Äiti – näytät ihan meduusalta!

Äiti – näytät ihan meduusalta!

Sain rinkkani takaisin kaveriltani, jolla se oli ollut lainassa. Rinkka on ollut suosittu ja se on yleensä lainassa kavereilla, koska tällaisia jokaiselta reunalta avautuvia rinkkoja on vaikea löytää kaupoista. Yritin änkeä hyttysverkkoa rinkkaan. Joko rinkka on liian pieni tai hyttysverkon vanne liian iso, mutta pakkaaminen tyssäsi heti alkumetreillä. Roikutin verkkoa ilmassa ja poikani totesi, että ”äiti, näytät ihan meduusalta!”

 Puutarhasakset!

Mieheni keksi, että vanteen voi leikata puutarhasaksilla. Näin tehtiin ja verkko mahtui rinkkaan. Jatkoin pakkaamista flunssasta huolimatta ja löysin makuupussini sisältä muovisen miekan. Äidille yritettiin ujuttaa mukaan kaikenlaisia leluja. Poika pelästyi myös, että yritän ottaa mukaani leikkitunnelin, jossa hän tykkää ryömiä.

Vaippakausi loppuu – äiti hyödyntää ylijäämän

Poikamme jäljiltä kotonamme on iso kasa kosteuspyyhkeitä, joille keksin heti käyttöä. Pakkasin isoja pakkauksia mukaan matkalle.

Tyylipisteitä!

Mieheltäni sain takin lainaksi matkalle. Se on puolet kevyempi kuin omani. Aion ottaa mukaan kasan kirppisvaatteita ja mieheni takin.. ja muutamia muita lainatavaroita. Näytän varmasti juuri siltä kuin muutkin vapaaehtoiset. Näillä pisteillä ei haeta tyylipisteitä. Tärkeintä on työmotivaatio ja oikeanlaiset varusteet.

Tyyny

Rinkkani on liian pieni. Vaikka edessäni on rinkka, vetolaukku ja olkalaukku on tavaraa liikaa rinkan ulkopuolella. Olen jo minimoinut kaiken mitä voi. Otan mukaani vain yhdet pitkät housut, parit shortsit ja pari paitaa sekä shaalin ja takin kylmiksi illoiksi 9 päivän matkaa varten. Jalkaan laitan lähtiessä lenkkarit, jotka oli myös lueteltu pakollisina matkalle mukaan-listalla ja yhdet sandaalit pakkaan rinkkaan. Perillä projektiorganisaatiolta saa yhden t-paidan, jollaista tulee pitää työpäivinä päällä. Tyyny ei mahdu mukaan, vaikka voisi pelastaa selkävaivaisen matkan. Toivon, että saan perillä hyvän tyynyn. Otan lisäksi matkalle mukaan Nokialta kollegaltani saamani puhallettavan lentotyynyn! 1990-luvulla ostettu makuupussini (ihan kamalan värinen, kirjava neonvärinen) osoittautui liian isoksi ja painavaksi. Mieheltäni sain lainaan puolet kevyemmän ja vähän pienemmän kuin omani.

 Valmista lähtöä varten

Tavarat on nyt pakattu. Mukaan lähtee rinkka, vetolaukku (jonka sisällä on kameralaukku) ja olkalaukku, jonne pakkasin Crocksit (halpisversiot), tyhjän vesipullon (pakollisina matkalle mukaan-listalla) ja kaksi hattua. En halunnut jättää kotiin kumpaakaan, joten mukaan lähtee safarihattu ja hellehattu. Onneksi ne mahtuvat sisäkkäin, joten eivät vie kamalasti tilaa eivätkä paina mitään, vaikka niitä pitääkin raahata mukana esim. lentokonetta vaihtaessa. Äsken vielä testasin, että halpis herätyskello toimii ja varasin mukaan extra patterit. Lentokoneeseen menomatkalle varasin kirjan ja sipsejä. Ainakin itselläni sipsit auttavat aina ulkomailla heikkoon oloon - juomisen lisäksi.

Olisikohan nyt taas aika levätä ja juoda hieman Finrexiniä? Matka lähenee - en aio jäädä koneesta. 

Äiti pelastaa sarvikuonoja

Äiti lähtee maailmalle – kuka hoitaa 3-vuotiasta?

Mietintävaihe

Tammikuussa istuin takan äärellä ja katselin tätä lumista maisemaa. Mieheni oli poikamme kanssa ulkona. Mietin onko mahdollista enää tässä iässä ja elämäntilanteessa lähteä vapaaehtoistöihin keskellä ruuhkavuosia, lapsen ollessa pieni ja äidin keksiessä tällaisen uuden päähänpinttymän. Pohdin mahdollisuuksia lähteä matkalle ja vaihtoehtoja siihen, miten järjestää poikamme hoito. 

 

Maailma on täynnä kohteita, jonne haluaisin lähteä. Keräsin ennen valtavan isoon maailmankarttaan nuppineuloja. Olin ulkomailla aina kun pystyin. Aina kun oli lomaa. Tämän projektin valitsin monien joukosta ensin sillä kriteerillä, että pystyisin olemaan perillä vain viikon. Halusin tehdä vapaaehtoistyötä uhanalaisten eläinten hyväksi, mutta mieheni ei pystyisi olemaan sesongin aikana viikkokaupalla lapsen kanssa yksin kotona. Lentohinnan rajasin 500 euroon ja lähdin karsimaan pois kohteita. 

Maailmassa on niin paljon uhanalaisia eläimiä, että on vaikeus valita mitä lajeja voi auttaa. On hellyttäviä koalakarhuja ja kuvia, joissa niitä saa pitää sylissä. On kuvia, joissa saa ruokkia norsuja tuttipullosta. Ihan kivoja kuvia, mutta ekomatkaajien toimintaan ne eivät liity millään tavalla. Eläinten käyttäytymistä ei voi ennustaa etkä välttämättä näe eläimiä matkan aikana, paitsi jos ne ovat häkissä tai akvaariossa. Olen päättänyt keskittyä merikilpikonniin ja sarvikuonoihin. Muutama muu laji pääsee mukaan ekomatkaajien projektien joukkoon lähinnä merten suojelun kautta. Päädyin siis valitsemaan lajin ja maan: Etelä-Afrikan ja sarvikuonot. Jossain luki, että sarvikuonot ovat uhassa kuolla sukupuuttoon 2020; siis jo vajaan 3 vuoden päästä! Kevään aikana luin paljon uhanalaisista eläimistä, katsoin dokumentteja, keräsin tietoa verkostoista, netistä ja ajankohtaisista lehtijutuista. Ilokseni myös Helsingin Sanomat kirjoitti jutun sarvikuonoista ja se sai minut innostumaan aiheesta yhä enemmän.

Yhteydenotto projektiin

Lähetin kyselyn projektille, josta olin lukenut netistä jo useamman päivän ajan. Projekti houkutteli, koska siitä kerrottiin useammallakin sivustolla netissä, Tripadvisorissa ja lisäksi siitä oli useita videoita Youtubessa. Kyseisessä kansallispuistossa ei ole riittävästi henkilökuntaa, joten vapaaehtoisten toiminta on todella tärkeää ja myös mielenkiintoista, sillä siellä pääsee monitoroimaan laajan alueen lajeja ja niiden elinoloja. Olin onnekas ja minulle löytyi paikka. Varasin paikan ja kuljetukset. Projektissa minimi perillä oloaika on 2 viikkoa, joten jouduin selittämään miksi pääsen tulemaan vain viikoksi. Onneksi he ymmärsivät, kun kerroin haluavani markkinoida tätä paikkaa kaikille kunhan pääsen ensin itse tutustumaan.

Kukaan kavereistani ei päässyt lähtemään matkalle samaan aikaan. Osalla ei ollut lomaa, osalla ei ollut rahaa ja osa ei pystynyt irtautumaan arjesta, koska lapsille ei löytynyt hoitajaa. Kaikki kysyivät uskallanko tosiaan lähteä Afrikkaan yksin. Kyllä – kohteen valinta oli jopa helppoa, koska projektiorganisaatio lupasi järjestää kuljetukset mennen tullen. Afrikka on aina houkutellut, koska luonto on niin uskomattoman kaunista ja näitä isoja lajeja ei näe muualla luonnon oloissa.

Valmistautuminen - suunta kohti kirppiksiä

Ensimmäisenä selvitin ovatko rokotukseni vielä voimassa. Lavantautirokotteen sain tabletteina.

Tein listaa, mitä matkalle pitää ottaa mukaan ja luin projektilta saamaani listaa, mitä matkalla pitää olla mukana. Kevään aikana hankin erinäisiä varusteita. Ensimmäisenä piti hankkia beigejä, ruskeita tai vihreitä vaatteita, jotka soveltuisivat maastoon. Kaapistani ei löytynyt sellaisia, joten lähdin Mankkaan Akselin kirppikselle, Fidan kirppikselle ja tavallisiin halpiskauppoihin, jotta löytäisin sopivan värisiä vaatteita matkalle. Olarin kirppikseltä löysin 2 eurolla nätin pitkähihaisen paidan ja vahankaytetty.fi nettikirppissivustolta shortsit, caprit, pitkäpunttiset ohuet housut ja nätin kauluspaidan yhteensä 15 eurolla (sisältäen postikulut). Housut olivat liian pitkät, joten niitä varten ostin kuminauhaa kaupasta 3 eurolla (pitkän nauhan, jota voi käyttää muuhunkin).Kuvassa korjattavat housut.

 Kuka hullu ottaa oman patjan mukaan Afrikkaan?

Tärkeimpänä hankintana koin ilmapatjan, josta tein hintavertailua. Turhaan en mitään matkalle kantaisi, mutta selkävaivaisen matkan patja saattaa pelastaa. HaltiOutletista löytyi Luxlite pump std merkkinen pumpattava alusta, joka painaa vain 680 grammaa ja maksoi 75 euroa (norm. 110 euroa). Patjan voi pumpata kädellä tai jalalla painamalla ja alusta täyttyy n. 7 cm korkeaksi patjaksi parissa minuutissa. Patja on todella helppo myös laittaa takaisin kokoon. Vertailun vuoksi halpa sentin paksuinen alusta maksaa vain viitisen euroa. Prismassa itsestään täyttyvä paksu makuualusta olisi maksanut 19,90 euroa, mutta ei täyttynyt kokeillessa lainkaan. Mieheni mielestä olen ihan hullu - aion ottaa mukaan myös oman tyynyn. Tämäkin johtuu huonosta selästä.

Hyttysiä vastaan luonnollisin keinoin

Seuraavaksi lähdin pohtimaan hyttysmyrkkyä, jonka pitäisi tietenkin olla luonnonmukainen. NaturaZone nimisestä kaupasta löytyi laventeliöljyä (10 ml / 8,70 euroa), jota ajattelin kokeilla. Sen haju karkottaisi ötökät. Muiden tuotteiden on pakko olla hajusteettomia, joten mukaan lähtee myös hajustamaton dödö.  

http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/7-luonnonmukaista-hyttysmyrkkya-karkota-hyttyset-kotikonstein/3435160 

Myyntipuhe: "Tämä auttaa ihan kaikkeen"

Samaisesta kaupasta ostin myös Propolis-uutteen, joka on luonnon oma antibiootti. Myyntipuhe oli loistava ja tuotetta ei voinut olla ostamatta. Lukekaa itse mihin kaikkeen se tehoaa. Itse harmittelin, etten ole kuullut tuotteesta aiemmin. Hinta 6,95 euroa/ 20 ml.

http://www.luonnonaarreaitta.fi/product/48/propolis-uute-10-ml-ikivanha-luonnon-antibiootti

Hyttysverkko, safarihattu, pattereilla toimiva kello.. Mitä vielä?

Käyttämätön hyttysverkko sängyn yläpuolelle löytyi Olarin facebook-kirppikseltä 5 eurolla. En tosin tiedä onko perillä edes sänkyä, mutta eiköhän sen jonnekin kattoon saa kiinni.

Mieheni muistutti safarihatusta. Pitäähän sellainen olla! Onneksi hattu löytyi poikamme naamiaisvaatteiden joukosta. Äitini ullakolta löytyi lisäksi hellehattu, jolle ajattelin keksiväni jotain käyttöä matkan aikana. Äitini lainasi matkalle myös juuri lahjaksi saamansa uuden ja kevyen kiikarin sekä repun.

Päätin lisäksi hankkia pattereilla toimivan kellon – jos sellaista vaikka tarvitsisi. Pattereilla toimivaa kelloa ei löytynyt keneltäkään lainaksi. 5 – 10 euroa maksavat jätin hyllylle liian kalliina. Halvin ja sopivan hintainen löytyi Ikeasta: (Väckis 0,99 euroa). Otsalamppu löytyi pojalta lainaksi (äiti, se on minun, sitä ei saa ottaa!) ja taskulampun ja adapterin lainasi veljeni. Halvalla pääsee eikä kaikkea kannata ostaa omaksi. Onneksi muistin tarkistaa onko passi voimassa. Monelle tuttavalle on käynyt niin, että he muistavat asian vasta lentopäivänä ja huomaavat passin menneen vanhaksi.

Välillä mietin olenko ottamassa mukaan ihan liikaa tavaraa. Perillä työpäivinä ei saa pitää edes omia paitoja, joten vaatteitakaan ei pahemmin tarvitse ottaa mukaan. Kuvassa osa tavaroista, joita olin pakannut kasaan jo maaliskuun alussa.

