonsuojelua ja villieläimistä. Keräämme täällä aineistoa yliopistolle 3 kk ajan. Oli kiva tulla uuteen maahan.  Olimme suunnitelleet menevämme auttamaan orpoja norsuja, mutta työpäivät olisivat olleet todella lyhyitä ja työtehtävät yksipuolisia. Olimme juuri 6 kk muualla työharjoittelussa ja tämän jälkeen 9 kk harjoittelu on ohi. Maksamme harjoittelun itse.”

Omista taustoistaan he kertoivat:

”Olen luontointoilija ja olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. 74-vuotias enoni on ollut täällä vapaaehtoisena useita kertoja ja aikoo tulla ensi vuonnakin tänne.”

”Olen aina halunnut matkustaa Afrikkaan. Maaliskuun alussa kuulin sarvikuonosta, jonka salametsästäjät ampuivat eläintarhassa Ranskassa ja veivät sen sarven. Heti sen jälkeen päätin varata matkan ja tulla tänne auttamaan. Parasta on se, ettei yksikään päivä ole samanlainen.”

Muovia – ei kiitos!

Ensimmäisenä päivänä kävimme syömässä ravintolassa. Juomat saapuivat pöytään ja tuijotimme kaikki juomissamme olevia pillejä. Kaikki olivat samaa mieltä pilleistä eikä kukaan halunnut niitä, vaan palautimme ne käyttämättöminä takaisin tarjoilijalle. Kaikki olivat nähneet videon, jossa kilpikonnan sieraimesta poistetaan pilliä. Oli ihanaa huomata olevansa samankaltaisten joukossa!

Perjantaina lähdimme jälleen ravintolaan syömään. Meillä oli mukana omat astiat, joihin pakattiin mukaan loput ruoat. Kyllä sen ruoan joku syö – itsekään en ajatellut syöväni omaani, mutta otin sen kuitenkin mukaan. Kaikki ruoat syödään loppuun eikä mitään heitetä hukkaan projektipaikalla eikä ravintolassa.