Karibian suunnitelmia

Olen aivan innoissani Karibian luonnonsuojeluprojektin ensimmäisen päivän suunnitelmista. Alunperin suunnitelmaan kuului noin 4 tunnin kiertoajelu ja tutustumista Grenadan luonnonsuojelun haasteisiin. Vaihdettuani muutamia sähköposteja paikallisen oppaamme kanssa, hän on kertonut tarkemmin ohjelmasta, jossa on mukana retkiä vesiputouksille uimaan, paikallista ruokaa, reaggea bändin konsertti rannalla ja vaikka mitä koko päiväksi.

Vau! Alkaa kuulostaa siltä, että saamme kunnon annoksen karibialaista elämänmenoa heti ensimmäiseen päivään.

Vapaaehtoistöissä Thaimaassa

Olenpas ollut laiska blogin kirjoittaja sitten viime kesän. Nyt pitää ryhdistäytyä ja ryhtyä jakamaan ekomatkaamisen kokemuksiani.

Maalis-huhtikuun kuukauden Thaimaan reissu meni osittain tutulla Phra Thongin saarella merikilpikonnaprojektissa ja osittain tutustumalla ensimmäistä kertaa pohjoiseen norsuprojektissa. Molemissa oli omat hyvät puolensa ja loistavat hetkensä. Merikilpikonnat eivät ikävä kyllä tänä vuonna saarella pesineet, mikä nostaa kauhukuvan mieleeni: Siinäkö se oli? Nytkö se loppui?

Yhden vuoden väliinjäänti ei välttämättä ole niin suuri katastrofi. Ainakin toivon niin. Merkilpikonnien suojelu saarella on alkanut vasta noin 13 vuotta sitten ja niillähän kestää sukukypsyyden saavuttaminen jopa 30 vuotta. Joten vasta reilun 15 vuoden jälkeen alamme nähdä mahdollisia suojelun tuottamia tuloksia. Merikilpikonnat eivät myöskään pesi joka vuosi, joten ehkä ensi vuonna taas saaren rannoilta löytyy pesiä. Pakkohan sitä on mennä katsomaan.

Paikka on edelleen hyvin lähellä paratiisisaarta, jossa ei turisteja juuri näy. On myös erittäin mielenkiintoista seurata paikallisen kylän kehittymistä ja elämänmenoa. Luonto on edelleen yhtä upea kuin aiemminkin. Tällä kertaa pääsin näkemään mystisen peuran, jonka jälkiä olemme nähneet kyllä aiempinakin vuosina, mutta emme kertaakaan aiemmin onnistuneet näkemään itse eläintä.

Norsuprojekti Pohjois-Thaimaassa oli varsin erilainen kokemus Phra Thongista. Vapaaehtoisia oli samaan aikaan useita kymmeniä ja joka päivä norsuja tuli katsomaan myös joukko vierailijoita. En tiennyt norsuista juuri mitään tätä ennen, enkä koskaan aiemmin ollut päässyt kosketusetäisyydelle.

Norsut liikkuvat uskomattoman kevyesti isosta koostaan huolimatta ja leikkimieltä piisaa vähän vanhemmillakin. Oli todella surullista kuulla, että Thaimaan luonnossa näitä upeita eläimiä on jäljellä enää noin 500. Useita tuhansia norsuja kuitenkin omistetaan ja niitä kohdellaan kuin karjaa. Mitään oikeuksia ei näillä eläimillä ole, eikä niiden huonosta kohtelusta rangaista.

Opin myös sen, että isojen kaupunkien kaduilla kulkee norsuja "huoltajineen" kerjäämässä ruokaa. Nämä norsut elävät nälässä ja niiden tarkoituksena on ainoastaan kerätä rahaa omistajilleen. Omistajia eivät ole näiden eläinten "huoltajat", jotka eivät juurikaan norsuista piittaa, vaan bisnesmiehet, jotka vuokraavat ehkä useaa kymmentä norsua kerjäämistä varten. Näiden norsujen elämä ei ole hääviä, sillä nälissään ne kuljeksivat yksinään kaduilla ja joutuvat liian usein onnettomuuksiin tai syövät niille sopimatonta ruokaa, jota ei ravinnoksi voi kutsua.

Harmittaa oikein tosissaan. Jos käyt Thaimaassa ja näet kerjääviä norsuja kaupunkien kaduilla, älä osta niiden huoltajilta niille ruokaa tai otata valokuvia niiden kanssa. Kun tästä laittomasta toiminnasta ei tule rahaa, se loppuu. En voi myöskään suositella norsuilla ratsastamista tai muita esiintymisiä. Norsujen kouluttamisessa käytetään edelleen perinteisiä koulutusmetodeja, jotka perustuvat eläimen oman tahdon murtamiseen ja suoranaiseen kiduttamiseen ja pahoinpitelyyn.