Äiti pelastaa sarvikuonoja!

Poikani on koko kevään ajan kuunnellut kun olen innoissani kertonut lähteväni pelastamaan sarvikuonoja Afrikkaan. Päiväkodissa kerroin hoitajille, että jos kuulevat aiheesta puhuttavan, niin kyllä se pitää paikkansa. Eilen poikani kertoi lähtevänsä mukaan. Yhdeksi päiväksi. Olisipa asia niin helppo, että lapset voisi aina ottaa matkalle mukaan. Tällaisille matkoille se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, koska lähimpään lääkäriin on pitkä matka ja kohteessa ei ole leikkipaikkoja. Kunhan poikamme kasvaa isommaksi pääsee hänkin varmasti mukaan. 10-vuotias positiivinen ja eläinrakas kummityttöni innostuisi varmasti lähtemään – vaikka heti huomenna.

Rahaa kuljetuksia varten vaihdoin Forexissa. Olisiko hyvä piilopaikka vaikka hikisukka? 

Luottamus

Mieheni kehotti jättämään sormukset kotiin. Yhtään hetkeä ne eivät ole olleet poissa sormesta, paitsi synnytyksen ajan.

Nuha ja korvakipu

Matka lähenee ja olen kipeä. Pitihän sen tarttua pojalta. Aion kuitenkin lähteä matkalle lääkearsenaalin kanssa. Finrexin, särkylääkkeet ja muut dropit on pakattu mukaan. 

Back in Tanzania

It's been almost a year since my last post and I am quite shamed about it. I am back in Tanzania and now working together with a local NGO on conservation and fair trade projects. The first month has been very exciting and after a bit of a slow start I have been become very busy.

During the first month I managed to return back to Zanzibar and volunteer with a small Finnish team at the turtle project in the northern part of the Island. This time I brought with me some instruments to measure hatchlings and larger turtles. My scale was not large enough and I need to buy a new one, but the caliper came handy already when a surprise nest hatched on the beach.

Doing excavation procedures

It was actually quite unfortunate happening. A local man had found the nest on some other beach and relocated some of the eggs to the Nungwi beach to a very shallow hole. He had not informed the project about this and so we only learned about it when the baby turtles came out. Only 20 of the 72 eggs hatched on the day.

After the local man dug the hatchlings out of the nest, I started opening the eggs to see what was the development status of them. At this point I opened one egg and realized that the full term hatchling was still alive in there, but not ready to hatch yet. I was very happy that I had had a discussion with one of the co-workers in Thailand project about what to do, if you encounter this situation. Now this information came very handy as I did not want to open more of the heavier eggs in case there were still hatchlings waiting for the right moment.

Baby turtle born from incubated egg

I ended up taking two of the half open eggs and wrap them in toilet paper, place them in a sand filled basin, cover it with my towel and bring them to safety of my room. Or that's what I thought. Next day I realized that the cleaning lady had emptied the basin and taken the little toilet paper wraps to a garbage! Freaking out, I run to the staff of the project and we went to look for the poor hatchlings. These two are destined to be survivors as they managed to survive this dumster adventure and couple days later were ready to join their sisters.

A third hatchling hatched also from the 7 eggs we took to incubation. I taught couple of the project staff on how to measure the hatchlings and we also counted the scutes. Here we saw what can happen when eggs are in too hot place; many of the hatchlings had anormalities in the carapace scutes. It most likely means also that all the hatchlings of this nest are females.

Volunteer measuring a green turtle

It takes a team to clean the energetic greens.

We agreed with the project that half of the hatchlings can be released to the sea with some of the 4 month old hatchlings. So at the dawn we took the hatchlings around the corner to a quiet part of the beach and let them go. The freshly hatched ones went right away to the sea, but the ones who had spent 4 months in captivity needed time to figure out what is happening. Slowly they crawled towards the sea and in the end all of them disappeared into the dark water. It was very satisfying event.

During our week at the project, we also cleaned a lot of hatchlings and the larger green turtles too. They tend to gather a lot of algie when they are held in the pools. In the wild, the larger turtles would find cleaning stations to get rid of stuff on their skin and carapace, but here, although natural seawater pond, they don't have this kind of cleaning services.

While we cleaned them, we also took measurements of the carapace and took photos to ID them. These turtles do not yet have ID tags, but luckily the green turtles are very differently colored. This was also a good opportunity to take photos of their faces as it is said that they all have different scute patterns in the

Photo ID of one the green turtles.

faces and can be identified. I want to go back and measure these turtles again in a month so that we can follow their growth.

The week at the project, made me want to help to develop this project and train local staff to take better care of the turtles. So we decided together with the project staff to ask sponsorships for the turtles. I posted this request at the Ekomatkaajat facebook page and right away we found the first sponsor. That is so cool! Thank you Annika Paavola!

Green turtle available for sponsorship

Now I can purchase some of the equipment and materials needed to take better care of the turtles. I hope we find more sponsors in coming weeks and it would make me very happy, if by the end we would find a sponsor for all 20 turtles. If you are interested in helping this project to take better care of their turtles, please e-mail me at info (at) ekomatkaajat.fi and I will send you more info.

Projekteja etsimässä Tansaniassa

Tänä kesänä olen tutustunut Tansanian mahtavaan luontoon ja mahdollisuuksiin tehdä vapaaehtoistyötä luonnon ja eläinten hyväksi. Matkani tavoitteena on kehittää vapaaehtoisprojekteja yhteistyössä paikallisen organisaation kanssa, joka on jo pitkään tehnyt työtä mm. musiikin parissa, kouluissa, orpokodeissa ja terveyspuolella.Heillä ei kuitenkaan ole kokemusta eläin- ja luontoprojekteista saatika resursseja lähetä kehittämään jälleen yhtä aluetta.

Kahden kuukauden aikana ehdin tutustua pienen kylän arkeen lähellä Serengetin kansallispuistoa ja nähdä miten kansallispuistoon kohdistuva massiivinen turismi ei juuri mitenkään hyödytä sen lähellä asuvia kyläläisiä. Paikallisessa koulussa on 500 oppilasta ja 8 opettajaa, joiden englanninkielen taito on niin heikko, etteivät he pysty opettamaan oppilailleen tätä kriittistä kielitaitoa, jotta nämä voisivat jatkaa opiskelua 6. luokan jälkeen. 7. luokasta ylöspäin opiskelu tapahtuu pääosin englanniksi.
Siksi päätimme kylän ensimmäisen vapaaehtoisen Anne Lehtovaaran kanssa auttaa englannin opetuksessa sen sijaan, että olisimme keskittyneet ainoastaan luontoasioihin.

Kumpikaan meistä ei ole aiemmin opettanut koulussa, ja ensimmäinen tunti oli todella vaikea. Lapset katsoivat meitä suu auki, eivätkä juuri uskaltaneet avata suutaan. Kolmasluokkalaisina he eivät osanneet englantia juuri yhtään, eikä opettajaa näkynyt. Onneksi meillä oli mukana tansanialainen tiiminvetäjä, joka on opettaja ammatiltaan ja hänen avullaan saimme opetuksen käyntiin. Kolmannella tunnilla oppilaat halusivat niin innokkaasti oppia numeroita englanniksi, että aamupuuro sai odottaa. Oli aika sydäntäsärkevää jättää oppilaat, mutta talviloma alkoi ja koulu sulki ovensa.

 Toinen asia johon päätimme paikallisen organisaation kanssa keskittyä on turismi. Miten voisimme auttaa paikallista yhteisöä hyötymään edes vähän heidän kylänsä läpi ajavien ja ympäröivien luksus-majoitusten asiakkaiden rahoista? Tutustuimme paikalliseen kulttuuriin, opettelimme Ikoma-heimon perinteisiä tansseja, vuokrasimme kylästä auton ja oppaan yösafarille, bongailimme lintuja ja maistoimme vatsavaivojen uhalla paikallista omatekoista sahtia.

Kokemuksen jälkeen, olen aika varma, että myös turistit nauttisivat tutustuessaan paikallisten kulttuuriin ja tapoihin. Mutta ne pitää pukea tarpeeksi myyvään ja ammattimaiseen pakettiin. Siinä on hommaa joksikin aikaa. Itse aloitin ottamalla valokuvia mm. heidän tanssiryhmästään ja luovutan nämä ryhmän käyttöön markkinoinnissa.

Toki nautimme upeasta luonnosta ja eläimistä Serengetissä, Ngorongoron kraaterissa ja Manyaran järvellä. Kuinka harmi olisi jos suunniteltu tie läpi kansallispuiston toteutuu. Olihan se tie heikossa kunnossa, mutta eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa tavaroiden ja ihmisten kuljettamiselle. Päällystetyllä tiellä kuskit tuskin paljon piittaavat villieläimistä ja eläinten kuolleisuus liikenneturmissa nousee aivan sataprosenttisen varmasti.

