Pari viikkoa aikaa lähtöön kohti Karibian lämpöä ja pesiviä kilpikonnia.
Aiemmin keväällä kun mietin, että voinko taas lähteä projektiin, vaikka juuri tulin Thaimaasta, en kyennyt kuvittelemaan tilannetta, etten olisi lähtenyt. Asiaa ei varmastikaan auttanut Tomin kirjoittamat ajatukset paikasta ja videot merikilpikonnista.
Ja koiria on ikävä. Näen jo silmissäni kuinka Zhawe ja Calimero tulevat vastaan ja pyörivät innoissaan jaloissa. Vaikkeivat ne ehkä heti mua muistakaan, parin päivän päästä olemme taas ylimmät ystävät ja Zhawe ei päästäisi lähtemään mihinkään ilman, ettei hän tule mukaan.
Tietysti odotan myös tuttujen rantojen partiointia ja niitä mahtavia merinahkakilpikonnia, jotka tulevat rannalle pesimään. Unohtamatta myöskään snorklausreissuja ja kaikkea sitä mitä aiemmin ei ole nähty ja koettu. Vaikka paikka on tuttu ja monet asiat samoin kuin ennenkin, monet asiat ovat varmasti myös muuttuneet.
Toivottavasti ovat muuttuneet parempaan suuntaan, mutta siitä ei näissä projekteissa ole takeita. Ihmiset yllättävät aina käsittämättömillä teoillaan ja ajattelullaan. Vaikka monissa maissa myönnetään, että uhanalaisia eläimiä tulee suojella ja ympäristön hyvinvointi on ihmisten kannalta tärkeää, käytännön teot saattavat olla aivan päinvastaisia.
Ihailen suunnattomasti näiden suojeluprojektien vetäjiä, ihmisiä, jotka jaksavat vuosien takapakkien jälkeen tehdä suojelutyötä ja yrittävät aina uudelleen ja uudelleen saada pysyviä päätöksiä aikaiseksi. Näissä ihmisissä on jokin uskomaton voima, jonka avulla he jaksavat vuodesta toiseen.
Itse voin olla vain kiitollinen, että heitä on olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti