10.9. Matkalla Firenzeen

Aamu oli pilvinen, joten aamuauringon valossa kuvaaminen jäi hieman myöhään. Pakkasin aamulla loput tavarat, jotta voin palloilla vielä kaupungilla aamupäivän.

Onnistuin eksymään pikkukaduilla jonnekin kartan ulkopuolelle, mutta seinään maalattu nuoli ja San Marco teksti pelasti minut. Ilmeisesti samaan paikkaan on eksynyt muitakin.

Löytäessäni tien takaisin ihmisten ilmoille, piipahdin juomaan kupin cappuccinoa pikkukahvilassa. Kahvinkupin hinta vaihtelee eurolla sen mukaan, että nauttiiko sen tiskillä vai pöydän ääressä istuen. Otin pikakahvin, josta pulitin 1,30€.

Matkalla San Marcolle näin taidenäyttelyn ilmoituksia ja piipahdin sisään. Vanhan kirkon sisällä oli marokkolaisen taitelijan töitä. Kontrasti modernien taideteosten ja alttarin kanssa oli aikamoinen.

Sitten olikin jo hieman kiire takaisin majataloon, kun en ollut ihan varma mihin aikaan uudet vieraat ovat tulossa. En viitsinyt maksaa 6,50€ pienestä matkasta vesibussilla, joten kävelin jälleen kerran San Marcolta Rialtolle. Porukkaa oli aikalailla, eikä kenelläkään mikään kiire. Mahtaa venetsialaisia ketuttaa moinen hidas massavaellus.

Matkalla tulin ostaneeksi myös ensimmäiset tuliaiset. Ei kai sitä voi olla Muranon lasia ostamatta. Tai en tiedä kuinka aitoa Muranon lasia ostamani pikkukorut olivat, mutta eivät ne paljon maksaneet vaikkei olisikaan aitoja.

Majatalon emäntä oli jo käynyt siivoamassa huoneen, mutta häntä ei näkynyt, joten päätin vielä mennä lounaalle johonkin lähelle. Junassa ei kuitenkaan ole kunnollista syötävää. Firenzessä pitää löytää jotain muuta syötävää kuin pizzaa tai pastaa. Ei, etteivätkö ne olisi hyviä, mutta ei jaksais joka päivä kahteen kertaan samoja. Sain itseni ja ihmeen painavan rinkkani rautatieasemalle ja junaan ilman kommelluksia.

Nyt maisemat vilahtaa ohi Eurostarissa kohti Firenzeä.

9.9. Taidetta ja mennyttä loistoa Venetsiassa

En päässyt aamulla ihan niin aikaisin ylös kuin olin ajatellut. Pitää yrittää huomenna uudestaan herätä siten, että ehtii ottaa kuvia aamuauringossa, kun valo on vielä lempeämpi kuin päivällä. Syötyäni aamupalaa yhdessä thaimaalaisen pariskunnan kanssa, suunnistin ulos ja Rialton kautta San Marcolle. Porukkaa oli liikenteessä jo vaikka kuinka ja basilikaan hirveä jono, joten menin Dogen palatsiin.

Oli hieman krumeluurimpi palatsi kuin tanskalaisilla – tosin tässä palatsissa tuli näkyviin myös se ikävä puoli eli palatsin kellarin vankila. Uskonnolliset maalaukset alkoivat tulla jo kymmenennessä huoneessa korvista, eikä aseet ja haarniskatkaan jaksaneet kiinnostaa. Joten loppuosan palatsia kuljin aika vikkelään.

Huokausten silta oli ikävä kyllä remontissa ja suurten mainosten ympäröimä, joten en vaivautunut edes ottamaan kuvaa. On aika ärsyttävää, että kuuluisan rakennuksen tai monumentin päälle tai ihan viereen laitetaan hirveän suuria mainoksia, jolloin on ihan mahdotonta ottaa kuvaa, jossa ei nuo mainokset näkyisi.

Toinen vastaava oli Rialton sillalla. Argh! Pyörin jonkin aikaa San Marcon läheisyydessä ja päätin ottaa vaporetton jonnekin. Mutta taisi olla lounasaika ja lautta oli ihan täynnä, joten jäinkin heti seuraavalla pois ja päätin yrittää löytää Internet-kahvilan.

Matkaoppaan mukaan kaupungissa on jopa kaksi vastaavaa laitoista ja hinnat oli sen mukaiset: 8 euroa tunti. Pakko oli kuitenkin katsoa meilit ja varata majoitus Firenzestä. En jaksanut ihan kauhean kauan valkata, joten otin melkein ensimmäisen mikä vaikutti hyvältä, joskin se oli taas hieman odotettua kalliimpi.

Hostelli Luna Rossa saa nyt kuitenkin 50 euroa yöltä kolmen yön verran. Oli taas sellainen tilanne, että sinkkuhuoneita oli aika vähän tarjolla ja naisten dormitkin olivat monessa paikassa täynnä osan öitä.

Lounaan nautin pikaseen pikkukahvilassa, josta napsin suuhuni mozzarella paninin ja cappuchion seitsemällä eurolla. Palasin sitten San Marcon läheisyyteen ja otin vaporetton aikomuksenani mennä rautatieasemalle, mutta kun vesibussi meninkin kanaalin toiselle puolelle, jossa on Peggy Guggenheimin taidekokoelma, muutin mieleni ja jäin pois.

Kävin ensin isossa katolisessa kirkossa ihmettelemässä ja kävelin sitten jotain takareittiä taidemuseoon. Museoiden hinnat ovat kanssa aika suolaiset:12-13 euroa. Peggyn kokoelmaan kuului joukko kuuluisien taiteilijoiden töitä mm. Dali, Picasso, Klee, Miro, Kadinsky, Modigliani, Max Ernst, Chagall ja Jackson Pollock, jonka töitä katselin hieman pidempään ja aloin miettiä, että ehkä niitä pitää katsoa samoin kuin 3D kuvia, jolloin kuvista nousee esille erilaisia pintoja ja tulee syvyyttä.

Taideannokseni saatuani lähdin vesibussilla rautatieasemalle ostamaan lipun huomiseen Firenzen junaan. Ostin lipun automaatista ja valitsin 14:43 junan ja ikkunan toivottavasti ikkunan vierestä. Lippu maksoin 37 euroa. Sitten palasin Rialton läheisyyteen, tavoitteena kuvata Venetsiaa ilta-auringossa.

Mulla oli pieniä vaikeuksia löytää sopivaa, rauhallista paikkaa, jossa olisin saanut hyviä kuvia kondoleista, sillä pääkanaalilla on niin hirveä trafiikki koko ajan, että aina joku moottorivene änkesi kuvaan. Aikani pyörittyäni päädyin kuitenkin ihan Rialton viereen ja sopivaa hetkeä odotellessani ryhdyin kuvaamaan talojen ja valon heijastuksia vedessä. Kuvasin toki kondoleitakin, mutta ei niistä monikaan onnistunut. Vedestä taas tuli oikein mieluisia taidekuvia.

Kun kortilta loppui tila, lähdin kohti kotia ja syömään. Tässä majatalon lähellä on pari ihan edullista ruokapaikkaa ja päädyin niistä toiseen. Eilisestä punaviinikokeilusta viisastuneena, tilasin proseccoa ja se olikin paljon parempi valinta. Tilaisin bruchettan ja pastaa. Ja huh, kun leipä tuotiin eteeni, tuli mieleeni, että lukiko siinä jossain, että se on perhekokoa. Bruchettaa olis riittänyt naapureillekin, mutta se oli sen verran hyvää, että vetelin kaikki ihan itse. Pastaa en sitten enää jaksanutkaan.

Nyt kello onkin sitten taas jo melkein kymmenen ja vielä pitää jaksaa katsoa valokuvat ja tehdä kortille tilaa uusille kuville.

8.9. Vihdoin Venetsiassa

Yli vuorokauden matkustuksen jälkeen olen vihdoin Venetsiassa. Juna Köpiksestä Muncheniin lähti vähän ennen seiskaa. Mulla oli makuulaveri hytissä, jossa oli 5 muutakin matkustajaa. Tosin näistä muut paitsi yksi tanskalaistyttö olivat kuulemma tulossa vasta puolen yön aikaan. Mulla oli onneksi yläpeti, joten ryhdyin nukkumaan jo yhdeksän maissa. Korvatulpat korviin ja peitto päälle.

Ihme kyllä sain ihan hyvin nukuttua vaikkakin heräilin välillä, kun oli liian kuuma. Aamulla olin suhteellisen virkeä ja pikaisen kaunistautumisen jälkeen menin aamuteelle ravintolavaunuun. Vajaalla viidellä eurolla sain kupin teetä, sämpylän, croissantin (paketissa), voita, hunajaa ja marmeladia. Ei se mikään herkkuaamiainen ollut, mutta menetteli. Yhdeksän aikaan saavuimme Muncheniin. Ensimmäiseksi kävin kysymässä, että riittääkö itse printattu lippu ja ketkä pääsee loungeen. Oma printti riitti, mutta status ei riittänyt loungeen, joten suuntasin starbucksiin. Sain vakio vaniljalatteni, mutta pettymyksekseni en päässytkään heidän nettiin. Siihen olisi tarvittu saksalainen sim-kortti.

No, pienen etsimisen jälkeen löysin rautatieasemaa vastapäätä internet-kahvilan, jossa siinäkään ei ollut wlania, mutta pääsin sentään nettiin. Onneksi on muistitikku mukana, niin saan siirrettyä tarvittavia dokumentteja puolin ja toisin.

Olin vihdoin saanut eläintensuojeluprojektistakin vastauksen kyselyyni ja laitoin heille hakemukseni. Monica oli myös kirjoittanut, että Ferrarassa olisi hänen tuttunsa merikilpikonnaprojekti. Laitoin tälle tutulle meiliä, josko vaikka ehtisin piipahtaa sielläkin. Eipä mulla silti montaa päivää jää lorvimiseen, jos eläinprojektissa hyväksytään mun hakemus.

Tiepolo –juna lähti Munchenistä kohti Venetsiaa kello 11.30. Vieressäni junassa istui noin seitsemänkymppinen saksalaisnainen, joka puhui kohtalaista englantia. Hän kehui matkustelleensa nuorempana paljonkin, mutta nyt hän viihtyy enemmän kissansa kanssa kotona. Hänen ystävänsä oli kuitenkin saanut hänet houkuteltua Venetsiaan lomalle kanssaan. Ehkä viimeisen kerran.

Juna kiiti vuoristomaiseman läpi Itävallan Innsbruckista Italian puolelle alueelle jota kuulemma kutsutaan myös Etelä-Tiroliksi. Nainen kertoi, että alue oli aikoinaan kuulunut saksalle, mutta se menetettiin sodassa. Alueella puhutaan edelleen saksaa suurelta osin ja asemien nimetkin olivat sekä saksaksi että italiaksi.

Hän kertoi myös olleensa ihan ensimmäisiä turisteja Itävallan ja Sveitsin puolella sodan jälkeen. Eivät olleet kuulemma pitäneet saksalaisista turisteista siihen aikaan, vaikka syytön hän nuorena tyttönä siihen oli, että Saksa oli aloittanut sodan. Surullisena hän pudisteli päätään ja mietti, ettei ihminen ole mitään oppinut tuhansiin vuosiin, kun edelleen pitää sotia.

Hän kertoi myös salakuljettaneensa Sveitsistä kahvia takin sisään ommeltuna. Saksassa ei ollut kahvia, eikä sitä saanut laillisesti tuoda kuin vähän, joten sitä piti tuoda salaa. Hän ei ilmeisesti ollut koskaan jäänyt kiinni, vaikka kehui kahvin tuoksun tunkeneen selvästi läpi takin vuorista.

Välillä hän unohti, etten puhu saksaa ja hän ehti selittää jotain jonkin aikaa, ennen kuin huomasi, etten tajunnut paljon mitään. Ymmärsin aina jotain sieltä täältä, mutta pidemmissä lauseissa tipuin kyydistä.

Saavuimme aurinkoiseen Venetsiaan hieman kuuden jälkeen. Ulkona oli vielä lämmintä. Olin saanut hyvät ohjeet majapaikastani, joten suunnistin saman tien vesibussien lipunostoon. Hetken aikaa jouduin etsimään oikeaa laituria, mutta löysin sen viidessä minuutissa. Lippujen hinnat olivat hieman nousseet sitten vuoden 2008, jolloin matkaoppaani on painettu. Siinä luki 24-tunnin lipun hinnan olevan reilut 10€, mutta hinta oli 18€. Mutta sillä pääsee sitten kaikille vesibussiasemille huomenna.

Löysin helposti ja nopeasti majapaikkani. Ainoastaan ihan talon kohdalla emmin, kun en nähnyt mitään kylttiä missään, mutta uskottava se oli että olin löytänyt oikean oven, kun summerissa luki B&B Happy Venice. Sitten jouduinkin heti treenaamaan italian kieltä, sillä paikan toinen omistaja-rouva Gina ei osaa juurikaan englantia. Mutta kaikkien kielien sekoituksella ja näyttämällä, asiat selvisivät. Jouduin oikein harjoittelemaan oven avaamista, kun se olikin hieman hankalaa. Piti vetää juuri oikealla tavalla, että oven saa auki.

Huone itsessään on ihan viihtyisä ja suhteellisen kookaskin. Puhuminen ulkona kuuluu todella helposti läpi ikkunoiden, joten korvatulpat tulevat varmasti tarpeeseen. Olin ensin huolissani, että joudun ottamaan kylmän suihkun, kun vesi lämpeni niin hitaasti, että olin ehtinyt jo pestä tukkani kylmällä. Mutta lämpeni se onneksi, sillä kylmä suihku olisi kyllä ollut iso miinus.

Kävin syömässä lasagnea ja salaatin ravintolassa parin korttelin päässä. Ruoka oli ihan ok, mutta olen kyllä saanut Italiassa aiemmin parempaakin. Viini oli pienoinen pettymys, sillä se oli turhankin kuplivaa. Köyhdyin 25 euroa syötyäni kunnollisen illallisen. Hieman on kallista, mutta ehkä se tasaantuu, kun ei mene kaikkein keskeisimpiin turistikohteisiin murkinalle.

Kello kymmenen tuli jo nukkumatti ja juuri kohta ei pysy silmät enää auki.

pikapäivitys

Olen Munchenissä ja kohta matkalla Venetsiaan. Junalla. Yöjuna Köpiksestä oli hyvä ratkaisu. Hytissä oli 6 ihmistä lavereilla, mutta sain nukuttua.

Sain myös hyviä uutisia, kun Bolognan lähellä olevasta eläinten pelastuskeskuksesta tuli viimein meili ja laitoin hakemukseni menemään. Alkaa siis olla suunnitelma taas kasassa. Nyt on vaan vaikea päättää mihin Venetsiasta: ottaisko kunnon taidepläjäyksen ja menisi Firenzeen vai menisikö sittenkin katsomaan kilpikonnia yhteen projektiin vai menisikö katsomaan paria pienempää kaupunkia, joiden taidetarjontaa mulle suositeltiin.

No onneksi on seuraavat tunnit aikaa miettiä.

Seuraava kohde suunniteltu

Päätin jatkaa Munchenistä suoraa päätä Venetsiaan. Ostin liput deutche bahnin webbisivuilta ja hintaa tuli 63€. Perillä Venetsiassa olen kuuden jälkeen illalla. Huh! Siinä vaiheessa on varmaan aika puutunut juniin.

Varasin b&b Happy Venicestä majoituksen kahdeksi yöksi, kun lähes paikasta kuin paikasta oli yhden hengen huoneet joko varattu tai sikakalliita. Tietty, jos jäis hieman kauemmas, niin sais huoneen ehkä 30€/yö. Toki dormeissa saa yösijan alle 30€, mutta en taida ainakaan vielä taipua joukkomajoitukseen.

Oli hauska lukea arvosteluja, kuinka aika monta kertaa pohjoisamerikkalaiset ovat antaneet huonot pisteet, koska henkilökunta on ollut tylyä ja huoneet pieniä. Ja aamun cornflakeista joutuu maksamaan extraa. Heh. No ehkä suomalaisella asenteella pärjää hieman pienemmässäkin huoneessa ja tottuneempana tylyyn palveluun.

Huomenna aamulla aikaisin Köpikseen, jossa on tarkoitus viettää päivä maisemia katsellen. Ja yritetään ehtiä treffaamaan Lisan kanssa kahvien merkeissä. Lisaan tutustuin viime maaliskuussa Thaimaan projektista ja tultiin hyvin juttuun.

Ruattin maalla julkkisten kanssa

4.9.
Ruotsin laiva ei kyllä enää säväytä. Oli jokseenkin tylsää, vaikka edellisestä kerrasta on aikaa vaikka kuinka. En edes muista milloin viimeksi olen ollut. Ohjelma tuntui olevan vähän väkisin tehtyä, tosin positiivista oli Back to the Sixties –teema ja teeman mukaiset bändit ja musiikki. Ranskalais-jutut oli niin kitschiä, että ihan väkisin meinas päästä nauru.

Ranskalais-teeman ainoa valopilkku oli Helena Petäistö, joka nautti bändejä kuunnellessaan ilmeisesti Irish Coffeeta.

Ruoka oli ihan hyvää ja sen ohessa nautittu viini vielä parempaa. Ja yksi lasi aitoa samppanjaakin tuli nautittua matkan alun kunniaksi. Puolilta öin olin jo ihan valmis petiin ja nukuinkin suhteellisen hyvin.

Tukholma-Malmö junalippujen kanssa ei sitten käynyt tuuri. Halvimmat liput olis ollu kello 10:21 junaan, mutta epäiltiin, ettei ehditä siihen, joten ei uskallettu huutaa niitä kovin kalliilla. Joku oli sitten tarjonnut enemmän ja hyvä niin, sillä emme olisi siihen junaan ehtineetkään.

Pääsimme laivalta rautatieasemalle kätevästi city transfer bussilla. Lipun hinta oli reilut 3 euroa. Automaatista ostettiin liput 15:45 lähtevään intercity-junaan puolta halvemmalla kuin 11:21 x-2000 junaan. Kärsimme 529 kruunua, mikä nyt vielä oli ihan ok hinta.

Kun meille jäi hyvin aikaa, päätimme lähteä modernin taiteen museoon. Matkalla ihmeteltiin poliisien määrä joka risteyksessä, mutta vasta museon mäellä meille selvisi mistä oli kysymys. EU:n ulkoministereiden epävirallinen kokous oli juuri käynnissä ja ulkoministerit saapuivat museolle yhtä aikaa meidän kanssa. Alexander Stubbin auto pyyhälsi ohitseni ihan vierestä, mutta en päässyt niin lähelle, että olisin saanut hänestä kuvaa.

Onkohan se tyypillistä ruotsalaista meininkiä, että turistit pääsivät museon lähimaastossa suhteellisen lähelle? En osaa kuvitella, että Suomessa pääsisi korttelia lähemmäs. Kuvista tuskin tuli mitään, kun lippusalot olivat tiellä. Mutta ehkä niistä voi joitain poliitikkoja ja heidän avustajiaan bongata.

Koska ei päästy modernin taiteen museoon, mentiin sitten kansallismuseoon. Siellä oli ihan muutamia hyviä ja tunnettuja teoksia: Rembranteja, Rubenseja, Pisarroja, Cezanneja, yksi Simberg ja yksi Strinberg ja tietysti paljon ruotsalaisia teoksia, joista mm. Larsonit miellyttivät silmää ja yksi seitsemän ryhmän ja Galen-Kallelan töitä muistuttava maalaus.

Kello oli kaksi kun lähdettiin museolta. Taas jökötettiin yhdessä risteyksessä ja odotettiin poliitikkojen autoja. Jotenkin surullista huomata, että ihmisiltä menee heti hermot, jos joutuu muutaman minuutin odottamaan jotain, eikä pääsekään etenemään omaa tahtiaan. Tämän tyylisessä matkustamisessa on se hyvä puoli, että harvoin on kiire minnekään. Sitä tottuu hieman rauhallisempaan elämäntyyliin, eikä mene hermot.

Nyt istun junassa ja katselen ruotsalaista maalaismaisemaa. Viiden tunnin päästä olemme perillä Malmössä.

Ekomatka alkaa

Jee! Nyt se sitten alkaa se ekomatka. Juuri kohta hyppään ratikkaan, joka vie minut laivaterminaaliin ja sieltä siis kohti Ruotsia. Tukholma-Malmö junaliput on vielä ostamatta, kun hinnat olivat niin huikeita. Yritetetään kavereiden avustuksella huutaa ne halvemmalla netistä. Jos se ei onnistu, niin saatamme joutua turvautumaan bussiin tai kulkemaan Göteborgin kautta. Siitä varmaan vielä neuvotellaan, sillä siihen meenkin sitten 4,5 tunnin sijasta 7,5 tuntia. Ugh.