Moshissa tutustuimme puiden taimitarhaan ja paperintekoon ja nautiskelimme Kilimanjaron kahvista. Pohdiskelimme millaisesta kokemuksesta suomalaiset pitäisivät tällä alueella. Päätimme kehitellä ajatusta Extreme Tanzania -teemalla, joka ei sovi heikkohermoisille eikä hienohelmoille, mutta jossa pääsee kokemaan luonnon ja paikallista kulttuuria todella läheltä hajuineen ja makuineen.

Pohdimme myös paikallisen organisaation kanssa, millaisia vapaaehtoismahdollisuuksia voisimme tarjota ja mitä projektien aloittaminen vaatii. Ilman rahallista sijoitusta, projektien aloittaminen on lähes mahdotonta ja ilman markkinointia projektit eivät välttämättä saa riittävästi vapaaehtoisia, jotta ne nousisivat kestävälle pohjalle kohtalaisen nopeasti.Samalla pitää miettiä, että mistä ja miten projektiin saadaan sopivaa paikallista työvoimaa. Vapaaehtoisprojektissa tarvitaan mm. tiiminvetäjiä, jotka opastavat ja ohjaavat vapaaehtoisia; talo, johon vapaaehtoiset voi majoittaa turvallisesti; autokuskeja, kokki, siivooja, yövartija jne. Jonkun pitää myös koordinoida tätä kaikkea ja hoitaa palkkojen maksut ja muu rahaliikenne. Ja tietysti se markkinointi. Hommaa piisaa, mutta haluamme saada aikaan positiivisen muutoksen ja motivaatiota tuo se, että tiedämme sen olevan mahdollista.

Siinä on vielä paljon työtä ja päätettävää, mutta toivottavasti saamme projektin käyntiin lähitulevaisuudessa. Projektit tullaan julkaisemaan www.ekomatkaajat.fi -sivustolla heti kun ne ovat valmiita.

Sansibarilla teimme vapaaehtoistyötä merikilpikonnaprojektissa, joka on jo usean vuoden ajan tehnyt kilpikonnien suojelutyötä ja ottaa vastaan vapaaehtoisia. Tavoitteeni osallistuessani tähän projektiin oli selvittää onko projekti oikealla asialla, sillä maailmalta löytyy paljon ns. suojeluprojekteja, joiden ainoa tavoite on rahan ansaitseminen eikä niinkään eläinten tai luonnonsuojelu. Olen vahvasti sitä mieltä, että luonnonsuojelusta saa ja pitääkin ansaita myös elanto, sillä muuten monetkaan paikalliset eivät pysty muuttamaan luontoa tuhoavia tapojaan. Vaikka merikilpikonnat ovat Tansaniassa lailla suojeltuja, yhä monissa paikoissa niitä pyydystetään ruuaksi. Jos suojelusta ei jotkut saa elantoaan, ilmainen ruoka vie voiton.

Jotkut projektit on aloitettu hyvää tarkoittaen, mutta projektitiimin taidot ja tiedot eivät ole riittävät tekemään kaikkea oikein. Tällaisissa tapauksissa pitää miettiä kumpi vaihtoehto olisi parempi; pyrkiä auttamaan projektia eteenpäin tukemalla projektin kehitystä esim. koulutuksella, osaavilla vapaaehtoisilla jne. vai olla tukematta projektia. Päätökset eivät ole helppoja, varsinkaan kun ihmiset ovat mukavia ja vaihtoehtona on se, että projekti jatkaa nykyistä menoaan. Tällä kertaa päätös on tukea projektia ja pyrkiä kehittämään toimintatapoja paremmiksi. Miten se onnistuu, nähdään tulevaisuudessa. Julkaisen projektin varmasti parin viikon sisällä www.ekomatkaajat.fi sivuilla.

Seuraavaksi jatkan omia kilpikonnaopintojani Italian pelastuskeskuksessa ja Thaimaan merikilpikonnaprojektissa. Molemmissa on hyviä, kokeneita asiantuntijoita, joilta voin kysyä myös näihin uusiin projekteihin liittyvistä haasteista. Jakamalla osaamistamme, voimme auttaa toisia paremmin suojelemaan meille rakkaita eläimiä ja luontoa.

Thaimaan kilpikonnaprojektin parhaat

Voi hyvänen aika! En sitten saanut kirjoitettua kuin yhden kerran koko viiden kuukauden projektin aikana. Aika vain meni niin nopeasti, etten saanut aikaiseksi kirjoituksia. Ne lyhyet hetket, jolloin oli aikaa tehdä tietokoneella hommia, menivät pitkälti sähköposteihin vastaillessa, datan tallennukseen, valokuvien lataamiseen ja lyhyiden facebook-viestien kirjoittamiseen. Ja jotenkin tietokoneen kanssa työskentely ei ole ensimmäisenä mielessä projektissa ollessa.