Mene mielummin katsomaan norsuja niiden suojelualueilla tai paikoissa, joissa niiden hyvinvoinnista välitetään oikeasti. Niissä et pääse ratsastamaan norsun selässä, mutta saatat nähdä jotain paljon hienompaa. Leikkiviä ja onnellisia norsuja, joilla on toivoa päästä vapauteen jonain päivänä.

Lähes paratiisi

Olen ollut kohta kolme kuukautta ekomatkaajana Carriacoun saarella Karibialla ja tehnyt työtä vapaaehtoisena kilpikonnien suojeluprojektissa. Asustan hieman eristyksissä maailman menosta, muutaman kilometrin päässä lähimmästä kylästä. Paikka, jossa olen on lähestulkoon ekomatkaajan paratiisi. Ympärillä on niin paljon kaikenlaista luontoelämää, ettei mene päivääkään ettenkö näkisi jonkin uuden lajin.

Aamuisin kävelen yleensä muutaman kilometrin lenkin läheiselle rannalle, jossa kilpikonnat käyvät pesimässä. Olen liikkeellä paljon ennen kuin rannalle tulee yhtäkään turistia ja kiivetessäni hieman vaikeakulkuista reittiä takaisin majapaikkaani, ehdin hyvin katsella ympärilleni kaikessa rauhassa. Kamera on aina mukana, sillä lähes joka aamu löydän jotain uutta ja seuraavana aamuna se voi olla jo poissa.

En ole ollut mikään viherpeukalo, joten kasvit on meikäläisellä todella huonosti hyppysissä, mutta on ollut mielenkiintoista yrittää tunnistaa kaikkia mahdollisia valkoisia kukkia, joita olen löytänyt. Käytettävissä on ollut pari kirjaa, joissa on ainakin 300 paikallista kasvia, mutta siitä huolimatta jotkut kukat ovat vielä tunnistamatta.

Myös uusia erilaisia eläintuttavuuksia tulee eteen vähän väliä. Yhtenä päivänä bongasin oksilla pienen boan, toisena ikkunalaudalla omituisen näköisen koppakuoriaisen ja meressä snorklatessa tulee eteen uusia kalalajeja lähes joka kerralla.

Toki on hienoa myös nähdä samoja tuttavuuksia aina uudelleen. Olen innostunut erityisesti paikan anolis-liskoista sekä hiilikilpikonnista. Niiden touhujen seuraaminen saa iloiselle mielelle. Tosin on sitä sitten niitäkin lajeja, joiden paikallaolosta en ole kovin iloinen; hyttyset ja hiekkakärpäset saisivat kyllä olla jossain muualla.

Uimassa merikilpikonnien kanssa

Tobago Caysin suojelualue on yksi Karibian parhaista snorklauspaikoista. Neljän saaren keskelle jää suojaisa alue, joka on suosittu purjeveneiden ja katamaraanien ankkuroitumispaikka. Petit Baradel saaren rannassa on veneiltä kielletty alue, jossa voi uida merikilpikonnien kanssa.

Parin metrin syvyydessä snorklaaja pääsee yllättävän lähelle liemikilpikonnia (chelonia mydas), jotka rouskuttavat pohjahiekassa kasvavaa meriruohoa. Nämä rauhalliset kasvissyöjät eivät oikeastaan välittäneet ollenkaan ympärillään hyörivistä ihmisistä ja päästivät ihan kosketusetäisyydelle.

Hapenhaukkausmatkat olivat kuitenkin selkeästi vaarallisia. Kilpikonnat nousivat varovasti pinnalle, haukkasivat ilmaa pari sekuntia ja palasivat pikaisesti takaisin pohjalle turvaan.

Vedessä näkee liemikilpikonnien upeat värit. Englanninkielisestä nimestään huolimatta "vihreä" kilpikonna ei ole vihreä. Nimi tuleekin kilpikonnan rasvan väristä. Liemikilpikonnan kilven väritys vaihtelee ruskean eri sävyistä jopa siniseen ja nuorten liemikilpikonnien päälaki on kirkkaan oranssi. Päälaen väritys tasaantuu ruskeaan konnan vanhetessa. Alapuolelta liemikilpikonna on keltainen. Väriä siis riittää vähän kuin riikinkukoilla.

Nähdessään näitä kauniita ja uhanalaisia eläimiä vedessä on vaikea uskoa, että jotkut edelleen pyydystävät niitä syödäkseen. Karibialla edelleen useissa maissa merikilpikonnat eivät ole suojeltuja ja niiden pyydystäminen pesimisajan ulkopuolella on sallittua. Harmillista on myös se, että meressä pyydystys kohdistuu hyvin usein juuri suurimpiin yksilöihin, jotka ovat lajin säilymisen kannalta kaikkein tärkeimpiä.