Lupaan parantaa kuitenkin tapani ja saada tulevaisuudessa aikaiseksi edes lyhyitä kirjoituksia projektin aikana.

Koska on aika mahdotonta kirjoittaa kaikesta mitä viiden kuukauden aikana tapahtui, aion jakaa vain muutamia kohokohtia ja tietty valokuvia. Niitä tuli otettua toista tuhatta, joten hetki menee ennen kuin kaikki kuvat on käyty läpi. Varsinkin kun innostuin tällä kertaa ottamaan valokuvia linnuista...

Tässä siis parhaita paloja:

"Free of Danger"
Tsunamin muistopäivänä 27.12.2011 saimme Phuket Marine Biology Centeristä nuoren liemikilpikonnan päästettäväksi vapauteen. Vaikka tilanne sinänsä oli haasteellinen, se meni lopulta hyvin ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kilpikonna sai nimekseen "Free of Danger" vapaahko käänös Thain kielisestä nimestä.

3 pesää: 212 poikasta
Liemikilpikonna pesi 3 kertaa rannalla ja jokainen pesintä oli meille huipputärkeä juttu. Itse en ollut paikalla ensimmäisen pesinnän aikana, sillä se tapahtui Uuden Vuoden aattona. Sen jälkeen todennäköisesti sama kilpikonna pesi vielä kahdesti. Poikaset kuoriutuivat helmi-maaliskuun vaihteessa ja pesistä kuoriutui yhteensä 212 poikasta. Kolmannen pesän menestys oli aiva loistava, sillä pesässä oli 94 munaa, joista 93 oli kuoriutunut. Tuollaisia pesiä on harvoin ja olimme tästä erityisen iloisia.

Barney ja kaverit
Tietysti se, että käyttäytymistutkimuksessa nähtiin liemikilpikonnia uiskentelevan meressä kohtalaisen usein, oli myös hieno juttu. Yhdellä kilpikonnalla oli kilvessään "barnacles" sai se nimekseen Barney. Barney taisi asustella lähellä, sillä se nähtiin useaan otteeseen ja välillä muitakin.

Tiimi ja vapaaehtoiset
Jokainen kausi on erilainen ja projektin henki riippuu paljon tiimistä. Meillä oli viiden kuukauden aikana lähes 30 vapaaehtoista ja 6 työntekijää projektissa ja kaikki olivat mukavia, tekivät töitä olan takaa ja jokainen toi projektiin oman osaamisensa ja ajatuksensa. Toivon, että jokainen projektiin osallistunut nautti kokemuksestaan ja mahdollisimman moni tekisi vapaaehtoistyötä toisenkin kerran. Toki oli kivaa, että tällä kertaa projektissa kävi myös useita aiemmin projektissa olleita. Se on merkki siitä, että projekti ja paikka ovat tosiaan ainutlaatuisia.

Luonto ja eläimet
Viiden kuukauden aikana ehtii tosiaan nähdä paljon ja tällä kertaa koin useampia mielenkiintoisia, uusia, hauskoja ja joskus hieman hätkähdyttäviäkin kohtaamisia luonnossa.

Kiitos kauden ensimmäisen vapaaehtoisen, kiinnostuin saaren linnuista ja opin tunnistamaan ehkä 50 eri lajia. Toki monet lajit ovat edelleen mysteerejä, sillä usein niistä näki vain vilahduksen tai kuulee laulun pusikosta. Lintujen parissa meni monta aamua ja iltapäivää ja nyt suunnittelen lintujen kartoituksen lisäämistä projektiin ensi kaudella.

Tehdessämme merenalaista kartoitusta, kohtasin itseäni suuremman rauskun melkein silmästä silmään ja kun sydän oli palannut kurkusta takaisin paikalleen, pystyi ihailemaan tuota mahtavaa eläintä vähän enemmän. Kovin lähelle en uskaltautunut, joten kuvassa se näyttää kovin pieneltä. :)

Käärmeiden kanssa saa aina olla varovainen, mutta täytyy sanoa, että tämän kauden kokemuksen perusteella, ne harvemmin käyvät samantien kimppuun, kunhan antaa niiden mennä menojaan rauhassa. Kolme kertaa olin oho!-etäisyydellä, mutta jokainen meni menojaan, kunhan molemmat oltiin toivuttu säikähdyksestä. Yksikään käärmeistä ei ollut myrkyllinen, mutta sen harvemmin tietää juuri silloin kun on melkein astunut päälle.

Näin projektin aikana paljon muitakin mielenkiintoisia eläimiä; merisaukon, delfiinejä, sambarhirven, liskoja, apinoita, perhosia, maa- ja makeanveden kilpikonnia ja näin jäkiä rannalla, joista en vielä tiedä mitä ne kaikki ovat.

Saarella on vielä niin paljon tutkimatonta luontoa, odotan mielenkiinnolla ensi kautta ja uusia kohtaamisia. Koh Phra Thong ja Ko Ran saaret ovat vielä hyvin paljon luonnollisessa tilassaan ja kaukana massaturismista ja siksi mahtavia paikkoja.

Opin tällä kaudella paljon muutakin uutta; kasaamaan eri eläinten luurankoja, thain kieltä (tosin enemmänkin olisi voinut oppia), solmuvärjäyksen saloja, buddhalaisia seremonioita, etsimään eläimiä mudan joukosta, uusia kikkoja valokuvaukseen...

Tietenkään projektityö ei ole pelkkää mahtavuutta koko ajan ja haasteitakin riitti, mutta niistä onneksi selvittiin ihan kunnialla. Tsunamivaroitus huhtikuun 12. päivä aiheutti huolta, ja herätti varmasti monessa vaikeita muistoja. Paikallisen kulttuurin ja ajatusten ymmärtäminen on yksi isoimmista haasteista ja erilaisten odotusten yhteensovittaminen aiheuttaa joskus aikamoista päänvaivaa. Mutta kaiken kaikkiaan, nautin työstäni projektissa niin paljon, että olen jo lupautunut palata takaisin ensi kaudella.

Thaimaan merikilpikonnaprojekti

December in the sea turtle project

One month in the sea turtle project has gone by very fast. It feels like we just arrived to the Island, but when looking back, all kinds of things have happened. Many such that have not happened before.



Otter prints

 On one my first walks on the beach I spotted an otter. Some people reported seeing them last season, but we had not seen any before and I did not manage to see one. This time I saw one running in the vegetation line, but I did not have my camera ready, so I only managed to get photos of the tracks. Interestingly right next to the otter foot prints were also some kind of cat prints. They looked a bit too far apart to be from a domestic cat and we don’t have too many of them on the Island, so maybe these were leopard cat prints.

In the mid December we received our first Thai volunteers. It was great. Two Thai girls from Bangkok spent 10 days with us and it was nice experience for all of us. We learned a lot about our village and local people and the girls seemed to enjoy the project and especially the reef survey we did during their stay. We hope to have more Thai volunteers in the future.

Before Christmas also our first Finnish volunteer of the season arrived and she is a keen bird watcher. This meant that we all started to pay more attention to the bird species of the Island. Within just few days we realized how many different bird species we can spot just around our village. Even I, who am not so good identifying different birds, have learned to know some characteristics of birds. And thanks to our volunteer, I have now names to put to my photos. I am especially happy about a photo of 3 Lesser Adjutant Storks, 4 parakeets spotted on the savannah and Woodpeckers seen from my window.


In the observation we have been spotting few juvenile green turtles swimming about and eating jellyfish. Last season we kept seeing many green turtles in the area, but now it seem there are less of them around.

One special moment occurred when on the 26th of December we had a 2004 tsunami memorial in our village and the chief had requested that we would release a sea turtle. First we did not think we could get one, but amazingly everything came together on Christmas Eve and Phuket Marine Biology Centre gave us one 14 months old green turtle to be released. Very high official Mr. Ambur came to the memorial event and he was the one releasing the turtle. On the little beach behind the village he named the turtle ‘Free of Danger’ and we watched it swim in the sea first time in its life. We were very happy to see it go and hopefully it will live up to its name and stay away from fishing gear and plastic in the sea.

But the best was saved for the last day of the year. On the morning of New Year’s Eve, we found a green turtle nest on the beach 1. Finding it was a bit dramatic as our staff member who found the nest saw a boat hanging around near the nest and she said it seemed that the nest area was marked with flags and sticks. This meant that our staff had to be extra careful to cover up the area after egg chamber was found and we confirmed the existence of the eggs. The team camped on the beach to ensure the safety of the nest and stayed there also in the morning. Usually after a day people no longer poach the eggs, so we can relax a bit. This shows us how important it is that we reach the beach early in the morning and can cover up the tracks of the turtles, which are easily seen far away at sea.

Now we also have something to look foward to, in 60 days we should see some little hatchlings emerge from the nest and hurry to the sea to start their dangerous journey.